Mä rakkaudesta laulan

Vapaa-aika on ollut tässä kuussa vähissä. Osa siitä vähästä on kulunut siihen, että olen lukenut joitakin ruokablogeja alusta loppuun ja siinä tuli bongattua mm. Välispiikin Tärkeintä on lähteminen ja se sai minut sortumaan: pidin edellistä tekijänoikeuslakia hyvänä ja tasapainoisena lakina ja kun Lex Karpelana tunnettu uusi tekijänoikeuslaki hyväksyttiin päätin, että en enää ostaisi mitään muuta uutta viihdettä kuin Kurosawaa. Arvottomien DVD-versio sai kuitenkin minut sortumaan ja ostamaan muutaman Kaurismäki-DVD:n. Itseällöttää, itseärsyttää, itseinhottaa. Ei mediateollisuus ansaitse rahojani, koko IP-käsitettä pitäisi ottaa jaloista kiinni ja ravistaa kunnes systeemi muuttuu järjellisemmäksi. Mediateollisuus ei aja järjettömiä käytönestojaan taitelijoiden tai kuluttajien edun vuoksi vaan koska se pelkää, että internet korvaa sen. Good riddance, jos minulta kysytään.


On silti ollut kiva katsoa Arvottomat ja Rosso pitkän tauon jälkeen. Pitää myös tunnustaa, että olin ankarasti väärässä ja sekoitin kaksi kohtausta keskenään kun muistin, että Manne olisi tarjonnut tulta. Ei se niin mennyt. Tulta tarjosi Harri.


Rossossa on jotain äärimmäisen sympaattista, jos nyt voi pitää sympaattisena sitä, että palkkamurhaaja lähetetään tappamaan rakastamaansa naista. Palkkamurhaajan homma toimii aasinsiltana siihen, että olin kaksikymppinen -90-luvulla ja eihän intinkäynyt ihminen voinut olla ajattelematta mitä tekisi itse jos joutuisi sotilaana sen ajan Balkanin kauhuihin. Suomalainen sotilas ei saa suostua laittomiin käskyihin. Helppoahan se on sanoa rauhan aikana. Kuinka hyvä, tai paha, ihminen Äijä itse olisi?


Leffassa etsitään naista, jonka etunimen kolmas kirjain on r ja omaan ihmissuhdehistoriaani sopii hyvin se, että naisen etunimen kolmas kirjain on r ja hän on 160 cm pitkä. Historia toistaa itseään joskus absurdeissa paikoissa.





Leffan legendaarisessa kohtauksessa Kari Väänänen ja Martti Syrjä laulavat yhdessä biisiä L'Italiano/Olen suomalainen eikä siitä voi olla tulematta hyvälle tuulelle.

Iltamien aika saatta olla ohi, mutta vielä kerran...

Miilunpolttajan pastaa pahan sedän tapaan

Miilunpolttajan spagetti on perinteinen ruokalaji, mutta muut pastalajit ovat helpommin syötäviä ja mustaleimainen emmental on oivaa, joten tässä ohjeessä käytetään gnocchia spagetin sijaan ja mustaleimaista parmesanin sijaan.

Paketti HK:n Amerikan pekonia
250 g kuivapastaa (tuoretta en ole koskaan kokeillut tässä ruokalajissa)
3 munaa
mustaleimaista emmentalia maun mukaan
2 dl kermaa
mustapippuria
tuoretta oreganoa

Paista pekoni meheväksi. Siirrä pekoni toiseen astiaan, siirrä paistinpannu syrjään. Keitä pasta sopivan al denteksi ja kaada se paistinpannulle. Lisää munat ja juusto ja anna juuston sulaa ja munien hiukan kypsentyä. Lisää kerma. Mausta pippurilla. Asettele lautasille ja koristele oreganolla.

Juuri huhmaroitu mustapippuri ja tuore oregano tuoksuvat hyvältä. Nuuh!

Ei, en minä ihan oikeasti laula, sillä YK:n ihmisoikeusjulistus kieltää julmat ja epätavalliset rangaistukset.