sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Uusi Koto

Runsas viikko sitten minuun iski ankara sake no teriyakin himo ja taapersin töistä Kalevankadulle vain huomatakseni, että ravintola on suljettu. Ikkunassa oli lappu, jossa kerrottiin, että tilaan avataan 1.6. japanilainen ravintola domo. Domo? Ensimmäisenä mieleen tulee, että tulevan ravintolan nimestä on romanisaatiossa hukattu pitkä o eli どうも. Kuulostaa kuitenkin hassulta, että ravintolan nimi olisi Kiitti. Hyvin vajavainen japaninkieleni saattaa toki jälleen kerran eksyä sivupoluille.

Kävin lounaalla jossain muualla peläten, että Koto olisi lopettanut, mutta ravintolan sivut paljastivat, että se on muuttanut. Onneksi, sillä minä olen aina pitänyt Kotosta.

Tällä viikolla sain teriyaki-loheni ja se oli tällä kertaa poikkeuksellisen hyvää. Nautin lounaasta syöden lounaani viimeistä riisinjyvää myöten.

Uusi tila on vaalea ja valoisa ja hyvin samankaltainen kuin edellinenkin, mutta sen akustiikka on huono: asiakkaiden normaali lounaskeskustelu nostaa ilmaan KÄLÄKÄLÄKÄLÄ-älämölön, joka on siedettävää, mutta ei miellyttävää. Olen siinä mielessä tyypillinen suomalainen, että en ole hyvä antamaan ravintolalle positiivista, rakentavaa kritiikkiä, mutta ehkä tällä kertaa pitäisi laittaa kieli keskelle suuta ja osata sanoa kauniisti, että voisiko asialle tehdä jotain.

Samana päivänä päädyin sattuman kautta uudelleen Kotoon illalliselle. Tutkittuani listaa päädyin paneroituihin katkarapuihin. Japanilainen tarjoilija kysyi englanniksi mitä haluamme ja minä, japanintaidottomuuttani ylläpitääkseni, tilasin ebi furai to misoshiru o kudasai. Vastaus ei ollut yllätys: en ymmärtänyt siitä mitään. Sain kuitenkin mitä tilasin eli paneroituja jättikatkarapuja seuranaan tonkatsu-kastike. Se toimi. Myöhään illalla kehnoa akustiikkaa ei huomannut lainkaan. Which was nice. Pitkän ja turhauttavan arkipäivän jälkeen hyvä illallinen hyvässä seurassa oli Hyvä Asia.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Kahden vasikan päivä





Annoskuva jäi härdellin keskellä ottamatta. Tässä jämät.



Kuten taannoin kirjoitin niin vasikka on ollut pitkään kokeilulistalla ja keittiörempan valmistuminen oli mainio tekosyy uudenlaisen juhlaruoan kokeilemiseen. Rasvapoltin uuden lieteni tehdasrasvoista lauantaina ja sunnuntailounaaksi tein edellä mainittuja vasikankyljyksiä paitsi kokeillakseni uutta ruokalajia niin myös testatakseni, että eihän uuni enää käryä. Ei kärynnyt ja olin yksinkertaisesta ruokalajista varsin haltioutunut.

Kaikki, järjestyksessä olevaa kämppää lukuunottamatta, oli valmista ystävien ruokkimista varten, mutta koska ystäväni jo tuntevat minut sekään ei ylenmäärin haitannut.





Ketturouva korjaa muutossa lisää kolhiintunutta ruokapöytääni. Pöytäliinakauppaan olisi syytä lähteä, mutta toisaalta pidän myös paljaasta puusta materiaalina.



Veau poêlé



Resepti on yllättäen kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet ja reseptissä on paha käännösvirhe: paisti on kuulemma valmis kun lihalämpömittari näyttää 175 astetta. Aivan oikein, mutta vain jos käytetään eurooppalaisille vierasta Fahrenheit-asteikkoa. Virhe on onneksi niin iso, että sitä ei voi olla huomaamatta.

Tarvitset


kuudelle hengelle

Kuumenna uuni 175 °C.

1½ kg vasikanpaistia luuttomana ja sidottuna
2 rkl voita
2 rkl öljyä
tarvittaessa 3 rkl voita
2 porkkanaa viipaleina
2 sipulia viipaleina
maustekimppu: ½ laakerinlehti, 4 silopersiljanoksaa, 2 timjaminoksaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 suikaletta rasvaista pekonia

Pyyhi vasikanliha kuivaksi talouspaperilla. Pane pata kohtuulliselle lämmölle ja voi ja öljy pataan. Kun voi alkaa paahdota ruskista liha joka puolelta. Siirrä paisti pois padasta.

Jos ruskistusrasva on palanut, kaada se pois ja pane uutta voita pataan. Sekoita siihen kasvikset ja maustekimppu, pane kansi päälle ja käristä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia ruskistamatta.

Sirota lihan päälle suolaa ja pippuria. Pane se takaisin pataan ja valele sitä padassa olevalla voilla. Työnnä lihaan lämpömittari. Pane lihan päälle ryöpätyt pekonisuikaleet. Peitä pata kannella. Alkuperäisessä reseptissä kannen alla on lisäksi alumiinipaperi, mutta en ymmärtänyt sen pointtia joten jätin sen mielestäni tällä kertaa tarpeettomana kertakäyttöhyödykkeenä pois. Säädä lämpöä niin että liha hautuu hiljalleen ja tasaisesti 1½ tuntia. Valele sitä 2-3 kertaa pataan tihkuvalla mehulla. Paisti on kypsä kun lihalämpömittari näyttää 80 °C tai kun syvään pistettäessä paistista tihkuu esiin kirkkaankeltaista lihamehua.

Pane paisti kuumalle vadille. Leikkaa ja tarjoille. Pataan jääneet kasviksista ja lihamehusta tulee mainio kasvislisäke, jota voi halutessaan keittää kokoon. Kirjassa näin tehdään ja kasvikset muserretaan ja lopputulos siivilöidään kastikkeeksi. Se jäi kuitenkin tällä kertaa tekemättä.

Kommentit


Unohdin pekonin mikä ei edistänyt asiaa. Se olisi varmastikin parantanut hieman vaisuksi jäänyttä ruokalajia. Liha oli maukasta ja mureaa, mutta ei minusta oikein korkean hintansa arvoista. Saatan joskus kokeilla jotakin tämän paistin muunnosta tai vaikka tätä samaakin ikävän unohdukseni vuoksi. Oishikatta 3/5 siis.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Côtes de veau aux herbes


Olen jo pitkään halunnut kokeilla vasikkaa. Sitä pitikin kokeilla jo aikaisemmin, mutta kävi kuten kävi: vasikanmaksaa ei ollut saatavilla. Kirjoitin silloin rumasti Chef Wotkinsista. Kirjoitetaan nyt kauniimmin Veijo Votkinin pisteet nousivat kun hän totesi Hesarissa:


"Soitan ETL:ään ja kysyn, että eroammeko itse vai haluavatko he mieluummin erottaa meidät jäsenyydestään. Emme ryhdy työsulkuun, emme tue näitä työnantajaliiton tavoitteita", Veijo Votkin sanoo.


Melkoinen asenne-ero verrattuna siihen, kuinka työnantajapuoli on viime aikoina pyrkinyt ajamaan työntekijöiden etuja alas. Minusta sekä työnantajaliitoilla että työntekijäliitoilla on liikaa valtaa, mutta minkäs teet eikä tämän pohdiskelu oikeastaan kuulu ruokablogiin, mutta olkoon tämä pieni anteeksipyyntö kyseiselle firmalle.

Vasikkaan palatakseni, Ranskalaisen keittiön salaisuuksien ensimmäinen vasikkakyljysresepti on côtes de veau aux herbes. Tein reseptin puolikkaana ja kirja sanookin, että jos valmistaa 2-3 kyljystä sen voi tehdä myös liedellä pannussa kannen alla, mutta jos kyljyksiä on kuusi se sujuu helpommin uunissa. Minä tein kolme ja voimisesta huolimatta tein ne uunissa. Muokkasin reseptiä hieman koska lihan vähentäminen ei vähennä samassa suhteessa liemen tarvetta.

Tarvitset



3 isoa 2 cm paksuiseksi leikattua vasikankyljystä
1 rkl voita ja 1 rkl öljyä, tarvittaessa enemmänkin
suolaa ja pippuria
3 rkl voita mikäli tarpeen
1½ rkl silputtua salottisipulia
(muserrettu valkosipulin lohko)
1 dl kuivaa valkoviiniä
3 tl tuoretta basilikaa ja timjamia
½ dl lihalientä tai kermaa
suolaa ja valkopippuria
1-2 rkl pehmitettyä voita

Kuumenna uuni 175-asteiseksi.

Kuumenna voi ja öljy paistinpannussa ja kun voi melkein vaahtoaa ruskista kyljyksiä 2-3 kerrallaan, 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta. Kun ne on ruskistettu, mausta ne suolalla ja pippurilla ja järjestä ne pataan hieman limittäin.

Kaada pannusta pois rasva 3 rkl lukuunottamatta. Jos rasva on palanut, kaada kaikki pois ja pane pannuun uutta voita. Sekoita siihen sipuli ja valkosipuli ja käristää hiljaa minuutin verran. Kaada pannuun viini, lisää yrtit ja keitä hiljaa muutama minuutti kaapien samalla

Kommentit





Ensimmäinen kosketukseni vasikkaan oli maukas ja murea. Keittiörempan jälkeinen tilanne on siistiytynyt sen verran, että kuvia voi ottaa jo muuallakin kuin parvekkeen pöydällä kunhan valitsee kuvakulman sopivasti. Kyljysten seurana toimi puoliksi halkaistu luumutomaatti, joiden halkaisupinnan olin maustanut kevyesti cayannepippurilla ja suolalla. Oishikatta 4/5.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Louhisaaren piiraset



Kuukauden ruokahaasteeseen piti alunperin vastata Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet löytyneellä ruusukaalireseptillällä, mutta Stockalla sain kylmää vettä niskaani:Ruusukaaleja ei saa tähän aikaan vuodesta.

Pettymyksen keskellä mieleeni tuli, että Lehmusoksien hienon kirjan Manneheimin pöydässä on piirakkareseptejä ja minä olen koukussa suolaisiin piirakoihin. Piirakat sopivat minulle myös siksi, että tarvitsen hieman aikaa heräämiseen ennenkuin aamiainen maittaa ja arkiaamiasen syönkin yleensä vasta töissä. Piirakat tai Kaisaniemen metroaseman thai(?)-kahviloista napattu sämpylä (tuunaan niitä lisäämällä väliin juustoviipaleen) sopii tähän hyvin.

Stockalta mukaani takertui punakaalin neljännes, Tunnelin S-marketista hirven jauhelihaa samalla kun mielessäni pyöri Louhisaaren piirasten toteutus. Resepti kun on kaikkea muuta kuin tarkka aineksiltaan ja niiden määristä. Mutta tällaisten piirakoiden idea onkin sama kuin pyttipannun:Man tar vad du hvar..

Tarvitset



Kirja kertoo:


Täytteeksi kovaksi keitettyä munaa, riisiä, silputtua voissa keitettyä kaalia, kateenkorvamuhennosta tms.
Tavallinen vehnäleipätaikina: 3½ dl haaleaa maitoa, hiivaa, 100 g voita, 2 munaa, jauhoja, vähän suolaa.


Minä käytin keitettyä basmatiriisiä, pienen sipulin, punakaalin kahdeksasosan ja 466 g paketin hirven jauhelihaa niin että kasviksia ja lihaa oli noin fifty-fifty. Täytteen mausteina käytin mustapippuria, ripauksen fenkolia, katajanmarjaa ja suolaa.



Taikinan tulee olla vetelähkö. Se alustetaan hyvin ja kaulitaan ohueksi minkä jälkeen siitä painellaan kakkaroita ympyrämuotilla - minä käytin Spitfire-tuoppia. Kakuille pannaan täytettä ja toinen kakku nostetaan kanneksi. Reunat voidellaan munalla. Nousuaikana piiraset on käännettävä,jolloin niitä muovaillaan niin, että niiden pyöreä muoto säilyy. Sen jälkeen ne keitetään vaaleanruskeiksi rasvassa. Rasva ei saa olla liian kuumaa jotteivat piiraset jää raaoiksi sisältä.

Valuta ylimääräinen rasva piirakoista talouspaperin päällä.

Kommentit



Ensimmäinen kerta elämässäni tein itse lihapiirakoita ja lopputulos oli mukavan rapea ja lihapiirakka voi tuskin olla tuoreempi kun se syödään heti kun se on jäähtynyt niin paljon, että sormet eivät pala. Osaan piirakoista laitoin liikaa täytettä ja niistä ei tullut kauniita eikä kestäviä ja kuvakin on kaukana kirjan piirasten siroudesta. Täytettä jäi runsaasti yli. Oishikatta 3/5 siis.

torstai 20. toukokuuta 2010

Coulis de tomates à la provençale



Keittiöremppa on valmis lukuunottamatta tiskikoneen asennusta ja rasvapoltettuani lieden oli luonnollisesti aika ruveta sotkemaan keittiötä sillä vaikka Pizzeria Pihlis onkin normaalia lähiöpizzeriaa huomattavasti parempi niin pizza- ja kebab-kiintiö on joksikin aikaa täynnä. Halusin jotain aivan erilaista.

Mieleeni tuli opiskelijasolu Helsingin Tapulikaupungissa ja siellä silloiselle tyttöystävälleni valmistamani ateria: kampelaa provençelaisella kastikkeella. Tomaattia, sipulia, valkoviiniä yrttejä ja hivenen kummallisesti cayannepippuria. Resepti oli peräisin kirjastosta lainaamastani suomenkielisestä kastikekirjasta ja resepti on vuosien varrella kadonnut. Googlatessani löysin viittauksen Ranskalaisen keittiön salaisuuksissa olevaan reseptiin coulis de tomates à la provençale, joka on varsin erilainen, mutta kiinnostava, joten päätin kokeilla sitä.

Kirjan reseptissä käytetään persiljaa tuoreena, mutta muut yrtit ovat kuivattuja. Tämä kertonee siitä, että tuoreita yrttejä ei ole Childin ajan Yhdysvalloissa ollut saatavilla. Tämä vaikutti käyttämääni yrttien määrään ja siihen, että lisäsin yrtit ilman harsopussia ja vasta kypsennyksen loppuvaiheessa. Reseptin kuivatun appelsiininkuoren jätin tyynesti pois, koska sellaista ei ollut saatavilla.

Kirjan resepti on tarkoitettu lintu- ja liharuoille, mutta minä menin kalanhimon ja nostalgian siivittämänä ostamaan kastikkeen seuraksi kuhafileen, jonka paistoin voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Suomennoksen reseptissä on ikävä virhe: sokeria ei mainita raaka-ainelistassa. Onneksi kyseessä on normaalista keittiöstä löytyvä raaka-aine eikä jotain eksoottista.

pieni keltasipuli hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 tl jauhoja
750 g tomaatteja kuorittuina, siemenettöminä ja puserrettuina
1 muserrettu valkosipulin lohko
tuoretta silopersiljaa
¼ laakerinlehteä
tuoretta timjamia
ripaus fenkolia
ripaus sokeria
tuoretta basilikaa
hyppysellinen sahramia
tuoretta korianteria
(runsas sentin pätkä kuivatun appelsiinin kuorta)
suolaa
valkopippuria
(tomaattisosetta)

Käristä sipulia oliiviöljyssä noin 10 minuuttia, mutta älä anna ruskistua. Lisää jauhot ja käristä hiljaa kolme minuuttia antamatta ruskistua.

Lisää tomaatti, sokeri, valkosipuli ja mausteet. Sulje kansi ja keitä hiljaa 10 minuuttia niin, että tomaatit luovuttavat suuriman osan mehustaan. Ota kansi pois ja keitä aivan hiljaa kymmenisen minuuttia. Lisää ruokalusikallinen kerrallaan tomaattimehua tai vettä jos kastike uhkaa palaa pohjaan. Tomaattisose on valmista kun se maistuu läpeensä kypsältä ja takertuu paksulti lusikkaan. Lisää yrtit kypsennyksen loppuvaiheessa. Lisää ½-1 rkl tomaattisosetta jos väri näyttää sitä vaativan ja keitä vielä kaksi minuuttia. Kastikkeen voi siivilöidä ja sen voi myös jäähdyttää tai pakastaa.

Kommentit



Kastikkeesta tuli oikein hyvää ja ymmärsin olla kaatamatta sitä liikaa lautaselle. Kalan lievä hajoaminen (joskus voisi käyttää non-stick-pannua le Creusetin sijasta) ja huolettomuus tagliatellen kanssa pudottavat annoksen oishikatta 3/5:een.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Vltava

Joen mukaan nimetty ravintola Vltava on nimensä mukaisesti valtava ja minä pidän pienistä, intiimeistä ravintoiloista, joissa saa olla rauhassa. Vltava on kuitenkin jaettu järjellisen kokoisiin osiin. Ensimmäisen kerran söin siellä jo vuosia sitten. En muista mitä, mutta hyvää se oli. Keväällä kävin siellä lounaalla ja iskin silmäni lohivartaaseen, mutta pettymyksekseni lounaalla ei myydä mitä tahansa à la carte -listalta. Söime makkaravadin, jossa oli kolmea erilaista makkaraa, haudutettua punakaalia ja grillattua tomaattia. Hyvää!

Eilistä lomapäivääni vietin käymällä siemenostoksilla Alku & Juuri -kaupassa, josta hankin plantaasille härkäpapuja ja kabochaa sekä parvekkeelle mizunaa.

Näännyttävän pitkän kävely Mechelininkatua suorastaan pakotti minut nauttimaan ensimmäisen lounaani Lohessa. Whatever you do, take pride. kuten London Prideä mainostetaan. Mainio olut.

Taapersin takaisin Mannerheimintielle ja hyppäsin ratikkaan päätyen Lasipalatsin eteen ihmettelemään mitä söisin ennen siirtymistä ystävien seuraan Kaislaan. Mieleeni palasi lohivarras.

Kiipesin Vltavan kolmanteen kerrokseen ja istahdin nurkkapöytään. Tilasin lohivartaan ja sen kanssa suositellun Krušovice Mušketýr -oluen. Hetken päästä tarjoilija palasi ja kertoi että Musketyr on loppu. Tuoppiini päätyi vaalea Holba Šerák. Sen seuraksi tuli kolmen viipaleen leipäkori.

Tutustuessani kiinnostavilla historiallisilla yksityiskohdilla - miltä kuulostaa kuolemantuomio humalapistokkaan viennistä? - maustettuun ruokalistaan lohivarras saapui pöytään: se näytti hyvältä. Perunakaprispyreetä, hunajaisia punajuuriviipaleita ja itse varras. Vuorotellen lohta ja sitruunapaloja. Jokaisen lohipalan kummallakin puolella oli laakerinlehti. Kohtuullisen kokoinen annos, mikä on hyvä asia: ei stadilainen atk-hörhö tarvitse kainuulaisen metsurin kokoista annosta. Erittäin maukasta eikä kalaa oltu kypsennetty liikaa vaan se oli säilynyt mehukkaana. Punajuuret olivat sopivan al dente.

Ravintolassa, joka ei ole japanilainen, saa erittäin harvoin hyvää kalaa. Tämä oli sitä.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Korea House

Joskus noin vuonna 2005 Helsinkiin ilmestyi Suomen ensimmäinen ja ainoa korealainen ravintola Korea House. Vuosien varrella olen käynyt siellä kaksi-kolme kertaa illalla ja muutaman kerran lounaalla. Vain muutaman kerran sillä Korea House on työpaikaltani, joka sijaitsee Espalla, aika kaukana. Kerran muistan lounaan olleen ikävää syötävää, mutta muuten olen ollut hyvinkin tyytyväinen Korea Housen antimiin.

Keskiviikkona valitsin lounaslistalta dyaejinbulgogin ja se oli oikein hyvää.

Korea Houseen liittyy myös miellyttävä anekdootti: tilassa oli vuosikymmeniä legendaarinen Savanna kolmine lasimaalausikkunoineen. Kun Savanna lopetti ja tilassa aloitti uusi ravintola ikkunat poistettiin koska yksi niistä oli rikki. Kun Korea Housen omistaja kuuli ikkunoista eräältä Savannan kantikselta hän laitatti paikalleen kaksi ikkunoista ja korjautti kolmannen ja sekin koristaa nyt Korea Housen julkisivua.

Äijäruokala suosittelee.

Muualla verkossa



Korea House
Viisi tähteä

tiistai 11. toukokuuta 2010

Keittiöpornografiaa II



Kun eilen tulin kotiin niin keittiössä odotti pari kasattua ja paikoilleen laitettua kaappia ja olohuoneen muuton jäljiltä muutenkin vähissä oleva lattiapinta-alasta suuri osa oli kasattujen kaappien ja laatikoiden peitossa. Tänään otettu kuva näyttää kuinka kalusteiden rungot on saatu paikoilleen. Kotona odotti myös iso litteä paketti, luki kulmakaruselli. Jouduin googlaamaan ja sitä kautta oppimaan uuden sanan. Vanhassa keittiökaapistossa samaa tilaa olisi voinut käyttää vain sellaisen tavaran säilyttämiseen, jota ei tarvitse koskaan. Karusellista ja minusta tullee ystäviä.

Hyllytilaa on ruhtinaallisesti enemmän kuin vanhassa kodissani ja varsin paljon enemmän kuin tämän kodin edellisessä kaapistossa. Kasatessani Ketun keittiön Karhuherran kanssa kirjahyllyjäni pohdimmekin, että vasemmalle seinälle sopisi hyvin jonkinlainen hyllystö, mutta onneksi keittiöremontin suunnittelija oli ajatellut samaa.



Pikkukeittiöitä ei ole suunniteltu niin, mutta muun muassa tiskipöydässä oleva reikä ja muutama muu osa viittaavat siihen, että valmius tiskikoneeseen tulee. Ahdasta sille tulee mutta minun kokkaustaajuudellani ja -tavoillani se on hieman, mutta vain hieman, liioitellen välttämätön osa ihmisarvoista elämää.

Ensi viikolla tämän pitäisi olla valmis!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Keittiöpornografiaa



Jokin aika sitten ihmiset esittelivät blogeissaan keittiöitään. Minulta se jäi väliin useammastakin syystä, mutta nyt kun kerran on näytettävää niin näytetään. Huomatkaa erityisesti vasemmassa nurkassa olevat edellisen asukkaan tolkuttoman röökaamisen jäljet ja miettikää, että koko kämppä on näyttänyt tuolta. Viehättävää ja ruokahalua nostattavaa eikö totta? Kuva ei ole aivan autenttinen sillä remppakundit ehtivät paikata ja maalata osan oikeanpuoleisesta seinästä: olisi pitänyt ottaa kuva eilen.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vapputunnelmia eli ei koskaan enää

Kun vappuillallisesta on vierähtänyt vajaa vuorokausi voi jorinoida hiukan menneistä.



Uuden kodin kunniaksi ensimmäisenä oikeana ruokana tuli vihdoinkin tehtyä carbonnades à la flamandea reseptin vaalean lagerin sijasta belgioluesta. Childin kirjan lager tullee siitä, että kirjan kirjoitusaikana belgioluita ei liene ollut ainakaan laajalti saatavissa Yhdysvalloissa. Oluena toimi Gouden Carolus Classic ja maku muuttui taivaallisen hyvästä syntisen hyväksi. Kuvasta ei hääppöistä tullut, mutta ruoka oli hyvää.

Ei koskaan enää tähän pataan vaaleaa lageria.



Kyselin taannoin riisinkeittimistä ja sainkin rohkaisua. Kun vielä entinen työtoverini näytti minulle Tekniikan maailman riisinkeitinarvostelun päätökseni oli tehty: Zojirushi.

Keitin korkattiin eilen Ketun keittiön väen vieraillessa vappuaattoillallisella. Aloitimme cavalla ja ruokana toimi
inkivääripossu, jota tein ensimmäisen kerran useammalle kuin kahdelle ihmiselle, mutta hyvinhän se toimi kunhan paistoi ohuita possuviipaleita riittävän pienen määrän kerrallaan.

Ei koskaan enää halpisriisinkeittimiä sillä Zojirushi keitti riisin miellyttävän kuohkeaksi eikä todellakaan polttanut mitään pohjaan. Huvittana ja typeränä pikku yksityiskohtana kerrottakoon, että huomasin keittimen kannessa varoitustarran, kumarruin hiukan kohti keitintä ja laskin käteni keittimen kannen päälle ja luin tekstin:


WARNING
Doing so may cause burns or scalding
Do not touch the steam vent


Arvannette missä kohtaa kantta minun kämmeneni oli? Onnekseni minua ei kuitenkaan kaltattu höyryllä.

Kukahan täällä tiskaisi? Keittiöremppa alkaa onneksi maanantaina ja jonkin ajan päästä eräs äijäruokalan parhaista ystävistä, tiskikone, palaa palvelukseen.