torstai 30. kesäkuuta 2011

Whatever You Do, Take Pride



Mikael Jungner, tapahtuman suojelija, puhumassa.

Tällä kertaa sana Pride ei liity mainioon brittiolueen London Prideen vaan Helsinki Pride 2011 -tapahtumaan, jonka avajaiset olivat maanantaina 27.6. Kolmen sepän patsaalla. Vaikka olenkin kuolettavuuteen asti tylsä umpihetero niin tarkoituksenani on jo pitkään ollut osallistua tapahtumaan, mutta en ole kokenut asiaa niin henkilökohtaiseksi, että olisin saanut aikaiseksi.



Kolme maijaa ja runsas määrä vartijoita sai pohtimaan kuinka paljon heitä on ollut aikaisempina vuosina. Tuopissa Belgiassa Vanhalle valmistettua Hampusta.

Viime vuoden pride-isku muutti asennettani niin, että tämän vuoden Prideen on pakko osallistua. En hyväksy väkivaltaa kuin itsen tai muiden suojelemiseksi ja mitä muuta kyynelkaasun ja savun levittäminen juhlakulkueeseen on kuin väkivaltaa, jolle ei pidä alistua? Kyynelkaasu on ikävää ainetta ja siihen voi pahimmillaan kuolla - esimerkiksi minun ei annettu astmani takia asepalvelukseni aikana osallistua harjoituksiin, joissa kyynelkaasua käytettiin kemiallisten aseiden korvikkeena.

Seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnettuja fobioita en kykene ymmärtämään kuin ksenofobian kautta; kaikki mikä on erilaista on pelottavaa joillekin ihmisille. Muutamien poliitikkojen kommentit aiheesta ovat olleet mielenkiintoisia. Muistatteko kuinka perussuomalaisten Oinonen kommentoi keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta, jotakuinkin näin Kohta kai ajetaan laji- ja ikäneutraalia avioliittoa. On kauniisti sanottuja jännittävää sekoittaa keskenään se mitä aikuiset ihmiset tekevät vapaaehtoisesti ja pedofilian toteuttaminen.

Kokoomuksen oikealta laidalta ja kristillisdemokraateilta kuului iskun jälkeen teon vähättelyä. "Tästähän puhutaan jo ihan liikaa.", "Ei se nyt niin kamalaa ollut." Mielenkiintoinen esimerkki oli se, että Kokoomuksen kansanedustajan Hemming kruunasi vähättelevät kommenttinsa vertaamalla tapahtunutta Kokoomuksen puoluekokoukseen tehtyyn Greenpeacen ydinvoimaa vastustavaan mielenosoitukseen, jonka minustakin olisi voinut jättää pitämättä, koska se häiritsi puoluekokousta. Mutta sen kutsuminen terrorismiksi on liioittelua. Greenpeacen mielenosoittajat eivät tietääkseni käyttäneet väkivaltaa.

Jostain syystä minua on usein luultu homoksi, mutta koska siitä ei ole koskaan tullut pientä rasittavuutta suurempaa niin asia lähinnä huvittaa minua. Jotkut kuvittelevat, että asia häiritsee minua, mikä taas huvittaa minua. Ei, ei se häiritse. Kerran eräs mies, joka kuului kuvittelijoihin, kommentoi todettuani, että en välitä mitä ihmiset minun seksuaalisesta suuntautumisestani ajattelevat. Vastaus oli hyvin hämmästynyt "Ihanko totta?" Ihan totta: se mikä on teidän tai minun seksuaalinen suuntautuminen ei kuulu muille niin kauan kuin emme syyllisty rikoksiin. Myönnetään, minusta on hiukan hämmentävää kun homopari suutelee julkisesti toisiaan, mutta heillä on siihen täsmälleen sama oikeus kuin heteropareillakin.

Avajaiset alkoivat muutamalla puheella, joista ensimmäinen oli kaupunginjohtaja Jussi Pajusen, jonka puhe oli virkamiesmäinen, mutta tärkeintä on tietysti Kaupungin tuki tapahtumalle ja erityisesti se, että Pride-viikko on olennainen osa Helsingin kulttuurikesää ja täysin normaali ja tasaveroinen muihin tapahtumiin verrattuna.

Paljon rennommin esiintyi tilaisuuden suojelija Mikael Jungner. Hienoa, että hänkin oli paikalla. Jossain tässä kohtaa Mannerheimintien puolella olleen aidan toisella puolella kulki kolmen nuoren miehen seurue, jonka huutelusta ei saanut selvää, mutta viesti tuli selväksi. Sitä ei tarvinne selittää?

Arvoisa lukijani: jos kannatat tasa-arvoa tule huomenna Senaatintorille. Kokoontuminen kello 12 alkaen, lähtö kello 13.

Loppujen lopuksi, virkamiesmäisyydestään huolimatta, Helsingin, joka mainostaa olevansa Gay Friendly Helsinki, kaupunginjohtaja Pajunen tiivisti homman (pun intended) paljon paremmin kuin hiukan liian itsestäänselvä tapahtuman teema rakkaus: Olkaamme ylpeitä kotikaupungistamme.

Tämänpäiväisellä lounastauolla Aleksanterinkadulla oli jazz-trio, josta ainakin minä pidin. On hienoa, että meillä on hienoja katumuusikoita. Olkaamme ylpeitä myös siitä, että Helsinki on Gay Friendly Helsinki.

Ja, valitettavasti, suomessa ei ole samaa homonyymiä kuin englannissa: Be gay. eli olkaamme iloisia vaikkapa Helsingistä.

Muualla verkossa



Puolustusministeri Wallinin tervehdys Helsinki Pride -tapahtumalle

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Ylikalastuksesta

Päivän Hesarissa on hyvä, mutta ei mitään uutta sisältävä, Ylikalastusta on vaikea vähentää. Suosikaa siis kestävää kalastusta ja siihen on WWW:llä opas.

Sain vihdoinkin soitettua MSC-sertifioidulle kalakauppiaalle kysyäkseni saako heiltä sertifioitua merianturaa. Valitettavasti vastaus oli ei. No, ainakin tuli firmalle selväksi, että ainakin yksi asiakas löytyi. Punakampela olisi kuulemma lähin MSC-sertifioitu laji.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Possua poskeen



Niin kalojen, possujen kuin nautojenkin poskilihoja on kehuttu sekä kirjallissa lähteissä että blogeissa niin paljon, että oli pakko ostaa kun iberico-possun posket kävelivät vastaan Reinin lihassa.

Pakastetun lihan mukana tuli varsin summittainen ja yksinkertainen ohje, mutta japanilaisen ruoan ystävänä yksinkertaisuus ei ole minulle ongelma, joten päätin käyttää ohjetta. Vähän sinnepäin.

Tarvitset



possun poskilihoja
merisuolaa
kanafondia
lihafondia
vettä
juureksia
muutama laakerinlehti
kokonaisia mustapippureita

Suolaa lihat ja pidä kylmässä 1½ tuntia.

Laita juurekset uunivuoan pohjalle ja nosta lihat niiden päälle. Lisää kiehumispisteessä oleva veden ja fondien seos vuokaan. Lisää laakerinlehdet ja mustapippurit ja paista 10-11 tuntia 90 °C uunissa. Käännä lihat kun ne ovat ruskistuneet yläpuolelta.

Kommentit



Mureaa ja mehukasta. Juurekset jäivät harmittavasti turhan al denteksi pitkästä kypsentämisajasta huolimatta. Ehkä lihakin olisi arvostanut paria lisätuntia? Oishikatta 3/5 siis.

Kuvat jäivät vaihteeksi pimeäksi: pitäisi todellakin harjoitella salaman käyttämistä.

Viininä toimi Cháteauneuf-du-pape Domaine du Vieux Lazaret. Pitkästä aikaa join muuta ruanskalaista viiniä kuin roséta tai shamppanjaa ja täytyy todeta, että tämä mausteinen viini palautti uskoni ranskalaiseen punaviiniin. Hyvä viini, mutta 25 € hinta ei tee tästä arkiviiniä.

Hyvää juhannusta



Pidän kaupunkijuhannuksista. Kaupunki on tyhjä ja rauhallinen. Uunissa kypsyvät possunposket, pullollinen chateaneuf-du-pape'ta on hengittämässä ja tiskikone lopettaa kohta metelöintinsä. Kuvassa vasemalla ylhäällä yllätyksekseni äidiltäni saama lahja: muki, jossa lukee ÄIJÄ. Hiukan hämmentävä spektaakkeli, mutta ilahduin.



Kyllästyin kylmiin lautasiin, jotka viilentävät ruoan nopeasti. Ratkaisu: ostetaan halpa irtolevy. Samalla investoinnilla nabemonoa voi tehdä pöydässä.

Mutta ennen kaikkea: Äijäruokala toivottaa hyvää juhannusta kaikille!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pelmenit



© Bernd Hutschenreuther, lisenssi GNU-FDL.

Kustaankadulla, Alppiharjussa (en ole kaupunginosanationalisti, mutta Kallio jää tukevasti Hesarin toiselle puolelle), on ollut jo pitkään ravintola Pelmenit, joka kylteissään mainostaa tarjoavansa suomalaista ja venäläistä kotiruokaa. Monet ovat sitä suositelleet, mutta jostain syystä minä en ollut koskaan siellä käynyt.

Palattuani saaristosta olin ränsistynyt ja väsynyt ja kaipasin seuraa, joten hiukan yllytettynä lähdin kantakaupunkiin kopattuani matkalukemisekseni keittokirjahyllystäni venäläisen keittokirjani ja se johti siihen, että Taivaallisen rauhan aukiolla päätin mennä syömään Pelmeniin.

Kävelin sisään, paikka osoittautui siistiksi, maanläheiseksi paikaksi, jonka henkilökunta osaa suomea venäjäksi murtaen. Paikassa pärjäsi hyvin kunhan jätin turhat koukerot pois omasta kielenkäytöstään. Olutvalikoimaakin oli: kylmäkaapista löytyy ainakin tshekki-oluita. Tilasin pelmeneitä vaikka muitakin kiinnostavia ruokalajeja oli listalla. Lautasella oli lisäksi smetanaa ja jotain hieman tulista mausteseosta. Äijäruokala suosittelee.

Muualla verkossa



Eat.fi
Wikipedia

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Calvados-sinappi

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Lidlissä, josta löysin saksalaistyyppistä hapankaalia ja myöhemmin Hakaniemen hallin Neumatista pekoniostoksen yhteydessä mukaan tuli myös bratwurst, jonka seuraksi päätin tehdä calvados-sinappia.

Tarvitset



1 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 rkl kermaa
2 kananmunaa
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl calvadosta
ripaus suolaa

Sekoita ainekset. Keitä hiljaa muutama minuutti.

Kommentit



Miksiköhän sinappia tulee edes ostettua kaupasta? Hyvää, calvadosta olisi voinut olla ehkä enemmänkin, joten oishikatta 3/5.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Tomaattivarras



Tokiolainen Dizz kuuluu suosikkiravintoloihini ja eräs suosikkiannoksistani siellä on äärimmäisen yksinkertainen: pekoniin käärittyjä kirsikkatomaatteja vartaassa grillattuina. Kerrankin voi todeta, että mausteet ovat tarpeettomia.

Tomaattipekonivartaista olen blogannut aikaisemminkin kuten yllä mainitusta linkistä näkee, mutta tällä kertaa panostin pekonin laatuun hankkimalla sitä Hakaniemen hallin Neumatista. Siellä on pitänyt käydä jo pitkään pekoniostoksilla, mutta lopullisena sysäyksenä toimi HK:n pöyristyttävä pekonitempaus. Sorsanpaistaja tiivistää tempauksen hyvin:


Kiitos HK! Jos maailmassa on jotain pyhää niin pekoni. Se ei näemmä ole estänyt tuomasta markkinoille “sydänystävällistä rypsipekonia”. Kun ostan pekonia, minua ei kiinnosta, että sen rasvasta alle 1/3 on kovaa rasvaa, että se sisältää runsaasti omega kolmosta tai että se on tehty sydämelle paremmasta rypsipossusta. Kun ostan pekonia, haluan suolaa, verisuonet tukkivan kolesterolipaukun ja pekonieläimen taivaallista makua.


Tarvitset



kirsikkatomaatteja
kaksi paksua viipaletta pekonia

Täytä vartaat tomaateilla ja laita pekoniviipaleet kummallekin puolelle varrasta ja grillaa kunnes pekoni on ruskistunut. Anna jäähtyä hieman - kenellekään ei tarvinne kertoa, että grillatut tomaatit ovat täydellinen tapa hankkia ikävä palovamma.

Kommentit



Oishikatta 4/5 vaikka olikin hieman liian pitkään grillissä ja lisäksi kuvasta tuli kovin tumma. Yksinkertainen on hyvää. Neumatin pekoni teki vaikutuksen: se ei ole märkää ja sitä saa ostettua sekä siivuina että palana, joten sitä voi kuutioida kuten monissa resepteissä ohjeistetaan. Suolaista tavaraa, joten ymmärrän ensimmäisen kerran elämässäni Childin ohjeen siitä, että pekoni ryöpätään.

Paras tomaattireseptini on edelleen kuitenkin tomates à la provençale, mutta se on hieman liian klassikko, jotta sillä viitsisi osallistua kesäkuun 2011 ruokahaasteeseen.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Blogipiknik




Viikonloppuna pidettiin ruokablogaajien perinteinen piknik, jonne minä päätin tehdä jonkin suolaisen piirakan, joka ei olisi quiche. Ystäväni kysyi minulta Mitä sinulla on quichejä vastaan?. Lähinnä se, että olen hieman kyllästynyt siihen, että minulta odotetaan ja lähes vaaditaan niitä. Kalapiirakan resepti löytyi Tatu Lehtovaaran kirjasta Suomalaiset kalaherkut, joka oli juuri päätynyt kirjahyllyyni sorruttiani Akateemisessa. Alla resepti sellaisena kuin minä sen toteutin.

Tarvitset



Taikina



ripaus suolaa
1-2 rkl kylmää vettä
125 g voita
250 g vehnäjauhoja
1 kananmuna

Liuota suola veteen. Sekoita voi ja vehnäjauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kananmuna ja vesi. Painele taikina levyksi ja laita se hetkeksi jääkaappiin. Kauli taikina ja laita se voideltuun 28 cm piirakkamuottiin.

Täyte



300 lämminsavulohta
suolaa
valkopippuria
leikattua ruohosipulia
4 luomumunaa
2 dl kermaa
purkki creme fraichea
1 dl edam-raastetta

Mausta kala suolalla, pippurilla ja ruohosipulilla. Sekoita munat, kermat ja juustoraaste. Laita kalat piirakkavuokaan ja kaada munaseos kalojen päälle. Paista 175 °C uunissa 20-25 minuuttia sanoo resepti, mutta minä jouduin paistamaan huomattavasti kauemmin, ainakin 40 minuuttia ennen piirakan kypsymistä.

Kommentit



Joillekin tämä maistui, minulle ei. Oishikatta 2/5. Kaiken lisäksi tämä taitaa olla quiche vaikka pohja onkin vähän erilainen. Ne reseptit voisi lukea huolellisesti etukäteen sen sijaan, että vain tarkistaa että tarvittavat raaka-aineet löytyvät kotoa.

Kuvia





Mansikkavarras blogista Kannat kattoon.



Vaikka olenkin vannoutunut Kahvi on pahaa ry.:n jäsen niin sitä ei voi kiistää että Omenamintun astiastossa oli tyyliä.



Jälleen kerran esillä fetissini kuvaavien ihmisten kuvaaminen. Kuvassa Liemessä kameroineen.



Leipä taisi tulla Pienestä vispiläkaupasta?



Hannan sopan mansikkaraparperipiirakka tässä jo "rikottuna".



Viiniä, malja marttyyreille! Kuolleille, eläville, menneille, tuleville!



Käsivaralta otettu ja siksi tärähtänyt kuva viikon kuunpimennyksestä, mutta se sopii tunnelmaan koska luin juuri Hugo Prattin Tangon.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Rymy-Eetu

Ravintola Rymy-Eetussa on tullut käytyä muutaman kerran duunikavereiden kanssa. Viimeksi eilen duunikaverin läksiäisissä. Ravintola tarjoili aikaisemmin lounaita, jotka eivät ainakaan minulle maistuneet, mutta eilinen pikkunälkään syöty hapankaalin ja bratwurstin yhdistelmä Toimi. Thüringer makkara olisi kiinnostanut, mitä se ikinä onkaan, ennen kokeilemattomana, mutta se oli lopussa. Pisteitä hyvästä talon sinapista.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Aurinkoa ja etiikkaa



Yllätykseni esiintymässä. Muiden esityksissä oli kauniita kuvia, minäkin yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Hankkikaa esiintyjäksi joku muu kuin konesalin lattialla ryömivä linux-hörhö jos haluatte kauniita kuvia. Kuva: © Ketturouva.

Osallistuin viime viikon keskiviikkona Carat Finlandin ruokablogaajille ja Caratin asiakkaille järjestettyyn tilaisuuteen. Minua pyydettiin viime tingassa puhumaan ruokablogien yritysyhteistyöstä tilaisuuteen ja paneliin. Suostuin, mutta ehdin katumaan sitä moneen kertaan lyhyen valmistautumisajan vuoksi eikä odotuksiani parantanut se, että en ollut puhunut julkisesti kymmeneen vuoteen.

Aloitin käymällä pienellä rauhoittavalla panimoravintola Bruuverissa, jonka jälkeen taapersin tapahtumapaikalle. Ala-aulassa minulle ojennettiin nimikyltti, jossa luki Bloggaaja. Pokka petti ja naurahdin. En ota itseäni niin vakavasti, että olisin loukkaantunut, mutta blogaajilla ja heidän blogeillaan on nimet, jotka ovat osa yksilöllisyyttämme. Niiden käyttäminen ei ole kiellettyä.

Miten esiintyminen sitten sujui? No, se olisi voinut mennä huonommin, se olisi voinut mennä paremmin. Hämmennyin kuullessani, että vaikutin siltä, että puhun työssäni, koska olin niin rento. Omasta mielestäni takeltelin, unohtelin asioita, en osannut käyttää muistiinpanojani ja olin liian agressiivinen. Go figure.

Suoraan ruokaan liittyvistä asioista kiinnostavin oli Lapin Kulta Solar Kitchen, jossa ruoanlaiton vaatima energia tuotetaan paraboloidipeileillä. Häikäisevän viileä ajatus.

Esitykset nostattivat runsaasti keskustelua; Aiheista mielenkiintoisin oli blogaamisen etiikka ja tunteet nousivat jo hiukan pintaan kun erään yrityksen edustaja kritisoi voimakkaasti julkista negatiivista palautetta blogeissa. Hän oli oikeassa siinä, että mille tahansa valmistajalle voi käydä vahinko ja kuljetuksen aikana tuotetta voidaan kohdella huonosti jolloin tuotteen vika ei edes ole valmistajan vika.

Kritiikin paheksunta on kapeakatseista: ruokablogaajalla, joka nykyisin kirjoittaa usein omalla nimellään ja omalla naamallaan, on pelissä sekä oma että blogin uskottavuus, joita kukaan ei halua menettää ja se vaatii sitä, että negatiivinen kritiikki esitetään asiallisesti ja lisäksi kritiikki pitää lähettää myös yrityksen asiakaspalveluun. Mahdolliset virheet pitää korjata sekä alkuperäiseen blogaukseen että uudessa blogauksessa.

Ja mikä on vaihtoehto? Millä tavalla yritykset kuvittelevat kykenevänsä keskustelun kontrollointiin? Loanheittoa voi harrastaa anonyymisti vapaasti valittavalla keskustelupalstalla sananvapauden rajoissa. Ja se on laaja vapaus: joku vertasi pizzaa paskahuussin kanteen ja sai vapauttavan tuomion käräjillä. Eikö ole parempi, että kritiikki tulee taholta, jonka kanssa voi keskustella ja että kritiikkiin voi kirjoittaa vastineen, joka todennäköisesti julkaistaan blogissa? Julkisen sanan neuvoston kaltaista elintä lienee turha odottaa, mutta käytännössä sosiaalinen paine ajaa saman asian.

Muualla verkossa



Ketun keittiö
Kulinaarimuruja
Unelias kokki

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Suski

Sain kutsun keikalle ravintola Suskiin ja yllätyin tutustuessani ravintolan verkkosivuihin: olin kuvitellut, että Oljenkorsi olisi Helsingin pohjoisin olutravintola, mutta Malmilta löytyikin kunnianhimoa osoittava Suski. Pienpanimofestivaalit, tunnelmaan sopivaa livemusiikkia ja 70 erilaista pullo-olutta. Hanoista löytyvistä festarioluista tuli maistettua Bruuverin kevätipeloinen, Suomenlinnan panimon Piper Wit ja Perhon panimon Rohkea, joista pidin erityisesti kevätipeloisesta, mutta minä olen IPA-oluiden ystävä, joten en yllättynyt. Myös Perhon ja Suomenlinnan panimon oluet maistuivat.

Paikka on siisti ja tarjoaa asialliselta vaikuttavaa ruokaa sekä lounaalla että illalla. Pitää käydä kokeilemassa viimeistään kun olen puolen kuun jälkeen viikon lomalla. Pöydissä on perunalastuja naposteltavaksi mutta ne valitettavasti tarjotaan muovilautasilta - en juuri arvosta kertakäyttöastioita - ja tuulisella terassilla se tarkoitti sitä, että taivaalta ei satanut mannaa vaan sipsejä.

Kannattaa käydä varsinkin nyt kun sieltä saa pienpanimo-oluita.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Possua japanilaisittain



Tarkoitus oli tehdä illalliseksi äijäklassikkoa inkivääripossua, mutta inkivääri oli tilassa, jossa sitä ei enää voinut käyttää kuin biojätteen ainesosana, joten piti olla luova. Syntyi resepti, johon hain ripausta makeutta käyttämällä miriniä ja lisäksi käytin epätyypillisesti japanilaiseen ruokaan valkosipulia.

Tarvitset



2 valkosipulin kynttä ohuiksi siivuiksi leikattuna
annos porsaan ulkofilettä mahdollisimman ohueksi leikattuina
2 rkl soijaa
2 rkl miriniä
vastajauhettua mustapippuria
neutraalia öljyä paistamiseen

Kuumenna öljy wokissa hyvin kuumaksi ja pyöräytä valkosipuli siinä. Heitä valkosipuli pois ja lisää possuviipaleet. Töni viipaleet wokin reunalle, lisää soija ja mirin. Sekoita.

Asettele lautaselle ja mausta ripauksella mustapippuria.

Kommentit



Mustapippuri oli tarkoitus lisätä jo valmistusvaiheessa, mutta se unohtui. Silti osoittautui, että ruoka voi olla hyvää vaikka siinä ei olisikaan inkivääriä. Oishikatta 3/5.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Pilkun paikka

Ravintoloissa lopetetaan alkoholin myynti puolta tuntia ennen sulkeutumisaikaa. Tämä on järkevää: ravintola tyhjenee ajoissa, asiakkaat ehtivät juoda ja syödä annoksensa loppuun rauhassa. Paitsi että jotkut, onneksi harvat, paikat aloittavat asiakkaidensa ulos luutimisen jopa heti pilkun tultua ainoana perusteenaan tyhjentää paikka kaikista asiakkaista ajoissa.

Näin kävi jokin aika sitten eräässä helsinkiläisessä ravintolassa, jota en viitsi mainita, koska minulla ei ole mitään halua aiheuttaa ongelmia nuorelle, ilmeisen kokemattomalle, pokelle. Mutta silti: seurueemme ei ollut selvin päin, mutta ei myöskään syvän humalan syövereissä emmekä aiheuttaneet häiriötä. Tyhjästä saapui poke, joka halusi ihmiset pois varsin tylyllä tavalla 15 minuuttia ennen ravintolan sulkemisaikaa. Huomautin mielestäni täysin asiallisesti että kai nyt oluensa saa loppuun juoda. Vastaukseksi tuli Alkakaahan nyt siirtyä oven suuntaan.

Olin ennen tätä vierailua aikeissa kirjoittaa kyseistä ravintolasta positiiviseen sävyyn, mutta se taitaa nyt jäädä väliin kuten myös seuraavat vierailut. Ravintoloiden kannattaisi ohjeistaa pokensa käyttäytymään hieman eri tavalla.