keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Picada

Vähän aikaa sitten tekstasin ystävälleni, jota näen varsin harvoin, että olen lomalla ja mitäs jos tehtäisiin pitkästä aikaa yhdessä ruokaa. Äsken tuli puhelu ja minulta toivottiin lihaa ja koska keittiöni on edelleenkin jämähtänyt Pyreneiden niemimaalle otin käteen Pepita Ariksen mainion kirjan Espanjalainen keittiö. Bongasin mielenkiintoisen reseptin, johon kuuluu picadaa, joka on pikaisen googlettamisen perusteella paahdettujen pähkinöiden, yrttien ja valkosipulin seos. Ensimmäinen osa kertoo siitä kuinka picada valmistetaan.

Picadaan tarvitset



2 rkl oliiviöljyä
kuoreton leipäviipaleen puolikas
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
15 g manteleita paahdettuna
15 g hasselpähkinöitä paahdettuna
1 rkl tuoretta persiljasilppua
suolaa
mustapippuria

Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista leipäpala kovalla lämmöllä. Valuta talouspaperin päällä ja pane sivuun odottamaan. Paista nopeasti valkosipuli ja laita sivuun odottamaan.

Hienonna mantelit ja pähkinät huhmaressa. Revi leipä palasiksi ja lisää se, valkosipuli sekä hiukan paistolientä. Sekoita ainekset sakeaksi ja sileäksi tahnaksi ja sekoita. Lisää persilja ja mausta.

Possua lasimurskalla


Julistan alkaneeksi operaatio pakastimen tyhjennyksen sillä se on täynnä ja se kaipaa ankarasti sulatusta. Tulitukea tarjoaa Jamie Oliverin kirja Jamien kotona. Reseptistä jätin pois sellerin allergiani vuoksi. Perunat jätin kuorimatta sillä kesäisille perunoille se on minusta vain haitaksi. Kastikkeen jätin tekemättä sillä paistamisen alkuvaiheessa kuului hillitön pamahdus ja kun kävin tarkistassa vauriot osoittautui, että lihalämpömittarista oli räjähtänyt lasi. Se oli mallia, jonka voi pestä tiskikoneessa, mutta ehkä mittariin oli päässyt vettä, joka sitten kuumetessaan aiheutti liikaa painetta.

Harmittaa, sillä paistoliemi maistui erittäin hyvältä ja siitä olisi varmasti saanut mainion kastikkeen. Pakastimessani odottaa toinen porsaanlihaköntti ja jääkaapissa on alkuperäisen reseptin kastikkeeseen tarkoitettu valkoviini, joten ottanen piakkoin uusintayrityksen.

Raholan syötävistä sanoista opin lisää reseptin balsamiviinietikasta, jota en ole koskaan ennen keittiössäni käyttänyt.



Lihassa maistui, kuten käytetyn rosmariinin määrästä voi aavistaa, selvästi rosmariini. Rakenteesta tuli miellyttävä ja ulkonäkö kokonaisena lupasi hyvää. Mahdollisesti padan pohjalle päätyneiden lasinsirujen vuoksi paistoliemi jäi käyttämättä, mutta se ei oikeastaan haitannut makuelämystä. Ja tulihan hapokkuutta jännittävän makuisesta perunasipulilisäkkeestä.

Possun paistoin liian kuivaksi ja se ja yhdessä lasinsirujen kanssa tarkoittavat, että oishikatta jää arvoon 3/5.

Tarvitset



Perunalisipulilisuke


3 kiinteää perunaa (lohko pituussuuntaan neljänneksiksi)
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
oliiviöljyä
100 g voita kuutioina
rosmariinin oksan lehdet
kolme valkosipulin kynttä
punasipulia (lohko pituussuuntaan neljänneksiksi)
2 dl halpaa balsamietikkaa

Porsaanliha


Kolmen rosmariinin oksan lehdet
1 rkl fenkolinsiemeniä jauhettuina
500 g porsaan ulkofilettä
oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
punasipuli
laakerinlehti

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pane perunat kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja keitä niitä noin 8 minuuttia, valuta ja siirrä takaisin kattilaan.

Ripottele rosmariininlehtiä, suolaa, pippuria ja fenkolinsiemeniä isolle leikkuulaudalle. Kierittele lihaa leikkuulaudalla niin, että mausteet tarttuvat siihen.

Ota iso uunivuoka, jonka possu täyttää, ja siirrä se liedelle keskilämmölle. Kaadau vuokaan hieman oliviiöljyä ja nosta liha siihen rasvapuoli alaspäin. Ripottele lihalle leikkuulaudalle jääneet mausteet. Muutaman minuutin kuluttua, kun porsaan rasva on saanut hieman väriä, käännä liha ja lisää vuokaan valkosipulin kynnet, punasipuli ja laakerinlehti. Siirrä vuoka uunin alatasolle tunniksi ja valele lihaa paistoajan puolivälissä. Peitä liha kostutetulla leivinpaperilla viimeiseksi 20 minuutiksi jos liha uhkaa saada liikaa väriä.

Ota toinen uunivuoka, johon perunat mahtuvat yhteen kerrokseen. Kuumenna se liedellä, kaada siihe loraus oliiviöljyä, lisää voi, rosmariini ja valkosipuli. Lisää perunat ja kääntele niitä mausteissa. Lisää sipulit, balsamietikka ja mausta suolalla ja pippurilla. Keitä balsamietikkaa kokoon liedellä viisi minuuttia. Siirrä vuoka uunin ylätasolle ja paista noin 50 minuuttia eli kunnes perunat ja sipulit ovat tummia, makeita ja rapeita. Ota vuoka uunista puolivälissä ja kääntele perunoita ja sipuleita.

Lihan pitäisi olla kypsää tunnin kuluttua. Pistä sitä terävällä veitsellä. Jos tihkuva neste on on kirkasta liha on kypsää. Joe ei pane liha takaisin uuniin vielä 10-15 minuutiksi. Pidä samalla perunat lämpiminä. Nosta liha uunista ja anna sen levähtää tarjoiluvadilla 10 minuuttia. Kaada vuoasta enin rasva pois ja murskaa valkosipulit ja sipuli. Nosta vuoka levylle ja lisää siihen valkoviiniä. Hauduta kunnes neste on vähentynyt puoleen, raaputa pohjasta sinne jämähtäneet makuaineet kastikkeeksi ja mausta tarvittaessa. Siivilöi liemi kastikekannuun. Viipaloi liha ja tarjoile uunisipulien- ja perunoiden kera kastikkeella ryyditettynä. Tarjoile vihreän salaatin tai rucolan kera.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Katkera & kieroutunut lomapäivä




Tänään on ollut mukava päivä. Toinen lomapäivä. Olen pyöritellyt tiskikonetta, dallaillut kameran kanssa kotinurkilla ja nauttinut kesästä. Lounaaksi söin viimeiset taimenen jämät. Kerma, johon on lurautettu liraus hunajaa toimii luonteikkaana ja epätavallisena kastikkeena. Chimayn sivujen reseptejä täytyy kokeilla lisää!

Ennen lomallelähtöä Akateemisesta takertui kainaloon kirja Jamien kotona. Olen hivenen karsastellut näitä TV-kokkeja, kuten TV:tä yleensäkin, mutta Jamien kirjan ensivaikutelma on, että ainakin Jamie Oliverin kohdalla turhaan. Kirjan suomennos on makeilevaa kieltä ja minulle tulee sellainen olo, että se on käännetty liian suoraan englannista suomeksi. Pitäisi kai vilkaista alkuperäistä teosta.

Kirjasta on tullut bongattua jo useampi kiinnostava resepti, joista tänään tuli kokeltua Jamien krapularuokareseptiä vaikka ei krapulaa ollutkaan. Palaan reseptiin myöhemmin.



Matkalla kuljin ohi Pizzeria Parmesanin, josta kannattaa hakea pizzansa jos sattuu asumaan Helsingissä Toukola-Arabia-Kumpula-akselilla. Pizzat ovat maistuvia ja muistaakseni Iranista kotoisin olevat kundit ovat ystävällisiä.



Huomista päivällistä suunnittelin Oljenkorren terassilla, joka on näillä kulmin ainoa paikka saada mielenkiintoista olutta mukaanlukien nimikko-oluttani Bitter and Twisted. Ravintolan nimestä ei voi olla saamatta assosiaatioita viimeisestä oljenkorresta ja lisää latausta tulee siitä, että vain hiukan pohjoisempaa alkaa Lahden moottoritie ja seuraava kunnollinen olutravintola taitaa olla aika kaukana. Tampereen Plevna tulee ensimmäisenä mieleen, mutta kai jotain löytyy lähempääkin. Tampreeltakin olen ollut jo niin kauan poissa, että minulla ei ole mitään hajua sen ravintoloista. Lahdesta taas en muista kuin särkyneen sydämen. Kummallista tämä elämä.



Vaikka olenkin vanha eltaantunut setä niin niin vanha en kuitenkaan ole ettei lämpimän kesäpäivän estetiikka (köh) ilahduttaisi. Plantaasilta palaava ystäväni houkutteli minut kantapubiini (se oli todella vaikeaa). Jätin tarkoituksella HKL:n korttini uusimatta lomani ajaksi joten kannoin fillarini varastosta. Kantapubissa oli enimmäkseen leppoista, kuten tavallista, mutta aika agressiivinen keskustelu käytiin ruoan etiikasta. Agressiivisuudesta vastasi eräs nuorehko mies, jonka kanssa olin kyllä pitkälti samaa mieltä, mutta kun minä menen pubiin minä haluan rentoutua. Ottaa iisisti ja käydä ne rinnakkaiset monologit, joissa kukaan ei kuuntele toista, jossain muualla.

Jamien krapularuokaresepti





Tämä resepti on selvästi sukua Nasun kinkkuleivälle. Ehkä tämä hyvinkin englantilainen tapa tehdä leipää. Ensimmäisen kerran korjasin oloani tämän kaltaisella ruoalla kun Lorde-paran aviomies teki aamiaista muutama vuosi sitten. Munaseoksessa taisi sillä kertaa olla tabascoa.

Sämpylöitä minulla ei ollut, joten korvasin ne Vaasan täysjyvävehnävuokaviipaleilla.

Tarvitset


leipäviipaleita
pekonisuikaleita paistettuna
mustapippuria
2 munaa
punainen chili
HP-kastiketta

Paista pekoni rapeaksi. Pekonin paistuessa sekoita muna, mustapippuri ja suurin osa chilistä.

Uita leipäviipaleet molemmin puolin munaseokseen niin että munaseos imeytyy leipään ja paista viipaleet pannulla pekonin rasvassa. Nosta pekoni leipäviipaleille, lurauta reilusti HP-kastiketta ja lisää loput chilistä.

Kommentit


HP:n määrä oli aika pökerryttävä ja se peitti muut maut alleen, mutta kokonaisuus kyllä miellytti. Seuraavalla kerralla HP:tä huomattavasti vähemmän. Oishikatta 3/5 siis.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Valkoviinin keitetty kalaliemi

En ole milloinkaan tehnyt liemiäni itse. Se on oikeastaan aika noloa. Kokonainen taimen sai minut kuitenkin kokeilemaan. Kaivoin siis esiin Ranskalaisen keittiön salaisuudet ja sen reseptin.

Tarvitset



6-8 l kattila
1 kg laihaa, tuoretta kalaa, kalanpäitä ja/tai ruotoja ja eviä
sipuli ohuiksi viipaleiksi leikattuna
6-8 persiljan vartta - ei lehtiä, jotka tummentavat liemen
1 tl sitruunamehua
¼ tkl suolaa
2½ dl kuivaa valkoviiniä tai kuivaa valkoista vermuttia
kylmää vettä sen verran, että ainekset peittyvät
haluttaessa ½ dl tguoreita herkkusienien kantoja

Pane kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehumaan hiljaa. Kuori vaahto pois ja keitä hiljaa ilman kantta puoli tuntia. Siivilöi liemi tiheään siivilän läpi ja tarkista maku. Pakasta.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Munkin taimenta



Kun hain Stockan herkusta gruyère-juustoa quiche savoyard'a varten bongasin samalla myös sen, että Chimay tekee myös juustoja. Ei että olisin hämmästynyt. Oluinen juusto maistui mainiosti chapatan kanssa. Juusto on pehmeähkö ja sen tuoksu on varsin voimakas ja syvä. Kerroin löydöstä eräälle blogini lukijalle, joka puolestaan googlasi juuston kotisivut ja kertoi, että sieltä löytyy myös reseptejä. Niitä tihrusteltuani himo iski kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni taimenta, jollaisen löysinkin Arabian K-kaupan kalatiskiltä. Alla olevan reseptin juuston olisi pitänyt olla Chimay Grand Cruta, mutta sitä ei nyt ollut käytettävissä vaan käytin edellä mainitsemaani olutjuustoa.

Alkuperäinen resepti löytyy Chimayn sivuilta, mutta siitä puuttuu paistolämpötila. Tiedonlouhinta keittokirjahyllylläni ei auttanut enkä ollut aivan tällä tavalla tehnyt koskaan fisua, joten otin tassukan kouraan ja soitin Ketturouvalle ja pyysin ehdotusta.

Taimenfileitä Chimay-juuston ja -oluen kera





Tarvitset


taimen fileoituna
pullollinen sinistä Chimay-olutta
neljä viipaletta Chimayn olut-juustoa
1 rkl hunajaa
voita

Lämmitä uuni 180-asteiseksi.

Voitele uunivuoka ja laita taimenfileet siihen. Laita uuniin hetkeksi lämpiämään.

Ota vuoka pois uunista ja pane juustoviipaleet fileiden päälle. Lisää olut ja laita uuniin 10 minuutiksi.

Tarjoile lämmitetyiltä lautasilta.

Kommentit



Joko Belgiassa on isommat juustot tai pienemmät taimenet sillä kokonainen taimenfile on minusta kovin iso pala fisua yhdelle ihmiselle. Käytinkin siis kaksi juustoviipalatte per file. Lämpimän Chimay-pullon paine yllätti. En hämmästyisi vaikka joku lähinaapuri olisi herännyt laukauksenomaiseen ääneen. Lurautin pullosta runsaat puolet uunivuokaan ja loput itseeni jättäen kuitenkin tällä kertaa sakat pohjalle.

10 minuutin kohdalla fisu vaikutti vielä siltä, että juusto voisi saada hieman lisää väriä. Nostin lämpötilan 200 asteeseen ajatellen, että olut pitäisi kyllä huolen siitä, että fisu ei pääse kuivumaan.

Mausta en saanut oikein otetta. Välillä metallinen, välillä taas aivan erinomaisen hyvää. Ehkä oli tyhmyyttä ensimmäisen kerran elämässään syödä taimenta näin voimakkaiden muiden ainesten kanssa. Oishikatta 3/5 siis.

Kinkkuleipä Nasun tapaan



Kyllä, luit aivan oikein: Nasu on kannibaali, jonka tarkkaavainen lukija huomaa jo lukiessaan Katie Stewartin kirjan Nalle Puhin keittokirja sisällysluetteloa sillä sivulta 50 löytyy resepti paistetut kinkkuvoileivät. Shocking, isn't it?

Kirja, kuten monet muutkin Puh-aiheiset kirjani, on lahja kaikkein rakkaimmalta ex-avovaimoltani (valinta on helppo, sillä heitä on vain yksi). Kirja on luettu, mutta keittokirjana se on jäänyt korkkaamatta. On aika.

Alkuperäinen resepti on tarkoitettu kahdelle ja siinä on neljä leipäviipaletta. Minä puolitin leipämäärän ja koska leipäni olivat aika pieniä leikkasin sen kahtia vasta tarjoillessa. Leipänä käytin Vaasan täysjyvävehnäleipää. Kinkkuna toimi palvikinkku. Koska jääkaapista löytyi mainiota cheddaria niin lisäsin myös sitä.

Motivaationa kannibalismiin (no, minähän olen wagner, joten kai tämä on minullekin kannibalismia) toimi toipumisyritys pienpanimotapahtumasta. Juuri ennen tämän postausta RSS-lukijani tiesi kertoa, että Kulinaarimurulassakin on krapula, jota on yritetty paikata kiehtovalla salaatilla. Taas maailma avartui: en olisi kuvitellutkaan korjaavani oloani salaatilla.

Tarvitset



2 viipaletta vaaleaa leipää
voita leipäviipaleiden päälle
viipale kinkkua
(hyvää cheddaria)
sinappia
voita paistamiseen
1 rkl maitoa
30 g voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
lämmitetyn tarjoilulautasen

Voitele leivänviipaleet vain toiselta puolelta. Laita toiselle leipäviipaleelle kinkku ja hiukan sinappia. Peitä leipä toisella leipäviipaleella niin, että voidellut puolet ovat vastakkain. Paina varovaisesti yhteen. Leikkaa pois leivänkuoret ja jaa jokainen leipä veitsellä kahtia.

Riko kananmuna matalaan kulhoon, lisää maito ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita haarukalla.




Sulata voi paistinpannussa. Kasta leivät molemmilta puolin munamaitoseoksessa. Anna seoksen imeytyä vähän aikaa ja nosta leivät sitten pois, niin että ylimääräinen neste valuu takaisin kulhoon. Paista kohtuullisella lämmöllä kunnes leivät ovat ruskistuneet kummaltakin puolelta. Kääntele niitä silloin tällöin,jotta ne kypsyvät tasaisesti. Nosta leivät pannulta ja tarjoile heti. Lämpimät tomaatit sopivat seuraksi.

Tästä tuli hyvää, mutta minun makuuni aivan liian suolaista (tosin ehkä suola auttaa tasapainon palautumista). Oishikatta 3/5 siis.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Hyviä ja huonoja uutisia

Googlettaessani pienpanimotapahtumasta törmäsin sekä erinomaisen hyvään että erinomaiseen ikävään uutiseen.

Stadin panimon henkiin heräämisestä on kuulunut huhuja, mutta nyt se on näköjään jo uutisissa. Toimitusjohtana toimii Timo Konttinen - kaveri, joka mikäli muistan oikein, aikaisemmin teki panimon oluet. Aleistaan tunnettu ja erityitesti APA:staan (American Pale Ale) moneen kertaan palkittu panimo kuitenkin yllättää sillä Konttinen on ilmoittanut investoivansa uusiin tankkeihin ja aikoo tehdä Suomen parasta lageria. Täytyypä toivoa Arabian K-kauppiaalta, että olut tulee heillekin myyntiin sitten kun sitä on saatavana.

Suru-uutisena toimii se, että Hakaniemen hallin hieno ja persoonallinen Soppakeittiö lopettaa kun paikan kokki (ja ainut työntekijä) lähtee johonkin. Menkää siis sopalle niin kauan kuin vielä ehditte.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Quiche savoyarde

From Äijäruokaa

Resepti on peräisin Carole Clementsin ja Elizabeth Wolf-Cohenin kirjasta Ranskalainen keittiö. Quiche savoyarde. Mieleen muistuu mainio perunagratiini gratin savoyard. Onko kyseessä ylimääräinen, unohtunut 'e' vai ranskankielen ominaisuus, en tiedä. Minähän en valitettavasti ranskaa osaa kuin irtosanoina. "Vin rouge" ja muuta sellaista. Joka tapauksessa S-sana tarkoittanee savoijilaista tai Savoijin tapaan.

Tämän minulle kokeellisen quichen juusto on gruyère, johon olen aikaisemmin tutustunut vain fonduessa ja tein sen juhlistaakseni tänään alkanutta kesälomaani.

Reseptiä modasin käyttämällä hiukan enemmän juustoa eli koko juustopalan noin 170 g ja paistoin aika lailla eri tavalla koska quiche näytti olevan kypsä, mutta ei näyttänyt saavan väriä. Suolan jätin pois kuten juustoisissa quicheissä aina ja suolaa tähän toi lisää vielä pekoni. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin persiljaa koristeluun, mutta en oikein välitä tuoreessa persiljasta vaan mielelläni käytän tuoreen persiljan uunissa vaikkapa osana tomaattien täytettä.

Tarvitset



Esipaistetun voitaikinapohjan. Kts. alta hiukan poikkeava käsittelytapa.
1 rkl dijonsinappia
175 g amerikanpekoniviipaleita silputtuina
1 sipuli silputtuna
3 munaa
3½ dl ruokakermaa
150 g gruyère-juustoa kuutioina
mustapippuria

Vuoraa pohja alumiinifoliolla ja täytä vuoraus herneillä. Paista kymmenen minuuttia ja poista herneet ja folio. Sudi taikinakuoren pohja sinapilla ja paista vielä viisi minuuttia.

Paista pekonia paistinpannussa keskilämmöllä silloin tällöin sekoittaen kunnes se on rapeaa ja ruskistunutta.

Nosta pekoni pannusta valumaan talouspaperin päälle. Kaada suurin osa rasvasta pois pannusta, lisää sipuli ja paista miedolla lämmöllä kunnes sipuli on hyvin pehmää ja kullankeltaista.

Vatkaa yhteen munat ja kerma ja mausta seos pippurilla.

Ripottele puolet juustosta taikinakuorelle. Levitä juuston päälle sipuli, sitten pekoni ja sitten loput juustosta. Kaada päälle munaseos ja paista 35-45 minuuttia 175-asteisessa uunissa. Itse totesin 55 minuutin kohdalla, että näyttää valmiilta, mutta väriä saisi olla vähän pinnassa, nostin lämpöä 200 asteeseen ja paistoin vielä hetken.

Kommentit



Tästä tuli minusta oikein hyvää. Sanotaan, että oishikatta neljä. Työtoverit pitivät myös kovasti.

Perjantaivinkki

Huomenna minäkin olen menossa Pienet panimot, suuret oluet -tapahtumaan. Vaikka suomalaisista panimoistani suosikkini eli Stadin panimo onko jo mennyttä niin eiköhän siellä silti näe tuttuja kasvoja ja tule maisteltua hyviä oluita.

Hesari kirjoittaa aiheesta näin.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Kukkoa viinissä suomalaiseen tapaan



Tämä legendaarinen ruokalaji ei ole koskaan aikaisemmin vieraillut keittiössäni. Erikoista, koska Rooman historiasta kiinnostuneen ruokahalua pitäisi herättää myös coq au vin'iin Gaius Julius Caesariin liittyvä legenda.

Reseptini on peräisin Eeva Salosen kirjasta Ruokatorstai, jonka nimestä voi päätellä, että se on koottu Hesarin torstain numerosta.

Alkuperäinen resepti menee yksinkertaistettuna seuraavasti. Olen tosin jättänyt pois pöyristyttävän mahdollisuuden käyttää valmiiksi marinoitua kananlihaa.

Tarvitset



3-4 broilerin koipireisipalaa tai fileepihvejä
3 rkl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
2 rkl öljyä
3-4 dl punaviiniä tai vahvaa lihalientä
2-3 valkosipulin kynttä
½ tl suolaa
2 laakerinlehteä
1 tl kuivattua timjamia
10 pikkusipulia
200 g tuoreita herkkusieniä

Leikkaa koipireisipalat puoliksi nivelen kohdalta. Sekoita vehnäjauhon joukkoon suola ja pippuria. Kääntele palasia jauhoissa.



Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista muutama broilerinpala kerrallaan pannulla. Älä huuhdo pannua vielä sillä sitä tarvitaan.

Kaada pataan viini tai lihaliemi. Nestettä tulee olla sen verran, että broilerinpalaset juuri ja juuri peittyvät. Lisää kuoritut ja paloitellut valkosipulinkynnet, timjami, laakerinlehdet ja suola. Peitä kannella ja hauduta puoli tuntia.

Kuori pikkusipulit ja paloittele sienet neljään osaan, pienet voivat olla kokonaisia. Suikaloi pekoni suoraan pannulle. Kuumenna kunnes rasva alkaa irrota. Paista sipulit kokonaisna pekonin rasvassa kauniin ruskeiksi. Kaada pekonit pekonit ja sipulit pataan. Ruskista sienet kevyesti pannulla ja lisää pataan. Hauduta vielä kymmenen minuuttia.

Tarjoile riisin ja runsaan salaatin kanssa.

Äijäversio



Käytin yhtä broilerin rintaleikettä, 5 dl punaviiniä, kaksi valkosipulin kynttä ja yhden laakerinlehden. Herkkusienet korvasin yllättäen kantarelleillä (254 grammaa) ja käytin kokonaisen pekonipaketin (188 grammaa). Kanttarellejä ja pekonia lisäsin sen verran pataa kuin ajattelin kerralla syöväni ja säästäväni loput sienet ja pekonin lomallelähtöquicheen. Sipuleita käytin viisi.

Tarjosin uusien perunoiden kanssa.

Lopputulos oli oikein maittavaa. Kiehumaisillaan tai kiehuva punaviini on aika jännän näköistä kuten alla olevista kuvista näkee.





Oishikatta asteikko loppuu nyt vähän kesken. Kolmonen ohkä lopulta vaikka maku olikin kolmosta parempaa. Nyt käyttämäni pienempä tagineani paremmin ruokaan sopiva pata olisi ollut jokin korkeampi, mutta pohjaltaan pienempi.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Kyljyksiä oluessa



Kotimatkalla töistä kotiin sain pakkomielteen: kyljyksiä oluessa uusien perunoiden kera. Tämä olisi se Saksaan vivahtava ruoka (olutta ja porsaanlihaa), josta saisin aasinsillan sivupersoonaani kenraaliluutnantti Maximilian von Battenbergiin, tuohon kuuluun hävittäjä-ässään. Paremmin aiheeseen kieltämättä sopisi metsästäjänleike, mutta siitä on tullut jo blogattua. Ryöstöretkessä Ketun keittiöön eksyin hetkeksi lentokoneen pariin mikä saattoi ihmetyttää joitakin lukijoistani.

Aloitetaan ystäväni Erkki Lampénin novellilla, jonka julkaisemiseen hän antoi ystävällisesti luvan.



Max



Max oli paras ystäväni.

Alussa oli Peli. Messerschmittini liikkui vetten päällä. Tuli aamu ja tuli ehtoo, ja tunsin olevani yksin. Niin loin Maxin.

Me lensimme yhdessä brittejä vastaan, koetimme muuttaa historian kulkua. Aloitimme molemmat luutnantteina, minä ylenin arvossa nopeammin koska pudotin enemmän viholliskoneita. Peli oli suunniteltu sillä tavoin. Kun Max sai rautaristin iloitsin siitä enemmän kuin omista ylennyksistäni. Minä olen nykyään eversti, mutta sillä ei ole merkitystä.

Spitfiret tulivat neljän koneen aaltoina. Maxin tehtävä oli suojata minua, johtokonetta. En tiedä, monestiko hän pelasti minut. Emme koskaan puhuneet.

Ihmettelin usein, miltä hän mahtoi näyttää. Kotimatkalla ohjasin joskus koneeni hänen koneensa viereen nähdäkseni hänestä edes vilauksen, mutta ohjaamon kuomu heijasti vain auringon kimallusta.

Kerran Max joutui kääntymään kotiin ammusten loputtua. Seurasin perässä, ja kun hänen koneensa kasvoi tähtäimessäni, ajattelin: tuosta kun painaisin, olisi Maxin loru lopussa.

Minut valtasi häpeä, syyllisyys ja riipaiseva hellyys. Max ei ampuisi takaisin vaikka hänellä olisi ammuksia. Hän ei voisi ampua. Ohjasin koneeni nopeasti sivuun miettien, mahtoiko Max aavistaa, mitä mielessäni oli liikkunut. En voinut tietää. En tuntenut Maxia, vaikka hän oli paras ystäväni.

Viimeisen Spitfiren syöksyttyä eilen tulipallona mereen käänsin koneeni tuttuun tapaan kohti Ranskaa. Vasta rannikon yläpuolella aloin hakea Maxia taustapeilistäni. Häntä ei näkynyt. Olin yksin taivaalla.

Nykyään lennän vain tappaakseni.

Sivupersoonani Maximilian von Battenberg



Minä olen metsästäjä. Ammuttuani alas 
englantilaisen metsästysvaistoni on 
tyydytetty varttitunniksi.

- Manfred Albrecht Freiherr von Richthofen


Erkki ja minä pelasimme paljon lentosimulaattoreita joskus noin vuonna 1990. Ensin Battle of Britain -peliä ja myöhemmin Secret Weapons of the Luftwaffea, jossa saimme vihdoinkin lentää Focke Wulf 190A:lla, Messerschmitt 262:lla ja eksoottisella lentävällä siivellä Gotha Go 229:llä.

Kerran Erkki huomasi, että lensin Maxina hän sanoi:"Sinäkö se olitkin?"

Välillemme muodostui leikkimielinen kilpailu: tein, muistaakseni se olin minä, skenaarion, jossa yhtä Gothaa vastassa oli aalloittain Mustang P-51D-hävittäjiä. Hieno kone, mutta nestejäähdytteisellä Rolls Royce Merlin-moottorillaan se oli myös arka osumille. Tehtävänä oli pudottaa yhdellä lennolla mahdollisimman paljon Mustangeja. Kilpailu kuitenkin lässähti sillä me molemmat opimme pudottamaan Mustangin yhdellä ainoalla napinpainalluksella. Rheinmetal Borsig Mk 108 teki tuhoisaa jälkeä B-17:sta kaltaiseen jättiläiseenkin eikä pienellä hävittäjäkoneella ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä yhdestäkään 30 mm kranaatista.

Militääristä ruoanlaittoon.

Tarvitset



3 porsaankyljystä
voita ja öljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1½ dl tummaa saksalaista tai tshekkiläistä olutta

Nuiji kyljykset kevyesti. Tee kyljysten reunasilavaan muutama viilto, jotta kyljykset eivät käpristy paistettaessa. Kuumenna voin ja öljyn sekoitus ja paista kyljyksiä keskilämmöllä 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta. Mausta kyljykset

Kaada olut pannulle ja sekoita. Keitä hetki kokoon.

Tarjoile uusien perunoiden ja hapankaalin kera.

Mahdollisen ruokaryypyn voi nostaa vaikkapa sotilaille, jotka ovat kieltäytyneet hirmutöistä ja puolustaneet siviilejä ja sotavankeja. Kuten vaikkapa tämän anekdootin von Bayerleinille. En tiedä onko tarina totta tai millainen von Bayerlein oli, mutta tarina luo hiukan uskoa ihmisyyteen sodan ja barbaarisen hallinnon keskellä.

Kenraali oli viemässä joukkojaan junalla itärintamalle kun hän törmäsi jollakin rautatieasemalla SS-miehiin, jotka osoittivat luonteensa jaloutta hakkaamalla venäläisiä sotavankejä kiväärinperillä. Miehiä johti aliupseeri ja kun von Bayerlein puuttui ilmiselvään sotarikokseen aliupseeri totesi palvelevansa SS:ssä ja ottavansa käskyjä vain Himmleriltä. Kenraali totesi, että tuossa vieressä on junallinen sotilaitani. Jos ette lopeta niin roikutte kohta tuossa viereisessä puussa. Tapauksen johdosta von Bayerlein menetti valtakunnan johdon suosion. Ei että kenraalikaan olisi toiminut täydellisen laillisesti, mutta mitä siinä yhteiskunnassa olisi voinut tehdä?

Äijäruokaa sanomalehden sivuilla

Viime viikolla inboxini kolisi epätavallisella tavalla kun Etelä-Suomen Sanomien toimittaja otti yhteyttä ja pyysi haastatteluun ja pyysi tekemään ruokaa. Tapasimme maanantaina rautatieasemalla ja nautimme pullollisen cavaa ja tein wasabimajoneesimätikurkkuja. Haastattelun tulos on tämän päivän lehdessä ja siinä esiintyvät myös blogit Herkkukirppu, Kurpitsamoska ja Limepippuri.

Hivenen hämmentävää esiintyä melkein kahden sivun pituisessa lehtijutussa.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Ryöstöretki Ketun keittiöön



Tarina kertoo, että kaukana pohjoisessa asuu Ketturouva, joka on kuuluisa paitsi keittiöstään myös intohimostaan sieniä kohtaan. Ketun keittiö voitti ansaitusti maaliskuun ruokahaasteen rouva Magotin sieni-pekonpiiraalla ja heti nähdessäni tuon reseptin ajattelin, että tuota on pakko kokeilla.

Idea heräsi ruususen unestaan kun kaukaa etelästä, tien toiselta puolelta, Arabiasta löytyi kanttarellejä. Ketturouvan alkuperäinen resepti tosin käytti herkkusieniä. Reseptiä muokkasin myös niin, että lisäsin käyttämistä odottavan paprikan piiraaseen. Paprika ei ehkä ole kovin englantilaista, mutta sovitaanko, että sen toi Gandalf matkoiltaan etelästä? Onnettomana tunarina unohdin laittaa timjamin kastikkeeseen, joten sekoitin sen voiteluun käytettävään munaan.



Reseptiin kuuluvaa olutta valitessani arvoin pitkään, mutta päädyin lopulta mainioon Spitfireen. Jos ei muuten niin kaikkien niiden brittilentäjien vuoksi, jotka Erich ja minä pudotimme Messerschmiteillämme kanaaliin. Ne olivat helppoja aikoja: brittihävittäjissä oli vielä kaasuttimet emmekä olleet vielä ymmärtäneet, että valtakunnassa ei ollut kaikki hyvin. Kuvassa ei kuitenkaan ole Spitfire vaan Messerschmitt Bf 109E, jollaisella lensin Maximilian von Battenberginä kanaalin yllä.



Ylläoleva kuva on vinkki: olutpullon voi avata melkein millä tahansa, mutta ei hampaillaan. Esimerkiksi veitsen hamarapuoli toimii oikein hyvin. Tämän jokainen hyvä isä/äiti opettaa lapselleen.

Allaoleva teksti on pääosin Ketturouvan käsialaa, mutta olen muokannut sitä sen verran kuin reseptiäkin.

Rouva Magotin sieni-pekonipiiras



rahka-voitaikinapohja


250 g maitorahkaa
250 g voita
5,5 dl vehnäjauhoja

1 kananmuna voiteluun

täyte


paketti kanttarellejä
paketti pekonia
1 sipuli
1 punainen paprika
suolaa

kastike


3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
n. 2 dl englantilaista alea
n. 0,5 dl vettä
n. 1 rkl riistafondia
n. 1 tl kuivattua timjamia
suolaa, mustapippuria

Tee taikina valmiiksi: nypi sekaisin pehmeä voi ja maitorahka ja vaivaa sen jälkeen sekaan jauhot. Vuoraa korkeareunainen (n. 5 cm) uunivuoka taikinalla, säästä n. 1/3 taikinasta piirakan kanneksi ja leivo kansi jauhotetulla pöydällä (tai voipaperin päällä jolloin se on helpompi nostaa). Meidän soikea vuokamme on kooltaan n. 15x24 cm; hiukkasen isompikin se olisi voinut olla.

Valmista täyte: Leikkaa sienet lohkoiksi ja viipaloi pekoni, silppua sipuli. Paista ensin pekoni pannulla omassa rasvassaan. Sen jälkeen ruskista sienet ja kuullota sipuli. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja ripauta joukkoon hiukan suolaa. Jätä täyte odottamaan kulhoon.

Lopuksi valmista kastike: Tee voista ja vehnäjauhoista suurus, jonka ruskistat kevyesti pannulla. Vähennä lämpöä ja lisää neste (ale ja vesi) vähän kerrassaan, sekoittaen koko ajan perusteellisesti, ettei kastike paakkuunnu. Ohjeen määrät ovat arvioita, koska tapani mukaan tein soosin näppituntumalla, joten käytä omaa harkintaa: kastikkeen pitäisi olla melko paksua, mutta kuitenkin juoksevaa. Mausta kastike tilkalla riistafondia sekä suolalla ja pippurilla maun mukaan.

Kun kastike on valmista, kaada täyte piirakan pohjan päälle ja painele se tasaiseksi. Valuta kastike täytteen päälle. Peitä piirakka kannella ja painele reunat hyvin kiinni. Leikkaa kanteen pari-kolme aukkoa, joista höyry pääsee ulos. Kauniimman lopputuloksen saat jos vielä voitelet piirakan kananmunalla, johon on sekoitettu timjamia.



Paista 200-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Nauti vielä lämpimänä; ruokajuomaksi kuuluu tietenkin tuhti ale.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Empanada gallega



Hesarin kuukausiliite päätyi melkein vahingossa paperinkierrätykseen. Se olisi ollut harmi sillä siinä on mainio juttu Apostolin ruokaa, joka esittelee useita herkulliselta kuulostavia galicialaisia reseptejä, joista tässä on yksi.

Reseptissä on paljon hyvää: paprikaa, sipulia, tomaattia ja tonnikalaa. Hämmentävää on se kuinka täytteeseen ei tule mitään mausteita, mutta ehkä tätä voisi verrata vaikkapa voileipään, jota ainakaan minä en mausta mitenkään normaaliolosuhteissa. Hämmentävä ainesosa on myös taikinaan tuleva valkoviini. Kuten Douglas-setä sanoi:"One lives and learns. At any rate, you live. You also panic."

Sinkkukeittiön kannalta tässä reseptissä on se hyvä puoli, että kaikki ainesosat ovat hyvin säilyviä vaikka tällä kertaa täytyykin tunnustaa, että sipuleita jouduin haalimaan kokoon: yksi keltasipuli, pari nuorta sipulia ja kaksi salottisipulia.

Empanada gallega



Taikina


6 dl vehnäjauhoja
2 rk sokeria
3 rkl valkoviiniä
1 dl oliiviöljyä
1½ dl maitoa
hyppysellinen suolaa
1 muna voiteluun

Täyte


2 isoa sipulia
1 punainen paprika
2 tölkkiä tomaattimurskaa
1-2 tölkkiä tonnikalaa öljyssä



Lämmitä maito, öljy, sokeri, suola ja valkoviini kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon jauhot ja vaivaa kevyesti pari minuuttia. Anna taikainen vetäytyä jääkaapissa puoli tuntia.





Silppua sipuli, suikaloi paprika ja kuullota ne puolipehmeiksi öljyssä. Kaada sekaan tomaattimurska ja hauduta noin puoli tuntia.

Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse ne ohuiksi, yhtä suuriksi suorakaiteiksi. Kierrä toinen taikinalevy kaulimelle ja siirrä voidellulle pellille. Levitä päälle tomaattimuhennos jä päällimmäiseksi tonnikala. Asettele toinen taikinalevy päälle ja peitä piiras sillä. Nipistele levyjen reunat yhteen, pistele haarukalla ja leikkaa piirakan keskelle pieni ilmareikä. Voitele munalla ja paista 200 asteessa 30-40 minuuttia. Tarjoile huoneenlämpöisenä.

Tästä tuli rumaa, mutta oikein hyvää. Oishikatta kolme, siis. Tekosyy tämä tekemiseen oli hyvän duunikaverini lomallelähdön juhlistaminen.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Kosken rannalla



Minulla on ilo asua varsin keskeisellä paikalla Helsinkiä, Toukolassa. Loistavat liikenneyhteydet ja silti aivan vieressä on Vanhankaupungilahti lintuineen, joita on mukava käydä saalistamassa Nikonilla.



Rastaiden mielestä olin pelottava.





Kun taas tiira esitteli sirouttaan, lento- ja kalastustaitojaan ja siipiään.



Museosähköä tuottavan voimalan putous on hieno - erityisesti silloin kun vettä on paljon.

Kaiken tämän keskelle on ilmestynyt uusi ravintola: Koskenranta. Ovenpieleen kiinnitetty ruokalistan lyhennös lupailee mukavaa pientä syötävää, mutta koska kotona odottivat illallisainekset nautimme ystäväni kanssa vain nestettä. Täytyypä kokeilla uudelleenkin paremmalla ajalla ja tyhjällä vatsalla.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Albóndigas con salsa de tomate



Pepita Aris'in kirjasta Espanjalainen keittiö löytyy paljon kiehtovia reseptejä kuten vaikkapa carne con chocolate ja lammasta ja punaisia paprikoita punaviinissä.

Kirjan mukaan näitä lihapullia tarjoillaan usein tapas-baareissa rapeakuorisen leivän kanssa ja että ne sopivat hyvin myös illalliseksi pastan tai salaatin kera. Itse päädyin tekemään lisukkeeksi eilisen BLT:n jämäpatongista köyhiä ritareita. Tuota mainiota tapaa käyttää leipä, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Kuukkeli löysi hämmentävän monimutkaisen reseptin ja päädyinkin tekemään köyhät ritarit äidin tapaan: kastetaan leipäviipaleet molemmin puolin nopeasti maitoon ja ruskistetaan hiukan kummaltakin puolelta.

Tarvitset



Neljä annosta

225 g jauhettua naudanlihaa
4 kevätsipulia ohuina viipaleina
2 valkosipulin kynttä silputtuna
2 rkl tuoretta parmesanraastetta
2 rkl tuoretta timjamisilppua
1 rkl oliiviöljyä
3 tomaattia pilkottuna
2 rkl punaviiniä tai kuivaa valkoviiniä
2 rkl tuoretta rosmariinisilppua
hyppysellinen sokeria
suolaa ja mustapippuria
tuoretta timjamia koristeeksi



Pane jauheliha kulhoon, lisää kevätsipuli, valkosipuli, parmesan ja timjami. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Sekoita ainekset hyvin ja pyöritä seoksesta 12 kiinteätä pyörykkää.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa paistinpannussa ja paista pöryköitä noin viisi minuuttia kunnes ne ovat ruskistuneet joka puolelta. Kääntele pyöryköitä paistamisen aikana.



Lisää tomaatti, viini, rosmariini ja sokeri pannuun. Mausta maun mukaan suolalla ja mustapippurilla.



Pane kansi päälle ja kypsennä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia kunnes pyörykät ovat läpikypsiä. Tarkista kastikkeen maku ja tarjoa pyörykät timjamilehtisilpulla koristeltuna.

Ruokaa tehdessäni rosmariinin ja timjamin voimaakkaat tuoksut täyttivät huoneen ja tajusin, että tällähän olisi voinut osallistua ruokahaasteeseen, mutta kun piti mennä munaamaan koko juttu.

Tästä tuli oikein hyvää ja tätä voi suositella erityisesti jos iskee himo rosmariiniin.

Äijäruokaa

Viivi ja Wagner kuuluu suosikkisarjakuviini ja kahden otoksen perusteella V&W on äijäruokavaihteella. Ensin Pastanjauhannan Rosmariini linkitti strippiin, jossa Wagner kokkaa ja tänään Wagner haluaa aamiasta.

Hymyilyttää ja mieleeni tulee ex-avovaimoni kommentit:

"Sä olet ihan kuin Wagner."
"Pitäisikö tästä loukkaantua vai pitäisikö tämä ottaa kohteliaisuutena?"
"Wagner on ihan söpö."

Minulle hyvin tärkeän ihmisen kommentti hymyilyttää. Ja kun tämän yhdistää siihen, että pari vuotta sitten sain kuulla:"Olet eleiltäsi ja puhatavaltasi erittäin feminiini ja naisellinen ja melko varmasti homo." Tänä kesänä episodi uusiutui kun kuulin kommentin:"Olet feminiini ja naisellinen."

Olen siis

a) wagnermainen
b) feminiini
c) naisellinen

Feminiini ja naisellinen ovat sama asia, mutta wagner ei ole minusta kovinkaan feminiini ja naisellinen.

Hymyilyttää.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Antakaa mulle B! Antakaa mulle L! Antakaa mulle T!



BLT on voileipien klassikko, jota en ole koskaan kokeillut. Silloin kun niillä nurkin, jossa Mannerheimintie vaihtuu Erottajaksi oli vielä ravintola Memphis, näin sen silloin tällöin silloisen esimieheni lounaslautasella, mutta itse en tullut sitä koskaan kokeilleeksi sielläkään. BLT:stä on blogattu ainakin Pastanjauhannassa.

Tarkastellessani jääkaapiin sisältöä aamulla totesin, että tuo pekonipaketti pitää käyttää ennenkuin se kävelee itse jääkaapista ulos ja ajattelin kokeilla BLT:tä. Ensimmäinen kokeiluni on kuitenkin vääräoppinen sillä rucola ei ole se perinteinen salaattivalinta eikä patonki ole klassisen reseptin leipä. Tomaattiviipaleiden paistaminenkaan ei taida perinteisiin kuulua, mutta koska olen hyvin miedosti allerginen tomaateille päätin pyöräyttää nekin pannulla. Ei että en tavallisesti söisi tomaatteja halukkaasti kypsentämättömänäkin.

Tarvitset



Paketin pekonia
Tomaatin
Rucolaa
Patonkia
Mustapippuria
Valkosipulimajoneesia

Ruskista pekoni pannulla ja pese samaan aikaan rucola ja anna sen kuivua. Viipaloi tomaatti ja halkaise patonki ja sivele sen halkaisupinnat majoneesilla. Kun pekoni on valmista nosta se patonginpuolikkaalle. Paista tomaattiviipaleita hetki pannulla, käännä ne ja mausta mustapippurilla. Paista vielä hetki. Lisää tomaattiviipaleet ja rucola leivälle. Nauti.

Monien reseptien suolaa BLT ei mielestäni kaipaa: sitä tulee riittävästi pekonin mukana.

Kuva on otettu ennen rucolan lisäämistä, jotta kuva olisi blogini nimen mukainen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Terveisiä Sikalasta



Ravintola Sea Horse eli tuttavallisesti Sikala kuuluu Helsingin legendaarisiin ravintoloihin. Suomalaiselle ravintolalle perustamisvuosi 1934 on komea. Joskus -80-90-luvun taitteessa kävin siellä muutaman kerran. Ystävieni ja ainakin kaksi kertaa vein sinne tutorin ominaisuudessa fuksilapseni. Jostain syystä söin siellä aina taivaallisen hyvää kateenkorvaa. Hivenen tylsää syödä aina syödä samaa ruokaa samassa ravintolassa? Mutta kun se oli niin hyvää ja sitä ei muualta tapaa saada.

Sitten Sikala unohtui pitkäksi aikaa kunnes eilen tiistaina kävimme duuniporukan kanssa pyttipannulounaalla vaikka yhden meistä saikin houkuteltua mukaan vain siten, että pyttipannun sijasta sai syödä paistetut muikut. Pyttipannu ei ollut lounaslistalla ja tarjoilija varoitti, että tekemiseen menee vähän enemmän aikaa. Vähän enemmän aikaa oli kuitenkin paljon vähemmän aikaa kuin mikä monissa hitaammissa lounaspaikoissa on aivan normaalia.

Pyttipannut saapuivat häränsilmineen valtavina annoksina. Perunan ja makkaran ohella metallilautasilla oli suolakurkkua, tomaattia, kiekuroiksi leikattua kurkkua, punajuurta, punasipulia ja salaattia. Nautinnollisen hyvää ja tämän ensimmäisen, mutta ei viimeisen kerran, aikana opin, että pyttipannun olisi saanut myös puolikkaana annoksena sillä jos oikea miehuus lasketaan niin, että jaksaa syödä lautasensa tyhjäksi niin oikeita miehiä olivat vain pöytäseurueen kolme naista.

Sikalaa voi edelleenkin suositella ja ravintola mainitaan myös mainossa Pyttipannu-kirjassa.

Pikanttina yksityiskohtana ruokalista löytyy myös japaniksi.