Kuva ei ole ottamani, mutta Helkan luvalla käytetty, joten normaali CC-lisenssi ei päde. The picture was not taken by me, but I have the permission of restaurant Helka to use it. Therefore, the usual CC license does not apply. Kuva/Photo Peero LakanenLauantaipäivä ravintola
Helkan ja muiden ruokablogaajien kanssa oli helmi. Paikka on minulle tuttu 20 vuoden takaa, jolloin ravintolan nimi oli Coq au vin ja baarin nimi oli Café de coq. Jälkimmäisestä sai siihen aikaan eksoottista olutta nimeltä Olvi hanasta. Olutkulttuuri oli saapumassa jos ei Helsinkiin niin ainakin siihen Helsinkiin, johon olin muuttanut 1988. Samaa aikaa, jona upotin suuni irlantilaisen herkun, Guinnessin, pehmeään vaahtoon ensimmäisen kerran Hullussa kukossa.
Lähtökuoppa lauantaihin oli kauniisti sanottuna heikko sillä kaksi antibioottikuuria, joista toinen todennäköisesti aiheuttaisi antabus-reaktion, oli vienyt ruokahalun liki täydellisesti. Vasta muutama päivä aikaisemmin olin syönyt ensimmäisen kiinteän ateriani viikkoon ja ruokahalu oli edelleenkin hutera. Aamulla teki mieli jäädä peiton alle. Mutta kuten elokuvassa todetaan Tärkeintä on lähteminen.
Lauantaina ei juotu olutta vaan meille piti shamppanjamaistajaiset
Essi Avellan,
MW. Tilaisuus oli elämäni ensimmäiset viininmaistajaiset ja välitön seuraus siitä oli päätös, että äijäruokalassa satsataan lähitulevaisuudessa kunnollisiin viinilaseihin. Sellaisiin, joihin saa hukutettua nenänsä.
Brutaaleja tyyppejä
Käytän olutta usein ruokajuomana ja ruoanlaiton aineisosana. Tämä on johtanut siihen, että monet minut pinnallisesti tuntevat ihmiset saattavat todeta, että "Arska ei juo viiniä." tai "En ole koskaan nähnyt Arskan juovan siideriä." Kyllä, kyllä, minä juon viiniä ja nautin hyvästä viinistä. Minä juon siideriä, mutta suomalainen bulkkisiideri on siideriä vain koska laissa on virhe.
Olut on turvallinen vaihtoehto, joka on käytännössä aina vähintäänkin teknisesti laadukasta. Parhaimmillaan se on hienostunut, vivahteikas juoma, jolla ei ole mitään hävettävää parhaidenkaan viinien rinnalla. Ja kuten kirjassa
An Appetite for Ale todetaan parhaitakin oluita on varaa laittaa ruokaan. Kuka käyttäisi burgundinpataan Chateau Lafittea vuodelta 1975?
Kuohuviiniksi ostan yleensä brut-cavaa ja täysikokoisen shampanjapullon olen ostanut omilla rahoillani elämässäni vain kerran. Se oli vuosikertaversiota Möet Chandon Imperialesta, jota säilytin kaapissa vuosia, jotta se olisi parhaimmillaan. Se oli hyvää ja pullo avattiin läheisten ihmisten hyvässä seurassa. Shampanja on minulle vieras, mutta kiehtova maailma.
Avellan rakensi hienon esityksen neljän shampanjan ympärille:
Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Brut NV (100 % chardonnay),
Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut (100 % pinot meunier),
André Clouet Brut Grande Réserve NV (100 % pinot noir) ja
Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 (50 % chardonnay, 50 % pinot noir). Name droppingia, kyllä, mutta neljä hienoa viiniä. Maistamisen jälkeen Avellan kysyi suosikeita ja jakauma oli tasainen. Omaksi suosikikseni nousi 100 % pinot meunier -shampanja - ehkä siksi että se oli erilaista kuin mikään muu maistamani - mutta kaikki miellyttivät makuhermoja. Tyylikkäin oli 100 % chardonnay, tasapainoisin oli cuvée. Ainuttakaan näistä viineistä ei näytä valitettavasti Alkon valikoimasta löytyvän.
Esitys oli ammattitaitoinen ja selvästi asiastaan innostuneen ihmisen tekemä. Which was nice. Ainut epämiellyttävä asia oli se, että vähään aikaan muut kuohuviinit eivät oikein jaksa kiinnostaa.
Lounas
Viiniesityksen jälkeen nautimme kevyen, ilmeisesti Helkalle aivan tavallisen lounaan. Leipää, pari salaattia ja lohikeittoa. Keiton jätin väliin, mutta leipä ja salaatit olivat mainioita.
Elantoa blogista
Lounaan jälkeen
Zigipopin Helene Auramo piti esitelmän aiheesta
Miten ja millä keinoin blogeista voi saada rahaa?" ja vaikka oma blogini tuskin tulee koskaan kaupallistumaan niin esitys herätti päivän aikana runsaasti kiinnostavaa keskustelua.
Iltapäiväkahvit
Tauolla
Ketun keittiön ja minun pöytääni ilmestyi toimittaja lehdestä, jonka nimeä en valitettavasti muista. Toista toimittajaa kiinnostivat erityisesti kokkaavat miehet, mikä on ilmiö, jota en täysin ymmärrä, sillä keski-ikäisten ja nuorempien miehien keskuudessa ruoka on kaikkea muuta kuin harvinainen harrastus. Pidin pienen vastareaktion sisälläni ja toimittaja osoittautui kokkauksen taukojen aikana sympaattiseksi tapaukseksi, joka oli aidosti kiinnostunut tapahtumasta.
Kokkausta
Kun oli aika kokata ryhmissä lyöttäydyin Ketun keittiön seuraan ajatellen, että homma sujuisi hyvin ihmisten, joiden kanssa olen tehnyt yli kymmenen vuotta ruokaa. Sattumalta ryhmäämme kuului myös Avellan, joten oli mahdollista tehdä muutamia kysymyksiä viinistä. Minua oli esimerkiksi pitkään askarruttanut kuinka paljon sekoittamista harrastetaan muiden viinityyppien kuin shampanjan kanssa. Toki tiesin, että esimerkiksi Bordeauxissa cabernet sauvignonia tasapainotetaan muilla rypäleillä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan missä laajuudessa muilla viinialueilla sekoitetaan eri viinejä Täydellisen Lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaus kysymykseeni oli, että sekoitusta ei samassa määrin harrasteta muilla viinialueilla kuin Champagnessa.
Illan menun on jo ansiokkaasti julkaissut
Sillä sipuli, joten sen yksityiskohdista ei sen enempää. Oli kiinnostava kokemus kokata noin isolla porukalla, jossa väistämättä on pienimuotoinen kaaos, joka kuitenkin hoitui hyvin henkilökunnan auliilla avustuksella ja me ruokablogaajitkin olemme joskus nähneet kokkiveitsen.
Kulinaarimurulassa elvistellään suolan sekoittamisella sokeriin, mutta kyllä meilläkin osattiin: joku meistäkin mittasi desin suolaa, mutta huomasi sentään ajoissa erheensä. Viiltelimme itseämme ja digijärkkärin automaattitarkennus irtisanoi itsensä.
Kokkaus sujui yllättävän hyvin oudossa ympäristössä eikä ryhmällemme sattunut källiä vaikka marinoitujen omenoiden kastikkeen kohtalo hiersikin takaraivossa tutustuessamme keittiötiloihin.
Illallinen
Baarin puolella viettämässämme tauolla keskityttiin ainakin meille äänekkäimmille ruokablogaajille tyypillisiin tarkoituksellisen huonoihin juttuihin. Matkalla baariin huomasin tyylikkään kattauksen ja täytyy tunnustaa, että kesti hetken tajuta, että se on meille.
Siirryttyämme pöytiin meille tarjottiin vuodelta 2006 olevaa cavaa, jonka merkkiä en valitettavasti muista. Annosten saapuessa pöytään ne olivat keittiöpäällikkö Jani Ruohosen mukaan hieman muuttaneet muotoaan. Valmistamistamme komponenteista oli syntynyt kaunis ja maukas alkuruokalautanen.
Pääruokana oli poron paahtopaistia, jossa huomionarvoinen oli myös herkullinen peuramakkara. Valitettavasti toipilaana tätä jäi huomattavan ja nolottavan paljon syömättä. Väliruokana toiminut rosmariini-limesorbetti oli erikoisin makuelämys. Sitä maistellessaan piti päätä kallellaan kysyessään itseltään:"Pidänkö minä tästä?" Itselleni ei ole tullut mieleenkään laittaa rosmariinia jälkiruokaan, mutta kyllä, yhdistelmä toimi.
Jälkiruokalautanenkin oli tasokas ja moninaisuudestaan huolimatta tasapainoinen.
Sunnuntai
Sunnuntaina heräilin puoliltapäivin, paikkasin väsymystä pyttipannulla apteekin kera. Luin muiden lättykirjakommentit ja blogaukset ja aloitin omani.
Maanantai
Kiireisen mättölounaan jälkeen kävin ostamassa ruokaa varten sake-pullon, mutta kuinka ollakaan alkon hyllyltä takertui hihaan myös shampanjapullo. Ulko-ovella muistin, että minun piti ostaa myös kunnolliset viinilasit, joiksi valitsin suositellut Riedlin Overture-sarjan punaviinilasit, jotka tosin ovat pienempiä kuin mitä odotin.
Muualla verkossa
Herkku ja koukkuKannat kattoonKulinaarimurujaSillä sipuliRuokatieto
