torstai 25. heinäkuuta 2013

Narskujuusto kerman ja lakkahillon kera

From Äijäruokaa: Kuusamo 2013-07

Leipäjuusto on merkinnyt minulle perinteisesti kuivaa, suussa ikävästi narisevaa ainetta. Ennakkoluulojaan kannattaa silloin tällöin ravistella ja viikon reissulla Kuusamoon opin anopiltani, että leipäjuustoa voi tarjoilla kuumennettuna kerman ja lakkahillon kera. Apeltani puolestaan opin uuden sanan: narskujuusto. Kuvaavampaa nimeä ruoalle ei liene!

Tarvitset


Kuumenna uuni 250 °C.

leipäjuustoa
kermaa
lakkahilloa

Levitä leivinpaperia uunipellille ja pane leipäjuusto leivinpaperille. Lurauta kermaa reilusti päälle ja pane pelti uuniin kunnes kerma on saanut hieman väriä. Tarjoile lakkahillon kera.

Erittäin yksinkertaista ja erittäin herkullista. Oishikatta 5/5.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Herkulliset ja rapeat vohvelit

From Öinen herkutteluhetki

Kesäisenä ja lämpimänä yönä pääsimme vihdoin testaamaan joululahjaksi vanhemmiltani saamaamme vohvelirautaa. Tätä hetkeä oli odotettu, sillä molemmat innostuimme vohveleista uudestaan vuosi sitten.

Teimme vohvelit jo aiemmin hyväksi testatulla Rapeat vohvelit -reseptillä, jonka olimme löytäneet Kotikokki.net-sivustolta.

From Öinen herkutteluhetki

Tarvitset


Taikinaan:
2 kananmunaa
3 dl vichyä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
100 g sulatettua voita

Lisukkeiksi:
mansikoita tai muita marjoja
kuohukermaa
mansikkahilloa

From Öinen herkutteluhetki

1. Aloita sulattamalla voi, jotta se ehtii jäähtyä.

2. Sekoita valmiiksi keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.

3. Sekoita erillisessä astiassa kananmunat ja lisää joukkoon vichy.

4. Lisää kananmunien ja vichyn joukkoon jauhosekoitus sekä lopuksi rasva.

5. Anna turvota puolesta tunnista tuntiin kylmässä.

6. Vatkaa kermavaahto ja laita muut lisukkeet valmiiksi.

7. Paista vohvelit vohveliraudalla.

8. Tarjoile kermavaahdon, marjojen ja hillon kera heti, jotta rapeus säilyy.

From Öinen herkutteluhetki

From Öinen herkutteluhetki

Kommentit


Näistä tuli aivan erinomaisen hyviä, joten oishikatta 5/5. Parhaimmillaan vohvelit ovat heti paistamisen jälkeen, koska silloin ne ovat ihanan rapeita.

Meidän kahden hengen perheessämme toimii erinomaisesti OBH Nordican vohvelirauta, joka paistaa samanaikaisesti kaksi sydämenmuotoista vohvelia. Saamme herkutella yhtä aikaa ja paistaa vasta sen jälkeen lisää vohveleita. Suurkiitos vielä vanhemmilleni tästä upeasta ja elämyksellisestä lahjasta!

From Öinen herkutteluhetki

From Öinen herkutteluhetki