Varhaisteininä, kauan sitten, sain sarjakuviin liian isoksi kasvaneelta naapurin pojalta kaksi muovikassillista sarjakuvia. Toinen oli täynnä korkeajännityksiä, jotka kannoin divariin luettuani ne kertaalleen. Samalla sain ensikosketuksen saksankieleen oppiessani sellaisia olennaisia sanoja, kuin "Himmel", "Teufel", "Feuer" ja "Engländer". Toisen kassillisen sisältö on sen sijaan säilynyt aarteena, sillä se oli täynnä Non Stop -lehtiä. Heikkolaatuiselle paperille painettua laatusarjakuvaa, jota ei käsittääkseni suomenkielisenä ollut muutoin juuri saatavilla. Tutustuin muun muassa André Franquinin töihin ja minulle strumffit edelleenkin strumffaavat.
Hugo Prattin Corto Maltese-sarjakuvasta en aluksi pitänyt, mutta kasvamisen myötä siitä tuli minulle suosikkisarjakuvani. Päähänpistosta kysyin Geminiltä Corto Maltesen ruokatottumuksista ja ilahduin, kun selvisi, että vuonna 2007 on julkaistu kirja A table avec Corto Maltese, josta on 2021 julkaistu päivitetty versio Cuisiner à bord avec Corto. Luonnollisesti tilasin kirjan saman tien.
Ensimmäisenä kokeiluun päätyi katalonialainen tonnikala. Suhtauduin reseptiin hieman kyynisesti, koska muistan elävästi marmitako-kokeilun: kypsä tonnikala liiallisen tomaatin kera ei tehnyt vaikutusta. Tonnikala on minusta parhaimmillaan tatakina.
Tarvitset
- 750 g tonnikalapihvejä
- 750 g tomaatteja
- 150 g cocktailkurkkuja
- 150 g hillosipuleita
- vajaa 1 tl tomaattipyrettä
- 1 punainen chili
- 1 bouquet garni
- Suolaa ja mustapippuria
- Oliiviöljyä
- Kalttaa tomaatit, kuori ne ja leikkaa malto pieniksi kuutioiksi.
- Hauduta tomaatteja oliiviöljyssä, lisää tonnikala, mausta suolalla ja pippurilla.
- Sekoita tomaattipyre pieneen määrään oliiviöljyä ja kaada seos kalan pääälle.
- Lisää kurkut ja hillosipulit, bouquet garni ja viipaloitu chili.
- Kypsennä keskilämmöllä 20-30 minuuttia, kääntäen pihvejä 3-4 kertaa.
Viinisuositus
Kirjan resepteissä on viinisuositus ja tässä reseptissä se on Oregon Chardonnay 2019 (Tarjoilulämpötila 10 °C). Valitettavasti viineistä ei kerrota mitään, joten vastaavan tuotteen löytäminen vaatii oman selvittelytyönsä. Itse olen käyttänyt usein Helsingin keskustan alkojen henkilökunnan rautaista ammattitaitoa viinivalintoihin.
Kommentit
Ennakkoluuloni olivat tällä kertaa väärässä: tästä ei tullut uutta marmitakoa vaan lopputulos oli erittäin herkullinen ja tämä pääsee meillä yhteisymmärryksessä jatkoon.

