Ravintola Le Coucou Vert

Friteerattuja kesäkurpitsan kukkia.

Tall Ships Race -viikonloppuna ulkoruokailimme kolmesti: Yeasti Boista tuli jo kirjoitettuakin, nimeltä mainitsemattoman ravintolan pizza napoletana saa jäädä unohduksiin, mutta Bulevardille huomaamattani ilmestynyt Le Coucou Vert osoittautui todelliseksi helmeksi.

Kesäkurpitsan kukat jäivät suosiksimme, vaikka muukin oli erittäin hyvää. Kukat ovat valitettavasti rivikuluttajan saavuttamattomissa; itse olen tehnyt niitä vain pari kertaa.

Huhtasienipasta.

Hieman erikoisempi lämmin alkupala oli kuhaanposket langustiinikastikkeessa.

Tomaattia ja tryffelivinegraittea.

Kommentit

Le Coucou Vert, vihreä käki, osoittautui viihtyisäksi paikaksi, jossa palvelu on erinomaista ja ruoka sulaa suussa. Vahva, lämmin suositus.

Ravintola Yeastie Boi

Kumppanini huomasi, että Annankatu 29 Helsingissä löytyy sisäpihalta bageleitä tarjoava Yeastie Boi. Paikkaa on ylistänyt muun muassa Hesari. Astuttani tajuan ravintolatilan olevan tuttu: täällä on joskus ollut jonkin ravintolan avaijaiset blogaajille.

Kävimme Yeastie Boissa hetkenä, jona olisin korvista nostettaessa ja ravistattaessa kilissyt antibioottipillereistä, joten juomana toimi kimchi-liemeen tehty Virgin Mary ja alkoholiton olut. Pidän kimchistä, mutta mocktailin ainesosana se oli minulle liikaa.

Valitsitsimme molemmat Lax Stock n Smmokey -bagelin, jotka saapuivat pöytään paperiin käärittynä ja kahteen osaan puolitettuna. Tässä bagelissä on unikonsiemenbagel, norjalaista kylmäsavulohta, tuorejuustoa, kaprista ja tilliä. Bagelit osoittautuivat maukkaaksi ja runsastäytteiseksi. Syöminen oli runsaan täytteen vuoksi varsin sottaista.

´

Yeastie Boin sijainti sisäpihalla taloyhtien roskiksineen ei ole niitä viehättävimpiä, mutta katuruokaravintolalle ok. Sisältä ravintola on persoonallinen ja viihtyistä. Suosittelemme.

Kannaattaa muistaa, että bageleitä on helppo tehdä myös itse. Oma suosikkimme on lohipastramibagel eikä se ravintoloiden bageleillä häviä.

Ravintola Armudu

Kävimme maanantaina Tallinnassa parittajapariskuntamme, jota ilman emme olisi koskaan tavanneet, kanssa. Päiväretken kohteena oli azerbaidžanilainen ravintola Armudu. Armuduja on useita, me kävimme osoitteessa Lootsi 14.

Päivä jatkui toisella aamiaisella Viking Linen terminaalissa. Mukana oli luonnollisesti Titanic Belfastissa seuraamme lyöttäytynyt Titanicin kapteeni Edward John Smith, jota kutsumme tuttavasti Kakeksi.

Puolustuslaitoksen bordeauxlainen punaviini ei jättänyt vaikutusta, josta olisi kotiin kerrottavaa. Heräteostokset eivät aina toimi.

Armadu

Aloitimme kolmella kasvisalkupalalla ja avoimella hatsapurilla raa'an kananmunankeltuaisen kera. Tämä hatsapurityyppi on ollut jo jonkin aikaa leivontalistalla, joten odotimme sitä mielenkiinnolla.

Kake ilahtui päästessään jälleen kerran historialliseen satamakaupunkiin.

Munakoisokääryleitä.

Uppopaistettua sulgumi-juustoa.

Juustosikareita.

Hatsapuri.

Grillattua doradaa.

Kommentit

Laadukkaita raaka-aineita, grillattujen ruokien pinta oli mukavan goottilainen. Lihalautaselta erityisesti karitsan kyljykset olivat makuuni. Hatsapuri erinomainen. Annokset olivat näyttäviä ja maukkaita. Jäin kaipaamaan vielä lammaspilahvia, mutta ruokaa oli näinkin niin paljon, että en olisi kyennyt, kuin hiukan maistamaan sitä. Jäimme pohtimaan, mikä mahtaa olla ero georgialaiseen keittiöön. Itse emme eroa huomanneet. Armudulle lämpimät suositukset.

Ravintola Kiva

Työsyistä joudun viettämäään aikaa Helsingin Malmilla, joka kauniisti sanottuna ei ole Helsingin viehättävimpiä kaupunginosia. Haluatko nähdä töihin mennessäsi aamuseitsemältä kännnisiä omia juomiaan kiskovia ihmisiä ravintolan terassilla? Valitse Malmi. Haluatko nähdä alastoman miehen mennessäsi töihin? Valitse Malmi. Malmilla on kuitenkin myös hyvät puolensa, kuten muutaama hyvä ravintola.

Rautatien itäpuolella on huomattavasti rauhallisempaa ja ostoskeskus Novan alakerrasta löytyy ravintola Kiva, jossa en ole koskaan käynyt illalla, mutta lounas ei ole koskaan pettänyt. Hyvää ja herkullista. Silmä lepää kauniisti tehdyissä annoksissa. Kivassa maksaa oikein mielellään lounaasta enemmän, kuin lounasedun verran. Ravintola sanoo olevansa korealainen, mutta itse koen sen olen fuusiota Koreasta, Havaijilta ja Japanista. Lounaalla usein tarjottava karaage-kana on minusta hyvin japanilainen ruokalaji, tori no kara-age. Tässä tosin saattaa tulla ilmi ruokakulttuurillinen sivistymättömyyteni, sillä japanilaisessa keittiössä on paljon kiinalaisia vaikutteita, jotka ovat hyvin usein tulleet Korean kautta.

Tilasin listalta tällä kertaa pokekulhon savulohella. Lohi osoittautui lämminsavuloheksi. Kulhoannos oli jälleen kerran erittäin herkullinen ja kasvilliset osuudet olivat monipuolisia ja tuoreita. Erityistä huomiota olen kiinnittänyt siihen, että kulhoissa on aina tuoreita, herkullisia mansikoita. Miistä he niitä oikein löytävät kummallisankin vuodenaikoina?

Kommentit

Kiva on helmi, suosittelen lämpimästi.

Rataskaevu 16

Alkuruokani, nyhtöankka, oli erinomainen.

Loman ja syntymäpäiväni kunniaksi vietimme muutaman päivän Tallinnassa. Tällä kertaa, sesongin ulkopuolella, saimme varattua pöydän Rataskaevu 16:sta, jossa kumppanini on käynyt vuosia sitten, mutta minä en koskaan. Ravintolalla on hyvä maine, joten odotin päivällistä mielenkiinnolla.

Alkudrinkit

Kumppanini drinkki, jossa oli limoncelloa ja kuohuviiniä.

Minun drinkkini nimi oli All about apple, jossa, yllättäen, oli omenaa monessa muodossa: ainakin viinana, mehuna ja tuoreena.

All about apple oli miellyttävän raikas ja maukas.

Viini

Txakoli oli meille uuni viinityyppi ja tässä tapauksesa tyyliä edusti Rezabal Arri kauniissa kobolttilasipullossa.

Pyydämme usein viinisuosituksen tarjoilijalta, mutta tällä kertaa uteliaisuus vei voiton ammattilaiselta saadusta suosituksesta: milllaista mahtaa olla Espanjan baskialueen valkoviini? On pakko tunnustaa, että että emme oikeastaan tienneet mitä tarkalleen ottaen olimme tilaamassa, mutta viini osoittautui helmeksi, joka toimi mainiosti kaikkien ruokalajien kanssa. Viinityyppi oli meille uusi: Txakoli, joka on tyypillisesti valkoista, mutta sitä löytyy myös roséna ja punaisena. Kysyimme tarjoilijalta, että voiko Rezabal Arria ostaa jostain Tallinnasta vai onko se omaa maahantuontia. Hän kertoi, että viiniä saa Bestwine-nimisestä alkoholiliikkeestä, joten päivällisen jälkeen suuntasimme Kentmanniin viiniostoksille ja ostoskassiimme päätyi muun muassa kaksi pulloa Rezabal Arria.

Txakoleita löytyy myös alkosta ja guuglaillessani löysin myös txakoli.eu:n, joka on erikoistunut txakoleihin. Verkkokaupan anti on tosin sieltä arvokkaammasta päästä.

Ruoka

Ensimmäisenä pöytään saapui kaksi siivua talon leipää, joka vei kielen mennessään ja sai välittömästi aikaan halun kopioida se kotikeittiössä ja ensimmäinen yritys on jo tehtykin. Lopputulos oli vähän sinnepäin, mutta kaukana ravintolan leivästä. Oikein hyvää siitä tosin tuli.

Kumppanini päätti valita kolme alkuruokaa, minkä ymmärrän oikein hyvin: alkuruoat on usein se paras osa ateriaa.

Kermainen sienikeitto, jolle kuva ei oikein tee kunniaa: voita on käytetty runsaasti ja kuvassa faasien reunat näkyvät selvästi. Todellisessa elämässä keitto oli kaunis.

Kumppanini toisessa alkuruoassa oli putkivinokasta, mustajuurta ja latva-artisokkaa. Mikä näillä aineksilla voisi mennä hyvässä ravintolassa pieleen? Mustajuuriviipaleen ulkonäkö muistutti etäisesti ja hauskasti kampasimpukkaa.

Kolmen juuston piiras.

Kolmen juuston piiras oli yllättävän makea, ei häiritsevän makea, mutta vähän outo.

Nyhtöankka.

Oma valintani alkuruoaksi oli nyhtöankka, jonka seurana oli marinoitua kesäkurpitsaa, savumajoneesia, suolayrittä, rucolaa ja lehtikaalia. En ollut vuosikausiin syönyt ankkaa ja nyt oli pakko omnivoorin kysyä itseltään miksi en? Annos oli erinomaisen herkullinen.

Kampela

Pääruoaksi valitsin kampelan kyssäkaalin, perunan, marinoidun sipulin ja porkkanan, silakanmädin ja hapankerma- ja ruohosipulikastikkeen kera. Kaunis, taidokas ja maukas annos, mutta täydellisen ankan jälkeen pieni pettymys.

Jälkiruoaksi jaoimme suklaafondantin. Se tuntuu ainakin Tallinnassa olevan jonkinlainen muoti-ilmiö, aivan kuten pari vuotta sitten kaikki tuntuivat tekevän erilaisia taiteellisia versioita pavlovasta.

Kommentit

Rataskaevu 16 on sympaattinen, pieni ravintola, jonka ruoka on erittäin laadukasta. Suosittelemme lämpimästi. Ilman pöytävarausta ei kokemuksiemme perusteella kannata yrittää.

Ravintola Koto Bento: Izakaya-menu

Pääsiäislomalla testasimme Herttoniemenrantaan 28.3.2024 avanneen japanilaisen ravintolan Koto Benton ja koska pidimme kaikesta suunnittelimme jo viime viikonlopuksi uutta vierailua testataksemme ravintolan izakaya-menua, mutta se oli ensimmäisen kerran ensivierailumme jälkeen tarjolla tämän viikon keskiviikkona, joten jouduimme odottamaan muutaman päivän.

Omnivoorina en voi olla kirjoittamatta, että voisin syödä mitä tahansa listalta ja niin taitaa ajan mittaan käydäkin.

Edamame, kukapa niistä ei pitäisi?

Lohitartar.

Valitsin omaksi pääannoksekseni lohitartarin. Lohta, avokadoa, retiisiä, katsuoboshia, tiikerirapua ja paahdettuja seesaminsiemeniä. Aina, kun saan näin suussasulavan tuoretta kalaa, mietin mistä siviili saisi sellaista.

Raputempura.

Tehdessäni itse tempuraa, käytän vähemmän taikinaa, mutta nämä olivat ihastuttavan rapeita, meheviä ja maukkaita.

Viimeisenä pöytään saapui kumppanini pääannos agedashi tofu.

Agedashi tofu. Kauniisti uppopaistettu. Vähäinen japanintaitoni on vaikeuksissa ruokalajin nimen kanssa. Dashi on tietysti, brutaalisti yksinkertaistettuna, perinteinen japanilainen merileväkalaliemi. Age tuo luonnollisesti mieleen ruokalajin tori no kara-age, joka löytyy myös ravintolan listalta.

Japanilaisia tofuja käsitellessäni huomaan, valitettavasti lähes aina, onnistuvani leikkaamaan tofun niin, että siitä ei enää saa kaikilta osin siistejä, suorakulmaisia paloja. Ehkä avaan paketin väärällä tavalla tai teen sen liian kärsimättömästi. Koto Benton palat olivat kauniin symmetrisiä. Rapean kuoren ympäröimä silkkinen tofu oli herkullista. Japanilaiseen keittiöön kuuluvat raaka-aineiden arvostus ja niiden ominaisuuksien korostaminen. Me kaipasimme annokkseen pientä lisäpotkua, annokseen kuuluva daikon-raaste katosi minun suussani.

Koto Bento tyydytti makuhermomme jo toisen kerran. Herttoniemi on ylipäätään yllättänyt positiivisesti ravintolatarjonnallaan. Vähäisen, ja ruostuneen, japanintaitoni sanoo:"Totemo oishikatta desu." eli se oli hyvin herkullista. Izakaya-tyyliin annokset saapuvat pöytään valmistuessaan, lojumatta lämpölamppujen alla. Meillä on uusi suosikkiravintola, jossa käymme varmasti säännöllisesti.

Odessa — ukrainalainen ravintola Tallinnassa

Viime kesänä kävilimme sattumalta Tallinnassa ukrainalaisen ravintola Odesssan (Pikk 30) ohi. Pöytä meillä oli jo varattuna muualta, mutta vilkaisimme ruokalistaa, joka vaikutti oikein kiinnostavalta. Ensimmäisen kerran kävimmme siellä tammikuun alussa ja toisen kerran huhtikuun lopulla. Olimme erittäin tyytyväisiä: ruoka oli tasokasta, palvelu erinomaista ja paikan hinta-laatusuhde on käsittämättömän hyvä. Molemmilla vierailuillamme kaksi ihmistä on poistunut ravintolasta alle sadan euron laskulla, vaikka olemme molemmilla kerroilla tilanneet viinipullon. Jälkimmäisellä kerralla tarjolla oli myös ukrainalaisia viinejä.

Keittiön tervehdyksenä pöytään saapui horilkaa eli vodkaa, jossa on piparjuurta, sekä leipää ja vorschmakia. Tässä vorschmakin versiossa ei ole lihaa.

Buryachanka eli vodkaa ja punajuurta.

Ruijanpallasta, parsaa ja mantelia.

Sämpylöitä, munakoisokaviaaria ja kasviksia.

Vareniki.

Odesa — kaunis ja maukas jälkiruoka: marenkia, jäätelöä, mansikkaa, mantelia ja minttua.

Odessaa voimme todella vilpittömästi suositella.

Ravintola Glass ja Valokuvataiteen museon K1

Jokin aika sitten Valokuvataiteen museo avasi Kämp Gallerian pohjakerrokseen K1 museon ja sen kylkeen avatautui bistro The Glass. K1:ssä olemme muutaman kerran käyneet ja The Glassissa olemme käyneet joskus perinteisellä museodrinkillä. Tällä kertaa vierailimme Susanna Majurin Rakkaus-näyttelyssä, josta pidimme kovasti. Se on nähtävillä 14.1.2022 asti. Suosittelen.

Olimme päättäneet kokeilla The Glassin lounasta, jolla on nyt tarjolla kolmen ruokalajin lounas 32 euron hintaan. Rinnalle voi halutessaan ottaa annoksen ravintolan omaa juurileipää ja levitettä. Se kannattaa, sillä leipä on erinomaista. Alkuruoaksi tarjolla on savustettua mantelimoussea tai linnunmaksamoussea, hopeasipulia grillatulla juurileivällä. Pääruoaksi valitsimme paistettua haukea, savuvoikastike, grillattua kaalia sekä rapeaa lehtikaalia. Tästä annoksesta saa myös kasvisversion, jossa kala on vaihdettu paahdettuun juuripersiljaan. Jälkiruokana toimii rommipäärynä kanelijäätelöllä. Viiniksi valikoitui tarjoilijan suositusesta Domaine de l'Enclose Chablis, jota saa myös Alkosta.

The Glassin joululounas oli kautaaltaan laadukas, kaunis ja maukas. Kun tähän lisää vielä hyvän palvelun, voi todeta vierailumme olleen hyvän mielen taide & lounas -päivä..

Ravintola ToQyo Street Food

Helsingin Stockmannille avattiin marraskuussa 2019 japanilainen ToQyo Street Food ja saadessamme kutsun varhaiselle lounaalle olimme toki kiinnostuneita. ToQyon esite kuvailee ravintolaa seuraavasti:

ToQyo Food Streetin makumaailmaan on haettu vaikutteita Aasiasta ja nimensä mukaisesti erityisesti Tokiosta. Tarjolla on tokiolaisen katukeittiön klassikoita, kuten nuudelirameneita, Bento-lounasbokseja, Guydon-lihabowleja ja höyrytettyjä Bao-sämpylöitä.

- Toko on yksi maailman ruokapääkaupunkeja ja sen katuruokaperinteellä on pitkät perinteet. ToQyo tuo suomalaisten saataville Japanista ja maailmalta suosittuja annoksia, joita muualta Suomesta on haastavaa löytää, kertoo ToQyon takana oleva Jesper Björkell.

Omasta ainoasta matkastani Japaniin on jo kauan, melkein kolmetoista vuotta, mutta Tokion Kōenjin raviintolat Tsuki no ya ja Dizz tekivät lähtemättön vaikutuksen. Odotin vierailua kiinnostuneena.



Muraali seinällä.

Sistus on onnistunut, kapeahko ravintolatila tosiaan muistuttaa hiukan katua. Valoa on riittävästi, mutta ei liikaa. Tila on viihtyistä ja seinillä on Björkellin matkoillaan ottamia kuvia. Stockmannin keskellä sijaitseva ravintola on luonnollisesti huomattavasti siistimpi, kuin muistojeni Tokion sivukadut.



Jesper Björkell ja Tokiosta kotoisin oleva kokki Shinichiro Higashi.



Asahi-ämpäri.

Tiskin yläpuolla roikkunut Asahi-ämpäri toi hetkeksi mieleen suomalaisen ämpärikulttuurin. Sen alla nautimme ennen lähtöämme sakea ja umeshua soodalla.

Ruoka

Tärkeintä ravintolassa on tietenkin ruoka. Minä tilasin toribenton eli kanalounaslaatikon. Listalla olevassa versiossa on inkivääriwakamea, soba-nuudeleita, kimchiä, tamago-yakia ja kanaa. Ainakin varhaislounaalla kana oli teriyaki-kanaa.



Erityisesti tamago-yaki osui makuhermoihini.

Annoksessa kaikki oli hyvää, riisi kohdalleen keitettyä, kimchi maukasta, kasvislisukkeet ja kylmät nuudelit toivat mukavasti monipuolisuutta ja tasapainoista annokseen.



Pidimme ToQyosta kovasti ja aiomme käydä siellä toistekin. Minä haluan maistaa vielä varsinkin ramenia ja donbureita. Yakitoria eli japanilaisia kanavartaita kaipaan listalle. Ennen kaikkea ToQyo lunasti lupauksensa siitä, että se tarjoaa ruokaa, jota on Suomesta hankalaa löytää.

Toqyo verkossa

Toqyon verkkosivut
Facebook
Instagram

Arvottomien Suomi

Mika Kaurismäen Arvottomat on suomalaisen elokuvan klassikko, aiheesta. Se on niitä harvoja elokuvia, joita en kyllästy katsomaan uudelleen. Tällä hetkellä poikkeuksellisen ajankohtainen, sillä vuodenvaihteeseen asti Kansallisessa audiovisiuaalisessa instituutissa on näyttely Arvottomien Suomi, joka käy lyhyesti lävitse elokuvaa ja erityisesti sitä millaisia kuvauspaikat olivat silloin ja millaisia ne ovat nyt.



Minun on pitänyt käydä näyttelyssä pitkään ja nyt oli tilaisuus yhdistä se myöhäiseen lounaaseen ravintola Pekingissä, joka on 1983 aloittaneena Suomen vanhimpia kiinalaisia ravintoloita. Ruoka on herkullista ja edullista. Tällä kertaa minua ilahdutti erityisesti se, että kattaukseen kuului riisikulho, sillä tämä ei ole kovin tavallista lounasaikaan ja muu ruoka sotkeutuu ikävästi riisiin ja on puikoilla hankalasti syötävissä. Annos oli todella iso, joten puolet siitä lähti mukaan ja sain vielä maittavan illallisen.

Kahdeksankymmenluvun puolivälissä tutuistuin ensimmäisen kerran puikkoihin juuri Pekingissä. Muistan, kuinka ensimmäisellä kertaa käsi kipeytyi sormien jännittäessä liikaa. Seuraavalla kerralla syöminen onnistui jo paremmin.



Matkalla näyttelyyn kävin hakemassa Hilpeän hauen uuden, hienon mukin. Taidepalkinto on yleensä tapana nauttia ennen näyttelyä, mutta tällä kertaa näin.



Elokuvan dialogi on persoonallista. Minun huumorintajuuni se osuu oikein hyvin.

Näyttely on pieni, mutta se kuvaa kuvapareilla hyvin Suomen maaseudun muuttumista ja kaupungistumista, joten vaikka ei olisikaan Arvottomien suuri fani, kuten minä, näyttelyä voi suositella lämpimästi.