Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Spaghetti carbonara

2018-02-11_8071_makela_ari

Spaghetti carbonara, jonka minä opin lapsuudessani miilunpolttajan spagettina, herättää suuria tunteita. Väärin tehty! huudahduksen kuulee usein. Erityisesti kermankäyttöä on tapana paheksua ja kermaisena minäkin tämän pastan opin tuntemaan. Iän kertyessä olen kuitenkin huomannut pitäväni yhä yksikertaisemmista pastoista. Luettuani How to cook the perfect spaghetti carbonara toteutin pitkäaikaisen ajatukseni aidomman spaghetti carbonaran valmistamisesta. The Guardianin artikkeli käyttää pohdinnassaan myös italialaisen keittokirjallisuuden klassikkoa Il cucchiaio d'argento, joka löytyy minulta enganninkielisenä käännöksenä The Silver Spoon – sujuva italiantaitoni jää valitettavasti siihen, että osaan laskea yhdestä neljääntoista, joten on pakko tyytyä käännökseen. Hopealusikan reseptin käyttäminen pohjana oli siis hyvin luontevaa.

Carbonaraan pitäisi käyttää pancettaa tai savustamatonta pekonia, mutta tavallista pekonia on paljon yleisemmin saatavilla. The Guardianin toimittaja Felicity Cloake on sitä mieltä, että savustettu pekoni ja juusto ovat umamin yliannostus, mutta ehkä minun pitää kypsyä vielä hieman lisää yksinkertaisten makujen ystävänä, jotta en pitäisi tässä ruoassa savustetusta pekonista. Tapanani on käyttää kokonainen pekonipaketti eli sitä on perinteisiin versioihin verrattuna suhteessa liikaa.

Eli, kyllä, nykyinenkään versioni carbonarasta ei ole kovin aitoa, mutta se on silti hyvää.

Tarvitset


Neljälle

25 g voita
noin 170 g paketti pekonia kuutioituna
1 valkosipulin kynsi
350 g spagettia
2 munaa haarukalla sekoitettuna
40 g parmesania
40 g pecorinoa
suolaa ja mustapippuria

Sulata voi pannulla, lisää pekoni ja valkosipuli ja paista, kunnes valkosipuli on ruskistunut. Poista ja hylkää valkosipuli. Siirrä pekoni talouspaperilla päällystetylle lautaselle ylimääräisen rasvan poistamiseksi. Keitä samaan aikaan spagetti runsaasti suolatussa vedessä, kunnes pasta on al dente. Kaada vesi pois ja lisää pekoni. Siirra keittoastia pois lämmöltä, lisää munat ja puolet juustoista. Mausta mustapippurilla. Sekoita hyvin, jotta muna peittää kauttaaltaan spagetin. Lisää loput juustosta, sekoita ja tarjoa välittömästi.

Kommentit


Spaghetti carbonara on herkullinen ja erittäin helppotekoinen ruokalaji. Olennaista on muistaa, että pasta ei saa kypsyä liikaa. Oishikatta 4/5.




torstai 9. maaliskuuta 2017

Kananpojanrintaa viinirypäleillä - Suprêmes de Volaille Veronique


Viinirypäleet tekevät ruoasta joko Veroniquen tai à la vigneronnen eli viininkasvattajan vaimon tapaan. © Fir0002/Flagstaffotos

Viinirypäleiden käyttö reseptissä herätti utelisuuden selaillessani Catherine Clementsin ja Elizabeth Wolf-Cohenin kirjaa Ranskalainen keittiö.

Tarvitset


Kahdelle

2 broilerin rintafileetä hyvin puhdistettuina
2 rkl voita
salottisipuli pilkottuna
0,6 dl kuivaa valkoviiniä
1¼ dl kanalientä
0,6 dl kuohukermaa
15 siemenentöntä vihreää viinirypälettä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
tuoretta lehtipersiljaa koristeluun

Mausta broilerinrinnat. Sulata puolet voista kohtalaisella lämmöllä paistinpannussa ja paista rintafileitä 4-5 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat kullanruskeita.

Siirrä broilerinrinnat lautaselle ja peitä, jotta ne pysyvät lämpinä. Lisää loput voista ja paista sipuoleita, kunnes ne pehmenevät. Sekoita usein. Lisää viini, kuumenna kiehuvaksi ja keitä kokoon puoleen alkuperäisestä. Lisää liemi ja jatka keittämistä, kunnes sekin on tiivistynyt puoleen alkuperäisestä.

Lisää kastikkeeseen kerma, kuumenna kiehuvaksi ja lisää broilereista valunut neste. Lisää rypäleet ja keitä varovaisesti 5 minuuttia. Viipaloi broilerinfileet ja tarjoa ne kastikkeen kera persiljalla koristettuna.

Kommentit


Hauska, tavanomaisesta poikkeava kanaruoka, jota tulee tehtyä toistekin. Oishikatta 3/5.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Francan sitruunabroileri - Pollo al Limone alla Franca

2017-02-05_6569_makela_ari

Kanan kanssa toimivat hyvin yksinkertaiset, sitruunaiset reseptit. Tämä löytyi Makujen maailma: Italia -kirjasta.

Tarvitset


1 broileri 8 osaan paloiteltuna
½ dl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 hienonnettu valkosipulin kynsi
1 rkl hienonnettua tuoretta oreganoa tai 1 tl kuivattua oreganoa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

Pane broilerinpalat nahkapuoli alaspain uunivuokaan. Sekoita pienessä kulhossa sitruunamehu, oliiviöljy, valkosipuli, oregano, suola ja pippuri. Kaada seos broilerinpalojen päälle. Anna seistä noin tunnin ajan.

Kuumenna uuni 200 °C. Paista broilerinpaloja puoli tuntia. Käännä palat ja jatka paistamista, kunnes pinta on ruskea ja lihasneste kirkasta, 30-45 minuuttia.

Siirrä broilerinpalat vadille, peitä foliolla ja pidä lämpimänä. Kaada paistoliemi siivilän läpi kulhoon ja kuori pinnalta rasva pois. Kaada liemi broilerinpalojen päälle ja tarjoile.

Kommentit


Herkullinen ja helpppo arkiruoka, oishikatta 4/5.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Tomaattibruschetat - bruschetta di pomodori

2017-02-05_6560_makela_ari

Viime viikonloppuna teimme italialaisen illallisen, jonka alkuruoka oli vanha, hyvä tuttu tomaattibruschetat.

Tarvitset


2 hienonnettua tomaattia
6 tuoretta basikalanlehteä revittynä
½ dl neitsytoliiviöljyä
1 tl balsamiviinietikkaa
suolaa
5 valkosipulin kynttä
patonkia noin sentin pakusuisina viipaleina

Kuumenna uuni 200 °C.

Kuori valkosipulin kynnet. Halkaise niistä yksi pitkittäin ja hienonna loput.

Sekoita kulhossa hienonnetut tomaatit, basilika, oliiviöljy, etikka hienonnettu valkosipuli ja suola.

Pane leipäviipaleet uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda molemmin puolin noin minuutin ajan. Hiero heti leipien pintaan valkosipulia. Lisää tomaattiseos viipaleiden päälle ja siirrä lautasille. Tarjoile heti.

Kommentit


Helppo ja herkullinen alkuruoka, jota meillä tehdään silloin tällöin. Alkuperäinen resepti on kirjasta Makujen maailma: Italia, mutta oma versiomme on huomattavasti valkosipulisempi. Oishikatta 4/5.

torstai 29. joulukuuta 2016

Kylmäsavuporotäytteiset ruisnapit

Quiche savoyarde

Tapaninpäivän vieraistarjoiluksi piti saada helppoa ja hyvää. Ruoiksi valikoitui vanha tuttu quiche savoyarde, uudempi tuttu suklaaportterikakku ja Mango Temptation -blogista löytämäni ruisnapit kylmäsavuporotäytteellä.

Tarvitset


100g kylmäsavupororouhetta
1 purkki ranskankermaa
muutama cocktail-maustekurkku
1 sipuli
mustapippuria
tuoretta ruohosipulia
ruisnappeja

Laita ranskankerma pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pororouhe ja pieneksi silputut cocktail-maustekurkut. Leikkaa sipuli pieniksi paloiksi ja lisää seokseen. Rouhi joukkoon mustapippuria. Sekoita hyvin. Nosta ruisnappien päälle pieni nokare täytettä.

Koristele jokainen nappi tuoreella ruohosipulilla.

Kommentit


Erittäin helppoa ja oikein hyvää. Oishikatta 4/5. Kuvat jäivät ottamatta, joten postauksen kuvana on quiche savoyarde.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Suklaaportterikakku jäätelön kera

Chocolate Porter Mud Cake

Toinen resepti, jota kokeilin Ali Suvialan keittokirjasta Gastropub kotikeittiössä, oli suklaaportterikakku. Kirjassa kakun oheen tehdään mallasjäätelö, mutta koska kakku oli vieminen kaukaiseen pohjoiseen illallisen jälkiruoaksi, tyydyimme vaniljajäätelöön ja sekin toimi hienosti kakun kanssa.

Suklaaportterikakku


Tarvitset


200 g voita
200 g tummaa suklaata, vähintään 64 %
0,7 dl vahvaa portteria
3 dl hienoa sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
5 kananmunaa

Sulata voi kattilassa ja nosta pois levyltä.

Sekoita suklaa voihin niin, että se sulaa. Sekoita joukkoon portteri, sokeri ja vehnäjauhot. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Voitele 20 cm irtopohjavuoka ja vuoraa sen pohja leivinpaperilla.

Lisää kananmunat yksitellen, hyvin sekoittaen, jäähtyneeseen massaan.

Kaada taikina vuokaan. Paista 190 °C uunissa noin 35 minuuttia, kunness kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoila. Kakku vain paranee, jos sen antaa tekeytyä peiteltynä jääkaapissa yön yli.


Mallasjäätelö


Tarvitset


5 dl täysmaitoa
5 dl kermaa
2,5 dl hienoa sokeria
0,5 dl kaljamallasta (Tuoppi)
8 keltuaista

Mittaa kattilaan maito, kerma, sokeri ja kaljamallas. Kiehauta seos ja nosta kattila levyltä. Anna seoksen tekeytyä kattilassa noin 10 minuuttia.

Valitse kattila ja sen reunan päälle sopiva pyöreäpohjainen teräskulho. Laita kattilaan vettä siten, ettei kulhon pohja osu siiten vaan kypsytys tapahtuu höyryssä. Kuumenna vesi kiehuvaksi.

Erota keltuaiset kulhoon. Lisää maito-kermaseos keltuaisten joukkoon koko ajan sekoittaen.

Siivilöi seos vesihaudekulhoon. Kypsennä seos vesihauteessa koko ajan sekoittaen 82-asteiseksi tai kunnes se paksunee.

Valmistele jääpaloilla täytetty isompi kulho ja siirrä jäätelömassa jäävesihauteessa olevaan kullhoon. Jäähdytä se aluksi sekoittaen.

Laita jäähtynyt jäätelöpohja peitettynä vähintään tunniksi jääkaappiin

Siirrä jäätelöpohja jäätelökoneeseen ja anna pyöriä jääteöksi. Vaihtoehtoisesti jäädytys kotipakastimessa vie muutaman tunnin ja edellyttää muutamaa sekoituskertaa.

Kommentit


Tästä tuli erinomaista ja täytyy vielä kokeilla mallasjäätelönkin kera. Se korostanee kakun makua hienosti. Oishikatta 4/5. Kirja on arvostelukappale.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Myskikurpitsakeitto

Butternut squash soup

Kurpitsakausi on äijäruokalassa herkkukausi, puhutaan sitten friteeratuista kesäkurpitsankukista tai piirakasta. Tämän syksyn kokkaussuunnitelmiin kuului myskikurpitsakeitto. Reseptiä googlaillessani päädyin Tinskun keittiön paahdettuun myskikurpitsakeittoon. Reseptiä muokkasin sen verran, että vaihdoin kookossokerin tummaan ruokokidesokeriin.

Tarvitset


noin 1 kg myskikurpitsa
2 keltasipulia
8 dl kana- tai kasvislientä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 punainen chili
vastajauhettua mustapippuria
paprikajauhetta
loraus öljyä
1 tl rummaa ruokokidesokeria
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa

Lämmitä uuni 200 °C. Halkaise kurpitsa pitkittäin ja kaavi siemenet talteen ruokalusikalla. Huuhtele siemenet lävikössä ja levitä ne talouspaperin päälle kuivumaan. Pilko kurpitsa pienemmiksi paloiksi. Levitä palat leivinpaperille, mausta suolalla ja lurauta öljyä palojen päälle. Paahda niitä uunissa 30 minuuttia. Kuori kurpitsat.

Pilko sipulit ja chili. Lisää ison kattilan pohjalle öljyä, kuumenna ja kuullota sipuli ja chili. Lisää liemi, kurpitsapalat ja mausteet. Anna kiehua hiljaa 20-30 minuuttia, kunnes kurpitsa on pehmennyt. Ota kattila liedeltä ja lisää tuorejuusto. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa nestettä ja tarkista maku. Tarvittaessa kuumenna keitto liedellä, mutta älä anna enää kiehua.

Paahda siemeniä tilkassa öljyä kymmenen minuuttia käännellen. Mausta suolalla ja esimerkiksi savustetulla paprikajauheella. Koristele keitto siemenillä ja halutessasi ranskankermalla tai vuohonjuustolla.

Kommentti


Tästä tuli erittäin hyvää, oishikatta 5/5.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Paahdettu feta - Baked feta

Baked Feta

Kävimme viime kesänä toisen kerran Masourissa, Kalymnoksen saarella Kreikassa. Vietimme miellyttävät kolme viikkoa hyvän ruoan ja viinin maustamassa kauniissa ilmastossa. Parhaan alkuruoan saimme ravintola Avrassa: paahdettua fetaa, tavallaan kuin kreikkalainen salaatti lämpimänä. Sitä oli luonnollisesti pakko kokeilla myös kotona.


Tarvitset


kahdelle

Lämmitä uuni 200 °C.

200 g fetaa
suippopaprikaa viipaleina
2 viipaletta tomaattia
punasipulia renkaina
mustia oliiveja
vastajauhettua mustapippuria
suolaa
oreganoa, mielellään kreikkalaista
2 rkl neitsytoliiviöljyä

Huuhtele feta nopeasti ja kuivaa se. Leikkaa paprikasta muutama viipale. Leikkaa tomaatin keskikohdalta kaksi viipaletta. Asettele paprikasuikaleet fetan päälle ja tomaatit puolestaan niiden päälle. Asettele sipulireinkata tomaattien päälle niin, että oliiveille jää koloja, joissa ne pysyvät paikalleen. Lisää muutama oliivi ja lisää sipulia. Rouhi päälle hieman suolaa ja mustapippuria. Lisää oregano ja valuta oliiviöljy annoksen päälle. Paahda uunissa noin 20 minuuttia.


Kommentit


Erittäin helppoa ja erittäin hyvää. Tätä tehdään toistekin, mutta hieman pidemmällä paahtoajalla ja oliiviöljy hiukan lisäten.

We revisited Masouri, on the Island of Kalymnos, Greese, last Summer. We spent three lovely weeks, spiced by good food and wine, on the Island. We found the best appetizer of the trip in restaurant Avra: baked feta, which was a bit like greek salad, but warm. We liked it so much that we wanted to try it at home.


Ingredients


for two persons

Warm the oven to 200 °C.

200 g feta cheese
a few slices of sweet pepper
2 slices of tomatoe
a few red onion rings
black olives
freshly ground black pepper
salt
oregano, preferably Greek one
2 tbs extra virgin olive oil

Rinse the feta cheese quickly and dry it. Cut a few slices of the sweet pepper and two slices of tomatoe. Lay the pepper on the feta and the tomato slices on the top of the pepper. Add onion rings so that it will be easy to put the olives on the "holes" of the onion rings. Add a few olives and the rest of the onion. Add ground black pepper and some salt. Add the oregano and the olive oil. Bake in the oven about 20 minutes.

Comments


This was very easy to prepare and it was very tasty. We will cook this again, but we will use some more olive oil and we will bake the cheese a longer time.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vihreitä papuja englantilaisittain - Haricots verts à la l'anglaise


Vihreitä papuja, lähde Spedona, CC-lisensoitu.

Palkokasvit sopivat monen ruoan lisukkeeksi ja eräs mainio tapa valmistaa vihreitä papuja on Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjan resepti vihreät pavut englantilaisittain.

Tarvitset


250 g vihreitä papuja
3 l vettä
5 tl suolaa
valkopippuria
2 rkl voita

Pane pavut kovaa kiehuvaan suolattuun veteen. Keitä hiljaa ilman kantta 10-15 minuuttia. Kun aikaa on kulunut kahdeksan minuuttia tarkista usein papujen kypsyys syömällä palko. Kun se on valmis, se on pehmeä, mutta kuitenkin vielä narskuva. Valuta pavut heti, kun ne ovat kypsiä.

Ravistele papuja kattilassa tai pannussa kohtalaisella lämmöllä niin, että kosteus haihtuu. Ripottele niille valkopippuria ja tarkista suola. Kaada ne tarjoiluastiaan, pane voipalat papujen päälle ja tarjoa het heti.

Sandre à la meunière

Kommentit


Äijäruokalassa näitä tehtiin viimeksi paistetun kalan ja paistettujen perunoiden kera. Äijäruokala suosittelee.



lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuhaa myllärin vaimon tapaan - Sandre à la meunière

Sandre à la meunière

Ensimmäisen kerran törmäsin kalaan à la meunière verkkokeskustelussa, jossa tuttavapariskunta oli valmistanut kalaa tällä tavalla. Googlasin mitä termi tarkoittaa: voita, sitruuna ja persiljaa. Ajattelin, että tämän olisi pakko olla hyvää ja sijoitin reseptin hämämärälle ja pölyiselle mieleni hyllylle, joka toimii kokeiltavien asioiden listana. Kokeilin reseptiä lopulta tällä viikolla. Aloitin googlaamalla reseptin ja löysin sen Villa Ainala Cuisinen sivuilta. Blogi kertoo reseptin olevan peräisin Hans Välimäen kirjasta Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan vaikka kyseessä toki on klassikko, jota kukaan ei voi omakseen sanoa. Resepti vaikutti niin yksinkertaiselta ja helpolta, että kokeilin sitä etätyöpäivän lounaaksi. Valmistauduin edellisenä iltana blancheeramalla muutaman puikulaperunan.

Tarvitset


yhdelle

1 kuhafile
25 g kirkastettua voita
vehnäjauhoja
suolaa
nokare voita
1 rkl tuoretta lehtipersiljaa.

Kirkasta voi. Sulata se hiljalleen kattilassa, mutta älä anna kiehua. Nosta kattila sivuun ja anna heran valua pohjalle. Kaada päällä oleva kirkas voi erilliseen astiaan.

pyöritä kuhafile vehnäjauhoissa ja suolaa hyvin. Paista kala kirkastetussa voissa, noin kaksi minuuttia per puoli. Ota kala pannulta. Lisää pannulle nokare voita ja freesaa persiljasilppua noin minuutin ajan. Lisää sitruunamehu ja anna ruskistua hieman. Kaada kastike kalan päälle. Tarjoa vaikkapa paistettujen perunoiden ja haricots-papujen kera.

Kommentit


Helppoa, hyvää ja herkullista. Kuhan maku on hento, joten tällainen yksinkertainen valmistustapa sopii sille mainiosti. Oishikatta 4/5.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kanaa etikkakastikkeessa - Poulet au Vinaigre

2016-09-26_4613_makela_ari

Kun matka Pariisiin on lähitulevaisuudessa, kaupungissa ja maassa, jossa en ole koskaan vieraillut, niin kotikeittiön ruokalista on livennyt varsin ranskalaiseksi. Viikonloppuna kokeilin Carole Clementsin ja Elizabeth Wolf-Cohenin kirjasta Ranskalainen keittiö löytämääni kanaa etikkakastikkeessa -reseptiä. Lisäsin hieman paistamiseen käytettyä voimäärää ja valkosipulia, koska pienensin annoskokoa neljäsosaan. Alkuperäisessä reseptissä oli lisäksi tuoretta persiljaa, mutta sen puuttuessa jätin sen kokonaan pois.

Tarvitset


Yhdelle

1 nahaton kanan rintafile
2 rkl suolatonta voita
vastajauhettua mustapippuria
4 salottisipulia kuorittuina ja halkaistuina
1 rkl punaviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl kuivaa valkoviiniä
0,3 dl kanalientä
vihreitä salaatinlehtiä tarjoiluun.

Leikkaa rintafile poikittain puoliksi. Sulata puolet voista paistinpannussa. Lisää kananpalat ja paista 3-5 minuuttia, kunnes liha on kullanruskeaa. Käännä kerran. Mausta pippurilla.

Lisää sipulinpuolikkaat panulle, peitä kannella ja kypsennä miedolla lämmöllä 5-7 minuuttia ravistellen pannua silloin tällöin.

Siirrä kananpalat lautaselle. Lisää viinietikka ja kypsennä usein sekoittaen noin minuutti, kunnes neste on melkein haihtunut. Lisää valkosipuli, viini, liemi ja sekoita hyvin.

Siirrä kananpalat ja niistä valunut neste takaisin pannulle. Peitä kannella ja keitä hiljaa 2-3 minuuttia, kunnes kana on kypsää. Siirrä kananpalat ja sipuli tarjoiluastiaaan ja peitä, jotta ne pysyvät lämpiminä. Lisää lämpöä ja keitä keitinlientä kokoon noin puoleen alkuperäisestä.

Ota pannu liedeltä ja lisää vähitellen loput voista. Vatkaa kunnes kastike on hieman sanonnut ja kiiltävää. Kada kastike broilerinpalojen ja sipulien päälle. Tarjoa heti salaatinlehtien kera.


Eiffel-tornia rakennetaan vuonna 1888.

Kommentit


Yksinkertaista, helppoa ja maukasta. Oishikatta 4/5.





tiistai 16. elokuuta 2016

Siikaa kantarellikastikkeella

2016-07-31_4317_makela_ari

Kantarellikauden alku on Äijäruokalassa aina juhla-aikaa ja tällä kertaa se aloitettiin paistetulla siialla ja kantarellikastikkeella. Seuraksi teimme keitettyjä perunoita ja vihreää salaattia.

Vihreä salaatti ja sitruunavinagraitte


Tämän tapaista salaattia söimme lomamatkallamme Kreikassa halutessamme vaihtelua runsaasti nautittuun kreikkalaiseen salaattiin. Halusimme tehdä samankaltaisen salaatin kotona siian seuraksi.

Tarvitset


Salaatti

½ ruukkua lehtisalaattia
½ ruukkua jäävuorisalaattia
2 kesäsipulia

Revi salaatilehdet ja viipaloi sipulit.

Vinagraitte

¼ dl valkoviinietikkaa
½ tl raastettua sitruunankuorta
½ tl dijon-sinappia
½ dl neitsytoliiviöljyä
suolaa
sokeria
vastajauhettua mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta. Lisää öljy hitaasti seokseen koko ajan sekoitten. Vatkaa seosta, kunnes öljy on sekoittunut tasaisesti. Sekoita kastike salaattiin.


Kantarellikastike


Tarvitset


1 l kantarelleja
3 rkl voita
4 dl kuohukermaa
1 tl suolaa
2 sipulia

Puhdista ja pilko kantarellit. Kuumenna sieniä kattilassa pienissä erissä, kunnes suurin osta nesteestä on poistunut. Lisää voi tyhjään kattilaan ja kuumenna se. Kuullota sipulit. Lisää kaikki sienet kattilaan. Lisää kerma, mausta suolalla ja keitä kokoon valmistaessasi kalan.

Paistettu siika


Tarvitset


400 g siikafile nahkoineen
voita paistamiseen
suolaa
vastarouhittua mustapippuria

Mausta siikafileet suolalla ja anna maustua puoli tuntia.

Kuumenna voi pannussa ja lisää mustapippuri. Pane kala pannulle nahkapuoli ylöspäin. Ruskista kauniiksii, käännä fileet ja paista kypsäksi. Tarjoile heti.


2016-07-31_4310_makela_ari

Kommentit


Tästä tuli harvinaisen hyvää ja kokonaisuus toimi, joten harvinainen oishikatta 5/5.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Baskilainen munakas

Pipérade



2016-07-23_4239_makela_ari

Meillä syödään paljon munakkaita aamiasruokina. Ne ovat helppoja tehdä ja pitävät nälän poissa pitkälle päivään. Eräs suosikeistani on baskilainen pipérade, jonka resepti on kotoisin Julia Childin kirjasta ranskalaisen keittiön salaisuudet. Söin hyvin paljon tätä muistuttavan munakkaan ensimmäisellä New Yorkin -matkallani Extra Virgin -ravintolan brunssilla.

Tarvitset


yhdelle

100 g kinkkua suikaleiksi leikattuna
1 rkl öljyä
¼ dl sipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
¼ dl vihreää paprikaa ohuiksi viipaleiksi leikattuna
suolaa
valkopippuria
½ valkosipulin lohko murskattuna
ripaus cayannepippuria
1 tomaatti kuorittuna ja siemenet ja mehu puristettuna viipaleina
suolaa
pippuria
1 rkl oliiviöljyä
3 munaa, jotka on kevyesti vatkattu sekaisin ja maustettuna ripauksella suolaa ja pippuria
1 rkl silputtua persijaa tai sekalaisia tuoreita, vihreitä yrttejä

Ruskista kinkkusuikaleet kevyesti molemmin puolin öljyssä. Pane ne syrjään ja kuumenna ne juuri ennen käyttöä valmistuksen loppupuolella.

Käristä kinkun rukistusrasvassa hiljalleen sipuli ja paprika. Pane kansi pannun päälle. Paista hiljaa, kunnes kasvikset ovat pehmeitä, mutta eivät ruskistuneita. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää seokseen valkosipuli ja cayannepippuri. Sekoita. Lado tomaattiviipaleet päälle ja sirottele suolaa. Pane kansi päälle ja keitä hiljaa 5 minuuttia. Ota kansi pois, lisää lämpöä ja keitä muutama minuutti ravistellen pannua silloin tällöin, kunnes tomaattien mehu on lähes kokonaan haihtunut. Mausta maun mukaan ja lämmitä seos juuri ennen käyttöä.

Kuumenna öljyä hyvin kuumaksi ja kaada munaseos pannuun. Sekoita nopeasti haarukalla, kunnes munat alkavat hyytyä kuohkeaksi massaksi. Siirrä pannu pois lämmöltä ja levitä munakkaan päälle kuuma kasvisseos, pipérade, niin että osa siitä sekoittuu munakkaaseen. Lado kuumat kinkkukaistaleet päälle. Sirottele munakkaan päälle tuoreita yrttejä ja tarjoile heti.

2016-07-23_4234_makela_ari

Kirjassa munakas syödään suoraan valmistusastiasta. Meillä ei kuitenkaan ole juuri sopivan kokoista paistinpannua, jolla voisi käyttää metalliaterimia, joten olen siirtänyt munakkaan lautaselle.

Kommentit


Erittäin herkullinen munakas ja tästä tuli vielä varsin nättikin eli oishikatta 4/5.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Inkivääriporsas-donburi

2016-04-19_2866_makela_ari

Eilen minulle iski jostain pakottava halu saada donburia ja kaivoin hyllystä Japanista tuomani Donburikirjan. Selaillessani kirjaa silmiini osui resepti, joka on muunnos inkivääripossusta, vanhasta suosikistani.

Tarvitset


kahdelle

6 dl keitettyä, kuumaa riisiä
220 g ohueksi leikattua porsaan ulkofilettä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sakea
½ tl inkiväärimehua
2 kaalinlehteä

2016-04-19_2856_makela_ari

Liha kannattaa leikata mahdollisimman ohueksi. Tällöin se kypsyy nopeasti ja jää mehukkaaksi.

Leikkaa porssu suupaloiksi ja marinoi viipaleita soijassa, sakessa ja inkiväärimehussa (raasta ja purista mehu raasteesta) kymmenisen minuuttia. Suikaloi kaalinlehdet.

Kuumenna öljy wokissa ja paista possu.

Laita riisi kulhojen pohjille, peitä kaalisuikaleilla ja asettele porsu kaalin päälle.

Kuumenna marinadi ja kaada possun päälle.

Kommentit


2016-04-19_2864_makela_ari

Erittäin hyvää. Oishikatta 4/5.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Jauhelihapihvit lyonilaiseen tapaan - Biftek haché à la lyonnaise

Biftec haché à la lyonnaise

Julie Childin ja kumppaneiden kirjassa Ranskalaisen keittiön salaisuudet on myös paljon arkiruokien reseptejä. Jauhelihapihvit lyonilaiseen tapaan eli jauhelihapihvit sipulin ja yrittien kera on yksi niistä. Reseptiä olen muokannut niin, että en esikuullotta sipulia enkä pidä lisärasvaa jauhelihataikinassa tarpeellisena.

Tarvitset


kahdelle

1 dl keltasipulia pieneksi silputtuna
1½ tkl voita
400 g jauhettua naudan paistijauhelihaa
(2 rkl pehmitettyä voita)
1 tl suolaa
hyppysellinen mustapippuria
hyppysellinen timjamia
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl voita ja 1 rkl öljyä

runsas dl häränlihalientä, kuivaa valkoviiniä, kuivaa valkoista vermuttia tai punaviiniä
2 rkl pehmitettyä voita

Lisää kulhoon sipuli, halutessasi voi, mausteet ja muna. Vatkaa voimallisesti niin, että ainekset sekoittuvat hyvin. Muovaa taikinasta 1½ cm paksuisia kiekkoja. Kierittele pihvit kevyesti jauhoissa ja karista ylimääräiset jauhot pois.

Pane voi ja öljy paistinpannulle kohtalaiselle lämmölle. Kun rasva on kuumentunut paista pihvejä 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta riippuen haluamastasi kypsyysasteesta.

Siirrä pihvit tarjoiluvadille ja pidä ne lämpimänä sillä välin, kun valmistat kastikkeen. Kaada rasva pois pannusta. Lisää neste ja keitä kiivaasti kaapien samalla pannuun hyytyneet lihamehun tähteet, kunnes neste on saostunut lähes siirappimaiseksi. Ota pois lämmöltä ja vatkaa voi kastikkeeseen ½ rkl kerrallaan. Kaada kastike pihveille ja tarjoile.

Kommentit


Herkullista arkiruokaa. Oishikatta 4/5.






sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Cajun Blackened Chicken

Cajun Blackened Chicken

Cajun Blackened -kalaa ja kanaa näkee silloin tällöin ravintoloitten ruokalistoilla ja sitä on hyvin helppo tehdä myös kotona, jopa ilman grilliä. Pitää vain olla pelkäämättä mausteseoksen palamista. Tämä resepti käyttää kuivattuja mausteita, mutta soveltuvin osin voi käyttää myös tuoreita.

Tarvitset


2 nahatonta kanan rintafilettä
2 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa
½ tl cayennepippuria
½ tl juustokuminaa
½ tl kuivattua timjamia
¼ tl jauhettua valkopippuria
¼ tl sipulijauhetta
¼ tl valkosipulijauhetta
neutraalia öljyä paistamiseen
uuninkestävän paistinpannun

Lämmitä uuni 175 °C.

Sekoita mausteet keskenään. Pyörittele fileet kauttaaltaan mausteseoksessa. Kuumenna öljy paistinpannulla savuavan kuumaksi. Paista fileita minuutti per puoli ja siirrä pannu uuniin viideksi minuutiksi.

Tarjoa kasvisten, sitruunaviipaleen ja vaikkapa polentan kera.

Kommentit


Kovin paljon helpompaa ruoanlaitto ei voi olla. Tämä valmistustapa tekee pinnasta rapean, mutta jättää sisuksen meheväksi. Oishikatta 4/5.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Paperikala japanilaisittain

From Äijäruokaa 2016-02

Teimme maanantaina paperikalaa, tällä kertaa japanilaisella twistillä. Se sopii hyvin arkiruoaksi, sillä riisinkeitin hoitaa ison osan vaivasta ja loppu on oikeastaan vain pientä pilkkomista. Kalan hain matkalla töistä kotiin Hakaniemen hallista.

Tarvitset


Kala on hyvä suolata reippaasti ennen valmistusta furi-jio-menetelmällä. Lopputuloksena on varsin suolainen kala, johon ei enää lisäsuolaa kaipaa.

kahdelle

1 kevätsipuli pilkottuna
1 cm inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
2 palaa furi-jio -suolattua lohta nahattomana, à 150 g
2 rkl soijaa
2 rkl sitruuna- tai limemehua
½ rkl japanilaista riisietikkaa
1 rkl sakea

Kuumenna uuni 200 °C.

Suolaa kala. Pilko kevätsipuli ja raasta inkivääri. Purista sitruunamehu ja siirrä kulhoon. Lisää inkivääri, sipuli, soija, sake ja etikka kulhoon. Sekoita.

Nosta kalapala leivinpaperiarkin puolikkaalle ja nostele lusikalla seoksesta puolet kalan päälle. Kääri paperi paketiksi. Toista sama toiselle kalapalalle.

Paista 15 minuuttia uunissa.

Kommentit


Helppoa ja hyvää. Ainut, millä tämän voi pilata, on kypsentää kalaa liikaa. Oishikatta 4/5.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Sahramispagetti


From Äijäruokaa 2016-02

Sahrami tuo keittiöön ihastuttuvan tuoksun ja ruokaan kauniin värin ja runsaasti makua. Tähän helppotekoiseen ruokaan voi käyttää monenlaisia yrttejä. "Aidoin" lienee lehtipersija, mutta yrttien valinnan kanssa voi hyvin olla luova. Tällä kertaa käytin ruohosipulia ja thairuoasta ylijäänyttä thaibasilikaa. Runsaan suolan ideana on se, että ruokaan ei enää valmistusvaiheessa lisätä suolaa.

Tarvitset


kahdelle

200 g spagettia
1 rkl suolaa
1 g sahramia
1 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 rkl hienonnettua thaibasilikaa
1 rkl huoneenlämpöistä voita
½ dl raastettua parmesania

Keitä vesi ja mausta se suolalla ja sahramilla. Lisää oliiviöljy. Raasta juusto ja hienonna ruohosipuli, valkosipuli ja basilika pastan kiehuessa. Kun pasta on valmista valuta se ja sekoita siihen voi, valkosipuli- ja yrttiseos ja juusto. Tarjoa heti.

Kommentit


Helppoa, yksinkertaista ja herkullista. Oishikatta 4/5.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Basilikalla ja chilillä maustettu thaikana



Pidän kovasti thairuoasta ja käyn varsin usein Helsingin Vaasankadulla sijaitsevassa ravintola Tuk-Tukissa, josta saa edullisesti erinomaista ruokaa. Annoksiin kuuluu muun muassa herkullinen basilika-annos. Thaimieliteon iskiessä kaivoin keittokirjahyllyjäni ja löysin basilikapainoitteisen reseptin Kit Chanin kirjasta Klassinen thaikeittiö.

Tarvitset


2 rkl kasvisöljyä
2 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 punaista chiliä siemenet poistettuna ja hienonettuna
225 g broilerinlihaa sopiviksi suupaloiksi leikattuna
1½ rkl kalakastiketta
1 tl tummaa soijakastiketta
½ tl sokeria
6 thaibasilikan lehteä
koristeluun punainen chili ohuina viipaleina
(10 thaibasilikan lehteä uppopaistettuna)

Kuumenna öljy wokissa. Kuullota valkosipulia ja chiliä öljyssä, kunnes ne saavat hieman väriä.

Lisää pannuun broilerinpalat ja paista niitä, kunnes ne kypsyvät hieman ja ruskistuvat kevyesti. Mausta liha kalakastikkeella, soijalla ja sokerilla. Jatka kypsentämistä vielä 3-4 minuuttia tai kunnes liha on kypsää. Sekoita joukkoon tuoreet thaibasilikan lehdet. Koristele ruoka chiliviipaleilla ja halutessasi uppopaistetuilla basilikanlehdillä.

Kommentit


Helppoa ja nopea, kuten wokkiruoat usein ovat. Erittäin maukas, mutta kaipasimme hieman runsaampaa kastikkeen määrää. Basilikaa olisi voinut käyttää reippaasti enemmän ja myös chilin määrää aion seuraavalla kerralla lisätä. Erittäin kehityskelpoinen resepti. Oishikatta 3/5.

torstai 21. tammikuuta 2016

Chiliset ja valkosipuliset katkaravut oliiviöljyssä - Gambas pil-pil

From Äijäruokaa 2016-01

Flunssakaudella äijä haluaa lohturuokaa ja vielä sellaista, joka valmistuu helposti ja nopeasti. Bongasin tämän minulle uuden ruokalajin kuvan netistä ja googlasin reseptin. Katkaravut ja chili sopivat hienosti yhteen, joten tein tätä alkuruokaa lounaaksi.

Tarvitset


1 pussi katkarapuja
1 dl neitsytoliiviöljyä
5-8 valkosipulin kynttä
1 tuore chili
persiljaa
basilikaa
suolaa

Ohjeet


Sulata ja valuta pakastekatkaravut.

Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Hienonna persilja ja basilika.

Kuumenna oliiviöljy pannulla. Lisää suola, valkosipuli, chili, persilja ja basilika. Kuumenna noin yksi minuutti. Lisää katkaravut. Paista pannulla 1-2 minuuttia.


Tarjoile kuumana pienistä kulhoista patongin kera.

Kommentit


Resepti nostattaa kulmakarvoja öljymääränsä vuoksi ja sitä olikin minun makuuni liikaa. Patonki tai vastaava vaalea leipä tosiaan tulee tarpeeseen. Hyvää, mutta ensi kerralla öljyä tulee vähemmän. Herkullisuudestaan huolimatta siis vain oishikatta 3/5.