Rottia kaduilla

From New York August/September 2012

Jättimäinen rotta kadulla pysäyttää hetkeksi. Näin kuulemma voi käydä jos ammattiyhdistysliike on tyytymätön työnantajan toimintaan. Viesti on selkeä. Suomeen tällaista mielenilmausta on ainakin minun vaikea kuvitella.

Paluu New Yorkiin

10.5.

From New York May 2012

Torstaina 10.5. alkoi pitkään odotettu matka New Yorkiin. Nukuin tukevasti Pohjanlahdelta Grönlannin eteläkärkeen, jossa heräsin aurinkoiseen aamupäivään. Lentokoneruoka oli lentokoneruokaa, mutta mieli hyvä ja matkaa siivitti Pekka Haaviston Anna mun kaikki kestää - Sovinnon kirja. Haaviston, suuresti arvostamani poliitikon, kirja sopi matkalukemiseksi pienen kokonsa ja keveytensä vuoksi hyvin reppuuni, jossa oli enimmäkseen optiikkaa ja sormukset sekä vihkimiseen tarvittavat paperit.


Haaviston kirja on kirjoitettu henkilökohtaisella otteella ja se kulkee jouhevasti ja kevyesti, mutta silti kiinnostavasti. Merkittävä, ja kiinnostavin, osa kirjasta käsittelee Haaviston kokemuksia sovittelijana, mutta osansa saavat henkilökohtaiset kokemukset kotona ja kaukomailla. Äijäruokala suosittelee.

Sormusten ja papereiden hukkaamisstressi oli melkoinen - niinkuin niille muka olisi jotain tapahtunut kunhan kamerareppuni olisi tallessa. Harrastamani säännöllinen tarkastaminen on lisäksi turha, typerä riski hukata juuri ne asiat, joista on eniten huolissaan. Heidin kotiovi Manhattanilla avautui kuitenkin kaikki paperit ja tavarat tallella ollen.

Bareburger

Seitsemän tunnin positiivinen aikaero tarkoittaa minulle sitä, että on syytä pysyä hereillä uuden sijainnin myöhäiseen iltaan, jolloin jet lag jää lähes olemattomaksi. Hyvä keino tähän on käydä jossain vähän kauempana syömässä ja ensimmäisenä iltanani kävimme gourmet-purilaisilla Bareburgerissa.

Albumista New York May 2012

Minun eteeni tuli "mediterranean" (kurkun, mintun ja jogurin sekoitusta, sekä salaattia, kurkkua, tomaattia ja savustettua sipulia) suositellun lammaspihvin, jonka tilasin mediumina, kera.

Albumista New York May 2012

Hampurilaisessa ei ollut juustoa lainkaan eikä se sitä kaivannutkaan. Tuoreiden ja laadukkaiden raaka-aineiden yhdistelmä tuotti herkullisen illallisen. Tarjoilija oli kiinnostuneempi siitä, että saisimme hyvän kokemuksen kuin myynnin maksimoinnista. Jälkiruokana nautimme pistaasipähkinäpirtelön. Erinomaista sekin!

Hampurilaisten ystävä minusta on tullut vasta Yhdysvalloissa. Mistä Suomesta saisi kunnollisen? Ehdotuksia?


Näytä suurempi kartta

Ruoan alkuperäsuoja

Champagne, Sveitsi. Kuva on public domainissa, 2011 Schönegg.

Tekijänoikeudet ovat, kuten usein viime vuosina, jälleen kerran pinnalla. Maailma on murroksessa: internetin ihmeellisessä maailmassa identtisen kopion tekeminen on käytännössä ilmaista ja tämä on näkynyt monissa asioissa, sekä hyvässä että pahassa. Erityisesti olen mediatyöläisenä pahoittanut mieleni freelance-toimittajien ja -kuvaajien sopimusongelmista; tällä hetkellä pinnalla ovat DJ:n ongelmat Gramexin ja Teoston kanssa. Lista epäkohdista tuntuu loputtomalta. Digitaalisen maailman ulkopuolella IPR (intellectual property rights) on, tai ainakin sen pitäisi olla, yksinkertaisempaa. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Eräällä seuraamallani postituslistalla linkattiin ruokaan liittyvään IPR-ongelmaan: Forbesissa olleeseen mielenkiintoiseen kolumniin Kobe Beef Scam, Part 3: Why the U.S. Government Wants You To Buy Fake Foods Yhdysvaltain tilanteesta. Juttu ei itsessään ei yllättänyt, ongelman laajuus sen sijaan kyllä. Kuluttajalle nimi on lupaus joistakin asioista - Suomessa esimerkiksi perunoiden pitää täyttää tietyt ehdot, jotta niitä saa kutsua puikulaperunoiksi. Oluen ystävät tietävät millaista sahdin pitää olla. Ongelmatonkaan alkuperäsuoja ei ole sillä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että Champagnen kylässä valmistettua kuohuviiniä ei saa kutsua champagneksi.

WWF kalaopas 2012

Kala. © 2006 Jens Petersen. Image manipulation Olegiwit and Fir0002. Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported.

Taas on se aika vuodesta: helmikuun lopussa julkaistiin WWF:n Kalaopas 2012. Opasta kannattaa tavata jos haluaa, että tulevillekin sukupolville riittää kalaa. Vielä kun sitä MSC-sertifioitua kalaa saisikin järjellisellä vaivalla.

Valentine's Day

Valentine's Dayhin taisin törmätä ensimmäisen kerran pikkulapsena Schultzin sarjakuvissa ja muistan kuinka minua hivenen ärsytti kun se lanseerattiin Suomeen ystävänpäivänä, merkityksensä matkalla muuttaneena. Nipopipon jätin kuitenkin tässä asiassa viime vuosituhannelle.

Tammikuussa Antlantin takana ostimme sydämenmallisen suklaarasian ja ihmettelimme suklaarasian konvehtien parittomuutta - sitä ei oltu selvästikään tarkoitetettu kaksin syötäväksi vaan lahjaksi sille sydänkäpyselle. Koska välissämme on valtameri jatkoimme suklaansyömisen sijasta teinimatkaamme tekemällä maanantaina yhdessä muistoksi kortin (tässä kohtaa setä punastelee), joka löytyy täältä. (Tässä kohtaa setä punastelee lisää, onko tämä nyt aikuisten hommaa?)



Happy Valentine's Daytä! Hyvää ystävänpäivää, kumpaa sitten vietättekin. Tai molempia. Tänään lupaan vihdoinkin kokata teemaan sopivaa kuukauden ruokahaastetta.

Zagat ja ravintola Topaz

15.1.








Turistikauden ulkopuolellakin Love-patsas on jatkuvan vierailijoiden virran kohde. Tungosta ei ollut, mutta hiukan kuvaan pääsemistä piti jonottaa.

Matkalla Love-patsaalle katselimme samalla mihin menisimme lounaalle ja paikaksi valikoitui sattumalta matkan ainoaksi thai-kokemukseksi jäänyt Topaz.



Kadulla poliisit päättivät, että on hauska hetki soittaa pillejä ja leikkiä.

Zagat

Zagat on Zagat-nimisen pariskunnan opas ravintoloihin, joista arvosteluja kirjoittavat asiakkaat. Ennen matkaa kuvittelin, että kyseessä on puhtaasti newyorkilainen ravintolailmiö, mutta Zagat-arvosteltuja ravintoloita löytyi myös Bostonista ja kaupan hyllyillä näkyi myös shoppailuversiota Zagat-oppaasta.

Topaz

Zagat löytyy myös verkosta ja Topazia se arvostelee
näin. Verkkosivut paljastavat mistä kaikkialta arvosteltuja ravintoloita löytyy. Lista on paljon pidempi kuin New York ja Boston.



Alkupalaksi rapeaa vaahtomuovia dippikastikkeella. © Heidi.



Heidin naudanliha-annos. © Heidi.



Minulle paistettua riisiä äyriäisillä. © Heidi.

Sokkona valitun ravintolan nopea lounas ilahdutti laadullaan. Erityisesti muistan Heidin annoksen lihan mureuden.

I Wasn't Lost, New York Was Dislocated

Lounaan jälkeen tiemme erosivat hetkeksi ja olin ensimmäisen kerran yksin liikenteessä yhdessä maailman suurimmista kaupungeista tehtävänäni löytää viisi metriä (15 jalkaa raksuttivat aivoni) kategorian viisi tai kuusi eetterikaapelia. Päädyin 7. avenuelle, jossa on runsaasti lupaavan oloisia kauppoja, mutta vain kolmimetrisiä johtoja. Koska Äijäruokalan perinteisiin kuuluu eksyä jokaisessa uudessa kaupungissa lähdin ajatuksissani kävelemään katua kun olisi pitänyt kävellä puistokatua tai toisin päin. Lopputulos oli se, että missasin tapaamisen enkä edes sisäistänyt paljonko kello on. Anteeksi. Muistiinpanoilla ja kauko-ohjauksella löysin illan myöhemmän tapaamispaikan, josta kirjoitan myöhemmin.

Take the A Train

Poro-sinihomejuustohampurilainen © Heidi.



Blini. © Heidi.

Verkko-check-inissä oli ongelmia, joten rauhassa herätty aamu vaihtui aikaiseen herätykseen ja singahdukseen lentokentälle. Kentällä mieli parani toisen aamiaisen parissa ravintola Fly Innissä, jossa Heidi aloitti kahden hampurilaisen päivänsä ja minä söin blinin punasipulilla, smetanalla ja muikunmädillä. Palvelu toimi, poro- ja sinihomejuustohampurilainen oli hyvä ja blini erinomainen.

Matka

Matka oli tapaukseton: ruoka oli tavallista lentokonesafkaa, leffaksi katsoin Pussikaljaelokuvan. Maisemista mielenkiintoa herättivät Islannin komeat jäätiköt ja hauskuutta toi muun muun muassa Airbus A-330:n viihdejärjestelmällä pelaamamme hirsipuupeli.

"Are you married or what?"

Rajamuodollisuudet yritimme ensin hoitaa kaksin, mutta muuten virallisen kohteliaasti toiminut virkailija töksäytti meille Are you married or what? Stand back. kuului komento ja palasin viivan taakse odottamaan. Kun vuoroni tuli papereiden katsomisen jälkeen otettiin kuva, tarkistettiin sormenjäljet ja esitettiin kaksi kysymystä: Kuinka kauan aiotte olla Yhdysvalloissa? on rajalla luonteva kysymys, mutta kysymys ammatistani tuntui varsin eksoottiselta kun kyseessä on puhdas turistimatka.

Raiteilla kotiin

Metroja kutsutaan hiukan hämmentävästi juniksi (train) ja asemia silti metroasemiksi (subway station). Siitä tulee myös klassikon Take the A Trainin nimi.
Emme olleet aivan kuolleita lennon jälkeen, joten menimme Manhattanille JFK:lta edullisella Air Train - (kertalippu 5 USD) ja metroyhdistelmällä (viikon metrolippu 29 USD).

A-junan kanssa pitää olla tarkkana, sillä on sekä express- että paikallismetroja. Myöhään iltaisin se kulkee paikallismetronana eli pysähtyy kaikilla asemilla. Mikäli kuitenkin vahingossa hyppää express-metroon, päätyy 125:lle kadulle suoraan Harlemiin kodin sijasta.

Metro jo itsessään on katusoittajineen kokemus: torstaina monista matkoista huolimatta vain yhdellä asemapysähdyksellä ei ollut live-musiikkia.

New York, New York!

Pienen vihreän miehen minussa hieman nikotellessa astun tänään lennolle AY005 Helsingistä New Yorkiin Hyvässä seurassa ja pakollisten ja potentitiaalisten vierailukohteiden lista taskussani.

Musiikki

Musiikkina toimii lähes itseoikeutettuna musikaalin New York, New York teema vaikka itse musikaali ei suuriin suosikeihini kuulukaan.

Seuraavan parin viikon ajan asun Central Park Westillä, mikä tuntuu omituiselta, mutta uskottava se kai on. En ole matkustellut kovinkaan paljon ja pidemmälle matkalle lähtemisessä on minulle jännitystä ja jo se, että Helsingin joukkoliikenteen elektroniset lipunlukijat varoittavat lipun lähestyvästä vanhenemisesta tuntuu erikoiselta.

Presidentivaalit 2012

Kävimme aamulla äänestämässä ja oma kantani on se että kakkonen on ykkönen. Vuosia sitten eräässä muistotilaisuudessa Haavisto piti tyylikkään muistopuheen puoluetoimistolla. Se sai minut tutustumaan hänen ajatuksiinsa, joiden kanssa en luonnollisestikaan ole täysin samaa mieltä, mutta olen hänen kanssaan riittävän samaa mieltä asioista joten olen äänestänyt häntä aina kun se on ollut mahdollista.

Näiden vaalien lopputulos on niin selvä, että ei tarvitse taktikoida jotta epämieluisin ehdokas ei voittaisi, joten taktikoiminen ei kannata ensimmäisellä kierroksella, joten kannattaa äänestää sitä, jota kannattaa. Äijäruokala suosittelee Haavistoa, mutta ennen kaikkea yleensä äänestämistä.

Kun tämä teksti pullahtaa päivällä ulos olemme jossain Atlantin yläpuolella matkalla kohti John F. Kennedyn kansainvälistä lentokenttää jos kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan. Pitäkää Suomi pystyssä ja kokatkaa!

Vesipiippu

Äijäruokalassa on ollut harvinaisen hiljainen jakso, mutta hengissä täällä ollaan vaikka elämä on vienyt lujaa kohti miellyttäviä aikoja. Tämä blogaus kertoo eräästä kesän miellyttävästä asiasta.

Eräissä kesän puutarhajuhlissa päädyin vesipiippurinkiin pössyttelemään. Toimitus on mukava ja sosiaalinen, ihmisiä yhdistävä. Edellä mainittu wikipedian artikkeli kertoo, että vesipiipussa poltetaan yleensä kannabista, mutta minä olen nähnyt poltettavan vain mietoja, maustettuja tupakoita. Pilvi minua ei kiinnostaisi vaikka se olisi laillistakin sillä sen tuoksu on epämiellyttävä.

Kesän piippuringissä eräs vieraista kertoi kuinka kaveriporukan matkalta kaikki olivat tuoneet piipun - paitsi hän itse, koska tiesi että jäisi täysin koukkuun. Tämä keskustelu palautti mieleeni sen, että olin halunnut jo vuosia itselleni piipun ja koska ystäväni olivat sattumoisin juuri silloin Lähi-Idässä lähetin viestin, että jos piippu kävelee vastaan ja jos tuomisesta ei ole liikaa vaivaa niin olisin kiitollinen.

Muutama päivä sitten sain meilin, että piippu oli löytynyt ja kävin hakemassa sen. Vielä kerran tuhannet kiitokset. Nyt se on tuossa kasattuna, pidän siitä, mutta koukkuun en ole ajatellut jäädä.

Kalkkunoista

Kalkkuna ©Lupin, GNU Free Documentation License

Kalkkunoiden huonosta kohtelusta kuljetusten aikana on joutunut lukemaan vuosikausia uutisia, joissa on usein mainittu HKScan, mutta hämmennyksekseni jotain asioille voi myös tapahtua. Oikeusvaltiossa ollaan luonnollisesti syyttömiä kunnes toisin todistetaan, mutta HKScan on uutisten perusteella saanut toistuvia huomautuksia eläinlääkäreiltä kalkkunakuljetuksista. Hyvä, että asia tutkitaan.

Pidän kalkkunasta, mutta en ole syönyt sitä pitkään aikaan näiden uutisten vuoksi.

EDIT: uusi uutinen aiheesta Kalkkunakuljetusten järjestelystä vastanneen rikossyyte nurin

Kemikaalikanaa

Hesarissa oli juttu Kemikaalikanaa. Oluttölkkiä ei tosiaan ole suunniteltu grillausta varten, mutta omat ennakkoluuloni sanovat, että nyt ollaan (taas) kemikaalihysterian puolella: IIIIIIIIIIIIIKKKK! Olen tehnyt tätä oikein maukasta ruokalajia muutaman kerran usean vuoden aikana Jamie Oliverin innoittamana. Niihin kahteen kanaan minä varmasti kuolen.

Ja, mikä estää siirtämästä olutta vaikkapa rosteriseen tai keraamiseen suunnilleen 33 cl oluttölkin kokoiseen astiaan?

Tiedusteluretki Suomenlinnaan

Kuninkaanportin kivitauluja. Yksi niistä, "Ifrån ödemarker äro desse Vargskiärsholmar ombytte till ett Sveaborg. Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp." on lukemattomia kertoja Suomen sisäpolitiikassa toisteltu lause.

Suomenlinna oli helppo valinta kesälinnakiertueeni ensimmäiseksi linnaksi koska se on lähimpänä, oli kaunis kesäpäivä ja sain houkuteltua duunikaverin seuraksi. Kauppatorin rannasta nousimme Helsingin seudun liikenteen lauttaan ja aloitimme matkan, jonka virallinen tekosyy oli Suomenlinnan panimo.

On jollain lailla noloa, että Helsingin kauneimmassa kaupunginosassa sijaitsevan linnoituksen panimossa ei ole tullut käytyä koskaan aikaisemmin. Käväisy ravintolassa jäi terassilla nautituksi Tin Soldier -tuopilliseksi. Tin Soldier erottuu edukseen suomalaisista limusiidereistä ja jyrää ne 6-0. Läpijuostu ravintolatila vaikutti viehättävältä ja etukäteen silmäilemäni ruokalista vaikuttaa kiinnostavalta. Tuolla pitää käydä kesän aikana syömässä.

Matkalla ravintolasta Vesikolle kamera ilmoitti This card cannot be used. Eli joko runko tai kortti irtisanoi itsensä ja ravintolasta ei siksi ole kuvia. Sen vuoksi blogauksen kuvat on otettu kännykkäkameralla.



Vesikko

Suomenlinnasta löytyy Vesikko, Suomen ainoa olemassa oleva sotilaskäyttöön tarkoitettu sukellusvene, joka on laajemmissa piireissä vähän tunnetun sotaa edeltävän suomalais-saksalaisen yhteistyön eräs tulos. Versaillesin rauhansopimus oli kieltänyt Saksalta sukellusveneet, joten uudet oli pakko tehdä ulkomailla.



Suomenlinnan kirkko on hyvin harvinaislaatuinen. Ensinnäkin se on vanha ortodoksinen kirkko, jonka sipulit peitettiin nykyisellä ulkomuodolla. Siellä alla niiden rakenteita on yhä edelleen. Toiseksi se on yksi maailman kolmesta kirkosta, joka toimii sekä kirkkona että majakkana.© Tomisti Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton




Lokkien vierailu viereisessä pöydässä ei ole erityisen miellyttävää, mutta meren läheisyydessä niin voi käydä. Minkäs teet.

Nälkämme tyydytimme Pizzeria Nikolaissa, joka teki useammankin vaikutuksen. Aluksi palvelu oli tunnelmaltaan nihkeää ja ilmeisesti kielimuurin takia siideritilaukseni piti toistaa ennenkuin sain Strongbow-tuopilliseni. Ei mitään mistä ei olisi selvinnyt ja palvelu parani ajan mittaan ja viimeistään mielialan korjasi osittain venäläisittäin nimetyltä pizzalistalta puolitettuna tilaamamme katariina, joka oli rapeapohjainen ja maukas. Ei parasta ikinä -pizza, mutta keittiöön lähtivät kehut ja kiitokset.



Varjoina minä ja työtoverini. Mitäköhän tarkoitusta varten tuo "kulho" on tehty?




1809, Suomen sota. 1855, Krimin sota. 1906 lienee Venäjän ja Japanin sota. 1917/1918 on tietysti sisällissota, mutta mistä tulee vuoden 1937 ja Suomenlinnan yhteys? Espanjan sisällissota? Ei kai nyt sentään vaikka siinä suomalaisia vapaaehtoisia taistelikin. Mutta muutakaan en keksi.

EDIT: Ystäväni korjasi harhaluuloni. Kysymyksessä on vuoden 1937 Vallisaaren räjähdyksen muistomerkki.



Ilmailuvoimien lentokonetehdas Suomenlinnassa oli minulle uusi juttu.



Suomelinna oli myös Ruotsin saaristolaivaston tukikohta ja siellä on edelleen telakka ja satama, jossa on sekä huviveneitä että rannikkovartioston aluksia. Tukkien päät on varmasti maalattu valkoiseksi niiden suojelemiseksi kuivattamisen aikana, mutta sitä en ymmärrä miksi tukit on kuorittu raidallisiksi.



Suomenlinnan telakka. Kävelisinkö noilla lankuilla? Aseella uhattuna, kyllä, mutta muuten en tällä akrofobialla.



Telakalta rannelle kävellessämme bongasimme minulle täyden uuden ravintolan Valimon ja pysähdyimme siiderille, joka oli Crowmoore Dry hanasta. Mistä pisteitä: onhan se teollinen bulkkisiideri, mutta varsin hyvä sellainen. Näkemäni annokset olivat kauniita ja erään lautasellisen päällä oli täysin raaka kananmuna. Valimossa syömässä käymisestä tuli kesäprojekti.



Ihan oikeita puhelinkoppeja. Wau.



Mantereelle palattuamme bongasimme norjalaisen raakapurjeketsin. En muista moista takilointia aikaisemmin nähneeni. Mielestäni se ei ollut perspektiiviväärinkäsitys vaan totta.

Pride-kulkue

Perinteinen kauniiden ilmojen istuskelupaikka: Suurkirkon portaat. Kirkkokin on komea nyt kun se restauroitu.

Matkani Pride-kulkueeseen alkoi Belgen siideriviikoilta, jossa tutustuin Lancaster Blushiin. Ei ollenkaan hassumpi siideri. Yritykseni saada tuttuja mukaan oli epäonnistunut: pari on ulkomailla, muutama mökillä ja yksi pelkäsi iskun uusiutumista.

Haahuilin Senaatintorilla etsien tuttuja, katsoin ihaillen kaunista naista, joka sitten tarkemmin katsoen olikin mies. Hymyilin itselleni. Etsintä loppui kun minua kopautettiin olkapäälle ja sitten meitä olikin neljä.



Kansallinen kokoomuskin oli paikalla kuten moni muukin puolue. Which is nice. Kristillisdemokraatteja ja Perussuomalaisia ei "yllättäen" näkynyt paikalla.



Kulkue Pohjoisesplanadilla.

Olin itsekin henkisesti valmistautunut siihen, että väkivaltaa voi tulla eteen, mutta onneksi mitään ei tapahtunut vaan tapahtuma oli leppoisa ja hauska.



Käteni, Pride-iskun uhri. Hyökkääjä oli reppuni. Jotenkin huvittavaa saada kaksi verinaarmua repulla, jossa vetoketjuja lukuunottamatta ei ole ainuttakaan metalliosaa.



Ainut ikävä asia oli se kuinka paljon poliiseja ja vartijoita tarvittiin tilaisuuden suojelemiseen. Kuvassa ratsupoliiseja Mannerheimintiellä.



Tapahtumissa on hauskaa myös se, että niissä saa ruokia, joihin ei muuten törmää. Tämä on afrikkalaista. Gourmeeta nämä eivät yleensä ole, mutta kaikkea pitää kokeilla.

Hukattuani tuttuni ihmispaljoudessa aloitin ruoan etsimisen ja sitä löytyikin. Valitsin luonnollisesti sellaisen, jota en ollut ikinä kokeillut: jostain päin Afrikkaa tulevaa ruokaa jamaicalaisen alkoholittoman inkiväärioluen kanssa. Annoksen joistakin komponenteista pidin paljonkin, mutta tummat pallerot olivat minulle liian outoja.

Tapanani on ostaa erilaisista tilaisuuksista muistoksi ja järjestävän tahon kannatukseksi T-paitoja. Tällä kertaa mukaan tuli kaksi erilaista Helsinki Pride 2011 paitaa. Hienoja paitoja, mutta niitä ei kannattane viedä väärään aikaan väärään paikkaan.



Tämän kyltin pointtia en ymmärrä. Olisikohan ollut samaa porukkaa, jotka mielenosoittivat myös avajaisissa? Avajaisissa ymmärsin kahden miehen kanssa jutellessani, että kyseessä olisi jonkinlainen sukupuolivähemmistöjen sisäinen ryhmä, joka vastustaa Priden "kaupallisuutta". En tiedä, mutta näin minulle väitettiin.



Vahinkolaukauksena syntynyt omakuva.



Taivaallisen rauhan aukiolle joku oli piirtänyt sateenkaaren.



Blackthornea lasissa Hauen terassilla.

Whatever You Do, Take Pride

Mikael Jungner, tapahtuman suojelija, puhumassa.

Tällä kertaa sana Pride ei liity mainioon brittiolueen London Prideen vaan Helsinki Pride 2011 -tapahtumaan, jonka avajaiset olivat maanantaina 27.6. Kolmen sepän patsaalla. Vaikka olenkin kuolettavuuteen asti tylsä umpihetero niin tarkoituksenani on jo pitkään ollut osallistua tapahtumaan, mutta en ole kokenut asiaa niin henkilökohtaiseksi, että olisin saanut aikaiseksi.



Kolme maijaa ja runsas määrä vartijoita sai pohtimaan kuinka paljon heitä on ollut aikaisempina vuosina. Tuopissa Belgiassa Vanhalle valmistettua Hampusta.

Viime vuoden pride-isku muutti asennettani niin, että tämän vuoden Prideen on pakko osallistua. En hyväksy väkivaltaa kuin itsen tai muiden suojelemiseksi ja mitä muuta kyynelkaasun ja savun levittäminen juhlakulkueeseen on kuin väkivaltaa, jolle ei pidä alistua? Kyynelkaasu on ikävää ainetta ja siihen voi pahimmillaan kuolla - esimerkiksi minun ei annettu astmani takia asepalvelukseni aikana osallistua harjoituksiin, joissa kyynelkaasua käytettiin kemiallisten aseiden korvikkeena.

Seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnettuja fobioita en kykene ymmärtämään kuin ksenofobian kautta; kaikki mikä on erilaista on pelottavaa joillekin ihmisille. Muutamien poliitikkojen kommentit aiheesta ovat olleet mielenkiintoisia. Muistatteko kuinka perussuomalaisten Oinonen kommentoi keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta, jotakuinkin näin Kohta kai ajetaan laji- ja ikäneutraalia avioliittoa. On kauniisti sanottuja jännittävää sekoittaa keskenään se mitä aikuiset ihmiset tekevät vapaaehtoisesti ja pedofilian toteuttaminen.

Kokoomuksen oikealta laidalta ja kristillisdemokraateilta kuului iskun jälkeen teon vähättelyä. "Tästähän puhutaan jo ihan liikaa.", "Ei se nyt niin kamalaa ollut." Mielenkiintoinen esimerkki oli se, että Kokoomuksen kansanedustajan Hemming kruunasi vähättelevät kommenttinsa vertaamalla tapahtunutta Kokoomuksen puoluekokoukseen tehtyyn Greenpeacen ydinvoimaa vastustavaan mielenosoitukseen, jonka minustakin olisi voinut jättää pitämättä, koska se häiritsi puoluekokousta. Mutta sen kutsuminen terrorismiksi on liioittelua. Greenpeacen mielenosoittajat eivät tietääkseni käyttäneet väkivaltaa.

Jostain syystä minua on usein luultu homoksi, mutta koska siitä ei ole koskaan tullut pientä rasittavuutta suurempaa niin asia lähinnä huvittaa minua. Jotkut kuvittelevat, että asia häiritsee minua, mikä taas huvittaa minua. Ei, ei se häiritse. Kerran eräs mies, joka kuului kuvittelijoihin, kommentoi todettuani, että en välitä mitä ihmiset minun seksuaalisesta suuntautumisestani ajattelevat. Vastaus oli hyvin hämmästynyt "Ihanko totta?" Ihan totta: se mikä on teidän tai minun seksuaalinen suuntautuminen ei kuulu muille niin kauan kuin emme syyllisty rikoksiin. Myönnetään, minusta on hiukan hämmentävää kun homopari suutelee julkisesti toisiaan, mutta heillä on siihen täsmälleen sama oikeus kuin heteropareillakin.

Avajaiset alkoivat muutamalla puheella, joista ensimmäinen oli kaupunginjohtaja Jussi Pajusen, jonka puhe oli virkamiesmäinen, mutta tärkeintä on tietysti Kaupungin tuki tapahtumalle ja erityisesti se, että Pride-viikko on olennainen osa Helsingin kulttuurikesää ja täysin normaali ja tasaveroinen muihin tapahtumiin verrattuna.

Paljon rennommin esiintyi tilaisuuden suojelija Mikael Jungner. Hienoa, että hänkin oli paikalla. Jossain tässä kohtaa Mannerheimintien puolella olleen aidan toisella puolella kulki kolmen nuoren miehen seurue, jonka huutelusta ei saanut selvää, mutta viesti tuli selväksi. Sitä ei tarvinne selittää?

Arvoisa lukijani: jos kannatat tasa-arvoa tule huomenna Senaatintorille. Kokoontuminen kello 12 alkaen, lähtö kello 13.

Loppujen lopuksi, virkamiesmäisyydestään huolimatta, Helsingin, joka mainostaa olevansa Gay Friendly Helsinki, kaupunginjohtaja Pajunen tiivisti homman (pun intended) paljon paremmin kuin hiukan liian itsestäänselvä tapahtuman teema rakkaus: Olkaamme ylpeitä kotikaupungistamme.

Tämänpäiväisellä lounastauolla Aleksanterinkadulla oli jazz-trio, josta ainakin minä pidin. On hienoa, että meillä on hienoja katumuusikoita. Olkaamme ylpeitä myös siitä, että Helsinki on Gay Friendly Helsinki.

Ja, valitettavasti, suomessa ei ole samaa homonyymiä kuin englannissa: Be gay. eli olkaamme iloisia vaikkapa Helsingistä.

Muualla verkossa

Puolustusministeri Wallinin tervehdys Helsinki Pride -tapahtumalle

Ylikalastuksesta

Päivän Hesarissa on hyvä, mutta ei mitään uutta sisältävä, Ylikalastusta on vaikea vähentää. Suosikaa siis kestävää kalastusta ja siihen on WWW:llä opas.

Sain vihdoinkin soitettua MSC-sertifioidulle kalakauppiaalle kysyäkseni saako heiltä sertifioitua merianturaa. Valitettavasti vastaus oli ei. No, ainakin tuli firmalle selväksi, että ainakin yksi asiakas löytyi. Punakampela olisi kuulemma lähin MSC-sertifioitu laji.

Hyvää juhannusta

Pidän kaupunkijuhannuksista. Kaupunki on tyhjä ja rauhallinen. Uunissa kypsyvät possunposket, pullollinen chateaneuf-du-pape'ta on hengittämässä ja tiskikone lopettaa kohta metelöintinsä. Kuvassa vasemalla ylhäällä yllätyksekseni äidiltäni saama lahja: muki, jossa lukee ÄIJÄ. Hiukan hämmentävä spektaakkeli, mutta ilahduin.



Kyllästyin kylmiin lautasiin, jotka viilentävät ruoan nopeasti. Ratkaisu: ostetaan halpa irtolevy. Samalla investoinnilla nabemonoa voi tehdä pöydässä.

Mutta ennen kaikkea: Äijäruokala toivottaa hyvää juhannusta kaikille!

Aurinkoa ja etiikkaa

Yllätykseni esiintymässä. Muiden esityksissä oli kauniita kuvia, minäkin yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Hankkikaa esiintyjäksi joku muu kuin konesalin lattialla ryömivä linux-hörhö jos haluatte kauniita kuvia. Kuva: © Ketturouva.

Osallistuin viime viikon keskiviikkona Carat Finlandin ruokablogaajille ja Caratin asiakkaille järjestettyyn tilaisuuteen. Minua pyydettiin viime tingassa puhumaan ruokablogien yritysyhteistyöstä tilaisuuteen ja paneliin. Suostuin, mutta ehdin katumaan sitä moneen kertaan lyhyen valmistautumisajan vuoksi eikä odotuksiani parantanut se, että en ollut puhunut julkisesti kymmeneen vuoteen.

Aloitin käymällä pienellä rauhoittavalla panimoravintola Bruuverissa, jonka jälkeen taapersin tapahtumapaikalle. Ala-aulassa minulle ojennettiin nimikyltti, jossa luki Bloggaaja. Pokka petti ja naurahdin. En ota itseäni niin vakavasti, että olisin loukkaantunut, mutta blogaajilla ja heidän blogeillaan on nimet, jotka ovat osa yksilöllisyyttämme. Niiden käyttäminen ei ole kiellettyä.

Miten esiintyminen sitten sujui? No, se olisi voinut mennä huonommin, se olisi voinut mennä paremmin. Hämmennyin kuullessani, että vaikutin siltä, että puhun työssäni, koska olin niin rento. Omasta mielestäni takeltelin, unohtelin asioita, en osannut käyttää muistiinpanojani ja olin liian agressiivinen. Go figure.

Suoraan ruokaan liittyvistä asioista kiinnostavin oli Lapin Kulta Solar Kitchen, jossa ruoanlaiton vaatima energia tuotetaan paraboloidipeileillä. Häikäisevän viileä ajatus.

Esitykset nostattivat runsaasti keskustelua; Aiheista mielenkiintoisin oli blogaamisen etiikka ja tunteet nousivat jo hiukan pintaan kun erään yrityksen edustaja kritisoi voimakkaasti julkista negatiivista palautetta blogeissa. Hän oli oikeassa siinä, että mille tahansa valmistajalle voi käydä vahinko ja kuljetuksen aikana tuotetta voidaan kohdella huonosti jolloin tuotteen vika ei edes ole valmistajan vika.

Kritiikin paheksunta on kapeakatseista: ruokablogaajalla, joka nykyisin kirjoittaa usein omalla nimellään ja omalla naamallaan, on pelissä sekä oma että blogin uskottavuus, joita kukaan ei halua menettää ja se vaatii sitä, että negatiivinen kritiikki esitetään asiallisesti ja lisäksi kritiikki pitää lähettää myös yrityksen asiakaspalveluun. Mahdolliset virheet pitää korjata sekä alkuperäiseen blogaukseen että uudessa blogauksessa.

Ja mikä on vaihtoehto? Millä tavalla yritykset kuvittelevat kykenevänsä keskustelun kontrollointiin? Loanheittoa voi harrastaa anonyymisti vapaasti valittavalla keskustelupalstalla sananvapauden rajoissa. Ja se on laaja vapaus: joku vertasi pizzaa paskahuussin kanteen ja sai vapauttavan tuomion käräjillä. Eikö ole parempi, että kritiikki tulee taholta, jonka kanssa voi keskustella ja että kritiikkiin voi kirjoittaa vastineen, joka todennäköisesti julkaistaan blogissa? Julkisen sanan neuvoston kaltaista elintä lienee turha odottaa, mutta käytännössä sosiaalinen paine ajaa saman asian.

Muualla verkossa

Ketun keittiö
Kulinaarimuruja
Unelias kokki

Pilkun paikka

Ravintoloissa lopetetaan alkoholin myynti puolta tuntia ennen sulkeutumisaikaa. Tämä on järkevää: ravintola tyhjenee ajoissa, asiakkaat ehtivät juoda ja syödä annoksensa loppuun rauhassa. Paitsi että jotkut, onneksi harvat, paikat aloittavat asiakkaidensa ulos luutimisen jopa heti pilkun tultua ainoana perusteenaan tyhjentää paikka kaikista asiakkaista ajoissa.

Näin kävi jokin aika sitten eräässä helsinkiläisessä ravintolassa, jota en viitsi mainita, koska minulla ei ole mitään halua aiheuttaa ongelmia nuorelle, ilmeisen kokemattomalle, pokelle. Mutta silti: seurueemme ei ollut selvin päin, mutta ei myöskään syvän humalan syövereissä emmekä aiheuttaneet häiriötä. Tyhjästä saapui poke, joka halusi ihmiset pois varsin tylyllä tavalla 15 minuuttia ennen ravintolan sulkemisaikaa. Huomautin mielestäni täysin asiallisesti että kai nyt oluensa saa loppuun juoda. Vastaukseksi tuli Alkakaahan nyt siirtyä oven suuntaan.

Olin ennen tätä vierailua aikeissa kirjoittaa kyseistä ravintolasta positiiviseen sävyyn, mutta se taitaa nyt jäädä väliin kuten myös seuraavat vierailut. Ravintoloiden kannattaisi ohjeistaa pokensa käyttäytymään hieman eri tavalla.

Kylmästä kuolemasta jälkiruokaan

© Karhuherra

Suklaakastike on ollut minulle helppo ja nopea (valmistukseen kuluu kymmenisen minuuttia) tapa saada aikaiseksi jälkiruoka, joka maistuu kaikille. Se on ollut aina se sama: otetaan purkki kermaa, kiehautetaan ja sulatetaan siihen levyllinen Fazerin tummaa suklaata. Tuunaaminen ei ole käynyt mielessä.

Tuunaamattomuuden muutti Jim Thompsonin romaani Kylmä kuolema. Olen tainnut aikaisemmin mainita, että nautin suuresti tuntemieni ihmisten bändien keikoista. Sama pätee kirjoihin. Jimin tapasin ensimmäisen kerran, kuinka ollakaan, kantapubissani Hilpeässä hauessa: mies tiskin toisella puolella. Kuvittelin pitkään tutustuneeni persoonalliseen ja mukavaan brittiin. Muuten oikein, mutta hän on kotoisin Kentuckystä.

Kun Jimin ensimmäinen kirja, Jerusalemin veri, ilmestyi olin julkaisutilaisudessa ettearvaamissäravintolassa. Sama toistui kun toinen romaani, Lumienkelit, ilmestyi. Ne bileet kestivät pitkään ja kömpiessäni niistä kotiin ahmin kolme ensimmäistä lukua. Bad Idea, sillä ne luvut eivät ole hempeitä. Lumienkelit muistuttaa minua kirjasta, joka kertoo siitä mitä japanilaiset tekivät vuodenvaihteessa 1937-1938 Nankingissa. Katsottuani Nanking-kirjan kuvat ja luettuani kahdeksan ensimmäistä sivua minun väkivaltakiintiöni oli täynnä.

Minulla ei yleensä ole ongelmia erottaa fiktiota ja todellisuutta toisistaan, mutta kirjailijaa, joka saa minut, joka on yhtä herkkä ja romanttinen kuin Waffen-SS-panssaridivisioona, jättämään kirjan kesken, on pakko kunnioittaa. Kun lopulta sain kirjan luettua loppuun pidin siitä kuten myös ensimmäisestä kirjasta. Tiivistä, taidokasta tekstiä.

Myöhemmin ilmestyi brutaali Jumalan nimeen ja tänä vuonna tuli ulos Kylmä kuolema, jonka julkaisutilaisuuteen en valitettavasti ehtinyt, mutta hankin sen seuraavana päivänä. Aloitin sen lukemisen Hauen tiskin päässä. Kirjassa viehättää se, että siinä vietetään aikaa myös Vaasankadulla olevassa Hauessa. Todellisiin kanta-asiakkaisiin on joitakin viittauksia ja löytyypä kirjasta yksi Arskakin. Narsisti minussa luonnollisesti olettaa, että se on viittaus minuun. Ehkä, ehkä ei. Puukkobulevardina muinoin tunnetulta Vasikselta eivät Arskat ja Reiskat lopu.

Olutsuklaakastike

Apina kuvassa olen minä. © Karhuherra

Miten ylläoleva teksti liittyy ruokaan? Siten, että lukiessani tiskin päässä Kylmää kuolemaa kirjan päähenkilön, ylikomisario Vaaran, kokatessa mieleeni juolahti että osan suklaakastikeen kermasta voisi korvata tummalla velkolla. Kului muutama viikko kunnes päädyin kokkaamaan Ketun keittiön kanssa.

Tarvitset

1½ dl kermaa
½ tummaa velkoa
levy taloussuklaata

Paloittele suklaalevy.

Kiehauta oluen ja kerman seos keskilämmöllä. Alenna lämpöä ja lisää suklaa pikku hiljaa nesteeseen jatkuvasti sekoittaen kunnes suklaa on sulanut.

Kommentit

Pohdimme yhdessä oluen määrää. Kokemuksesta tiedän, että olutruoassa liika olut pilaa kaiken. Päädyimme kokeilemaan puolta desiä olutta ja 1½ kermaa. Kiehautimme sen ja totesimme, että tämä on tasapainoinen maku vaikka taka-raivossa olikin ajatus, että 170 g suklaata tulee muuttamaan asioita hyvin paljon. Lopputuloksessa olut maistui vienosti. Seuraavalla kerralla 1 dl kermaa ja 1 dl olutta. Aivan ehdottomasti kehityskelpoista eli oishikatta 3/5.