lauantai 23. heinäkuuta 2016

Baskilainen munakas

Pipérade



2016-07-23_4239_makela_ari

Meillä syödään paljon munakkaita aamiasruokina. Ne ovat helppoja tehdä ja pitävät nälän poissa pitkälle päivään. Eräs suosikeistani on baskilainen pipérade, jonka resepti on kotoisin Julia Childin kirjasta ranskalaisen keittiön salaisuudet. Söin hyvin paljon tätä muistuttavan munakkaan ensimmäisellä New Yorkin -matkallani Extra Virgin -ravintolan brunssilla.

Tarvitset


yhdelle

100 g kinkkua suikaleiksi leikattuna
1 rkl öljyä
¼ dl sipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
¼ dl vihreää paprikaa ohuiksi viipaleiksi leikattuna
suolaa
valkopippuria
½ valkosipulin lohko murskattuna
ripaus cayannepippuria
1 tomaatti kuorittuna ja siemenet ja mehu puristettuna viipaleina
suolaa
pippuria
1 rkl oliiviöljyä
3 munaa, jotka on kevyesti vatkattu sekaisin ja maustettuna ripauksella suolaa ja pippuria
1 rkl silputtua persijaa tai sekalaisia tuoreita, vihreitä yrttejä

Ruskista kinkkusuikaleet kevyesti molemmin puolin öljyssä. Pane ne syrjään ja kuumenna ne juuri ennen käyttöä valmistuksen loppupuolella.

Käristä kinkun rukistusrasvassa hiljalleen sipuli ja paprika. Pane kansi pannun päälle. Paista hiljaa, kunnes kasvikset ovat pehmeitä, mutta eivät ruskistuneita. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää seokseen valkosipuli ja cayannepippuri. Sekoita. Lado tomaattiviipaleet päälle ja sirottele suolaa. Pane kansi päälle ja keitä hiljaa 5 minuuttia. Ota kansi pois, lisää lämpöä ja keitä muutama minuutti ravistellen pannua silloin tällöin, kunnes tomaattien mehu on lähes kokonaan haihtunut. Mausta maun mukaan ja lämmitä seos juuri ennen käyttöä.

Kuumenna öljyä hyvin kuumaksi ja kaada munaseos pannuun. Sekoita nopeasti haarukalla, kunnes munat alkavat hyytyä kuohkeaksi massaksi. Siirrä pannu pois lämmöltä ja levitä munakkaan päälle kuuma kasvisseos, pipérade, niin että osa siitä sekoittuu munakkaaseen. Lado kuumat kinkkukaistaleet päälle. Sirottele munakkaan päälle tuoreita yrttejä ja tarjoile heti.

2016-07-23_4234_makela_ari

Kirjassa munakas syödään suoraan valmistusastiasta. Meillä ei kuitenkaan ole juuri sopivan kokoista paistinpannua, jolla voisi käyttää metalliaterimia, joten olen siirtänyt munakkaan lautaselle.

Kommentit


Erittäin herkullinen munakas ja tästä tuli vielä varsin nättikin eli oishikatta 4/5.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hopping Brewsters: olutkin kuplii

2016-04-28_2874_makela_ari

Saimme kutsun ennen vappua järjestettyyn maistelu- ja esittelytilaisuuteen Rautatientorille akaalaisen Hopping Brewsters -pienpanimon pop-up-panimoravintolan. Tämä minulle uusi panimmo osoittautui positiiviseksi kokemukseksi. Panimon nimi on onnistunut kaksinkertainen sanaleikki: hop tarkoittaa sekä hyppyä että humalaa ja brewster on paitsi Suomenkin ilmavoimissa palvellut hävittäjälentokone että oluenpanijaa merkitsevä sukunimi.

Vapun kunniaksi Hopping Brewsterin markkinointislogan oli Olutkin kuplii ajatuksena, että vappukuohuviinin voi korvata kotimaisella pienpanimo-oluella. Ei ollenkaan hassumpi idea.

2016-04-28_2895_makela_ari

Raymond Collishaw johti ensimmäisessä maailmansodassa Black Flightia, josta Black Flight No. 2 Black Sheep -olut on saanut nimensä.

From Finland International Airshow 2014

Hawker Hurricane Suomen väreissä.

Ilmailuhistoria näkyy paitsi panimon logossa niin myös pullojen etiketeissä, jotka ovat saaneet voimakkaita vaikutteita lentokoiden nokkataiteesta (nose art). Tarkkasilmäinen huomaa, että logossa ja etiketissä ei ole Suomen ilmavoimien sodanaikaista tunnusta, sinistä hakaristiä valkoisella pohjalla. Vaikka ilmavoimien hakaristi onkin paljon vanhempi kuin natsi-Saksa, on vähintäänkin ymmärrettävää olla käyttämättä sitä: kotimaassa se toisia faneja, joita ei välttämättä haluta, ja ulkomaisille asiakkaille kohdistettuna se olisi markkinoinnillinen itsemurha.

2016-04-28_2886_makela_ari_01

Hopping Brewsters

Oluet


Brandäys on onnistunut hienosti, mutta tärkeintä on luonnollisesti pullojen sisältö.

2016-04-28_2884_makela_ari

Ensimäisenä maistoin Witch Dancea, joka on Gruit Pale Ale. Humalan sijasta olueen on käytetty yrtti- ja mausteseosta. Mielenkiintoista, mutta henkilökohtaisesti kaipaan olueeni humalaa.

2016-04-28_2899_makela_ari


Flight Cadet osoittautunu miellyttäväksi ja tasapainoiseksi APAksi.


2016-04-28_2890_makela_ari

Double Warthog DIPA on huomattavasti tuhdimpi, kuten double IPA:n kuuluukin. Maistamistani oluista pidin tästä ehkä eniten, vaikka nyt myöhemmin ajatellen Flight Cadetin muisto on miellyttävämpi. Olut on kuitenkin myös hyvin paljon mielialakysymys: joskus maistuu pils ja joskus maistuu barley wine. Mielialaeroon vaikuttaa myös Rautatientorin 10 °C ja Kalymnoksen 31 °C.

Hopping Brewsters on esimerkki siitä, kuinka paljon Suomeen on ilmestynyt laadukkaita pienpanimoita ja kuinka asiakkaat vaativat nykyään muutakin kuin bulkkilageria. Vaikka omaa suomalaista olutsuosikkiani ei näistä oluista löytynytkään, niin olut on laadukasta ja aion jatkossa seurata mitä Hopping Brewster panee. Äijäruokala suosittelee.


2016-04-28_2902_makela_ari