Ruokablogaajien pikkujoulut

Viikko sitten lauantaina vietettiin ruokablogaajien pikkujouluja ravintola Manalassa. Tapasimme Ketun keittiön väen Hauessa, josta siirryimme ratikalla Manalaan.

Manala

Manala on tunnettu hyvästä ruoastaan ja siitä, että sen keittiö on aikaiseen asti auki. Paikka lienee Helsingin ainut ruokaravintola, josta saa pikkutunneille asti ruokaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia Manalassa, mutta monet moittivat jyrkästikin sen palvelua eikä homma kovin tyylikkäästi mennyt tällä kertaa: toinen pöytäseurueistamme joutui odottamaan laskuaan varsin pitkään kun taas meillä kaikki toimi riittävän sujuvasti.

Manalan keittiön ruokaa voi nauttia myös St. Urho's Pubin, joka on minulle mieluisampi paikka, puolella. Manalan lounasta olen kokeillut kerran ja se osoittautui mainioksi peruslounaaksi.

Ruoka

Alkuruoaksi aurajuustovalkosipulietanoita kolmeen pekkaan. Oikein maukasta.



Urhon pannu on runsas ja hyvä annos. Ei pieninälkäisille kuten minä, mutta pakkohan tätä oli kerran elämässään kokeilla. Voin suositella.



Vihreäsilmäisen daamin valinta oli negro-pizza: salamia, ananasta ja aurajuustoa. Päälle raakaa valkosipulia. Pyysin pientä maistiaista todeten, että pizza ansaitsee hänen kehunsa.



Lagerin roudaaminen rapakon yli kuulostaa kummalliselta ja turhalta, mutta Brooklyn Breweryn lagerilla on selkeästi oma luonteensa.



Pikkujoululahjat: kompostoituva ja konepestävä liina kuulostaa ristiriitaiselta yhdistelmältä. Se tulee kuulemma tarpeeseen... Minäkö muka laiska siivoamaan? Toisesta paketista löytyi mustekalaa omassa liemessään, josta minulle tuli välittömästi mieleen, että ai, musteessako? Näemme kun purkki avataan mistä on kyse. Kiitokset paketeista!

Lopuksi kiitokset järjestäneelle blogille: meillä oli hyvä ilta vaikka emme jatkoille jaksaneetkaan.

Muualla verkossa

Blogeja on tullut seurattua heikosti sillä kannibalisoin pöytäkoneestani virtalähteen tietokoneeseen, jonka on pakko toimia ja tämä näkyy muun muassa siinä, että RSS-lukijan datat ovat koneessa, joka ei toimi, mutta seuraavat blogaukset olen huomannut:

Kulinaarimuruja
Red Head and the City
Sillä sipuli

Blogipiknik

Viikonloppuna pidettiin ruokablogaajien perinteinen piknik, jonne minä päätin tehdä jonkin suolaisen piirakan, joka ei olisi quiche. Ystäväni kysyi minulta Mitä sinulla on quichejä vastaan?. Lähinnä se, että olen hieman kyllästynyt siihen, että minulta odotetaan ja lähes vaaditaan niitä. Kalapiirakan resepti löytyi Tatu Lehtovaaran kirjasta Suomalaiset kalaherkut, joka oli juuri päätynyt kirjahyllyyni sorruttiani Akateemisessa. Alla resepti sellaisena kuin minä sen toteutin.

Tarvitset

Taikina

ripaus suolaa
1-2 rkl kylmää vettä
125 g voita
250 g vehnäjauhoja
1 kananmuna

Liuota suola veteen. Sekoita voi ja vehnäjauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kananmuna ja vesi. Painele taikina levyksi ja laita se hetkeksi jääkaappiin. Kauli taikina ja laita se voideltuun 28 cm piirakkamuottiin.

Täyte

300 lämminsavulohta
suolaa
valkopippuria
leikattua ruohosipulia
4 luomumunaa
2 dl kermaa
purkki creme fraichea
1 dl edam-raastetta

Mausta kala suolalla, pippurilla ja ruohosipulilla. Sekoita munat, kermat ja juustoraaste. Laita kalat piirakkavuokaan ja kaada munaseos kalojen päälle. Paista 175 °C uunissa 20-25 minuuttia sanoo resepti, mutta minä jouduin paistamaan huomattavasti kauemmin, ainakin 40 minuuttia ennen piirakan kypsymistä.

Kommentit

Joillekin tämä maistui, minulle ei. Oishikatta 2/5. Kaiken lisäksi tämä taitaa olla quiche vaikka pohja onkin vähän erilainen. Ne reseptit voisi lukea huolellisesti etukäteen sen sijaan, että vain tarkistaa että tarvittavat raaka-aineet löytyvät kotoa.

Kuvia

Mansikkavarras blogista Kannat kattoon.



Vaikka olenkin vannoutunut Kahvi on pahaa ry.:n jäsen niin sitä ei voi kiistää että Omenamintun astiastossa oli tyyliä.



Jälleen kerran esillä fetissini kuvaavien ihmisten kuvaaminen. Kuvassa Liemessä kameroineen.



Leipä taisi tulla Pienestä vispiläkaupasta?



Hannan sopan mansikkaraparperipiirakka tässä jo "rikottuna".



Viiniä, malja marttyyreille! Kuolleille, eläville, menneille, tuleville!



Käsivaralta otettu ja siksi tärähtänyt kuva viikon kuunpimennyksestä, mutta se sopii tunnelmaan koska luin juuri Hugo Prattin Tangon.

Aurinkoa ja etiikkaa

Yllätykseni esiintymässä. Muiden esityksissä oli kauniita kuvia, minäkin yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Hankkikaa esiintyjäksi joku muu kuin konesalin lattialla ryömivä linux-hörhö jos haluatte kauniita kuvia. Kuva: © Ketturouva.

Osallistuin viime viikon keskiviikkona Carat Finlandin ruokablogaajille ja Caratin asiakkaille järjestettyyn tilaisuuteen. Minua pyydettiin viime tingassa puhumaan ruokablogien yritysyhteistyöstä tilaisuuteen ja paneliin. Suostuin, mutta ehdin katumaan sitä moneen kertaan lyhyen valmistautumisajan vuoksi eikä odotuksiani parantanut se, että en ollut puhunut julkisesti kymmeneen vuoteen.

Aloitin käymällä pienellä rauhoittavalla panimoravintola Bruuverissa, jonka jälkeen taapersin tapahtumapaikalle. Ala-aulassa minulle ojennettiin nimikyltti, jossa luki Bloggaaja. Pokka petti ja naurahdin. En ota itseäni niin vakavasti, että olisin loukkaantunut, mutta blogaajilla ja heidän blogeillaan on nimet, jotka ovat osa yksilöllisyyttämme. Niiden käyttäminen ei ole kiellettyä.

Miten esiintyminen sitten sujui? No, se olisi voinut mennä huonommin, se olisi voinut mennä paremmin. Hämmennyin kuullessani, että vaikutin siltä, että puhun työssäni, koska olin niin rento. Omasta mielestäni takeltelin, unohtelin asioita, en osannut käyttää muistiinpanojani ja olin liian agressiivinen. Go figure.

Suoraan ruokaan liittyvistä asioista kiinnostavin oli Lapin Kulta Solar Kitchen, jossa ruoanlaiton vaatima energia tuotetaan paraboloidipeileillä. Häikäisevän viileä ajatus.

Esitykset nostattivat runsaasti keskustelua; Aiheista mielenkiintoisin oli blogaamisen etiikka ja tunteet nousivat jo hiukan pintaan kun erään yrityksen edustaja kritisoi voimakkaasti julkista negatiivista palautetta blogeissa. Hän oli oikeassa siinä, että mille tahansa valmistajalle voi käydä vahinko ja kuljetuksen aikana tuotetta voidaan kohdella huonosti jolloin tuotteen vika ei edes ole valmistajan vika.

Kritiikin paheksunta on kapeakatseista: ruokablogaajalla, joka nykyisin kirjoittaa usein omalla nimellään ja omalla naamallaan, on pelissä sekä oma että blogin uskottavuus, joita kukaan ei halua menettää ja se vaatii sitä, että negatiivinen kritiikki esitetään asiallisesti ja lisäksi kritiikki pitää lähettää myös yrityksen asiakaspalveluun. Mahdolliset virheet pitää korjata sekä alkuperäiseen blogaukseen että uudessa blogauksessa.

Ja mikä on vaihtoehto? Millä tavalla yritykset kuvittelevat kykenevänsä keskustelun kontrollointiin? Loanheittoa voi harrastaa anonyymisti vapaasti valittavalla keskustelupalstalla sananvapauden rajoissa. Ja se on laaja vapaus: joku vertasi pizzaa paskahuussin kanteen ja sai vapauttavan tuomion käräjillä. Eikö ole parempi, että kritiikki tulee taholta, jonka kanssa voi keskustella ja että kritiikkiin voi kirjoittaa vastineen, joka todennäköisesti julkaistaan blogissa? Julkisen sanan neuvoston kaltaista elintä lienee turha odottaa, mutta käytännössä sosiaalinen paine ajaa saman asian.

Muualla verkossa

Ketun keittiö
Kulinaarimuruja
Unelias kokki

Helkan keittiössä

Kuva ei ole ottamani, mutta Helkan luvalla käytetty, joten normaali CC-lisenssi ei päde. The picture was not taken by me, but I have the permission of restaurant Helka to use it. Therefore, the usual CC license does not apply. Kuva/Photo Peero Lakanen

Lauantaipäivä ravintola Helkan ja muiden ruokablogaajien kanssa oli helmi. Paikka on minulle tuttu 20 vuoden takaa, jolloin ravintolan nimi oli Coq au vin ja baarin nimi oli Café de coq. Jälkimmäisestä sai siihen aikaan eksoottista olutta nimeltä Olvi hanasta. Olutkulttuuri oli saapumassa jos ei Helsinkiin niin ainakin siihen Helsinkiin, johon olin muuttanut 1988. Samaa aikaa, jona upotin suuni irlantilaisen herkun, Guinnessin, pehmeään vaahtoon ensimmäisen kerran Hullussa kukossa.

Lähtökuoppa lauantaihin oli kauniisti sanottuna heikko sillä kaksi antibioottikuuria, joista toinen todennäköisesti aiheuttaisi antabus-reaktion, oli vienyt ruokahalun liki täydellisesti. Vasta muutama päivä aikaisemmin olin syönyt ensimmäisen kiinteän ateriani viikkoon ja ruokahalu oli edelleenkin hutera. Aamulla teki mieli jäädä peiton alle. Mutta kuten elokuvassa todetaan Tärkeintä on lähteminen.

Lauantaina ei juotu olutta vaan meille piti shamppanjamaistajaiset Essi Avellan, MW. Tilaisuus oli elämäni ensimmäiset viininmaistajaiset ja välitön seuraus siitä oli päätös, että äijäruokalassa satsataan lähitulevaisuudessa kunnollisiin viinilaseihin. Sellaisiin, joihin saa hukutettua nenänsä.

Brutaaleja tyyppejä

Käytän olutta usein ruokajuomana ja ruoanlaiton aineisosana. Tämä on johtanut siihen, että monet minut pinnallisesti tuntevat ihmiset saattavat todeta, että "Arska ei juo viiniä." tai "En ole koskaan nähnyt Arskan juovan siideriä." Kyllä, kyllä, minä juon viiniä ja nautin hyvästä viinistä. Minä juon siideriä, mutta suomalainen bulkkisiideri on siideriä vain koska laissa on virhe.

Olut on turvallinen vaihtoehto, joka on käytännössä aina vähintäänkin teknisesti laadukasta. Parhaimmillaan se on hienostunut, vivahteikas juoma, jolla ei ole mitään hävettävää parhaidenkaan viinien rinnalla. Ja kuten kirjassa An Appetite for Ale todetaan parhaitakin oluita on varaa laittaa ruokaan. Kuka käyttäisi burgundinpataan Chateau Lafittea vuodelta 1975?

Kuohuviiniksi ostan yleensä brut-cavaa ja täysikokoisen shampanjapullon olen ostanut omilla rahoillani elämässäni vain kerran. Se oli vuosikertaversiota Möet Chandon Imperialesta, jota säilytin kaapissa vuosia, jotta se olisi parhaimmillaan. Se oli hyvää ja pullo avattiin läheisten ihmisten hyvässä seurassa. Shampanja on minulle vieras, mutta kiehtova maailma.

Avellan rakensi hienon esityksen neljän shampanjan ympärille: Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Brut NV (100 % chardonnay), Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut (100 % pinot meunier), André Clouet Brut Grande Réserve NV (100 % pinot noir) ja Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 (50 % chardonnay, 50 % pinot noir). Name droppingia, kyllä, mutta neljä hienoa viiniä. Maistamisen jälkeen Avellan kysyi suosikeita ja jakauma oli tasainen. Omaksi suosikikseni nousi 100 % pinot meunier -shampanja - ehkä siksi että se oli erilaista kuin mikään muu maistamani - mutta kaikki miellyttivät makuhermoja. Tyylikkäin oli 100 % chardonnay, tasapainoisin oli cuvée. Ainuttakaan näistä viineistä ei näytä valitettavasti Alkon valikoimasta löytyvän.

Esitys oli ammattitaitoinen ja selvästi asiastaan innostuneen ihmisen tekemä. Which was nice. Ainut epämiellyttävä asia oli se, että vähään aikaan muut kuohuviinit eivät oikein jaksa kiinnostaa.

Lounas

Viiniesityksen jälkeen nautimme kevyen, ilmeisesti Helkalle aivan tavallisen lounaan. Leipää, pari salaattia ja lohikeittoa. Keiton jätin väliin, mutta leipä ja salaatit olivat mainioita.

Elantoa blogista

Lounaan jälkeen Zigipopin Helene Auramo piti esitelmän aiheesta Miten ja millä keinoin blogeista voi saada rahaa?" ja vaikka oma blogini tuskin tulee koskaan kaupallistumaan niin esitys herätti päivän aikana runsaasti kiinnostavaa keskustelua.

Iltapäiväkahvit

Tauolla Ketun keittiön ja minun pöytääni ilmestyi toimittaja lehdestä, jonka nimeä en valitettavasti muista. Toista toimittajaa kiinnostivat erityisesti kokkaavat miehet, mikä on ilmiö, jota en täysin ymmärrä, sillä keski-ikäisten ja nuorempien miehien keskuudessa ruoka on kaikkea muuta kuin harvinainen harrastus. Pidin pienen vastareaktion sisälläni ja toimittaja osoittautui kokkauksen taukojen aikana sympaattiseksi tapaukseksi, joka oli aidosti kiinnostunut tapahtumasta.

Kokkausta

Kun oli aika kokata ryhmissä lyöttäydyin Ketun keittiön seuraan ajatellen, että homma sujuisi hyvin ihmisten, joiden kanssa olen tehnyt yli kymmenen vuotta ruokaa. Sattumalta ryhmäämme kuului myös Avellan, joten oli mahdollista tehdä muutamia kysymyksiä viinistä. Minua oli esimerkiksi pitkään askarruttanut kuinka paljon sekoittamista harrastetaan muiden viinityyppien kuin shampanjan kanssa. Toki tiesin, että esimerkiksi Bordeauxissa cabernet sauvignonia tasapainotetaan muilla rypäleillä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan missä laajuudessa muilla viinialueilla sekoitetaan eri viinejä Täydellisen Lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaus kysymykseeni oli, että sekoitusta ei samassa määrin harrasteta muilla viinialueilla kuin Champagnessa.

Illan menun on jo ansiokkaasti julkaissut Sillä sipuli, joten sen yksityiskohdista ei sen enempää. Oli kiinnostava kokemus kokata noin isolla porukalla, jossa väistämättä on pienimuotoinen kaaos, joka kuitenkin hoitui hyvin henkilökunnan auliilla avustuksella ja me ruokablogaajitkin olemme joskus nähneet kokkiveitsen.

Kulinaarimurulassa elvistellään suolan sekoittamisella sokeriin, mutta kyllä meilläkin osattiin: joku meistäkin mittasi desin suolaa, mutta huomasi sentään ajoissa erheensä. Viiltelimme itseämme ja digijärkkärin automaattitarkennus irtisanoi itsensä.

Kokkaus sujui yllättävän hyvin oudossa ympäristössä eikä ryhmällemme sattunut källiä vaikka marinoitujen omenoiden kastikkeen kohtalo hiersikin takaraivossa tutustuessamme keittiötiloihin.

Illallinen

Baarin puolella viettämässämme tauolla keskityttiin ainakin meille äänekkäimmille ruokablogaajille tyypillisiin tarkoituksellisen huonoihin juttuihin. Matkalla baariin huomasin tyylikkään kattauksen ja täytyy tunnustaa, että kesti hetken tajuta, että se on meille.

Siirryttyämme pöytiin meille tarjottiin vuodelta 2006 olevaa cavaa, jonka merkkiä en valitettavasti muista. Annosten saapuessa pöytään ne olivat keittiöpäällikkö Jani Ruohosen mukaan hieman muuttaneet muotoaan. Valmistamistamme komponenteista oli syntynyt kaunis ja maukas alkuruokalautanen.

Pääruokana oli poron paahtopaistia, jossa huomionarvoinen oli myös herkullinen peuramakkara. Valitettavasti toipilaana tätä jäi huomattavan ja nolottavan paljon syömättä. Väliruokana toiminut rosmariini-limesorbetti oli erikoisin makuelämys. Sitä maistellessaan piti päätä kallellaan kysyessään itseltään:"Pidänkö minä tästä?" Itselleni ei ole tullut mieleenkään laittaa rosmariinia jälkiruokaan, mutta kyllä, yhdistelmä toimi.

Jälkiruokalautanenkin oli tasokas ja moninaisuudestaan huolimatta tasapainoinen.

Sunnuntai

Sunnuntaina heräilin puoliltapäivin, paikkasin väsymystä pyttipannulla apteekin kera. Luin muiden lättykirjakommentit ja blogaukset ja aloitin omani.

Maanantai

Kiireisen mättölounaan jälkeen kävin ostamassa ruokaa varten sake-pullon, mutta kuinka ollakaan alkon hyllyltä takertui hihaan myös shampanjapullo. Ulko-ovella muistin, että minun piti ostaa myös kunnolliset viinilasit, joiksi valitsin suositellut Riedlin Overture-sarjan punaviinilasit, jotka tosin ovat pienempiä kuin mitä odotin.

Muualla verkossa

Herkku ja koukku
Kannat kattoon
Kulinaarimuruja
Sillä sipuli
Ruokatieto

Äijäruokaa Turun sanomissa

Aikaisemmin tänä kesänä Turun sanomat haastatteli minua lyhyesti. Lopputulos on tässä. Kiitokset Tuulenhuminan Petrille. Ilman häntä verkkoversio olisi jäänyt huomaamatta.

Memphis hyvässä seurassa

Memphis-ravintolat ovat olleet minulle perinteisesti lounaspaikkoja - varsinkin silloin kun sellainen oli aivan työpaikkani vieressä Bulevardin ja Erottajan kulmassa. Ravintola katosi kun talo remontoitiin ja sen jälkeen on tullut käytyä harvakseltaan Yliopistokadun Memphisissä lounaalla.

Eilen söin Memphisissä ensimmäisen kerran illalla ja listalta osui silmään välittömästi karibialainen tonnikala, jota oli pakko kokeilla. Tehdessäni tilausta tarjoilija kysyi haluanko tonnikalan mediumina vaiko kypsänä. Tavallaan pidin kysymyksestä, tavallaan en. On hyvä asia, että ruokailijan mieltymykset otetaan huomioon, mutta ajatus kypsäksi pilatusta tonnikalapihvistä hirvittää silti.

Annos oli pieni taivas. Kiitos ravintoloille ja hyvälle seuralle eilisestä.

Stout-leipä blogimiitissä

The bread is on the upper right. The picture was not taken by me so the normal CC license does not apply. Leipä on oikealla ylhäällä. Kuva ei ole ottamani, joten normaali blogini CC-lisensointi ei päde.

Minulla oli lauantaina (ja sunnuntaina) ilo ja kunnia olla osa hunnilaumaa, joka sotki Sillä sipulin keittiön. Ruokablogimiitit ovat jotain aivan erilaista kuin muu sosiaalinen elämä: välittömyydestä kertoo vaikkapa se, että aamiaisella voidaan laukaista:"Paska tarjoilu." niin, että se laitetaan minun suuhuni ja silti se on kaikille osapuolille kohteliaisuus.

Tinariwen

Eräässä vaiheessa yötä kysyin, että ovatko muut törmänneet uusimpaan musiikki-ihastukseeni Tinariweniin, mutta huomaisin olevani ainut, joka oli kuullut tämän malilaisen bändin leppeistä soundeista.

Aavikkokulttuuriin taiteessa, jos valokuvia ei lasketa, taisin törmätä ensimmäisen kerran teini-ikäisenä lukiessani Frank Herbertin vuonna 1965 julkaistun scifi-klassin Dyynin, joka voitti seuraavana vuonna sekä Hugo Awardin että Nebula Award for Best Novel -palkinnon. Kirjan maailmankaikkeus ei ole viehättävä paikka, mutta kirja viihdyttää, kiehtoo ja sen ekologinen puoli on kiinnostava. Eräs ystäväni (en enää muista kuka) piti eräässä muinaisessa keskustelussa kirjaa fasistisena ja kirjaa on arvosteltu myös sovinistiseksi. Itse en ole tätä kirjaa koskaan pohtinut vakavasti. Ehkä pitäisi.

Dyyni jätti jonkinlaisen kiinnostuksen kytemään ja tuaregeihin törmäsin kai ensimmäisen kerran Desmond Bagleyn dekkarissa Hiekka peittää jäljet, joka on tyypillisen bagleymäistä viihdyttävää tekstiä, josta nousee esiin se, että kirjailija on tutustunut ympäristöön, josta hän kirjoittaa.

Asiaan: Tinariwen on upea bändi ja tässä pieni makupala:

Stout-leipä

Eräs neljästä ruokalajistani, joista kolme toteutui, blogimiitissä oli stout-leipä, jonka resepti pohjautuu voimakkaasti hienon Fiona ja Wille Beckett'n kirjan An Appetite for Ale kirjan reseptiin.

435 g sämpyläjauhoja (vehnää, kauraa ja ruista)
75 g kauraleseitä
15 g unikonsiemeniä
15 g auringonkukansiemeniä
3 dl vettä
1½ tl kuivahiivaa
1½ tl suolaa
(1 rkl barley malt extract)
runsas 1 rkl hunajaa
1½ dl makeaa stouttia
1 rkl rypsiöljyä
rypsiöljyä vuoan voitelemiseen

Sekoita kulhossa jauhot, leseet ja suola. Sekoita hyvin. Lisää 3 dl kädenlämpöistä vettä, lisää mallasekstrakti ja hunaja. Lisää stout.

Ripottele hiiva jauhojen päälle tee jauhoseokseen kuoppa. Kaada kuoppaan kaksi kolmasosaa olutseoksesta ja öljy ja lisää vähitellen niin paljon nestettä kuin taikinaan imeytyy. Taikina on kosteampi kuin normaali taikina. Sekoita kunnes taikina irtoaa kulhon reunuksista (noin kaksi minuuttia).

Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja levitä taikina vuokaan tasaisesti. Peitä liinalla ja anna kohota.

Totea, että taikina ei ehdi kohota ennen ruokablogimiittiin lähtöä ja pakkaa vuoka kuljetuskelpoiseksi. Kaada kassi bussissa, jotta taikina leviää vuoan ulkopuolelle. Pura paketti perillä ja pelasta taikina mahdollisimman hyvin vuokaan. Paista 40 minuuttia 200 °-asteisessa uunissa.

Kommentit

Leipä. No, oishikatta 3/5. Mallasekstratia en löytänyt, joten se maku jäi pois. Leipää maistellessa ihmettelin missä ihmeessä O'Hara'n irlantilaisen stoutin maku on, mutta leipä oli silti jollain lailla miellyttävä kaikkien kommelluksienkin jälkeen.

Parasta oli kuitenkin jälleen kerran huomata, kuinka herkullista ja hauskaa on tavata ruokablogaajia. Erityiset kiitokset luonnollisesti järjestäneelle blogille.

Muut miitissä kokkaamani ruokalajit

japanilaiset kurkut
lohitagine

Muualla verkossa

Sillä sipuli
Kannat kattoon
Kurpitsamoska
Sorsanpaistaja

Lyhyt HTML-ohje ruokablogaajalle

Elokuun 2009 ruokahaasteen luonon antimet pohdittiin mm. sitä, miten vaikkapa blogauskommentiin saa linkin. Pyöritellessäni ajatussa päässäni päädyin lopulta kirjoittamaan lyhyen ohjeen miten tekstejä voi muotoilla helposti.

Kommentit, korjaukset ja toiveet ohjeeseen liittyen ovat tervetulleita osoitteeseen hauva@arska.org. Erityisesti ä-kirjaimiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä onnistuin tekemään automaattikorvauksen, joka vaihto kaikki 'a':t 'ä'-kirjaimiksi ja rikkoi kaikkea muutakin (perl -i -pe 's/a/ä/g' index.myt jos jotakuta kiinnostaa). Sivu on tarkistettu automaatilla validiksi, mutta hämmästyn jos Maailman Surkein Oikolukija löysi kaikki 'ä'-kirjaimet

Ohje ei ole kaikilta osin modernia sivuntekoa, mutta ohjeen tarkoitus ei ole olla mahdollisimman siistiä ja kaunista sivuntekotaitoa vaan antaa neuvoja siitä miten blogauksen ulkonäköä ja toiminnallisuutta saa muutettua. Toivottavasti tästä on iloa jollekulle.

Ja sitten testaan, että ohje myös toimii

Linkki

European Space Agency

Keskitys

Keskitetty teksti.

Kursiivi

Kursivoitu teksti.

Lihavointi

Lihavoitu teksti.

Alleviivaus

Alleviivattu teksti.

Sedät lisääntyvät blogilandiassa

Kalajuttuna kuulin, että eräs sedistä on perustanut ruokablogin, joka tosin kuulemma vielä silloin oli reseptitön. Musiikkia ja muonaa oli kuitenkin eräs kuluneen viikon valopilkuista: Barytonicin seurasta, ruoasta ja saunasta minulla on ollut ilo nauttia jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Miehen, joka tekee niin hyvää ruokaa, ruokablogi ei voi osoittautua pettymykseksi.

Suunnatkaa katseenne Nurmijärvelle.

Ruokablogaamisen lieveilmiöistä

Blogimaailman lieveilmiöistä on tullut kirjoitettua ennenkin kera chimichurrihampurilaisen. Korruption rinnalle on ilmestynyt laiton roskaposti. Poppamiehen yhteydenoton koin miellyttäväksi enkä osannut pitää sitä roskapostina, jota pidän äärimmäisen vastenmielisenä ilmiönä on kyseessä sitten laillinen tai laiton roskaposti.

Samaa en voi sanoa kahdesta saamastani mainospostista, joita paitsi minä niin myös markkinoinnin puolella oleva työtoverini pitää laittomana. Kumpikin posti alkaa tuttavallisesti ja toinen jopa kehuu blogiani mielenkiintoiseksi. Valitan, mutta imartelu ei auta.

Ensin sain 30.10.2008 täysin tuntemattomasta perfecto.fi-domainista Hartwallin tiedotteen, joka alkoi:

Hyvä bloggari,

ohessa tietoa Hartwallin mielenkiintoisesta uutuustuotteesta.

Tästä piti kirjoittaa jo silloin sillä ärsyynnyin aiheesta, mutta en sitten kuitenkaan saanut aikaiseksi. Erityisen tökeron tästä roskapostista tekee sen, että To-otsikkotiedossa on useiden suomalaisten ruokablogien sähköpostiosoitteet.

Meilin sisältö on hivenen koominen: Hartwallin Gourmet-oluiden ylikehumista - aivan kuten ruoassa ja oluessa yhdistelmänä olisi jotain uutta. Olisin saattanut näitä oluita maistaakin ilman saamaani spämmiä vaikka suhtaudunkin kyynisesti suomalaisten suurten panimoiden haluun panostaa todella laadukkaisiin ja mielenkiintoisiin oluisiin.

Mittani tuli täyteen kun sain gci.fi-domainista postia otsikolla Tietoa jauhelihasta. Posti alkaa tällä kertaa sanoilla

Löysin surfailemalla mielenkiintoisen blogisi ja lähetän jauhelihaan liittyvää informaatiota.

Myöhemmin mailissa minulle tarjotaan lahjaksi mainostettavaa Snellmanin Kunnon jauhelihaa.

Meilin on allekirjoittanut VIESTINNÄN SUUNNITTELIJA - ilmeisesti SEK:illä, johon sekä GCI:n että Perfecton jäljet johtavat, on tarkoitus harrastaa tällaista lisää eikä sitä pidä sallia sillä se ei lopu koskaan jos se päästetään vakiintumaan.

Yksityishenkilölle ei saa lähettää markkinointiviestintää ilman lupaa. Se, että kerron sähköpostiosoitteeni, ei ole lupa vaan se on tarkoitettu blogini lukijoille ja kanssablogaajille yhteystiedoksi.

Kaksi saatua roskapostia antaa aihetta epäillä, että SEK:lla on henkilörekisteri ruokablogaajista, mitä heillä ei saisi olla, ja että SEK enemmän tai vähemmän aktiivisesti myy tällaisia meilejä palveluna ruokataloille.

Pikkujoulujen puutteessa II

Kommenttiloorassa on ennätysmäinen määrä kommentteja ja nyt on aika päättää mitä, missä ja milloin. Tapaamme Kurvin William K:ssa torstaina 11.12.2008 kello 17 alkaen (vain Kannat kattoon otti kantaa kellonaikaan) ja kun lomallaolijalle se on aivan sama niin olkoon se Raunan ehdottoma 17-18.

Jotta löytäisimme toisemme niin Äijän kuvia voi käydä katsomassa tuolla. Jos pesukone suo valitsen merkillisimmät vaatteeni: pukeudun mustiin farkkuihin, mustaan T-paitaan, jonka selässä lukee "Yamato" (kaksi kanjia sellaista kiinalaista merkkihäkkyrää) japaniksi ja toivottavasti läheisessä naulakosta löytyy ruskea hattu ja laivastonsininen pitkä öljykangastakki. Tuskin sellaisia tyyppejä ravintolasta kovin montaa löytyy. Puhelinnumeroni on 040 766 3106.

Tervetuloa niin blogaajat kuin lukijatkin.

Pikkujoulujen puutteessa?

Erilaisissa tapaamisissa on puhuttu pikkujouluista pelokkaantoiveikkaaseen sävyyn, mutta vapaaehtoisia järjestäjiä ei ole ilmaantunut - eikä minustakaan sellaiseksi ole - ehdotan, että jonain joulukuisena iltana istahtaisimme johonkin miellyttävään pubiin. Monet blogaajat asuvat Suur-Kallion kieppeillä ja muille se on helposti saavutettavissa oleva paikka. Hilpeä hauki, Parnell's ja William K ovat kaikki bussipysäkin vieressä ja kaikista niistä saa hyvää olutta. Vihreän veran ystäville Parnell'sta löytyy pool-pöytä.

Punavuoren ahvenkin olisi vaihtoehto, sillä huomaisin taannoin mainoksen, jossa he mainostivat ilmaista kabinettia. En ole vielä ottanut tarkemmin selvää mistä on kyse.

Kiinnostaako ajatus blogaajia ja blogien lukijoita?

Lettukestien satoa

Tänään meillä ruokablogaajilla oli kunnia vierailla Sillä sipulin lettukesteillä. Myöhästyin bussista, jolla oli tarkoitus mennä, joten missasin tulipalon ja kukaan ei tainnut ehtiä ottaa kuvaa kuin lopputuloksesta.

Onnistuin koheltamaan kuvaamisessa sillä en saanut omasta kontribuutionasti kuin erittäin ylivalottuneita kuvia. Harmillista.

Mutta jälleen kerran voi todeta, että ruokablogaajat ovat fiksua väkeä, joiden kanssa voi keskustella monenlaisista asioista. Hupaisaa oli se, että Unelias Anna ja minä toimme täytteeksi hyvin läheistä sukua olevat reseptit. Omani on kotoisin Uudesta ruutukokista ja se oli hyvää vaikka itse sanonkin.

Tarvitset

250 g lämminsavulohta
300 g ranskankermaa
piparjuuritahnaa

Leikkaa lämminsavulohi ohuiksi tikuiksi. Lisää ranskankerma ja piparjuuritahna ja sekoita.

Elämä bilehileenä

Eräässä yritysostossa sain työtovereikseni ihmisiä, jotka saivat edelliseltä työnantajaltaan mukaansa läppärinsä, mutta ilman käyttöjärjestelmää. Tarjouduin asentamaan niille, jotka eivät halunneet ostaa Windowsia, asentamaan koneisiin Linuxin ja kahteen koneeseen se päätyikin vaikkakkin vain toinen käyttäjistä tuli lopulta indoktrinoitua. Perjantaina tälle käyttäjälle piti käydä tutkimassa mahdollisuutta saada Globesurfer USB-modeemi toimimaan. Olen aina inhonnut modeemeja lisäksi niistä liian suuri osa on ollut Windows-only rautaa, jonka toimivuuteen ei ole voinut luottaa - pitkän päälle ei edes Windowsissa: kun valmistaja lopettaa tukensa niin siinähän laitteen omistajaa naurattaa.

Kuinka ollakaan tapasimme Hauessa, missä muuallakaan. Konetta ihmettelimme ystäväni kotona kera tshekkioluen. Modeemi näkyi heti USB-massamuistilaitteena, jota ei ihan ensimmäisenä modeemilta odottaisi. Googlella löysin ohjelman, jonka pitäisi osata vaihtaa laitteen moodia. Toivoa siis on, mutta meille iski nälkä ja jano ja päätimme lähteä Juttutupaan syömään, oluelle ja katsomaan illan ilotulitusta.

Ruoka jäi toiveuneksi sillä joku muukin oli saanut saman idean ja Marco Polo ja Juttutupa olivat tupaten täynnä ja sitäkin, että sai istua oluen kanssa pöytään piti jonkin aikaa odottaa. Päätimme, että emme jaksa odottaa ruokaa. Siirryimme terassille, josta löysin itselleni uuden äidin.

Äiti seisoi ystävänsä, toisen naisen kanssa, pöydän toisella puolella. Äiti halusi pöydälle seisomaan nähdäkseen ilotulituksen paremmin ja pyysi kättäni, jotta hän pääsisi paremmin kiipeämään pöydälle. Seura osoittautui mukavaksi ja sukulaiset ilmestyivät kuvaan kun pöydän toisella puolella istunut mies kysyi tukeani kaivanneelta naiselta onko hän minun minun äitini. Jotakuinkin ikäiseni nainen ei luonnollisestikaan ottanut asiaa kohteliaisuutena, mutta pian hänen ystävänsä oli isoäitini ja minun ystäväni taas minun isotätini. Juttu lähti siis hivenen käsistä.

Saatoin ystäväni kotiini ja nappasin väsymykseni vuoksi Hämeentiellä vastaantulevan taksin lennosta kiinni. Kotiin nukkumaan.

Lauantaina oli sitten blogitapaamisen aika ja aika leipoa lupaamani quiche tapaamiseen. Tapaaminen oli oivallinen. Paljon hyvää juomaa, ruokaa, seuraa ja sauna. Jatkoille Ilvekseen, jossa en ole tällä vuosituhannella käynyt ja sieltä vielä Pastanjauhajien kera Bakersiin. Sitten kotiin halaamaan tyynyä. Ilveksessä pyyhkäisin nolosti kameralaukulla tyhjän tuopin kameralaukulla lattialle. No, onneksi se oli edes tyhjä, joten henkilökunnalla oli vähemmän siivottavaa.

Blogitapaamisissa mukavaa on sekin, että tapaa hyvin erilaisia ihmisiä, joita tuskin muuten koskaan tapaisi.

Jutun kuva on otettu uneliaista chilitryffeleistä. Tätä kuvaa ylivalottuminen korostaa mielestäni mukavalla tavalla.

Quiche au camembert

Kuluneen viikon miellyttävin tapahtuma oli ehdottomasti ruokablogistien syyskuun tapaaminen. On aina jännittävää tavata nettituttuja ja huomata kuinka samanlaisia tai erilaisia he ovat odotuksiin verrattuna. Ruokablogaajat ovat ihan omaa luokkaansa: on yhteinen harrastus ja lisäksi miesten kesken on kamerakerho.

Oma kontribuutioni iltaan oli quiche au camembert ja sen seuraksi pullollinen Tio Pepeä. Jälkimmäinen taisi tosin olla virhevalinta sillä se tuntui maistuvan vain minulle (hipsh). Quiche sen sijaan sai imartelevia kommentteja vaikka itse olen sitä mieltä, että mausteita siihen tuli hivenen liikaa.

Valkohomejuuston stydiyttä kannattaa harkita oman maun mukaan: mustaleimainen emmental vaatii seurakseen voimaa, mutta minkä verran? Kauan sitten tein tästä version, joka jäi silloisen avovaimoni suuhun, koska käytetty valkohomejuusto oli minulle liian vahvaa. Well, lucky her. Kyllähän niin hieno nainen kokonaisen quichen ansaitsee. Ja kaikesta huolimatta olemme edelleen ystäviä. Se on hienoa.

Tarvitset

voitaikinapohjan
kolmio Valion brietä tai vastaavaa juustoa
nyrkinkokoinen kimpale mustaleimaista emmentalia
3 kananmunaa
2 rkl pehmitettyä voita
luraus kermaa
mustapippuria
cayannepippuria

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Raasta mustaleima, laita kulhoon. Murenna brie sekaan. Sekoita haarukalla. Vatkaa munat sekaan haarukalla, lisää kerma ja mausta. Paista 35-45 minuuttia kunnes quiche on kohonnut ja sen pinta on ruskistunut.

Alkuperäisessä on suolaa, jota pidän lähinnä quichen pilaamisena, koska käytetyt juustot ovat niin suolaisia.

Äijäruokaa sanomalehden sivuilla

Viime viikolla inboxini kolisi epätavallisella tavalla kun Etelä-Suomen Sanomien toimittaja otti yhteyttä ja pyysi haastatteluun ja pyysi tekemään ruokaa. Tapasimme maanantaina rautatieasemalla ja nautimme pullollisen cavaa ja tein wasabimajoneesimätikurkkuja. Haastattelun tulos on tämän päivän lehdessä ja siinä esiintyvät myös blogit Herkkukirppu, Kurpitsamoska ja Limepippuri.

Hivenen hämmentävää esiintyä melkein kahden sivun pituisessa lehtijutussa.

Päärynäpiirakkaakin blogipiknikillä

Kirjoitan tätä perjantai-iltana. Huomenna on ruokablogaajien piknik. Ensimmäinen ajatus oli tehdä piknikille quiche. Joko se tavallinen tai jotain kokeellista quicheä - muutama resepti odottaa kokeilua. Kokeellista vähän arastelen kun tapaan ihmisiä ensimmäistä kertaa. Sitten muistin tämän makean piirakan, josta olen saanut kehuja:"Tämä sinun omenapiirakkasi on hyvää.". Reseptin olen saanut kaikkein rakkaimmalta sisareltani, mutta olen vähentänyt täytteen sokeria, koska alkuperäinen resepti on minusta liian makea, mutta minä olenkin yleensä brutaalin kuiva ihminen.





Eksyäkseni hieman aiheesta: lomarahat polttivat tilillä pahasti ja aloitin kulutusjuhlat ostamalla uudet vaellussandaalit. Vanhoja tulee vähän ikävä, sillä niillä on taaperrettu sellaisissa paikoissa kuin Tokio, Matsumoto, Jokohama, Yokosuka, Kamakura, Kioto, Hiroshima ja Kure. En aio seurata Charles Chaplinin jalanjälkiä syömällä vaellussandaalejani, mutta seuraavat ostokset liittyivät hiukan ruokablogaamiseen: ostin Nikoniini käytetyn Nikkor AF Micro 60 mm makrolinssin ja SB-800 salamalaitteen. Tämä toivottavasti tulee parantamaan Äijäruokalan kuvien laatua.

Tarvitset

Pohja

1½ dl sokeria
150 g voita
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte

Kuten kuvasta näkee piirakan täyte ennen uunia ei ole erityisen ruokahalua herättävä näky.

vajaa kilo päärynöitä viipaloituna
2 dl kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria (itse käytän vähemmän)
hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl kanelia
mantelilastuja

Vatkaa sokeri ja sulatettu voi vaahdoksi. Vatkaa sekaan muna. Sekoita sekaan jauhot. Viipaloi päärynät ja aseta ne pohja päälle limittäin. Sekoita kermaviiliin munat, sokeri, valkopippuri ja kaneli. Ripottele päälle mantelilastuja. Paistetaan 180 °C noin 45 minuuttia.

Alla kuvia muiden mainioista syömisistä. Aivan uusi tuttavuus oli Kurpitsamoskan salaatti, jossa oli saitania (menikö oikein?), josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Koska minä lintsasin niin äijäruoasta vastasi sorsanpaistajien Cele. Kiehtovaa törmätä ruokalajeihin, joita ei koskaan tulisi tehtyä ja aineksiin, joita ei koskaan käyttäisi.