Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoat ja makeiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoat ja makeiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Kapteenin kookoskakku

A cococut cake

Tarvitset

Kumppanini löysi tämämän mainion reseptin Facebookista ja se on niin hyvää, että hän on tehnyt sitä jo kolme kertaa. Puolitimme annoksen ja samalla lyhensimme reippaasti paistoaikaa, jotta kakku jäisi meheväksi: alkuperäisen ohjeen 35 minuutista 21 minuuttiin.

Lämmitä uuni 160 °C.

  • 2 munaa
  • 1½ rkl pehmitettyä voita
  • 400 g makeutettua kondensoitua maitoa
  • 150 g kookoshiutaleita
  1. Lisää munat kulhoon.
  2. Lisää voi ja sekoita. Pienet voimöykyt eivät haittaa, sillä uuni kaunistaa.
  3. Lisää kondensoitu maito. Sekoita.
  4. Lisäää kookoshiutaleet ja sekoita.
  5. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 21 minuuttia.
A coconut cake straight from the oven

Kommentit

Tämä on helppo tehdä ja erittäin herkullista joko sellaisenaan tai vaikkapa jäätelön ja marjojen kera. Facebookin videossa kakku paistetaan huomattavasti tummemmaksi, mutta ainakin puolitettuna kakku on parhaimmillaan vaaleana ja mehevänä.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Tipsy Laird

tipsy_laird

Tipsy laird on klassinen skotlantilainen jälkiruoka, englantilaisen triflen muunnelma, jossa, kun kerran Skotlannissa ollaan, sherry, ainoa paheeni, on korvattu viskillä, ainoalla paheellani.

En kovin usein käytä puolivalmisteita, mutta tällä kertaa menin helpomman kautta. Tuntui turhalta tehdä kahdelle ihmiselle hiukan jälkiruokakulhon pohjalle sokerikakkupohjaa ja vaniljakastikekin tuli Herkun hyllyltä. Sokerikakkupohjan korvasi valmis vaniljamuffini.

Tarvitset

Kahdelle
  • ⅔ vaniljamuffini kiekoiksi leikattuna
  • tuoreita vadelmia
  • skotlantilaista viskiä
  • vaniljakastiketta
  • kermavaahtoa
  • mantelilastuja paahdettuina
  • tummaa suklaata karkeaksi raastettuna

Pane muffinikiekko jälkiruokakulhon pohjalle ja peitä kiekko vadelmilla. Jätä muutama vadelma ruokailijaa kohti koristeeksi. Kostuta reippaasti viskillä, älä pihistele. Peitä vaniljakastikkeella. Lisää kermavaahto ja koristele mantelilastuilla, vadelmilla ja suklaaraasteella.

Kommentit

Erittäin herkullista, oishikatta 4/5. Mutta muistakaa: tämän jälkeen ei ole syytä lähteä rattiin tai ruoriin.

torstai 10. syyskuuta 2015

Marenki-mansikkakakku

From Heidi

Heidi toivoi syntymäpäiväkseen mansikkakakkua. Koska hänen mielestään kakku on sitä parempi, mitä vähemmän siinä on pohjaa, reseptin valinta osui täysin pohjattomaan marenkikakkuun. Resepti, jota hieman tuunasin, löytyi Makuja-sivustolta.

Kakun tekeminen oli minulle hivenen pelottavaa, koska en ole käsistäni maailman näppärin enkä ollut koskaan aikaisemmin tehnyt marenkia.

Tarvitset


Kahdeksalle

Täyte


1 l tuoreita mansikoita
5 dl kuohukermaa
sokeria
vaniljasokeria

Marenkipohjat


5 munanvalkuaista
3 dl sokeria
muutama tippa etikkaa



Kuumenna uuni 225 °C.

Vatkaa munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdon pitää olla niin kiinteää, että se pysyy kulhossa, vaikka kulhon kääntää ylösalaisin. Kääntele varovasti joukkoon puolet sokerista ja muutama tippa etikkaa.

Lisää loppu sokeri varovasti käännellen. Levitä marenkiseos kahdeksi pyöreäksi levyksi leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja työnnä pelti uuniin. Katkaise lämpö kahden minuutin kuluttua ja jätä marenki uuniin, kunnes uuni on jäähtynyt.

Huuhtele mansikat ja poista kannat. Ota kauneimmat mansikat sivuun koristelua varten ja puolita ne. Soseuta loput mansikat haarukalla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita mansikkasose vaahtoon.

Levitä juuri ennen tarjoilua mansikkakerma marenkipohjille ja nosta ne päällekkäin. Koristele mansikanpuolikkailla ja tarjoile heti.


Kommentit


Kakusta tuli erinomaisen herkullinen ja syntymäpäiväsankari ilmoitti, että tätä pitää tehdä tulevinakin syntymäpäivinä. Kovin kaunis kakusta ei tullut; se olisi myös voinut olla hieman pienempi. Oishikatta 4/5.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Punajuuria, lampaankaretta ja crème brûléeta



Talvella meillä vieraili Ketun keittiö. Vuodenaikaan sopivat punajuuri ja lammas, jälkiruoaksi valitsimme suosikkijälkiruokamme, crème brûléen.



Halusimme kokata uudesta I ♥ New York -kirjastamme, johon olimme tykästyneet newyorkilaisen ystävämme luona viime vuonna. Alkuruoka löytyi kuitenkin Gordon Ramsayn Sunnuntairuokaa-kirjasta.



Balsamipunajuuret sinihomejuuston kera


Punajuurien esikäsittelyn jouduimme googlaamaan, sillä emme ole niitä kovin usein valmistaneet. Seesaminsiemeniä ei ollut, joten jätimme ne pois.

600 g keitettyjä ja kuorittuja pieniä punajuuria
3-4 rkl oliiviöljyä
6-7 rkl balsamiviinietikkaa
merisuolaa
mustapippuria
150 g sinihomejuustoa
(1-2 tl paahdettuja seesaminsiemeniä)

Harjaa punajuuret huolelliseti. Anna kuoren, kärkijuuren ja pari senttiä naattia jäädä paikoilleen keittämisen ajaksi.

Laita punajuuret kiehuvaan veteen, jossa on 1 tl suolaa vesilitraa kohti. Keitä ne hiljalleen juuri ja juuri kypsiksi 15-20 minuuttia riippuen juurten koosta. Kokeile haarukalla kypsyyttä.

Leikkaa punajuuret neljään osaan. Kuumenna öljy pannussa, lisää juuret ja kypsennä 2-3 minuuttia. Lisää etikka ja mausta suolalla ja pippurilla. Ravistele. Siirrä kulhoon, anna jäähtyä rauhassa ja pane muutamaksi tunniksi jääkaappiin.

Riko sinihomejuusto murusiksi punajuurten päälle, ripottele paahdettuja seesaminsiemeniä ja tarjoile.

Paahdettu lampaankare




Tsatsiki


3,75 dl kreikkalaista jugurttia
2 kurkkua
suolaa
2 tl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
½ valkosipulin kynttä
(1½ rkl silputtua tilliä)

Kuori ja raasta kurkut. Valuta tunnin verran, jotta ylimääräinen neste poistuu. Mausta suolalla. Sekoita kurkkuraaste jugurttiin. Lisää sitruunamehu ja oliiviöljy. Lisää hienonnettu valkosipuli. Lisää halutessasi tilli, me emme lisänneet, koska emme ole suuria tillin ystäviä.

Lampaankare


1 rkl rypsiöljyä
runsas 1 kg lampaankaretta
suolaa
2 rkl voita
5 timjamin oksaa
1 valkosipuli, murskattu, mutta kokonainen

Kuumenna uuni 150 °C.

Kuumenna iso paistinpannu kuumaksi. Mausta kare runsaalla suolalla. Laita liha pannulle rasvapuoli alaspäin ja paista 2½-3 minuuttia. Käännä liha ja paista minuutti. Käännä liha uudelleen ja lisää voi, timjami ja valkosipuli. Valele karetta kolme minuuttia voilla. Siirrä uuniin 10 minutiksi. Käännä liha, valele voilla ja paahda vielä kymmenen minuuttia. Valele liha voilla ja paahda vielä 10 minuuttia. Käännä liha ja valele voilla. Paahda 10-15 minuuttia kunnes lihan sisälämpötila on 55-57 °C astetta. Anna lihan asettua 10-15 minuuttia enne leikkaamista.

Tarjoile tsatsikin, paahdettujen perunoiden ja uunitomaattien kera.

Crème brûlée




Jälkiruoaksi valmistimme crème brûlée Valion reseptillä. Noudatimme reseptiä muuten, mutta ruokokidesokerimme oli karkeaa, ei hienoa, kuten alkuperäisessä reseptissä. Siivilääkään ei käytetty, sillä sopivan kokoista siivilää ei Äijäruokalassa ole.

Tarvitset


½ vaniljatanko
3,3 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa
4 keltuaista
½ dl sokeria
tummaa ruokokidesokeria

Halkaise vaniljatanko ja kaavi teelusikan kahvalla siemenet. Lisää ne yhdessä kerman ja maidon kanssa kattilaan. Kuumenna seos hitaasti kiehumispisteeseen.

Yhdistä kulhossa keltuaiset ja sokeri. Vatkaa hetki kevyesti. Kaada kuuma kermamaito munamassan joukkoon ohuena nauhana. Sekoita koko ajan hyvin, mutta älä vatkaa liikaa ettei pinnalle muodostu vaahtoa.

Kaada seos annosvuokiin.

Nosta annosvuoat syvälle uunipannulle. Siirrä pannu uuniin. Kaada sille kuumaa vettä niin, että vesi ulottuu annosvuokien puoliväliin. Kypsennä uunin alaosassa 190 asteessa 20 - 25 min. Ota uunista, kun massa alkaa olla hyytynyttä, mutta ei vielä kovaa. Anna jäähtyä jääkaapissa 2 - 3 tuntia.

Ripottele juuri ennen tarjoilua pinnalle ruokokidesokeria. Paahda jälkiruokiin karamellimainen, rapea pinta kaasupolttimella.

Kommentit


Lopputulos oli herkullinen kokonaisuus, esille nousivat punajuuret ja jälkiruoka. Lihan ollessa vain hyvää ja niiden seuraksi tehdyt tomaatit olivan liian kauan uunissa. Siitä huolimatta, oishikatta 4/5.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Herkulliset ja rapeat vohvelit

From Öinen herkutteluhetki

Kesäisenä ja lämpimänä yönä pääsimme vihdoin testaamaan joululahjaksi vanhemmiltani saamaamme vohvelirautaa. Tätä hetkeä oli odotettu, sillä molemmat innostuimme vohveleista uudestaan vuosi sitten.

Teimme vohvelit jo aiemmin hyväksi testatulla Rapeat vohvelit -reseptillä, jonka olimme löytäneet Kotikokki.net-sivustolta.

From Öinen herkutteluhetki

Tarvitset


Taikinaan:
2 kananmunaa
3 dl vichyä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
100 g sulatettua voita

Lisukkeiksi:
mansikoita tai muita marjoja
kuohukermaa
mansikkahilloa

From Öinen herkutteluhetki

1. Aloita sulattamalla voi, jotta se ehtii jäähtyä.

2. Sekoita valmiiksi keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.

3. Sekoita erillisessä astiassa kananmunat ja lisää joukkoon vichy.

4. Lisää kananmunien ja vichyn joukkoon jauhosekoitus sekä lopuksi rasva.

5. Anna turvota puolesta tunnista tuntiin kylmässä.

6. Vatkaa kermavaahto ja laita muut lisukkeet valmiiksi.

7. Paista vohvelit vohveliraudalla.

8. Tarjoile kermavaahdon, marjojen ja hillon kera heti, jotta rapeus säilyy.

From Öinen herkutteluhetki

From Öinen herkutteluhetki

Kommentit


Näistä tuli aivan erinomaisen hyviä, joten oishikatta 5/5. Parhaimmillaan vohvelit ovat heti paistamisen jälkeen, koska silloin ne ovat ihanan rapeita.

Meidän kahden hengen perheessämme toimii erinomaisesti OBH Nordican vohvelirauta, joka paistaa samanaikaisesti kaksi sydämenmuotoista vohvelia. Saamme herkutella yhtä aikaa ja paistaa vasta sen jälkeen lisää vohveleita. Suurkiitos vielä vanhemmilleni tästä upeasta ja elämyksellisestä lahjasta!

From Öinen herkutteluhetki

From Öinen herkutteluhetki

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kinuskikastike

From Äijäruokaa 2013-01

Pidän jäätelöstä. Minä pidän hyvin paljon jäätelöstä. Tällä kertaa vaniljajäätelön seurana oli kinuskikastiketta.

Tarvitset


2 dl kermaa
2 dl reilun kaupan tummaa muscovado-sokeria

Kiehauta kerma, lisää sokeri. Keitä kunnes kastike on sopivan paksuista. Nauti.

From Äijäruokaa 2013-01

Käytetty kirjekuori on edullinen bounce card.

Kommentit


Hyvää ja yksinkertaista. Kuva ei mennyt ihan nappiin, joten oishikatta 4/5.

perjantai 3. elokuuta 2012

Päärynäpiirakka


Pari vuosikymmentä sitten sain päärynäpiirakan reseptin sisareltani ja siitä on tullut harvakseltaan tehtävä herkku, kun tarvitaan jälkiruokaa.


Kermavaahtoa ei ole aikaisemmin tarjottu päärynäpiirakan lisukkeena. Toimii!

Tarvitset



Pohja



1½ dl sokeria
150 g voita
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte



vajaa kilo päärynöitä viipaloituna
2 dl kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria (itse käytän huomattavasti vähemmän, ehkä 0,6 dl)
hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl kanelia
(mantelilastuja)

Vatkaa sokeri ja sulatettu voi vaahdoksi. Vatkaa sekaan muna. Sekoita sekaan jauhot. Viipaloi päärynät ja aseta ne pohja päälle limittäin. Sekoita kermaviiliin munat, sokeri, valkopippuri ja kaneli. Kaada kermaviiliseos tasaisesti päärynöiden päälle. Ripottele halutessasi päälle mantelilastuja. Paistetaan 180 °C noin 45 minuuttia.

Kommentit


Uuden uuniin kanssa tuli pidettyä piirakkaa hiukan liian pitkän aikaa uunissa, joten oishikatta 3/5, vaikka vika olikin lähinnä kosmeettinen.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kylmästä kuolemasta jälkiruokaan



© Karhuherra

Suklaakastike on ollut minulle helppo ja nopea (valmistukseen kuluu kymmenisen minuuttia) tapa saada aikaiseksi jälkiruoka, joka maistuu kaikille. Se on ollut aina se sama: otetaan purkki kermaa, kiehautetaan ja sulatetaan siihen levyllinen Fazerin tummaa suklaata. Tuunaaminen ei ole käynyt mielessä.

Tuunaamattomuuden muutti Jim Thompsonin romaani Kylmä kuolema. Olen tainnut aikaisemmin mainita, että nautin suuresti tuntemieni ihmisten bändien keikoista. Sama pätee kirjoihin. Jimin tapasin ensimmäisen kerran, kuinka ollakaan, kantapubissani Hilpeässä hauessa: mies tiskin toisella puolella. Kuvittelin pitkään tutustuneeni persoonalliseen ja mukavaan brittiin. Muuten oikein, mutta hän on kotoisin Kentuckystä.

Kun Jimin ensimmäinen kirja, Jerusalemin veri, ilmestyi olin julkaisutilaisudessa ettearvaamissäravintolassa. Sama toistui kun toinen romaani, Lumienkelit, ilmestyi. Ne bileet kestivät pitkään ja kömpiessäni niistä kotiin ahmin kolme ensimmäistä lukua. Bad Idea, sillä ne luvut eivät ole hempeitä. Lumienkelit muistuttaa minua kirjasta, joka kertoo siitä mitä japanilaiset tekivät vuodenvaihteessa 1937-1938 Nankingissa. Katsottuani Nanking-kirjan kuvat ja luettuani kahdeksan ensimmäistä sivua minun väkivaltakiintiöni oli täynnä.

Minulla ei yleensä ole ongelmia erottaa fiktiota ja todellisuutta toisistaan, mutta kirjailijaa, joka saa minut, joka on yhtä herkkä ja romanttinen kuin Waffen-SS-panssaridivisioona, jättämään kirjan kesken, on pakko kunnioittaa. Kun lopulta sain kirjan luettua loppuun pidin siitä kuten myös ensimmäisestä kirjasta. Tiivistä, taidokasta tekstiä.

Myöhemmin ilmestyi brutaali Jumalan nimeen ja tänä vuonna tuli ulos Kylmä kuolema, jonka julkaisutilaisuuteen en valitettavasti ehtinyt, mutta hankin sen seuraavana päivänä. Aloitin sen lukemisen Hauen tiskin päässä. Kirjassa viehättää se, että siinä vietetään aikaa myös Vaasankadulla olevassa Hauessa. Todellisiin kanta-asiakkaisiin on joitakin viittauksia ja löytyypä kirjasta yksi Arskakin. Narsisti minussa luonnollisesti olettaa, että se on viittaus minuun. Ehkä, ehkä ei. Puukkobulevardina muinoin tunnetulta Vasikselta eivät Arskat ja Reiskat lopu.

Olutsuklaakastike





Apina kuvassa olen minä. © Karhuherra

Miten ylläoleva teksti liittyy ruokaan? Siten, että lukiessani tiskin päässä Kylmää kuolemaa kirjan päähenkilön, ylikomisario Vaaran, kokatessa mieleeni juolahti että osan suklaakastikeen kermasta voisi korvata tummalla velkolla. Kului muutama viikko kunnes päädyin kokkaamaan Ketun keittiön kanssa.

Tarvitset



1½ dl kermaa
½ tummaa velkoa
levy taloussuklaata

Paloittele suklaalevy.

Kiehauta oluen ja kerman seos keskilämmöllä. Alenna lämpöä ja lisää suklaa pikku hiljaa nesteeseen jatkuvasti sekoittaen kunnes suklaa on sulanut.

Kommentit



Pohdimme yhdessä oluen määrää. Kokemuksesta tiedän, että olutruoassa liika olut pilaa kaiken. Päädyimme kokeilemaan puolta desiä olutta ja 1½ kermaa. Kiehautimme sen ja totesimme, että tämä on tasapainoinen maku vaikka taka-raivossa olikin ajatus, että 170 g suklaata tulee muuttamaan asioita hyvin paljon. Lopputuloksessa olut maistui vienosti. Seuraavalla kerralla 1 dl kermaa ja 1 dl olutta. Aivan ehdottomasti kehityskelpoista eli oishikatta 3/5.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Inkivääriolutjäätelö



Huhtikuun ruokahaasteen aihe on kiehtovasti olut, jota Äijäruokalasta käytetään usein sekä ruokajuomana että ruoan ainesosana. Inkiväärifriikkinä päätin käyttää oluena polttavan inkivääristä Williams Ginger -inkivääriolutta.

Tarvitset



0,5 l Williams Ginger -inkivääriolutta
9 g agar-agaria
vaniljajäätelöä
vasta jauhettua mustapippuria

Kaada inkivääriolut pannulle ja kiehauta. Lisää agar-agar ja keitä hiljaa silloin tällöin sekoittaen kunnes kaikki agar-agar on liuennut. Siirrä 20 minuutiksi syrjään jäähtymään.

Ota jäätelö pehmenemään.

Kun olutkiisseli on jäähtynyt leikkaa jäätelö annospaloiksi ja ripottele palojen päälle hieman mustapippuria. Lusikoi palojen päälle olutkiisseliä ja leikkaa reunat terävällä, ohuella veitsellä siisteiksi.

Kommentit





Olut pannulla toi mielikuvan kiehumisesta, vaikka se oli huoneenlämpöistä.

Tästä tuli kummallista, mutta hyvää, oishikatta 4/5. Leikatessa jäätelöä pursui rumasti kannen päälle - ehkä tämä pitäisi tehdä jonkinlaisessa muotissa? Annos kannattaa syödä veitsellä ja haarukalla eikä lusikalla sillä olutkiisseli on jäähtyessään varsin kiinteää tavaraa.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Sunnuntairuokaa



Sunnuntain illallinen sai alkunsa talvella löytäessäni Kampin keskuksesta alelaarista Gordon Ramsayn kirjan Sunnuntairuokaa. Kirja on tunnelmaltaan talvinen ja sen reseptit ovat kiinnostavia vaikka kirja hössöttääkin hieman liikaa perinteisen sunnuntairuokailun merkityksestä.

Rääväsuisella skottikokilla on karismaa, mutta liiallinen korsonkielen käyttäminen ja ihmisten julkinen nöyryyttäminen eivät ole minun juttuni. Silti, eikä edes ihan pikkuisen, teki mieli laittaa tämän blogauksen otsikoksi Fucking Lamb.

Lauantaina kävin ostamassa Hakaniemen torilta uusia perunoita ja kesäkurpitsan. Karitsan kareet ostin Hakkaraiselta ja lohen Reitin kalasta. Kauniina, kesäisenä päivänä oli hyvin helppoa rakastaa kotikaupunkiaan Hakaniemen torilla.

Ramsayn kokonaisuutta muokkasin melkoisesti. Alkuruoan vaihdoin suomalaiseksi: vodkagraavattua lohta varhaisperunoiden, jälkiuunileivän, voin ja tillin kera. Pääruoaksi oli Ramsayn kirjan lampaankaretta, mutta sitäkin yksinkertaistaen: ei yrttikuorrutetta. Karitsaksi vaihtuneen lampaan seuraksi ehdotetut maukkaan, mutta raskaanoloiset perunat, jätin kokonaan pois.

Vodkagraavattu lohi





Alkuruoka oli sekin ennalta kokeilematon Eeva Salosen Ruokatorstai-kirjasta peräisin oleva vodkagraavattu lohi. Alla resepti alkuperäisine määrineen, mutta minä käytin vain hieman vain hieman yli 400 g lohta ja puolet muista ainesosista kolmen ihmisen alkuruoaksi.

Koska en ymmärrä mitään vodkista uskoin myyjän suositukseen ja hankin Finlandiaa.

2 nahallista lohifilettä à 500 g
½ dl vodkaa
3 rkl karkeaa merisuolaa
3 rkl sokeria
1 dl tillisilppua

Poista lohesta selkäruodot. Aseta fileet voipaperille nahkapuoli alaspäin, valele alkoholilla ja hiero sokeri-suolaseos ja tilli pintaan. Aseta fileet vastakkain, kääri voipaperiin ja anna graavautua jääkaapissa yön yli tai vuorokauden. Käännä pakettia välillä, jotta graavautuminen tapahtuisi tasaisesti.

Karitsankare





kaksi karitsankaretta kahtia leikattuna
oliiviöljyä kypsentämiseen
merisuolaa ja mustapippuria

Poista kareista helposti irtoava kova rasva ja tee niihin ristikkäisiä viiltoja ja mausta reilusti. Anna maustua sillä välin kun esivalmistelet kesäkurpitsat. Paista kareet oliiviöljyssä kullanruskeiksi, noin neljä minuuttia kummaltakin puolelta. Pane pata 200 °C uuniin ja anna lihan kypsyä 10-15 minuuttia eli kunnes liha tuntuu kimmoisalta. Käytä digitaalista lihalämpömittaria jos sinulta sellainen löytyy. Lammas kannattaa jättää hieman roséksi.

Provençelaiset kesäkurpitsat



1 kesäkurpitsa
1 rasia kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä paistamiseen
rosmariininoksa, lehdet hienoksi silputtuina
merisuolaa
mustapippuria
½ rkl balsamiviinietikkaa
basilikanoksa, lehdet revittyinä

Leikkaa kesäkurpitsa vinosti senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. Kuumenna hiukan oliiviöljyä korkealaitaisessa paistinpannussa. Lisää kesäkurpitsaviipaleet ja silputtu rosmariini. Kypsennä minuutin verran. Mausta reilusti ja lisää loraus balsamiviinietikkaa. Kaada kirsikkatomaatit kattilaan ja kypsennä 2-3 minuuttia. Lisää vähän oliiviöljyä, mausteita ja etikkaa. Anna kypsyä kunnes kesäkurpitsa ja tomaatit alkavat pehmetä. Sekoita mukaan basilikanlehdet, tarkista maku ja tarjoile heti.

Minttusuklaa





Kuva on vanhemmasta postauksestani. Tällä kertaa kuva jäi ottamatta.

Kaupan pakastimien äärellä jäätelölaadun valintaa pohtiessani silmiini osui minttu ja koska tarkoituksenani oli tehdä sen seuraksi äijäklassikkoa ilkikurisuus iski: nuoruuteni aikojen teinikännijuoma. Saakohan sitä vielä? Itse olen siltä uskoakseni onnekseni välttynyt.

Maailmankaikkeuden yksinkertaisin suklaakastike valmistetaan kiehauttamalla 2 dl kermaa ja sulattamalla siihen 170 g tummaa suklaata. Yleensä olen käyttänyt Fazerin taloussuklaata, mutta nyt käytin seitsemänkymppistä. Pöydässä ehdotettiin, että kastikkeeseen voisi lirauttaa tilkan jallua.

Kommentit



Kolmen ruokalajin illallisia tulee tehtyä harvoin sillä siihen kuluu runsaasti aikaa enkä ole kovin perso jälkiruoille, mutta sunnuntaisin aika ei aseta jyrkkiä rajoja ja vieraat innoittavat panostamaan ruoanlaittoon. Tämä oli myös erittäin helppo ja nopea kokonaisuus.

Vodkagraavattu lohi oli yllättävän vähän vodkainen. Calvados tai Marskin ryyppy voisi olla mielenkiintoisempi ratkaisu. Karee onnistui hyvin, mutta se olisi saanut jäädä raa'emmaksi. Kesäkurpitsaa olisi saanut olla enemmän kasvislisukkeessa, mutta se oli loppujen lopuksi illallisen maukkain osa. Minttusuklaakin toimi hyvin. Oishikatta 3/5. Ei aivan nappiin, mutta kokille tuli hyvä mieli vieraitten vaatiessa uusintaa Ramsayn alkuperäisellä reseptillä.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Päärynäpiirakka

Eräs tuttavani pyysi päärynäpiirakkani reseptiä. Kuvaa minulla siitä ei ole, mutta näin syntyy yksinkertainen ja maukas jälkiruoka.

Tarvitset



Pohja


1½ dl sokeria
150 g voita
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte


vajaa kilo päärynöitä viipaloituna
2 dl kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria (itse käytän huomattavasti vähemmän, ehkä 0,6 dl)
hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl kanelia
mantelilastuja

Vatkaa sokeri ja sulatettu voi vaahdoksi. Vatkaa sekaan muna. Sekoita sekaan jauhot. Viipaloi päärynät ja aseta ne pohja päälle limittäin. Sekoita kermaviiliin munat, sokeri, valkopippuri ja kaneli. Kaada kermaviiliseos tasaisesti päärynöiden päälle. Ripottele päälle mantelilastuja. Paistetaan 180 °C noin 45 minuuttia.

EDIT

Päärynäpiirakasta on uudempikin blogaus kuvan kera.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Tintin juustokakku



Sain luvan julkaista Waterloon taistelun vuosipäivän herkullisen juustokakun, jonka meille loihti Tintti, reseptin. Kiitos!

Kuva ei valitettavasti tee oikeutta kakulle.

n. 200 g Digestive-keksejä
75 g margariinia tai voita
250 g maitorahkaa
250 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk persikoita mehussa
1 mandariini
1 rkl sitruunamehua
8 liivatelehteä

Laita liivatelehdet pehmenemään reiluun kylmään veteen.
Murustele keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Laita leivinpaperi
irtoreunavuoan pohjalle ja painele keksiseos tasaiseksi kerrokseksi.
Laita vuoka jääkaappiin. Ota yksi persikanpuolikas koristeluun ja
soseuta loput persikat. Sekoita joukkoon maitorahka ja tuorejuusto.
Vaahdota vaniljakastike erikseen. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi
mikroaaltouunissa. Puristele liivatelehdistä vesi ja sekoita kuumaan
sitruunamehuun. Lisää tarvittaessa tilkka kiehuvaa vettä. Sekoita
liivatelehdet maitorahkaseokseen ja lisää sen jälkeen vaniljavaahto
varovaisesti sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria
(tässä vaiheessa lisäsin tähän yksilöön sen mandariinin antamaan
makua). Kaada seos keksikerroksen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa
seuraavaan päivään. persikoiden sijaan voi käyttää muitakin hedelmiä.
Aprikoosit toimivat oikein hyvin.

tiistai 5. elokuuta 2008

Suklaatorttu

Tästä ei ole kuvaa, koska kamerani akkulaturi hajosi. Lopputulos oli hyvä pienissä määrin syötynä, mutta aivan liian raskasta, jotta sitä puputtaisi enemmän. Visuaalinen epäonnistuminen oli varsin täydellinen. Ei minusta yksinkertaisesti ole kondiittoriksi.

Tarvitset



250 g tummaa suklaata rouhittuna
225 g suolatonta voita paloiksi leikattuna
5 munaa
1¼ dkl pienikiteistä sokeria ja noin 1 rkl ripoteltavaksi vuokaan
1 rkl kaakajauhetta
4 tkl vaniljasokeria
kaakaojauhetta kakun päälle
suklaalastuja koristeluun

Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Voitele kevyest 23 cm irtopohjavuoka ja vuoraa sen pohja leivinpaperilla. Voitele paperi ja sirottele sen päälle hieman sokeria ja kallista liiat pois.

Kakku kypsennetään vesihauteessa, joten peitä vuoan pohja ja sivut kaksinkertaiella foliokerroksella, jottei vettä pääse vuokaan.

Sulata suklaa ja voi kasarissa miedolla lämmöllä ja usein sekoittaen sileäksi. Ota kasari liedeltä. Vatkaa munia ja 1&frack14; dkl sokeria sähkövatkaimella yksi minuutti. Yhdistä kaakao ja jäljellä oleva 1 rkl sokeria ja vatkaa ne hyvin munaseoksen sekaan, samoin vaniljasokeri ja vähitellen myös sulatettu suklaa. Kaada seos vuokaan ja naputtele vuokaa kevyesti ilmakuplien poistamiseksi.

Nosta kakkuvuoka uunipannuun ja kaada pannuun kiehuvaa vettä niin, että sitä on 2 cm korkeudelle. Paista 45-50 minuuttia kunnes kakun reunat ovat jähmettyneet ja keskusta yhä pehmeä. 5 cm päähän reunasta pistetun tikun pitäisi säilyä puhtaana. Nosta vuoka pois vedestä ja poista folisiirrä kakku ritlälle, poista vuoan reunat ja anna kakun jäähtyä kokonaan. Kakku laskee hieman keskeltä. Kumoa kakku ritilälle. Poista vuoan pohja ja paperi. Siivilöi kakun päälle runsaasti kaakajauhetta ja asettele suklaalastut kakun reunalle

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Päärynäpiirakkaakin blogipiknikillä



Kirjoitan tätä perjantai-iltana. Huomenna on ruokablogaajien piknik. Ensimmäinen ajatus oli tehdä piknikille quiche. Joko se tavallinen tai jotain kokeellista quicheä - muutama resepti odottaa kokeilua. Kokeellista vähän arastelen kun tapaan ihmisiä ensimmäistä kertaa. Sitten muistin tämän makean piirakan, josta olen saanut kehuja:"Tämä sinun omenapiirakkasi on hyvää.". Reseptin olen saanut kaikkein rakkaimmalta sisareltani, mutta olen vähentänyt täytteen sokeria, koska alkuperäinen resepti on minusta liian makea, mutta minä olenkin yleensä brutaalin kuiva ihminen.





Eksyäkseni hieman aiheesta: lomarahat polttivat tilillä pahasti ja aloitin kulutusjuhlat ostamalla uudet vaellussandaalit. Vanhoja tulee vähän ikävä, sillä niillä on taaperrettu sellaisissa paikoissa kuin Tokio, Matsumoto, Jokohama, Yokosuka, Kamakura, Kioto, Hiroshima ja Kure. En aio seurata Charles Chaplinin jalanjälkiä syömällä vaellussandaalejani, mutta seuraavat ostokset liittyivät hiukan ruokablogaamiseen: ostin Nikoniini käytetyn Nikkor AF Micro 60 mm makrolinssin ja SB-800 salamalaitteen. Tämä toivottavasti tulee parantamaan Äijäruokalan kuvien laatua.

Tarvitset



Pohja


1½ dl sokeria
150 g voita
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte




Kuten kuvasta näkee piirakan täyte ennen uunia ei ole erityisen ruokahalua herättävä näky.

vajaa kilo päärynöitä viipaloituna
2 dl kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria (itse käytän vähemmän)
hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl kanelia
mantelilastuja

Vatkaa sokeri ja sulatettu voi vaahdoksi. Vatkaa sekaan muna. Sekoita sekaan jauhot. Viipaloi päärynät ja aseta ne pohja päälle limittäin. Sekoita kermaviiliin munat, sokeri, valkopippuri ja kaneli. Ripottele päälle mantelilastuja. Paistetaan 180 °C noin 45 minuuttia.

Alla kuvia muiden mainioista syömisistä. Aivan uusi tuttavuus oli Kurpitsamoskan salaatti, jossa oli saitania (menikö oikein?), josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Koska minä lintsasin niin äijäruoasta vastasi sorsanpaistajien Cele. Kiehtovaa törmätä ruokalajeihin, joita ei koskaan tulisi tehtyä ja aineksiin, joita ei koskaan käyttäisi.








sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Rakkaus on kuollut



Rakkaus on kuollut., sanoi Veera. Manne vastasi:Vaikka ei rakkaus kuole se jättää meidät. Me tässä kuolemme. Kaksi näkökulmaa samaan asiaan. Freukkareissa on samankaltaista suomalaista melankolisuutta kuin Kaurismäkien elokuvissa vaikka elokuvat ovatkin tyyliteltyjempiä, mutta sekä Kaurismäet että Freukkarit ottavat usein kantaa tärkeisiin asioihin ja ovat heikompien puolella kuten vaikkapa elokuvassa Amazon tai biisissä Buuri Johannesburgista.

Meille särkynytsydämisille suositellaan usein lääkkeeksi suklaata. Kun maailma potkii niin hemmottelu parantaa mieltä. Ainakin tämä kevyt suklaakastike jäätelön kera tarjottuna on hemmottelua.

2 dl kermaa
150 g tummaa suklaata

Kaada kerma kasariin ja anna sen kiehahtaa. Paloittele suklaa ja laita palat kerman joukkoon. Laske lämöpä ja anna suklaan sulaa hitaasti. Hämmennä koko ajan.

Tarjoile jäätelön kera.

Näin yksinkertainen ei voi olla olematta hyvää ja tämä suklaakastike kirvoittaa aina muiston siitä, kuinka eräissä kotibileissä ystäväni viehättävä avec kysyi saako kattilan nuolla puhtaaksi. On asioita, joita naiselta ei voi kieltää.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Suklaata ja salmiakkia



Karkkia ei pahan sedän suussa juuri nähdä, mutta pidän silti suklaasta ja salmiakista ja kun bongasin kioskilla salmiakkisuklaata niin pakkohan sitä oli kokeilla. Maku ei ollut epämiellyttävä, mutta maut eivät minusta myöskään oikein sopineet yhteen. Salmiakissa oli mukana ärtsy salmiakkikossumaisuus ja se jyräsi suklaan alleen.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Japanilaista jälkiruokaa



Nihon ni kaerimasu. Äijäruokalassa ei ole ihan vähään aikaan käyty Japanissa, mutta ruokani maaliskuun ruokahaasteeseen on muunnos Emi Kazukon kirjasta Masterclass in Japanese Cooking löytyvästä midori no likyuru no kanten-yose'sta. Jäljelle jäi oikeastaan vain perusidea: hedelmää läpinäkyvässä hyytelössä. Tämä on oikeastaan aika kummallinen vieras keittiössäni, sillä en ole mitenkään jälkiruokaorientoitunut ihminen mitä nyt muutaman vuoden välein tulee tehtyä päärynäpiirakkaa sopivan tilaisuuden tullen, mutta kai kaikkea pitää kokeilla.

Kirjaviite on tässä se, että Terry Pratchettin kirjassa Sorcerer on hiukan hupaisa mies, jolla on haaremi, jossa hän ei toimi aivan tavalliseen tapaan. Tästä haaremista minun kielenkäyttööni on jäänyt hivenen asiaton kielikuva, jota käytin ensimmäisen kerran kun silloinen tyttöystäväni heräsi aamulla vierestäni:"Huomenta, oi Eiran persikkapyllyinen helmi!". Vastaus oli naurava "Ai, sitä on luettu Prattchettiä!". Kaupunginosan nimi on vaihdettu koska eksälläni on luonnollisesti oikeus olla tulematta blogatuksi.

Ainekset tähän jälkiruoakaan ovat olleet kaapissa jo monta viikkoa, mutta tämän kokeileminen odotti oikeaa tuulta eli sitä kuuluisaa viime hetken paniikkia. Ilmoittautumisaika haasteeseen kun päättyy vajaan kahden tunnin päästä.

Alkuperäisen reseptin
Midorin korvasin Pisan Ambon'illa, koska Midoria, tai muutakaan melonilikööriä, ei Suomesta taida mitenkään saada.

Tarvitset

Persikoituna viipaloituna
½ sitruunan mehu
4½ dl kivennäisvettä
10 g agar-agaria
110 ml Pisan Ambon -likööriä
4 rkl sokeria

Kiehauta likööriä kunnes alkoholi on haihtunut.

Kaada kivennäisvesi pannulle, kiehauta ja lisää agar-agar. Keitä kunnes agar-agar on kokonaan liuennut. Sekoita sillöin tällöin. Lisää sokeri ja sekoita kunnes se on kokonaan liuennut. Siirrä syrjään jäähtymään.

Kun neste on kädenlämpöistä lisää likööri ja sitruunamehu. Asettele vaikkapa englantilaistyyppiseen pieneen tuoppiiin ja lisää persikkaviipaleet. Anna rauhoittua 20 minuuttia.

Rahola agar-agarista.