sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Toast skagen



Ystäväni palasi juuri Tanskasta ja meilasi käyneensä muun muassa Skagenissa. Mitä tapahtuu katkaravuista pitävälle ruokablogaajalle? Syntyy pakkomielle saada toast skagen. Mielenkiintoista ruokalajissa on paitsi herkullinen maku niin myös se, että useat lähteet kutsuvat ruokalajia ruotsalaiseksi vaikka nimi tulee tanskalaiselta kaupungilta. Googlaamalla löytyi kuitenkin selitys: Toast Skagen kertoo, että annoksen kehitti ruotsalainen ravintoloitsija Tore Wretman. Verkosta löytyy varsin erilaisia reseptejä ja tässä on yksi lisää.

Resepti syntyi synteesinä ravintolakokemuksista ja verkosta löytämistäni Guardianin ja Hesarin resepteistä.

Tarvitset



kahdelle

170 g kuorittuja katkarapuja
ruohosipulia
tuoretta tilliä
2 rkl neitsytoliiviöljyä
3 rkl ranskankermaa
ripaukset valkopippuria ja suolaa
2 isoa paahtoleivän palaa
voita
kovaksi keitetty muna
2 sitruunalohkoa
muikunmätiä

Valuta katkaravut ja siirrä kulhoon. Hienonna ruohosipuli ja siirrä kulhoon. Hienonna suurin osa tillistä, mutta jätä kaksi tupsua koristeeksi. Lisää kulhoon tilli, oliiviöljy ja ranskankerma. Mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita varovaisesti, jotta katkaravut eivät rikkoutuisi.

Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää voi. Paahda leivät.

Siirrä leivät lautasille, levitä katkarapuseosta leiville, halkaise kananmuna pitkittäin kahtia ja aseta puolikkaat katkarapujen päälle. Koristele mädillä ja tillitupsuilla. Lisää sitruunalohkot lautasille.

Kommentit



Kahdelle tarkoittaa sitä, että tein tätä kaksi kertaa saman päivän aikana. Ensimmäisellä kerralla oli päivä ja sain siedettävän kuvan, mutta ensimmäisellä kerralla unohdin lisätä mädin. Toisen kerran tein yöpalan noin kahdelta yöllä (vuorokausirytmini sekoaa täysin aina kun olen lomalla) ja silloin kuvista tuli hämärässä suttuisia, joten kuvassa on mäditön versio.

Leivät voisi tietysti paahtaa myös leivänpaahtimessa, mutta pannulla voissa tulee parempaa. Varovainen pitää olla, sillä kuumalla pannulla voissa saa helposti aikaan karrelle palaneen leivän. Minulle ei tietenkään ole koskaan käynyt niin. Tällä kertaa onnistuin tuhoamaan yöversiossa yhden leipäviipaleen niin, että se päätyi biojätteeseen.

Kumpikin versio oli maukas. Oishikatta 4/5.

Muualla verkossa



Guardian: Jamie Oliver's Swedish Skagen recipe
Helsingin sanomat: Resepti: Toast Skagen

Olutfestareiden satoa

Suuret oluet - Pienet panimot -festarin sadosta jäi mieleen muutama asia. En pidä maistamistani juomista päiväkirjaa vaikka tiedän oikein hyvin, että pitäisi, jotta muistaisi vielä vuoden päästäkin mistä on pitänyt. Laatu oli pääosin kohdallaan, hiukan rumiakin voisi puhua, mutta tein sen jo paikan päällä.

Pöydässämme kävi kahteen kertaan kirkasta viinaa, mutta minulle riitti pelkkä nuuhkaisu ja mielessä oli kiinalainen hirssipontikka. Kiinaviinaa voisin jopa vieläkin ottaa nostalgiasyistä napsun vaikka tiedän, että seuraavana päivänä sen täyteläinen maku (paloöljyä, hammastahnaa, minttua) nouseekin röyhtäisyjen mukana takaisin suuhun.

Suurin ilahduksen aihe oli se kuinka monet pienpanimot tekevät nykyään siideriä. Pari maistamaani olivat laadukkaita englantilaistyyppisiä siidereitä; maailmalta löytyy parempia ja monipuolisempaa mutta pienpanimoiden siiderit voittavat mennen tullen isojen suomalaispanimoiden siiderit, joista suurta osaa voi kutsua siidereiksi vain sen takia, että sanalla siideri ei valitettavasti ole alkuperäsuojaa.

Erikoinen tuttavuus oli saarenmaalaisen Taakon sahti, joka oli aivan erilaista kuin suomalainen sahti. Ulkonäön perusteella sitä ei olisi edes olueksi uskonut, pikemminkin laihaksi ananasmehuksi. Se ei vienyt sydäntäni, mutta aivan hyvää se oli.

Sivujuonteena täytyy todeta, että Wotkinsin karhumakkara maistui oikein hyvältä. Jos törmään siihen kaupan hyllyllä paketti taatusti takertuu mukaan.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

St. Louis Kriek Pepsillä



Ihmettelin hieman kun kantis tilasi vieressäni punaviiniä Pepsi Maxilla - köyhän sangriaa kuulemma - mutta siitä syntyi keskustelu, jossa henkilökunta mainitsi, että St. Louis Kriek Pepsillä maistuu aivan Dr. Pepperiltä. Ajatus nostatti sen verran paljon kulmakarvoja, että pakkohan sitä oli kokeilla. Ja tosiaan, lopputulos muistutti Dr. Pepperiä, jota en tosin ole tainnut tällä vuosituhannella juoda, mutta Dr. Pepperin maku on niin omalaatuinen, että ei se ole täysin unohtunut. Pikkupullo olutta, 3 dl pullo Pepsiä ei aivan mahdu tuoppiin. Muutama jää ja erikoinen juoma oli valmis. Yhden joi mielellään, toinen ei uppoaisi. Kiitos, henkilökunta. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään tehdä moista sekoitusta vaikka shandystä olen kuullutkin.

Kemikaalikanaa

Hesarissa oli juttu Kemikaalikanaa. Oluttölkkiä ei tosiaan ole suunniteltu grillausta varten, mutta omat ennakkoluuloni sanovat, että nyt ollaan (taas) kemikaalihysterian puolella: IIIIIIIIIIIIIKKKK! Olen tehnyt tätä oikein maukasta ruokalajia muutaman kerran usean vuoden aikana Jamie Oliverin innoittamana. Niihin kahteen kanaan minä varmasti kuolen.

Ja, mikä estää siirtämästä olutta vaikkapa rosteriseen tai keraamiseen suunnilleen 33 cl oluttölkin kokoiseen astiaan?

torstai 28. heinäkuuta 2011

Linnakeikka



Heidi & Fabio Duo. Kamera unohtui valitettavasti aamulla kotiin.

Joitakin vuosia sitten törmäsin pikkujouluissa Lime Hill Quartetin solistiin Heidi Lehmuskumpuun ja meille syntyi hämmentävän nopeasti luottamuksellinen ystävyyssuhde, jossa voi puhua aivan mistä tahansa. Aloin käymään Lime Hill Quartetin keikoilla, joista toistaiseksi vaikuttavin on ollut yhteiskonsertti Millhill Big Bandin kanssa alkuvuodesta 2010. Konsertin karonkasta muistan hämmästyksen siitä kuinka paljon useampi kymmen jazz-muusikkoa kertoo muusikkovitsejä ja sen kuinka kysyin big bandin johtajalta Kimmo Leppälältä:"Mikä on big band?" Sain kommentin:"Hyvä kysymys.", erittäin mielenkiintoisen varttitunnin esitelmän, mutta en oikeastaan vastausta.

Kun ystäväni lähti joksikin aikaa New Yorkiin hän piti läksiäisensä ravintola Jailbirdissä, jossa kävin silloin ensimmäisen kerran. Ravintolan hieman erikoinen nimi selittyy sillä, että ravintola on tehty Nokan eli entisen Katajanokan lääninvankilan tiloihin. Me, jotka olemme koukussa Mika Kaurismäen elokuvaan Arvottomat, muistamme kohtauksen, jossa Manne sanoo:Niin kuin kolme kuukautta Nokalla? Sama paikka.

Tällä kertaa syy vierailuun oli Heidi & Fabio Duon keikka: bossa novaa groove-maustein, joka pidettiin Jailbirdin tunnelmallisella terassilla. Olutvalikoimaan en alkuillan kuumuudessa edes vilkaissut, mutta hanasta löytyi Crowmoore-siideriä. 6,50 €/4 dl on Suur-Kallion hintoihin tottuneelle hieman arvokas, mutta kaupungin kalleimpiin alueisiin kuuluvassa Katajanokassa hinta on säädyllinen.

Duo esitti kaksi settiä kappaleiden kielten ollessa englanti ja portugali enkä hämmästynyt kun alkoi Summertime. Heidin jo ennestään hyvä lauluääni on kehittynyt sitten viime kuuleman ja Fabio de Oliveira osoittautui erinomaiseksi kitaristiksi. Tämä oli hyvä keikka.

Jailbirdin ruoka



En enää muista mitä söin ensimmäisellä kerralla Jailbirdissä, mutta hyvää kabinetissa nautittu ruoka oli. Tällä kertaa söimme varsinaisessa ravintolatilassa, jossa aluksi huomaa ilmassa vienosti leijuvan tiilentuoksun, joka ensin hieman häiritsee kadoten hetken päästä huomaamattomuuteen.

Ruokalajin valinta ei ollut helppoa, mutta päädyin lopulta annokseen, jossa oli paistettu lohimedaljonki, korvasienikastiketta, juureksia ja uuniperuna. Kalan kypsyysaste oli hyvä, juurekset sopivan al dente. Uuniperuna olisi mielestäni saanut olla hivenen kypsempi, mutta ei se raaka ollut. Erinomainen annos ja muutkin olivat tyytyväisiä annoksiinsa. Koska olen onnistunut laittamaan tänä vuonna pari kertaa sammakon suuhuni näytin Heidille etukäteen tekstini jotten tekisi sitä taas, mutta hän halusi vain lisätä kehuja omasta annoksestaan liha oli kerrankin oikea medium-, josta verta tihkui.

Palvelu hieman töksähti aluksi, mutta kun kommunikaatiokatkos oli käsitelty se oli hyvää. Tarjoilijoista jäi erityisesti mieleen sympaattinen hyvää suomea puhunut turkkilaismies.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Suuret Oluet - Pienet Panimot 2011

Huomenna kello 12 alkaa Suuret Oluet - Pienet panimot tapahtuma (28.-30.7.2011). Veppisivua ei näytä pikaisella vilkaisulla löytyvän, mutta lättykirjasivu löytyy. Tulkaa tekin tutustumaan suomalaisiin käsityönä tehtyihin oluisiin, siidereihin ja viinoihin. Musiikkiakin on sitä kaipaaville tarjolla. Suosittelen käymään ensimmäisenä päivänä, jolloin kaikkea on vielä jäljellä, juomaan pieniä tuoppeja, jotta voi maistaa useampaa juomaa.

Mukaan ilmoittautuneet yritykset



Hollolan Hirvi, Hollola
Koskipanimo / Panimoravintola Plevna, Tampere
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Lakeuden Panimo / Mallaskoski, Seinäjoki
Lammin Sahti, Hämeenlinna
Malmgårdin Panimo, Loviisa
Nokian Panimo, Nokia
Panimoravintola Beer Hunter´s, Pori
Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
Stadin Panimo, Helsinki
Suomenlinnan Panimo, Helsinki
Teerenpeli Yhtiöt, Lahti ja Helsinki
Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Taako / Pihtlan Olut, Saarenmaa, Viro

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Porterhouse Temple Bräu

Uusi tuttavuus Porterhousen Temple Bräu on maistunut näin kesällä hyvältä minun suussani. Maukas, hieman sitruksinen vaalea lager. Myös muita Porterhouse oluita, joihin olen törmännyt (Red Ale, Hop Head ja erityisesti Plain Porter) voin suositella. Plain Porter tosin ei näin helteillä uppoa ainakaan minuun, mutta se on joka tapauksessa erittäin hyvä olut.

Muualla verkossa



RateBeer

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Petit pois frais à la l'anglaise



Pidän herneistä, mutta syystä tai toisesta tämä ranskalainen klassikko on jäänyt kokeilematta. Hyvin yksinkertaista: keitettyjä herneitä, mutta hieman huolellisemmin valmistettuna.

Tarvitset



1,3 kg hyvin pehmeitä, makeita, nuoria tuoreita herneitä
7-8 l vettä
1½ tl suolaa per vesilitra
suolaa ja valkopippuria
½-1 tl sirotesokeria
6 rkl voita nokareina

Kaada herneet kovaa kiehuvaan suolattuun veteen. Kuumenna vesi mahdollisimman nopeasti takaisin kiehuvaksi. Keitä hiljaa ilman kantta 4-8 minuuttia syöden silloin tällöin kokeeksi herneen.

Valuta herneet heti. Pane ne ja mausteet kattilaan ja kierittele niitä hiljaa kattilassa kohtalaisella lämmöllä niin, että kosteus haihtuu. Tarkista maku kaada herneet kuumalle vadille, lisää voinokareet ja tarjoa heti.

Kommentit



Keitettyjä herneitä. Hyvää. Liikaa valkopippuria. Oishikatta 3/5. Keitetyt herneet eivät ole ehkä maailman seksikkäin ruokalaji ja tästä ehkä olisi jäänyt blogaamatta ellen haluaisi kehaista hyvää tuotetta: olin jä päättänyt, että en enää ikinä ostaisi non-stick-paistinpannua kyllästyttäni siihen, että ne kestävät vuoden ja ovat sen jälkeen täysin kaput. Suurella epäluulolla ostin tarjouksesta Swiss Diamond -pannun, jota valmistaja muistaakseni mainostaa sanoilla virtuall indestructible. Valmistajan mukaan sen voi laittaa myös uuniin ja kerran olen kokeillutkin kokeillessani huonolla menestyksellä pommes annaa. Ostin myöhemmin toisen, isomman, normaalilla ja kalliilla hinnalla, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen. Katsotaan viiden vuoden päästä uudelleen ovatko ne todella virtually indestrucible. Setä on vähän kyyninen, mutta katsotaan.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ravintola Tori



Ravintola Tori on pieni ja sympaattinen punavuorelainen paikka, jonka legendaariset jallupullat bongasin ensimmäisen kerran Kulinaarimuruja-blogista. Paikka on yleensä täynnä kun sinne yrittää mennä, mutta näin kesäaikaan tilaa on enemmän koska ihmiset ovat mökeillään ja terassi on auki.

Kastike on tosin vaihtunut, mutta annos on edelleen erinomainen. Ja sen saa myös pienempänä versiona mikä on hieno juttu. Äijäruokala suosittelee.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Ananasjuttu



Idea tähän ruokaan syntyi eräästä todella "laadukkaasta" pubikeskustelusta. Pidän ananaksesta ja se sopii aika moneen asiaan, joista eräs on nopeasti pannulla pyöräytettynä syntyvä lisuke.

Tarvitset



1 cm paksuja naudan ulkofilepihvejä
merisuolaa
vastajauhettua mustapippuria
ananastuoremehua
maustevoita
ananaslohkon

Hiero pihvit suolalla ja mustapippurilla, laita astiaan ja peitä ananasmehulla. Anna marinoitua yön yli. Kuivaa ja paista haluamaasi kypsyysasteeseen. Tarjoa kesäperunoiden, maustevoin ja pannulla pyöräytetyn ananasviipaleen kanssa.

Kommentit



Setä tykkäsi. Hiukan arkista, mutta hyvää eli oishikatta 3/5.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Tiedusteluretki Suomenlinnaan



Kuninkaanportin kivitauluja. Yksi niistä, "Ifrån ödemarker äro desse Vargskiärsholmar ombytte till ett Sveaborg. Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp." on lukemattomia kertoja Suomen sisäpolitiikassa toisteltu lause.

Suomenlinna oli helppo valinta kesälinnakiertueeni ensimmäiseksi linnaksi koska se on lähimpänä, oli kaunis kesäpäivä ja sain houkuteltua duunikaverin seuraksi. Kauppatorin rannasta nousimme Helsingin seudun liikenteen lauttaan ja aloitimme matkan, jonka virallinen tekosyy oli Suomenlinnan panimo.

On jollain lailla noloa, että Helsingin kauneimmassa kaupunginosassa sijaitsevan linnoituksen panimossa ei ole tullut käytyä koskaan aikaisemmin. Käväisy ravintolassa jäi terassilla nautituksi Tin Soldier -tuopilliseksi. Tin Soldier erottuu edukseen suomalaisista limusiidereistä ja jyrää ne 6-0. Läpijuostu ravintolatila vaikutti viehättävältä ja etukäteen silmäilemäni ruokalista vaikuttaa kiinnostavalta. Tuolla pitää käydä kesän aikana syömässä.

Matkalla ravintolasta Vesikolle kamera ilmoitti This card cannot be used. Eli joko runko tai kortti irtisanoi itsensä ja ravintolasta ei siksi ole kuvia. Sen vuoksi blogauksen kuvat on otettu kännykkäkameralla.



Vesikko

Suomenlinnasta löytyy Vesikko, Suomen ainoa olemassa oleva sotilaskäyttöön tarkoitettu sukellusvene, joka on laajemmissa piireissä vähän tunnetun sotaa edeltävän suomalais-saksalaisen yhteistyön eräs tulos. Versaillesin rauhansopimus oli kieltänyt Saksalta sukellusveneet, joten uudet oli pakko tehdä ulkomailla.



Suomenlinnan kirkko on hyvin harvinaislaatuinen. Ensinnäkin se on vanha ortodoksinen kirkko, jonka sipulit peitettiin nykyisellä ulkomuodolla. Siellä alla niiden rakenteita on yhä edelleen. Toiseksi se on yksi maailman kolmesta kirkosta, joka toimii sekä kirkkona että majakkana.© Tomisti Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton




Lokkien vierailu viereisessä pöydässä ei ole erityisen miellyttävää, mutta meren läheisyydessä niin voi käydä. Minkäs teet.

Nälkämme tyydytimme Pizzeria Nikolaissa, joka teki useammankin vaikutuksen. Aluksi palvelu oli tunnelmaltaan nihkeää ja ilmeisesti kielimuurin takia siideritilaukseni piti toistaa ennenkuin sain Strongbow-tuopilliseni. Ei mitään mistä ei olisi selvinnyt ja palvelu parani ajan mittaan ja viimeistään mielialan korjasi osittain venäläisittäin nimetyltä pizzalistalta puolitettuna tilaamamme katariina, joka oli rapeapohjainen ja maukas. Ei parasta ikinä -pizza, mutta keittiöön lähtivät kehut ja kiitokset.



Varjoina minä ja työtoverini. Mitäköhän tarkoitusta varten tuo "kulho" on tehty?




1809, Suomen sota. 1855, Krimin sota. 1906 lienee Venäjän ja Japanin sota. 1917/1918 on tietysti sisällissota, mutta mistä tulee vuoden 1937 ja Suomenlinnan yhteys? Espanjan sisällissota? Ei kai nyt sentään vaikka siinä suomalaisia vapaaehtoisia taistelikin. Mutta muutakaan en keksi.

EDIT: Ystäväni korjasi harhaluuloni. Kysymyksessä on vuoden 1937 Vallisaaren räjähdyksen muistomerkki.



Ilmailuvoimien lentokonetehdas Suomenlinnassa oli minulle uusi juttu.



Suomelinna oli myös Ruotsin saaristolaivaston tukikohta ja siellä on edelleen telakka ja satama, jossa on sekä huviveneitä että rannikkovartioston aluksia. Tukkien päät on varmasti maalattu valkoiseksi niiden suojelemiseksi kuivattamisen aikana, mutta sitä en ymmärrä miksi tukit on kuorittu raidallisiksi.



Suomenlinnan telakka. Kävelisinkö noilla lankuilla? Aseella uhattuna, kyllä, mutta muuten en tällä akrofobialla.



Telakalta rannelle kävellessämme bongasimme minulle täyden uuden ravintolan Valimon ja pysähdyimme siiderille, joka oli Crowmoore Dry hanasta. Mistä pisteitä: onhan se teollinen bulkkisiideri, mutta varsin hyvä sellainen. Näkemäni annokset olivat kauniita ja erään lautasellisen päällä oli täysin raaka kananmuna. Valimossa syömässä käymisestä tuli kesäprojekti.



Ihan oikeita puhelinkoppeja. Wau.



Mantereelle palattuamme bongasimme norjalaisen raakapurjeketsin. En muista moista takilointia aikaisemmin nähneeni. Mielestäni se ei ollut perspektiiviväärinkäsitys vaan totta.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Broadoak Kingston Black



Kingston Black -omenoita © Andy Roberts Creative Commons Attribution 2.0 Generic

Tuttavan suosituksesta päädyin Black Dooriin - vai pitäisiköhän scififanin kirjoittaa Mustasta portista? - maistamaan real cideria. Broadoakin Kingston Black osoittautuikin miellyttäväksi tuttavuudeksi. Real ale on jo vanha juttu ainakin täällä Helsingissä, mutta real cider on vähemmän tiedostettu asia vaikka sitä saa säännöllisesti Black Doorin lisäksi ainakin Urkista. Minä pidin tästä erittäin paljon. Jos haluatte maistaa olkaa nopeita, sillä tynnyri kuulemma tyhjenee tänään tai huomenna.

Muiden kuin jalankulkijoiden kannattaa huomata melkoinen alkoholipitoisuus: 8,4 %.

Muualla verkossa



RateBeer

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Habaneroinkiväärimaustevoi



Pyrin tietoisesti välttämään liiallista chilin käyttöä, koska kapsasiini on addiktoiva aine. Mutta joskus pitää saada överit. Tällä kertaa syntyi habaneroinkiväärimaustevoi seuranaan naudan ulkofilepihvi, ryöpättyjä herneitä ja plantaasilta nostettuja timoja.

Tarvitset



170 g suolattua voita
muutama mustapippuri
kuivatun habaneron
2 cm tuoretta inkivääriä

Ota voi huoneenlämpöön ja anna sen pehmentyä kulhossa.

Hienonna mustapippuri huhmareessa ja siirrä kulhoon. Hienonna habanero huhmareessa ja siirrä kulhoon. Raasta inkivääri ja siirrä kulhoon. Sekoita tasaiseksi ja muotoile siitä folion sisällä pötkö. Anna kovettua jääkaapissa.

Kommentit



Miellyttävän tulista, maut tasapainossa, joten oishikatta 4/5. Jotain ystäväni kasvattamista habaneroista kertoo se, että keittiössä leijui pitkän aikaa jauhamisen jälkeen habaneron aromi.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Pinaattipekonipasta



Viime vuoden elokuussa kävin kirkkonummelaisessa Bistro o matissa syömässä ja ihastuin heidän pinaattipekonipastaansa ja nyt kun plantaasilta saa omaa, taatusti tuoretta pinaattia, niin sitähän piti kokeilla.

Tarvitset



pekonia
pastaa
tuoreita pinaatinlehtiä
vastaraastettua parmesania
vastajauhettua mustapippuria

Ruskista pekoni. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan. Ryöppää pinaatinlehdet. Laita pasta lautaselle ja pekonia pastan päälle. Lisää parmesan, pippuri ja pinaatinlehdet. Suolaa ei tarvitse sillä sitä tulee pekonista riittävästi.

Kommentit



Hyvää, mutta jälkimaku oli mustapippurinen. Sitä tuli siis liikaa eli oishikatta 3/5.

Queso blanco

Juuston tekeminen on ajatuksena kiehtonut minua jo pitkään, mutta tietoa sen tekemisestä on ollut vaikea löytää. Pubikeskusteluja Hauessa on käyty, juteltu blogaajakollegoiden kanssa ja kyselty kirjakaupoista kirjoja.

Ongelma poistui kun piipahdin Korkeavuorenkadulta Iso-Roballe muuttaneeseen Hobboksiin, josta paikkaa ihmetellessäni löysin Ricki Carrollin kirjan Home Cheese Making. Ajatuskin siitä, että voisi tehdä itse homejuustoja rokkaa! Bakteerikantoja saanee jostain verkosta (tai ehkä sen voisi "kopioida" kaupasta ostetusta juustosta?) kunhan googlaa, mutta yksinkertaisimmat reseptit ovat erittäin yksinkertaisia. Queso blancon resepti on yksi niistä.

Raaka-aineita löytyi suhteellisen vähällä vaivalla: raakamaitoa saa Helsingistä sekä Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä että Lasipalatsin Maatilatorista. Jälkimmäisestä löytyy lisäksi vuohenmaitoa eli maailma on kokeiluille suotuisa. Juustonjuoksutinta jouduin etsimään pidempään: Heimolan talon apteekista olisi saanut tilaamalla, Yliopiston apteekki kommentoi hämmästyksekseni "Ei valitettavasti kuulu valikoimaamme." mutta Stockmannin apteekin jääkaapista löytyi.

Tarvitset



3 l pastöroimatonta maitoa
2 dl etikkaa

Kuumenna maito 85 °C ja 87 °C välille. Sekoita säännöllisesti ettei maito pala pohjaan. Lisää etikka vähitellen maitoon. Jos haluat vähähappoisempaa juustoa voit nostaa lämpötilan 93 °C. Kun juusto on muodostunut kaada kattilan sisältö vauvanvaippaharsolla vuoratun lävikön läpi (ota hera talteen, sillä sitä voi käyttää vaikkapa leivontaan). Sido harso kiinni ja valuta useita tunteja tai kunnes juusto on rakenteeltaan haluttua.

Kommentit



Valutettuna juusto maistui happamalta, joka ei ollut yllätys etikan käytö vuoksi. Mutta maku oli miedon miellyttävä. Juusto jäi muruiseksi, joten se olisi varmaankin pitänyt puristaa kasaan ennen valuttamista. Jos jossain on oppimista niin tässä. Oishikatta 3/5, siis.

Oli mielenkiintoista seurata miten etikan lisääminen vähitellen vaikutti maidon koostumukseen. Tästä tulee mielenkiintoinen kulinaarinen matka.

Mistäköhän löytyisi kovien juustojen tekemiseen tarvittava juustoprässi? Omat käden taitoni kun eivät riitä.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Kesäkurpitsankukkatempura



Kesäkurpitsan kukkien syöminen ei tullut mieleenkään ennen kuin luin Jamie Oliverin kirjoja ja vaikka plantaasilla kesäkurpitsoja kasvaakin niin kokeilematta on jäänyt. Tänään kuitenkin poimin mukaani kukan, joka on käsittääkseni hyvin huonosti säilyvä, joten ryntäsin suihkun ja lyhyiden päikkäreiden jälkeen kokkaamaan.

Tarvitset



2½ dl vehnäjauhoja
2½ dl jääkylmää vettä
1 luomumunankeltuaisen

Sekoita tempurataikina. Sen ei kuulu olla tasainen, joten aivan pieni hetki riittää.

kesäkurpitsankukan
5 dl maultaan neutraalia oliiviöljyä
1 tl sesamöljyä

Laita kattilaan öljyt ja kuumenna friteerauslämpötilaan. Pyöräytä kukka nopeasti frittitaikinassa ja upota kukka hetkeksi öljyyn.

Kommentit



Tästä tuli aivan mielettömän hyvää, joten harvinainen oishikatta 5/5.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Oikaisu: Dong Bei Hun lounas



Korkeavuorenkadun alussa oleva Dong Bei Hu jää helposti huomaamatta sillä se on Eteläesplanadin sivukadulla.

Dong Bei Hun lounasta tuli kritisoitua taannoin rankalla näppäimistöllä. Ehkä upea illallinen oli jättänyt kohtuuttomia odotuksia tai sitten minulla oli vain huono onni. Ravintolalle pitää kuitenkin mielestäni antaa toinen tilaisuus ja Dong Bei Hun lounaiden kohdalla se on kannattanut. Esimerkiksi tänään syömäni kana-annos tomaateilla oli mieto, mutta mitä mainioin. Valitsin listalta sen, koska tomaattiin ei juuri kiinalaisessa ruoassa törmää.

Perun siis puheeni ja Dong Bei Hussa tulee varmasti käytyä jatkossakin lounaalla.

Give Me Liberty, or Give Me Death!



Huudahduksen Give me liberty, or give me death! historiaan voi käydä tutustumassa vaikkapa Wikipediasta, mutta tämän kirjoituksen aihe on hieno Anchorin panimon Liberty Ale. Tämä kauniisti humaloitu olut on erinomainen esimerkki siitä, että ajat jolloin yhdysvaltalaisista oluista kerrottu tarkoituksellisen huono kanoottivitsi oli säännöllistä kuultavaa, ovat ohi. Kannattaa kokeilla jos Liberty Ale osuu kohdalle.

Muualla verkossa



RateBeer

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Helkassa lounaalla

Monet ruokablogaajat muistavat hyvällä Helkan keittiön järjestämää tilaisuutta ja kokeilulistalla on ollut jo pitkään Helkan lounas, mutta koska Helka on varsin kaukana työpaikaltani en ole saanut aikaiseksi.

No, lopulta tuli käytyä. Salaattipöytä osoittautui erinomaiseksi: tuoreista ja laadukkaista ainesosista sai kasattua omanlaisensa salaatin - allergikkona minua ärsyttää se, että joissakin paikoissa on mahdotonta syödä alkusalaattia koska kaikessa on porkkanaraastetta. Leipä oli mainiota. Buffetin annokset olivat tavallista lounasruokaa. Kanarisotto oli ok, spagetti nurkistaan hivenen kuivunutta ja bolognese-kastike maistui oikein hyvin.

Baarin puolella silmääni pisti yksinäinen oluthana, jossa oli suomalaista bulkkilageria. Suomalaisuuten panostavana ravintolana Helkan hanaan sopisi pienpanimon laatuolut.

Ei siis täydellinen kokemus, mutta 9 € hintaan hinta/laatusuhde on hyvä. Jos Helka olisi lähempänä työpaikkaani siitä tulisi todennäköisesti säännöllinen lounaspaikka.

Miinuksia Helka saa flashilla toteutuista kotisivuista, joiden seurauksena lounaslista on Firefoxilla käyttökelvoton, mutta plussaa siitä että verkossa antamaani palautteeseeni vastattiin ripeästi. Plussaa myös ystävällisestä palvelusta.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Ravintola Sasso


Viikolla tuli käytyä pidemmällä lounaalla italialaisessa ravintolassa Sassossa isommalla porukalla. Ei mennyt täydellisesti, mutta ei todellakaan huonostikaan. Ruoka oli hyvää ja kaunista ja sitä oli riittävästi.

Alkukeitto, juurisellerikeitto ricotta-hunajavaahdolla, jäi minulta ja eräältä toiselta allergikolta väliin ja saimme tilalle alkusalaatin, jonka raaka-aineet olivat erittäin laadukkaita, mutta minun makuuni se oli hieman liian kirpeä. Makuasia, joten ei moitteita. Katsoin vierestä kaunista keittoa, mutta järki oli sanonut että en halua voida huonosti loppupäivää.

Pääruokana oli päivän kala ja katkarapurisottoa. Katkarapurisoton riisi oli hivenen, mutta ei pahasti, liian al dente. Maukasta silti. Ja se päivän kala, lohi: harvoin tapaa muualla kuin japanilaisessa ravintolassa kalaan, jonka kypsyysaste on Täydellinen. Mehukasta! Seurana oli jonkinlainen hollandaisekastikkeen muunnos, jota oli maustettu joko sitruunalla ja limetillä ja kirkkaan keltainen väri tuli varmaankin sahramista.

Jälkiruokana toiminut passionleivos mansikkasalaatilla oli kaunis ja maukas, mutta minulle liian makea. Kahvi oli kuulemma erinomaista, mutta meille teenjuojille tee oli täydellinen katastrofi. Aivan liian pitkään haudutettua kitkerää nestettä, jota en kyennyt juomaan loppuun.

Palvelu toimi koko ajan hyvin lounaskiireestä huolimatta, esimerkiksi viinin riittävyyttä seurattiin hyvin. Kysymykseemme kalan kastikkeesta olisimme halunneet hieman syvällisemmän vastauksen, mutta mistäpä tarjoilija olisi voinut tietää että kysyjistä toinen oli entinen ammattikokki ja toinen kastikkeita rakastava ruokablogaaja. Ison seurueen kolme allergikkoa huomioitiin sujuvasti. Pisteitä siitä.

Suosittelisinko? Kyllä, ainakin sen verran, että haluan kokeilla uudelleen.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Gyūdon



Kauniita kuvia donburi-annoksista ei saa, mutta ne ovat yksinkertainen ateriakokonaisuuksia ja helppoja valmistaa.

Minun on tehnyt jo pitkään mieli kokeilla gyūdonia eli naudanlihasta tehtyä donburia. Tokiosta ostamani Donburi-kirjan alkuperäiseksi, mitä se sitten tarkoittaakaan, väittämä resepti oli kovin moniaineisosainen, että yhdelle syöjän ja tolkuttoman vuorokaudenajan huomioonottaen yksinkertaistin reseptiä rajusti.

Päivän kokeilu oli käyttää paistamisessa myös sesam-öljyä sillä se on se alkuperäinen japanilaisen keittiön öljy kunnes jo kauan sitten paistoöljy vaihdettiin maultaan neutraaleihin öljyihin. Annos tuli tehtyä vapaalla kädellä mitään mittaamatta, koska a) nälkä b) kellonaika c) ruokaa, kuten kemiaakin, voi tietyissä tapauksissa tehdä mittayksiköillä liraus, luraus ja loraus.

Tarvitset



keitettyä riisiä
naudan ulkofilettä
kananmunan
puolikkaan sipulin
soijakastiketta
neutraalia öljyä
sesam-öljyä

Keitä riisi. Viipaloi sipuli ja laita se kylmään veteen. Paista kananmuna pannulla ilman öljyä. Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Valuta sipuliviipaleet ja laita ne talouspaperin päälle kuivumaan. Viipaloi paistettu kananmuna. Kuumenna neutraalin öljyn ja sesamöljyn seos ja paista liha nopeasti antamatta sen kuivua.

Laita riisi donburi-kulhon pohjalle, nosta päälle sipuli, liha ja kananmunaviipaleet. Lurauta hiukan soijaa päälle.

Kommentit



Soijakastike oli tarkoitus lisätä aivan viime tipassa lihojen paistuessa, mutta se vähän unohtui. Siitä huolimatta tästä tuli oishikatta 3+.

Pride-kulkue



Perinteinen kauniiden ilmojen istuskelupaikka: Suurkirkon portaat. Kirkkokin on komea nyt kun se restauroitu.

Matkani Pride-kulkueeseen alkoi Belgen siideriviikoilta, jossa tutustuin Lancaster Blushiin. Ei ollenkaan hassumpi siideri. Yritykseni saada tuttuja mukaan oli epäonnistunut: pari on ulkomailla, muutama mökillä ja yksi pelkäsi iskun uusiutumista.

Haahuilin Senaatintorilla etsien tuttuja, katsoin ihaillen kaunista naista, joka sitten tarkemmin katsoen olikin mies. Hymyilin itselleni. Etsintä loppui kun minua kopautettiin olkapäälle ja sitten meitä olikin neljä.



Kansallinen kokoomuskin oli paikalla kuten moni muukin puolue. Which is nice. Kristillisdemokraatteja ja Perussuomalaisia ei "yllättäen" näkynyt paikalla.



Kulkue Pohjoisesplanadilla.

Olin itsekin henkisesti valmistautunut siihen, että väkivaltaa voi tulla eteen, mutta onneksi mitään ei tapahtunut vaan tapahtuma oli leppoisa ja hauska.



Käteni, Pride-iskun uhri. Hyökkääjä oli reppuni. Jotenkin huvittavaa saada kaksi verinaarmua repulla, jossa vetoketjuja lukuunottamatta ei ole ainuttakaan metalliosaa.



Ainut ikävä asia oli se kuinka paljon poliiseja ja vartijoita tarvittiin tilaisuuden suojelemiseen. Kuvassa ratsupoliiseja Mannerheimintiellä.



Tapahtumissa on hauskaa myös se, että niissä saa ruokia, joihin ei muuten törmää. Tämä on afrikkalaista. Gourmeeta nämä eivät yleensä ole, mutta kaikkea pitää kokeilla.

Hukattuani tuttuni ihmispaljoudessa aloitin ruoan etsimisen ja sitä löytyikin. Valitsin luonnollisesti sellaisen, jota en ollut ikinä kokeillut: jostain päin Afrikkaa tulevaa ruokaa jamaicalaisen alkoholittoman inkiväärioluen kanssa. Annoksen joistakin komponenteista pidin paljonkin, mutta tummat pallerot olivat minulle liian outoja.

Tapanani on ostaa erilaisista tilaisuuksista muistoksi ja järjestävän tahon kannatukseksi T-paitoja. Tällä kertaa mukaan tuli kaksi erilaista Helsinki Pride 2011 paitaa. Hienoja paitoja, mutta niitä ei kannattane viedä väärään aikaan väärään paikkaan.



Tämän kyltin pointtia en ymmärrä. Olisikohan ollut samaa porukkaa, jotka mielenosoittivat myös avajaisissa? Avajaisissa ymmärsin kahden miehen kanssa jutellessani, että kyseessä olisi jonkinlainen sukupuolivähemmistöjen sisäinen ryhmä, joka vastustaa Priden "kaupallisuutta". En tiedä, mutta näin minulle väitettiin.



Vahinkolaukauksena syntynyt omakuva.



Taivaallisen rauhan aukiolle joku oli piirtänyt sateenkaaren.



Blackthornea lasissa Hauen terassilla.