Rahat puoliksi

Nettihesari kertoo meille että lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksen määrärahat on puolitettu. Tämän ovat luonnollisesti bonganneet Lindénin & Henriksonin mallia vastustavat aktiivit. Ajattelin ensin, että kyse ei ole samasta asiasta, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin: resursseja poistetaan paikasta, jossa niitä tarvitaan ja niitä käytetään paikassa, jossa tuloksena on vain lumevaikutus.

Lindéniä kohtaan on noussut lynkkausmieliala ja hänen eroaan vaativa addressi on kerännyt jo 12659 allekirjoitusta, joista yksi on minun. Netissä on paljon mob rule -piirteitä ja se näkyy tässäkin. Usein se on rumaa katsottavaa, mutta tällä kertaa en voi kuin tihkua empatiaa.

Valtavirtamedia on asiasta kummallisen hiljaa. Kaleva otti asian esiin pääkirjoituksessaan, mutta silläkin on ikävän paljon mukana "poissa silmistä, poissa mielestä" asennetta.

Kummallisinta koko episodissa on se, että kaikista maailman ihmisistä minä vouhkaan näin paljon lasten hyvinvoinnista.

Vaasankin veri vapisee

Jostain sain päähäni tehdä kotipizzaa. Sellaista, jota teki äiti ja joita tehtiin yläasteella köksäntunneilla. Edellisen kerran olen tainnut pyöräyttää moisen kun kaikkein rakkain ja ainut ex-avovaimoni ei vielä ollut ex.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt lausetta "seksi on kuin pizza". Se, joka väitteeseen uskoo ei ole mielestäni koskaan kokenut einespizzaa tai ole elänyt oikeasti toimivassa parisuhteessa. Olen mieluummin ilman pizzaa kuin syön einespizzan vaikka kieltämättä joskus tekisikin mieli tehdä sitä mikä saa Vaasankin veren vapisemaan.

Kaivoin yli 15 vuoden jälkeen esiin siniseen läpinäkyvään suojamuoviin käärityn Marketta Levannon ja Raisa Soinin kirjan Kotitalouden peruskurssi löytääkseni aidon kotipizzan pohjan ohjeen ja tiskasin melkein ikuisesti käyttämättä olleen pizzavuoan.

Pohja

1 dl vettä
15 g hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
2½ dl vehjäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen.

Sekoita muut aineet joukkoon.

Alusta taikinaa kunnes se on tasaista.

Taputtele taikina vuokaan tai pellille pyöreäksi ohueksi levyksi.

Anna pohjan kohota samalla kun valmistat täytteen.

Täyte

Lämmitä uuni 250-asteiseksi.

Täytteestä oli tarkoitus tehdä äärisimppeli nuoruuden eksopizzojen jälkeen, mutta se ei tällä kertaa oikein onnistunut vaan täytteeseen päätyi kaikenlaista.


Paketti HK:n Amerikan pekonia
400 g naudan paistijauhelihaa
purkki tomaattimurskaa (tomaatit näyttivät edelleenkin surullisilta)
oreganoa
mustapippuria
suolaa
keltasipuli viipaleina
punasipuli viipaleina
kalamata-oliiveja
jalapeno viipaleina
aurajuustoa murusina
punaleimaista emmental-juustoa raasteena

Paista pekoni rapeaksi. Siirrä syrjään.

Ruskista jauheliha. Lisää tomaattimurska ja lorauta tölkkiin vettä, jolla saat tomaatin jämät kaadettua pannulle. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes liika neste on haihtunut.

Kaada jauhelihakastike pohjalle. Levitä pekoni tasaisesti kastikkeen päälle. Levitä sipuli- ja punasipuliviipaleet kastikkeen päälle. Lisää oliivit ja jalapeno-viipaleet. Sirottele päälle aurajuustoa maun mukaan ja peitä runsaalla juustoraasteella. Paista noin vartti.

Oishikatta-asteikolla kolme: hyvää arkiruokaa, kehityskelpoista. Liian paljon erilaisia voimakkaita makuja. Seuraavalla kerralla ainakin jalopenot jäävät pois.

Tankit eivät muuten käy ollenkaan leppoisasti surraten. Siitä on jo yli kymmenen vuotta kun heräsin Niinisalossa Tiedustelu- ja sääkoulussa kun lauma panssareita saapui keskellä yötä varuskuntaan. Niistä lähti enemmän meteliä kuin hevibändistä.

Politiikkaa olutkastikkeessa

Harmaata ja kuten eilen ottamastani kuvasta näkyy purjehtimaankaan ei vähään aikaan pääse. Lomalleen olisi voinut saada parempaa säätä niin ilmastollisesti kuin poliittisestikin. No, kun keli on kurja niin voi ainakin rauhassa keskittyä kokkaamiseen.



Silloin tällöin olen bongannut kultakirjolohta Arabian K-kaupan kalatiskiltä, mutta aina tätä ennen se on jäänyt tiskille. Fisukaan ei ole eettisesti ongelmatonta ruokaa: luonnonvaraista kalaa ylikalastetaan ja kasvatus taas rehevöittää vesistöjä. Kasvissyöjää minusta ei kyllä saa tekemälläkään, joten pitää kai vain myöntää, että olen tässäkin suhteessa Paha Setä.

Paha setä olen myös siinä mielessä, että sorrun taas politiikkaan. Suosikkikansanedustajani Jyrki Kasvi blogasi hyvin siitä kuinka bitti uurnaan vilahtaa. Niinkin fiksu kaveri kuin Pekka Haavisto, johon olen useammankin kerran kohdentanut Vihreän tasa-arvoteon (eli olen äänestänyt Vihreää miestä), on joskus kirjoittanut positiivisesti nettiäänestyksestä. Pekka teki minuun suuren vaikutuksen Vihreiden toimistolla Haskin muistotilaisuudessa, mutta ainakin silloin monta vuotta sitten hänen käsityksensä nettiäänestyksestä olivat kovin optimistisia. Nettiäänestyksessä on paljon ongelmia eikä niihin IMAO löydy riittävän hyvää ratkaisua.

Nykyinen äänestysjärjestelmämme ottaa huomioon sen, että vaalien työntekijät eivät välttämättä luota toisiinsa. Nykyisessä rauhallisessa Konsensus-Suomessa on helppo tuuditauttua uneen, että yhteiskuntamme tulee jatkossakin olemaan vailla oikeasti merkittäviä ristiriitoja. Huomasitte varmaankin tuoreissa venäläisissä vaaleissa Ingushian ja Tshetsenian vaalitulokset? Valtapuolue sai 99 % kannatuksen. Uskottavaa, eikö? Erityisesti Tshetsheniassa.

Tämä pilakuva oikeastaan tiivistää kaiken olennaisen. Hyvät ihmiset, älkää luottako juttuihin, jotka eivät ole läpinäkyviä.

Jos seuraavissa diktaattorinvaaleissa äänestätte minua niin saatte kyllä nähdä muutoksia. Olen jo antanut diktaattorilupaukseni, mutta jätettäköön se tässä toistamatta sillä se on tarkoituksellisen pöyristyttävän kärjistetty versio mielipiteistäni. Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että Churchill oli oikeassa: demokratia on huonoin mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä lukuunottamatta niitä muita, joita on kokeiltu.

Nettiäänestysksessä äänestyjärjestelmän toimivuutta tärkeämpää tuntuu olevan se, että Suomi menestyisi paremmin vertailuissa, joissa pohditaan kuinka hyvin kansalaiset voivat vaikuttaa ympäristöönsä. Kumpikohan on vinossa, mittari vai mitattava?

Sensuuri/lapsipornokeskustelu käy kuumana. Maikkari julkaisi päivän pohjanoteerauksen julkistamalla täysin kritiikittä Poliisin tiedotteen. Maikkarin juttu muuttui tätä kirjoittaessa suorasta tiedotteen kopiosta uutista muistuttavaksi, mutta ei se vieläkään käsittele jutun todellista ongelmaa: sitä, että lapsia raiskataan kameroiden edessä. Esimerkiksi viulutehdasta sensuroivaa KRP:n listaa on perusteltu myös sillä, että ihmisiä suojellaan näkemästä vahingossa lapsipornoa. Käsi ylös, hyvä lukijani, jos olet nähnyt joskus vahingossa lapsipornoa. Minä en ole nähnyt sitä vahingossa ja KRP:n listan tarkastamisenkin olen jättänyt kovaluontoisemmille, joiden pää kestää nähdä kamaa, jonka sisällöstä marginaalinen osa on lapsipornoa.

Sensuroitujen saittien porno-osasta kuulemma suuri osa on laillista homopornoa. Kuinka yllättynyt olenkaan. Ja nyt ministerimme puhuu jo "lapsille haitallisesta aineistosta". Lapsille haitalliseen aineistoon taitaa kuulua homoseksuaalisuuden olemassaolon tiedostaminen, Pornaisten kunta ja ranskalainen nobelisti Perse.

Onneksi tästä maasta löytyy vielä järkeäkin käyttäviä poliitikkoja ja journalisteja kuten Aamulehden jutusta voimme huomata. Pisteet Kirsti Pohjoselle Aamulehteen ja Kasville Eduskuntaan.

Arvostelijalle lyödään otsaan leima, jossa lukee PEDOFIILI. Eräs neljän lapsen isäksi itseään kutsuva jo nimitteli Kasvin blogin kommenteissa Nikkiä lapsipornoharrastajaksi. Sen sijaan että ongelmalle oikeasti tehtäisiin jotain hyväuskoisen hölmöyden vuoksi sananvapaus ja lapset uhrataan. Tärkeintä on mielenrauha, joka säilyy kun pitää laput silmillä.

Kaiken tämän harmauden keskellä kuulin myös iloisen uutisen: kun KRP:n listasta nousi häly niin useammat listalla olleet oikeat kohteet on suljettu. Jos väite pitää paikkansa on syytä kysyä mitä järkeä listan salaamisessa on.

Ikävistä asioista ruokaan

Resepti on peräisin Arteknon julkaisemasta suuresta kastikekirjasta.

600 g ruodotonta kalaa
4 silputtua salottisipulia
3 dl kalalientä
150 g suolatonta voita
1 dl vaaleaa olutta
suolaa ja vastajauhettua pippuria
1 rkl hienonnettua ruohosipulia

Paista kala pienessä voimäärässä sipulin kanssa. Älä anna sipulin ruskistua.

Kaada olut ja kalaliemi kalan päälle. Hauduta miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia.

Annostole kala lämpimille lautasille. Keitä kastiketta hieman kokoon. Lisää voi nokareina koko ajan vatkaten. Mausta ja sirottele ruohosipuli kastikkeen päälle.

Oishikatta-asteikolla neljä. Oikein hyvää, mutta fisu katkesi kahtia ja senkin vuoksi asettelu ei ollut kohdallaan.

Syyllisyys blues

Vielä tärkeämpää kuin lähteminen on Syyllisen löytäminen ja tähän ruokalajiin Syyllinen on Pastanjauhannan Rosmariini. Olin jo jossain ruokablogien kommenteissa uhonnut tekeväni flaamilaista pataa ja tänään bongasin Pastanjauhannan muhevan olutpadan. Irlantilainen carbonnade herätti sekä kielellisen uteliaisuuteni että lihalliset himoni sillä onhan carbonnades à la flamande keittiöni klassisia reseptejä, joka sopii mainiosti tilanteisiin, joissa vieraita on hivenen enemmän. Rosmariini epäilee ruokalajin nimen tulevan italian sanasta carbonata (kuulinko jonkun ajattelevan spaghetti alla carbonaraa?). Olisi mielenkiintoista kuulla lisää tämän ruokalajin historiasta, etymologiasta ja eri versioista. Luonnontietelijä tunnistaa sanasta englannin kautta sanan carbon eli hiili. Karhuherralla, sillä sivistyneellä latinistilla, olisi varmaankin jotain sanottavaa aiheeseen. Millaista tästä tulisi jos kokeilisi erilaisia belgioluita?


Vähemmän vauraina vuosinani tämän ruokalajin hyviin puoliin kuului se, että olut on paljon edullisempaa kuin punaviini tai boeuf à la cataloneen tarvittava vermutti. Hyvälaatuinen liha ei tietenkään ole edullista, mutta tuolloin oli tapana jakaa kustannukset yhdessä. Keskiluokkaistuminen ja -ikäistyminen on johtanut siihen, että jokaista senttiä ei tarvitse laskea ja nykyään emäntä ja/tai isäntä tarjoavat ruoan. Vieraat saattavat tuoda tullessaan jotain. OPM sen sijaan vallitsee edelleenkin.

Carbonnades à la flamande

Kuudelle hengelle

1½ kg rasvatonta häränlihaa (tällä kertaa kaupasta löytyi paahtopaistia)
2-3 rkl öljyä
paksupohjainen paistinpannu

600 g sipuliviipaleita
suolaa
pippuria
tulenkestävä pata
4 murskattua valkosipulin lohkoa

2-3 dl häränlihalientä
4½-6 dl vaaleaa lager-olutta
2 rkl fariinisokeria
iso maustekimppu: 6 persiljanoksaa, laakerinlehti ja ½ tl timjamia harsokankaaseen siduttuna

1½ rkl maissijauhoa sekoitettuna 2 rkl viinietikkaa

Kuumenna uuni etukäteen 160-asteiseksi. Leikkaa liha 5-10 cm levyisiksi ja 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Kaada pannun pohjalle öljyä paistamiseen kuumenna se melkein savuavaksi. Ruskista liha muutama pala kerrallaan ja siirrä lihapalat syrjään.

Laske lämpöä ja ruskista sipuli kevyesti säännöllisesti sekoitellen. Ota pois lämmöltä, mausta suolalla, pippurilla ja lisää valkosipuli

Lado puolet lihasta pataan, mausta kevyesti suolalla ja pippurilla Levitä puolet sipulista lihapalojen päälle. Lisää loppu lihasta ja levitä päälle loppu sipuli.

Kuumenna lihaliemi paistinpannussa ja kaavi siihen kaikki pannuun hyytynyt lihamehu. Kaada se lihan päälle ja lisää olutta niin, että liha juuri ja juuri peittyy. Lisää fariinisokeri. Lisää maustekimppu lihaviipaleiden väliin. Kuumenna pata kiehumispisteeseen, pane kansi päälle ja laita pata uuniin. Hauduta 2½ tuntia.

Ota maustekimppu pois. Siivilöi paistinliemi padasta kattilaan ja kuori siitä pois rasva. Vatkaa suurus liemeen ja keitä hiljaa 3-4 minuuttia. Tarkista maku. Kaada kastike takaisin lihan päälle.


Tarjoa persiljaperunoiden tai voisien makaronien kera.

Koska Syyllinen on tiedossa tämä ruokalaji tulee nauttia kuunnellen Freud, Marx, Engels & Jungin biisiä Syyllisyys blues.

Italia-Ranska: 166-156

Pari päivää sitten kirjoitin siitä kuinka Ranskan presidentti haluaa ranskalaisen keittiön maailmanperintölistalle. Ideassa on tervettä pohjaa: ruokakulttuuri on arvokas osa perintöämme menneiltä sukupolvilta ja alue, jolla melkein jokainen voi olla luova.

Taustalla kuitenkin paistaa ikävästi sovinismi sanan vanhassa merkityksessä. Ja nyt italialaiset ovat haastaneet ranskalaiset maaotteluun, jossa he väittävät voittavansa 166-156. Coldiretti'n kommentti on irroitettu kontekstistaan vielä pahemmin kuin Sarcozyn lausahdus, mutta on silti pakko todeta, että ei ruokakulttuuri ole mitään jalkapalloa.

Kauan sitten...

...elämässäni kävi vierailulla nainen, johon olin korviani myöten rakastunut ja jota edelleen syvästi arvostan. Täysin ainutlaatuinen hän on siinä mielessä, että hän jätti keittiööni pysyvän jäljen tuomalla siihen uuden ruokalajin: tuorejuustotäytteiset jauhelihapihvit.



Perusidea on äärisimppeli: otetaan jauhelihaa ja taputellaan se littanaksi, lätkäistään päälle tuorejuustoa ja ehkä joitakin mausteita. Suljetaan. Paistetaan. Tätä yksinkertaisinta versiota en ole oikein koskaan saanut toimimaan ja yleensä teen jonkinlaisen tomaattikastikkeen seuraksi.

Tällä kertaa hihasta ravistettu resepti oli poikkeuksellisen monimutkainen. Tuorejuustona oli Creme Bonjourin aurinkokuivattu tomaatti -versio, lisäsin pihvin sisään hiukan oreganoa, ruskistin kummaltakin puolelta. Kaadoin päälle purkillisen suolalla ja mustapippurilla maustettua tomaattimurskaa (kaupan tomaatit olivat kovin surullisen näköisiä), lisäsin muutaman siivun President-merkkistä valkohomevuohenjuustoa. Tuuppasin 250-asteiseen uuniin, kymmenen minuuttia paistettuani lisäsin punasipuliviipaleita ja paistoin vielä toiset kymmenen minuuttia.



Pihvistä tulee aika iso ja siitä jää sinkulle seuraavaksikin päiväksi, mutta vasta nyt keksin järkevän tavan kierrättää pihvin: sen voi leikata kahtia ennen tarjoamista. Oishikatta-asteikolla kolme, jonka voisi ehkä määritellä myös niin, että kolme tarkoittaa hyvää arkiruokaa.

Kiitos vierailusta.

Pedispullat revisited

Kolmen tähden pedispullat osoittivat, että uuni on mainio tapa tehdä lihapullia ja jatkoin tätä linjaa tekemällä lihapullia naudan paistijauhelihasta ja lisäämäällä alkuperäisessä reseptissä olleen desin kermaviiliä, joka teki pullista kosteampia ja vähemmän rapeita. Kummasta sitten pitää enemmän?


Pedispullista kirjoittaminen sopii hyvin tämän hetken uutisiin. Ruokablogissa ei ehkä pitäisi kirjoittaa politiikasta ja äärimmäisen vastenmielisistä asioista kuten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Varsinkaan kun hyväksikäyttö kohdistuu lapsiin, mutta kun jo karitsapullablogauksessa tuli avauduttua niin avaudutaan nytkin. Matti Nikin lapsiporno.info räjäytti meidän nörttien hyvin tunteman ongelman silmille: ex-ministeri Huovisen läpiajama "vapaaehtoinen" lapsipornosuodatus ei toimi. KRP:n suodatuslistalta löytyy mm. viulutehtaan sivut ja kaikenlaista muutakin. Myös laillista pornoa ja valitettavasti myös lapsipornoa. Mutta mitä tekevät Suomen viranomaiset? Sen sijaan että he harrastaisivat viranomaisyhteistyötä pääosin EU:n ja Yhdysvaltain alueella olevien saittien sulkemiseksi he yrittävät sensuroida saitit. Sensurointi on erittäin helppo kiertää eikä siitä siis ole mitään hyötyä vaikka sensuurilista olisikin korrekti (mitä se ei todistetusti ole). Suvi Lindénin kommentit mm. Aamulehdessä osoittavat, että ministeri Lindén ei joko ei ole ymmärtänyt kritiikkiä, ei ole viitsinyt lukea sitä, ei osaa lukea tai hän ei suostu myöntämään olleensa väärässä. En ole aivan varma mistä vaihtoehdosta pitäisi olla eniten huolissaan.

• Aamulehden artikkeli


• Kansanedustaja Kasvin hyvä blogaus


• Rajusti ylilyövä pilakuva


• Kirjakaupassa


• Kirjakaupassa toisenkin kerran


• EFFI on jälleen kerran järjen ääni


• Kahden lapsen äidin avoin kirje

Anteeksi karkeuteni seuraavassa kappaleessa, mutta koska rouva ministeri ei näytä ymmärtävän lienee syytä olla brutaali:

Arvoisa ministeri Lindén: jos löytäisit minut jyystämästä naapurin tenevaa hiekkalaatikolla niin olisiko reaktiosi se, että kutsuisit poliisit, jotta he tulisivat vetämään ikkunaverhosi kiinni?

Poissa silmistä, poissa mielestä. Niinkö?

No niin, takaisin ruokaan.

Viikko sitten kävin ystäväpariskunnan luona vieden mukanani quiche au roquefortin. Yritin hiukan ehdotella kokeellista quicheä, mutta minulta kovasti toivottiin juuri sinihomejuustoversiota, joten tein sen. Vierailulla tein jotain hyvin harvinaista ja katsoin perheen rouvan kanssa televisiota - ruokaohjelmaa sentään. Ohjelmassa tehtiin ilmeisesti jamaikalaista grilliruokaa, johon tuli käsittämätön määrä mausteita omituisena yhdistelmänä, mutta lisukkeena oli grillitomaatteja, jotka saivat minut tekemään uunitomaatteja.

Uunitomaatit valkohomejuustolla

Televisio-ohjelmassa tomaatit täytettiin kermaisella mozzarellalla, mutta juustohyllyn edessä päädyin President-merkkiseen valkohomevuohenjuustoon.

Uunitomaatti yhdelle

Lämmitä uuni 175-asteiseksi.

1 pihvitomaatti
juustosuikaleita
tuoretta persiljaa hienonnettuna
sipulia hienonnettuna
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Leikkaa tomaatista pois hattu (kts. kuva). Poista tomaatista sisältö vaikkapa teelusikalla. Ripauta hieman mustapippuria ja suolaa.

Sekoita juusto, persilja ja sipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Täytä tomaatti sekoituksella ja paista 20 minuuttia uunissa.

Pedispullat viskikastikkeessa

Jokin aika sitten kirjoitin viskiruoasta. Viskipihvi on vieläkin aivoituksissani, mutta ensimmäisenä lautaselle päätyi eilisiä lihapullia viskikastikkeessa.

2 dl lihalientä
2 dl kermaa
¼ dl viskiä (tällä kertaa Taliskeria)
2 rkl beurre manié -suurustetta
mustapippuria
(suolaa)

Kastikkeesta tuli oikein hyvää. Oishikatta-asteikolla viisi.-

Maailmanperintöä

Nicolas Sarkozy haluaa ranskalaisen keittiön maailmanperintölistalle. Miten tähän sitten pitäisi suhtautua? Periranskalainen oman ylemmyyden korostaminen ärsyttää, mutta onhan se pakko myöntää, että ranskalaisen keittiön aarteet ovat vaikuttaneet paljon muuhun maailmaan. Mutta Sarcozy-setä, olisitko voinut olla vähän nöyrempi ja olla sanomatta Meillä on maailman paras ruokakulttuuri. Itse olen kotoisin perinteisesti rutiköyhästä Suomesta, joka ei ole voinut raaka-aineilla brassailla, mutta silti meillä on ruisleipä, karjalanpiirakat, poroa, riistaa ja fisua. Ranskalainen keittiö on suuri ja kuuluisa, mutta ei ainoa suuri ja kuuluisa.

Perkele.

Beurre manié

Voi-jauhosuurusteella saa suurustettua helposti kastikkeet ja pataruoat. Beurre manié pelastaa vaikkapa liiah ohueksi jääneen kastikkeen


Beurre manié 4 dl kastiketta

2 rkl pehmeää voita
2 rkl vehnäjauhoja

Sekoita yhteen jauhot ja voi. Nosta voijauhosekoitusta kiehuvaan kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua vielä 3-5 minuuttia.

Oishikatta-asteikko

Olen huomannut, että turhan harvoin tulee kuvattua fiiliksiä ruoasta. Miten järjestelmäylläpitäjän ja ohjelmistosuunnittelijan sekoitus yrittää parantaa tilannetta? No tietysti olemalla järjestelmällisempi, ja koska tällä ruokablogilla huomattava japanilainen vivahde vaikka helmikuun perusteella sitä onkin vaikea uskoa, niin ajattelin ottaa käyttöön oishikatta-asteikon. Oishii on japania ja tarkoittaa herkullista. Japaninkielen i-adjektiivit, toisin kuin na-adjektiivit, taipuvat aikamuodossa ja oishikatta on sanan oishii imperfektimuoto.

Oishikatta-indeksin idea on siis leikkimielisesti mitata sitä kuinka hyvältä kokista ja kokin masusta tuntuu ruoan jälkeen.

1. Tämä ei tule enää koskaan vierailemaan keittiössä.


2. Kyllähän tämän nyt söi, kelpaa kiireessä.


3. Kehityskelpoista, jatketaan kokeiluja.


4. Hyvää, mutta visuaalinen puoli ontui.


5. Hyvää ja kaunista (unelma onnesta).

Kriitikot jakelevat perinteisesti tähtiä. Mitä tekee Paha Äijä-Setä? Minulla on jo idea, mutta se vaatii vähän kuvankäsittelyä...

Côtes de porc poêlées

Koskakohan olen tehnyt viimeksi tehnyt näitä maittavia porsaankyljyksiä? Veikkaisin, että joskus 1990-luvun alussa. Kumma juttu, sillä hyvät kyljykset ovat hyviä kyljyksiä.

Resepti on peräisin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet vaikka minua kyllä hiukan hämmentää resesptissä se kuinka kuutta kyljystä voi valella kahdella ruokalusikallisella voita. Vai mitä minä en tällä kertaa tajua? Itse ratkaisen ongelman käyttämällä enemmän voita, jonka määrä riippuu padan koosta ja tietysti myös kyljysten määrästä.

Kyljykset kuudelle hengelle

6 porsaankyljystä vaikkapa suolamarinadissa
3-4 rkl öljyä
paksupohjainen, tulenkestävä pata
2 rkl voita
(2 halkaistua valkosipulin lohkoa)

kuuma tarjoiluvati
1 dl kuivaa valkoviiniä

Valmistus

Kuumenna uuni 175-asteiseksi.

Pyyhi kyljykset kuiviksi paperipyyhkeellä. Kuumenna öljy padassa hyvin kuumaksi ja ruskista kyljyksiä 2-3 kerrallaan molemmin puolin. Kun ne ovat ruskistuneet siirrä ne toiseen astiaan.

Ellei kyljyksiä ole marinoitu, mausta ne suolalla, pippurilla ja ¼ tl:lla timjamia tai salviaa.

Kaada rasva pois padasta ja pane pataan voi ja halutessasi valkosipuli (minä halusin). Pane kyljykset pataan hiukan limittäin. Valele niitä sulalla voilla. Pane kansi padan päälle ja kuumenna kunnes liha sihisee. Pane pata uuniin 25-30 minuutiksi. Käännä ja valele kyljyksiä 1-2 kertaa. Ne ovat kypsiä kun lihamehu on kirkkaankeltaista ilman pienintäkään ruusunpunervaa vivahdusta. Leikkaa viilto luuhun asti jos et ole varma.



Järjestä kyljykset kuumalle vadille kasvisten kera. Kyljyksistä on paiston aikana tihkunut n. 1 dl lihamehua. Poista siitä rasva 2 rkl lukuunottamatta ja lisää 1 dl nestettä ja keitä kiivaasti kokoon kaapien mukaan pataan hyytyneet paistamistähteet, kunnes padassa on noin 1 dl kastiketta. Tarkista maku ja kaada se kyljysten päälle.

Ellei kyljyksiä tarjota heti, pane ne takaisin pataan, vale niitä kastikkeella, pane kansi raolleen ja pidä noin 20 minuuttia lämpimänä uunissa, jonka lämpö on katkaistu.

Oishikatta-asteikolla 3:, melkein neljä. Hyvää, mutta kastike on hivenen liian voista. Saa säätää.

Marinadien puolesta!

Marinointi ei ole sama asia kuin paha ruoka, mutta marinadi pitää tehdä itse. Tämä marinadi on peräisin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet ja tekijät suosittelevat sitä kaikenlaiselle tuoreelle sianlihalle.

Marinointiajoista

Kyljykset ja leikkeet: vähintään 2 h, mieluummin 6-12 h.
Porsaan selkä: vähintään 6 h, mutta mieluummin 24 h.
Tuore kinkku ja lapapaisti: vähintään 2 päivää, mutta mieluummin 4-5 päivää.

Marinade séche

puolta sianlihakiloa kohti

1 tl suolaa
hyppysellinen vastajauhettua valkopippuria
¼ tl hienonnettua timjamia tai salviaa
hyppysellinen murennettua laakerinlehteä
hyppysellinen maustepippuria
(½ muserrettua valkosipulin lohkoa)

Sekoita kaikki aineksest ja hiero se sianlihan pintaan. Pane liha kannelliseen kulhoon. Kääntele lihaa 2-3 kertaa mikäli marinointiaika on lyhyt, useita kertoja päivässä jos marinointi kestää kauan.

Raaputa marinadi pois ennen lihan paistamista ja pyyhi liha huolellisesti kuivaksi paperipyyhkeillä.

Rosépippurikastike lihalle

Tästä ruoasta ei ole valokuvaa, sillä kamerani palautuu lainasta vasta huomenna iltapäivällä. Kamerapuutoksen olen ajatellut korvata kaapimalla muistoistani ranskalaisen kyljysreseptin ja samalla lanseerata oishikatta-asteikon. Tämä kastikeresepti on Arteknon Suuresta kastikekirjasta ja kirja suosittelee sitä kyljysten ja jauhelihapihvien kera. Tällä kertaa kuitenkin seurana oli pihvi. Kastiketta tulee reseptillä sen verran paljon, että huominen etätyölounas taitaa olla spydäri.

1 keltasipuli
1 rkl voita
1-2 rkl kuivattua ja rouhittua mustapippuria
1 rkl vaaleaa sinappia
1 dl paisto- tai lihalientä
3 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria

Silppua sipuli.

Sulata voi ja käristä sipuli rosépippurin kanssa, mutta älä anna ruskistua.

Lisää sinappi, paisto- tai lihaliemi ja kerma. Keitä kokoon koko ajan sekoittaen - teflonkastikasari säästää jatkuvan sekoittamisen tarpeelta. Suosittelen.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tired and Emotional

Torstaina istuimme kantapubissamme seurassamme harvinainen, mutta sitäkin tervetulleempi ystävämme Irlannista. Alkoholia kului jokseenkin käsittämättömiä määriä kun pöytään ilmestyi mm. puolitoistalitrainen(?) pullo belgiolutta ja kaksilitraisia pulloja Westonsin siideriä. En edes halua tietää kuinka paljon illan aikana kului nimikko-oluttani Bitter & Twistediä.

Opimme mainion termin Tired and Emotional, jota irkku kuulemma käyttää ollessaan hieman, öh, väsynyt. Kun eräs seurueemme jäsen esitti tähän vastauksena feikkikänniä kommentti oli No, now you are just drunk. Taksilla kotiin ravintolan mennessä kiinni.

Perjantaiksi oli sovittu illallinen ystävien kanssa, mutta ongelmia aiheutti se, että perjantaille ilmestyi pari kokousta out of the blue, joten en voinut tehdä etätöitä ja pyöräyttää samalla empanadaa, jonka oli tarkoitus olla alkuruoka. Tästä ei onneksi syntynyt ongelmaa koska toinen setä ehti pyöräyttää suklaakakun (tällä kertaa kokeellisena habanero-versiona) ja jumalainen emäntämme taikoi alkuruoaksi taivaallisen valkosipulikatkarapupaistoksen.

Pääruokana oli espanjalaista lammasta punaisten paprikoiden ja punaviinin kera. Yours vähemmän truly kohelsi keittiössä liian monta burgundinpadan varianttia tehneenä ja lisäsi ajattelmatta useamman desin vettä ja reippaan lurauksen punkkua pataan ajatellessaan, että kyllähän nyt lihapadassa juttujen pitää olla jokseenkin nesteen peitossa. Kypsymisaika tietysti pidentyi ja ruoka oli varmaankin kosteampaa kuin alkuperäinen idea oli ja alkuperäistä reseptiäkin pitää kyllä vielä joskus kokeilla. Tästä nyt kuitenkin tuli...

...lammasta ja punaisia paprikoita punaviinissä ajattelemattoman sedän tapaan

Alkuperäinen resepti on peräisin Pepita Ariksen kirjasta Espanjalainen keittiö. Sama kirja, josta löydettiin Ketun keittiöön carne con chocolate. Muuta tuosta kirjasta en ole vielä kokeillutkaan, mutta mielenkiintoinen se on!

4 annosta

1 rkl vehnäjauhoja
1 kg lampaan ulkofilettä kuutioituna
4 rkl oliiviöljyä
2 punasipulia viipaloituna
4 valkosipulinkynttä viipaloituina
2 tl paprikaa
½ neilikkaa
5 dl punaviiniä
1½ lammaslientä
2 laakerinlehteä
2 timjaminoksaa
3 punaista paprikaa halkaistuna ja simenettömänä
suolaa ja mustapppuria
(laakerinlehtiä ja timjaminoksia)

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Mausta jauhot ja jauhota lihakuutiot.

Kuumenna öljy paistinpannussa ruskista lihakuutiot. Siirrä uunivuokaan. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää vuokaan.

Lisää paprika, neilikka, punaviini, lammasliemi, laakerinlehdet, timjamin oksat sekä vettä sen verran että ainekset ovat nipinnapin peitossa. Kuumenna seos kiehuvaksi miedolla lämmmöllä. Lisää paprikanpuolikkaat. Kuumenna melkein kiehuvaksi liedellä ja peitä kannella tai foliolla ja anna paistua vajaat pari tuntia kunnes liha on kypsää. Koristele halutessessa laakerinlehdillä ja timjaminoksilla.

Tervetuliaismaljaksi cavaa, pari pulloa punkkua, välissä portviiniä ja kakun seurana V.S.O.P calvadosia. Illalla olimme tired and emotional, aamulla kukin tahoillamme tunsimme itsemme varmastikin kaikki jos ei Very Special Old Pale'ksi niin ainakin Old Pale'ksi.

Äijälounaalla

Karhuherran kanssa oli taannoin puhetta, että hän haluaisi lainata minulta Miyazakin elokuvan Porco Rosso (Kurenai no Buta) minulta. DVD on sikäli erittäin kummallinen, että en pysty katsomaan sitä nykyisellä 64-bittisellä Kubuntu asennuksellani. 32-bittisellä linuxilla se toimi kyllä oikein hyvin. Muiden leffojen kanssa vastaavia ongelmia ei ole vielä ollut, mutta sanokaa minun sanoneen, että nämä käytönestot tulevat vielä aiheuttamaan kulttuurin katoamista ikuisiksi ajoiksi. Kurosawa ei löytänyt yrityksistään huolimatta Dostojevski-filmatisointinsa The Idiot elokuvan täydellistä versiota Tohon arkistoista. Leffasta puuttuu pitkä pätkä inhimillisen epätäydellisyyden vuoksi eikä siihen aikaan yritetty tahallaan tehdä taiteesta nauttimiskelvotonta.

Sovimme, että käymme lounaalla Arminissa, jonka äijäruokaan voi luottaa. Annokset ovat minun makuuni turhan isoja ja ravintola kuuluu niihin moniin, joka täyttää salaattinsa porkkanaraasteella, jolloin se jää minulta automaattisesti allergian takia syömättä, mutta kun kerran ollaan äijälounaalla niin salaatin syömättä jättäminen lienee ok.

Ketturouva kuvasi kännykkäkameralla kaikkien annokset. Kitsune-san söi broileria, Karhuherra lehtipihvin ja minä kiskoin valkosipulihärän valkosipuliperunoilla. Toinen vakiannoksistani on fish and chips vaikka aika harvoin Arminissa tuleekin nykyään käytyä, koska Kluuvi-talossa ei enää työkokouksia pidetä koska kollegat muuttivat muualle.

Arminista olen omaksunut tapani tarjota tomaattiviipaleita paistettuina.

Vie vaikka Meksikoon...

...sanoo Arvottomissa nainen, joka on yhtä kaunis kuin öinen moottoritie.


Ensimmäinen otos HEMAPA-haasteesta sopii erääseen toiseen leffaan, jossa dialogia käydään tyyliin:"Tästä ei sitten puhuta." "Tästä vasta puhutaankin." Ensimmäisen otoksen idea oli olla jotain, jota löytyy melkein aina kaapista. Öljypurkkitonnikalaa, kalamata-oliiveja, kevätsipulia (tätä ei löydy aina), pakasteherneitä ja pakastemaissia. Maustettuna ja paprikaan tungettuna. Mutta lopputulos oli pahaa. Saatan olla vähän allerginen paprikalle, en ole aivan varma.


Toisessa otoksessa kokeilin minimaissilla terästettyä riisiä meksikolaiseen tapaan. Chili, hernekasvi ja maissi ovat kovin meksikolainen yhdistelmä, mutta kun tämäkin meni pieleen niin helmikuun haaste taitaa jäädä minulta väliin: rakas Nikonini on lähdössä lainaan sillä kaikkein rakkaimmalla sisarentyttärelläni on vanhojen tanssit ja digijärkkärissä on enemmän valovoimaa kuin tavallisessa digikamerassa. Vähän murisuttaa kameran lainaus, mutta itsehän ehdotin, joten olen myös syyllinen.

Riisiä meksikolaiseen tapaan

2 dl valkoista riisiä
Sipuli pilkottuna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
450 g tomaatteja kuorittuina, siemenet poistettuna ja pilkottuna
Miedonmakuista öljyä paistamiseen
9 dl kanalientä
Pussillinen keitettyjä pakasteherneitä
6 minimaissia
Mustapippuria
Suolaa maun mukaan
Punainen chili ruokailijaa kohti
Korianterin oksia koristeluun

Liota riisiä vartti kuumassa vedessä. Valuta kyllmässä juoksevassa vedessä. Valuta uudelleen ja siirrä syrjään.

Leikkaa chilit neljään haaraan ja liota jäävedessä kunnes ne aukeavat kukiksi.

Yhdistä sipuli, tomaatit ja valkosipuli. Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella.

Kuumenna öljy isossa paistinpannussa. Lisää riisi pyörittele miedolla lämmöllä kunnes riisi on kullanruskeaa. Siirrä syrjään.

Keitä tomaattivalkosipulisipuliseosta hiljaa pari-kolme minuuttia.

Lisää paistinpannuun kanaliemi ja tomaattivalkosipulisipuliseos. Tarkista maku. Kiehauta ja keitä mahdollisimman hiljaa 15-20 minuutti kunnes melkein kaikki neste on haihtunut.

Lisää maissi ja herneet. Keitä ilman kantta kunnes kaikki neste on haihtunut ja riisi on kypsää. Sekoita silloin tällöin.

Siirrä lautasille ja koristele chilikukkasin. Keittokirja käskee varoittamaan tulisuudesta, mutta Paha Setä sanoo, Siperia opettaa.

Pahan sedän keittiö ei oikeastaan suosittele. Lisukkeena tämä voisi olla ok, mutta yksinään ei nappaa ainakaan täällä.

Nøgne IPA

Kantapubissani törmäsin ensimmäisen kerran Nøgnen oiviin oluisiin. Ilokseni myös Alko myy Nøgnen IPA-olutta (India Pale Ale). IPA on normaalia EPA:a (English Pale Ale) vahvempaa ja voimakkaammin humaloitua, jotta olut kestäisi purjelaivan ruumassa toiselle puolelle palloa edes suunnilleen juomiskelpoisena.

Norja ei tule ensimmäisenä mieleen olutmaista puhuttaessa, mutta Nøgnen IPA on upean rapsakka äijäolut.

Kolmen tähden karitsapullat

Tosin karitsathan ovat melkein lapsia, joten ehkä näitä pitäisi kutsua kolmen tähden pedispulliksi? Poliittinen ilmapiiri on siellä, täällä ja tuolla sellainen, että mitä ihmeellisimpiä asioita voi ajaa läpi jos käyttää terrorisminvastaisuutta tai lastensuojelua kaapunaan. Harva kehtaa kritisoida kun tietää, että vastustajat leimaavat kritisoijan terroristien paapojaksi tai pedofiiliksi.


En ole seurannut tuoretta eduskunnan ahdistelu-episodia, mutta vaikka tiedänkin, että seksuaalinen ahdistelu on ongelma, niin minua risoo tämä mies=syyllinen, nainen=uhri, ajatusmaailma. Ilman lupaa housuihin syöksyvä täti ei ole yhtään sen vähemmän ahdisteleva kuin rintoja puristeleva setä. Ennenkaikkea asiaa ei pidä yksinkertaistaa, koska tilanteet eivät aina ole yksinkertaisia.

Ahdistelun voi kokea myös mukavana, jolloin se tietysti ei edes ole ahdistelua. Muinaisesta työpaikastani muistan itseäni vanhemman naisen, joka taputti minua pyllylle ja sanoi:"No, mutta sinähän vain pidät tästä." No niin pidinkin, koska pidin hänestä. Erään toisen naisen lähentelyistä taas en pitänyt. Hän nosti kätensä olkapäälleni ja kutsui minua aarteekseen. Kaipasin naisen implisiistä oikeutta vetää ahdistelijaa korville. En usko, että nainen tarkoitti mitään epämiellyttävää, mutta itse koin sen erittäin epämiellyttäväksi.

Itse heitän levotonta juttua mm. duunikaverieni kanssa ja uskon, että minulla on sen verran sosiaalista tajua, että tiedän kenen kanssa minulla on lupa olla levoton ja kenen kanssa ei. Ihmistuntemukseni ei kuitenkaan ole täydellinen ja tiedän varmasti ylittäneeni ns. kohteliaan flirtin rajat ainakin kerran. Siitä tuli ainakin minun mielestäni siisti, hiljainen yhteisymmärrys, että huumorintajut eivät nyt oikein kohdanneet, voisiko Paha Setä jatkossa olla heittämättä ihan tuollaista herjaa. Paha Setä puolustelee siis, eihän hän voi olla oikeasti tarkoituksella paha, eihän?

Pohjimmiltaan kyse on minusta siitä, että flirtti muuttuu ahdisteluksi siinä kohtaa kun flirttailun kohde ilmaisee, että tämä ei ole enää kivaa ja siinä vaiheessa herrasmies/hieno nainen lopettaa. Mutta ei se näinkään yksinkertaista ole: aina on tilanteita, joissa toinen ei kehtaa tai uskalla sanoa, että sori, tämä nyt ei käy. Ihmisen voi ajaa sosiaaliseen tilanteeseen, jossa on vaikea nostaa meteliä lähentelystä ja se tekee ahdistelusta vielä vastenmielisempää.

Mutta ikävää olisi sellainenkin työelämä, jossa ei voisi olla asiaton. Koskaan.



Kastike on pöllitty melkein suoraan Kulinaarimurulasta, mutta kermaa on kaksinkertainen määrä ja vettä on desi enemmän. Ilman lisänestettä kastike olisi ollut perunamuusi eikä kastike. Pullista tuli todella hyviä, mutta sinänsä hyvä kastike vaatii vielä lisäsäätöä. Lihapullien paistaminen uunissa on näköjään loistava idea! Perunamuusi on se klassinen lihapullien kaveri. Tällä kertaa voita tuli laitettua runsaanlaisesti kuten kuvasta näkee.

Karitsapullat

400 g karitsan paistijauhelihaa
1 dl korppujauhoja
Pieni sipuli jauhettuna
½ tl juustokuminaa
kananmuna, rakenne rikottuna
suolaa ja mustapippuria

Paista lihapullia kolme varttia 175-asteisessa uunissa pari kertaa paiston aikana pyöräyttäen.

Kastike

50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl demi glacea
3,5 dl vettä
2 rkl härkäfondia
2 dl ruokakermaa
0,5 dl Jaloviinaa

Sulata voi pannulla ja lisää vehnäjauhot. Ruskista jauhoja hiukan, lisää demi glace ja sekoita tasaiseksi. Lisää vesi ja fondi. Anna kastikkeen kiehua hiljaa puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma, jallu ja lihapullat.

Grillattua mikrokupua

Tästä ruokalajista on vaikea olla ylpeä. Se syntyi italialaisen possunfileen jämistä. Se valmistuu näin:

1. Lämmitetään eilistä ruokaa unohtaen, että mikro on grilliasennossa.


2. Ihmetellään miksi annos ei lämpene... No, lämmitetään vähän lisää.


3. Ai kupu sitten suli? *le, grillivastus unohtui päälle.

Ehkä on joskus terveellistä kerrata kielioppia kuten agressiivin sijamuotoja.

Porsaanfileetä katajanmarjojen ja laakerinlehtien kera

Miilunpolttajan pasta pahan sedän tapaan ei ollut se keittiömatka Italiaan, josta kirjoitin muutama päivä sitten. Deadline on ohi, joten taas voi keskittyä työntekoa tärkeämpään asiaan.

Sikäli olen huono kokki, että liemiäni en jaksa keittää itse vaan käytän kaupallisia fondeja. Pitäisi kai ryhdistäytyä, tehdä ja pakastaa sopivankokoisina kerta-annoksina. Itse tehty nyt kuitenkin on melkein aina parempaa kuin kaupasta ostettu.

Italialainen keittiö ansaitsisi enemmän huomiota kuin mitä se keittiössäni saa. Jollain tavalla se muistuttaa ranskalaista, mutta on kuitenkin hyvin omanlaisensa. Yksinkertaisempi, raikkaampi. Ei että ranskalaisessa keittiössä olisi mitään vikaa, päinvastoin.


Resepti on peräisin Elsi Kajanderin toimittamasta kirjasta Ihana Italian keittiö (WSOY 1999).

Tarvitset

2 rkl oliiviöljyä
818 g porsaan ulkofileetä
1 rkl katajanmarjoja karkeasti paloiteltuna
2 mausteneilikkaa
10 laakerinlehteä, mieluiten tuoreita ja yksi oksa koristeluun
2 isoa sipulia silputtuna
3 dl kuivaa valkoviiniä
1,5-4 dl kanalientä
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria

Kuumenna oliiviöljy isossa pannussa tai padassa, johon liha mahtuu. Ruskista liha kauttaaltaan.

Lisää katajanmarjat, neilikat, laakerinlehdet ja sipulisipppu ja sekoita öljyn joukkoon.

Mausta suolalla ja pippurilla ja kaada päälle valkoviini. Lisää vettä sen verran, että liha peittyy.

Peitä pata leivinpaperilla ja tiiviillä kannella ja keitä hyvin miedolla lämmöllä 1½ tuntia tai kunnes liha on kypsää.



Vältä nostamasta kantta kovin usein, mutta kurkista kuitenkin kerran tai pari lihan kypsyessä, pitääkö lisätä nestettä.

Nosta liha padasta ja aseta tarjoiluvadille. Peitä foliolla ja pidä kuumana.

Lisää pataan sen verran kanalientä, että se imee itseensä kaikki padan tiivistyneet maut. Kuumenna liemi kiuhuvaksi, tarkista maku ja siivilöi se. Jos haluat voit kaataa vähän lientä lihan pinnalle ja tarjota loput erikseen. Tarjoa liha kuumana, laakerinoksalla koristettuna.

Kirjan mukaan lihan voi aivan yhtä hyvin kypsentää 180 asteisessa uunissa.

Bonuksena tästä, kuten muistakin hyvistä pitkään valmistettavista ruokalajeista, kämpään syntyy tuoksu. Laakerinlehtä, nuuh!

Esipaistettu voitaikinapohja

Tarvitset

150 g voita
4,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
Pari hyppysellistä sokeria
Kylmää vettä

Kuutioi voi sivultaan puolen sentin kuutioiksi. Lisää jauhot. Sekoita. Lisää sokeri. Nypi voi ja jauhot sekaisin, mutta älä stressaa hyvästä sekoittamisesta. Tarkoitus on vain valmistella seuraavaa vaihetta eikä voi saa lämmitä liikaa. Lisää kylmä vesi ja sekoita sormenpäillä. Älä lisää vettä niin paljon, että taikina muuttuu tahmeaksi. Lisää vielä tilkka vettä saadaksesi mukaan taikinan ulkopuolelle jäänyt osa.

Pane taikina jauhotetulle pöydälle ja painele kämmenen tyvipuolella (jotta taikina ei lämpiäisi) kunnes voi ja jauhot sekoittuvat hyvin. Muotoile taikina parin-kolmen sentin pakuiseksi kiekoksi ja kaulitse irtopohjavuokaasi sopivaksi. Taita taikina puoliksi ja vielä toisen kerran puoliksi, jolloin taikina on helpompi siirtää vuokaan. Avaa taitokset vuoassa ja taputa taikina kiinni vuokaan.

Esipaista 12 minuuttia 200 °C. Lopputuloksesta saa siistimmän jos pohjan täyttää esipaistossa kuivilla herneillä, mutta se ei ole välttämätöntä.

Alkuperäisessä reseptissä taikina jäähdytetään pakastimessa tai jääkaapissa, mutta ainakin niissä jääkaapeissa, joita minä olen käyttänyt, taikina kovettuu ohjeen yön aikana liian kovaksi. Olen siis jättänyt tämän vaiheen väliin.

Quiche au roquefort

Tämän reseptin esikuva on peräisin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet, mutta täytettä on runsaammin ja kermajuusto on vaihtunut Valion mustaleimaiseksi emmentaliksi. Valkopippurin on korvannut musta. Roquefortia en ole itse asiassa koskaan käyttänyt vaan olen käyttänyt ihan tavallista Auraa. Pitäisi varmaankin joskus kokeilla.


Sherrysinihomeen ohella tämä quiche on saavuttanut erikoisaseman keittiössäni. On jopa hiukan pelottavaa mennä joihinkin tilaisuuksiin jos ei ole quicheä kainalossa ja jos ihmisiä on paljon tämä katoaa alta aikayksikön. Tänään soitin kahdelle viehättävälle A:lle, että quichea olisi tarjolla. Eivät ehtineet työkiireiden vuoksi heti. Ilman jäivät. Entinen esimieheni lohkaisi joskus saapuessaan myöhässä piknikille "Real men don't eat quiche. Especially when they are late."

Motiivi leipomiseen oli tällä kertaa mukavan duunikaverin eläkkeellelähtö. Päivänsankari ei itse ollut valitettavasti paikalla, mutta täytyy yrittää uudelleen.

Quiche on hyvää, ruokaisaa, mutta ei erityisen kevyttä ja näin juustoisena se on erityisen epäkevyttä. Quiche on määritelmän mukaan avoin voitaikinapiiras, jonka täytteenä on munaa ja jotain muuta. Se säilyy varsin hyvin ja sopii sen vuoksi vaikkapa piknikille Suokkiin.

Resepti

Olennaista tässä reseptissä on se, että valmista voitaikinapohjaa ei voi käyttää. Quiche ei yksinkertaisesti toimi lehtevällä pohjalla. Älkää edes yrittäkö.

Tarvitset

Puolikypsä voitaikinapohja
Aurajuustokolmio tai muuta sinihomejuustoa
Nyrkinkokoinen kimpale mustaleimaista emmentalia
Kolme kananmunaa
2 rkl pehmitettyä voita
Luraus kermaa
Mustapippuria

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Raasta mustaleima, laita kulhoon. Murenna sekaan aurajuusto. Sekoita haarukalla. Vatkaa munat sekaan haarukalla, lisää kerma ja mausta. Paista 35-45 minuuttia kunnes quiche on kohonnut ja sen pinta on ruskistunut.

Alkuperäisessä reseptissä on lisäksi ruoholaukkaa, jonka olen aina jättänyt kauppaan ja suolaa, jota pidän lähinnä quichen pilaamisena, koska käytetyt juustot ovat niin suolaisia.