torstai 12. tammikuuta 2012

New York, New York!



Pienen vihreän miehen minussa hieman nikotellessa astun tänään lennolle AY005 Helsingistä New Yorkiin Hyvässä seurassa ja pakollisten ja potentitiaalisten vierailukohteiden lista taskussani.

Musiikki





Musiikkina toimii lähes itseoikeutettuna musikaalin New York, New York teema vaikka itse musikaali ei suuriin suosikeihini kuulukaan.

Seuraavan parin viikon ajan asun Central Park Westillä, mikä tuntuu omituiselta, mutta uskottava se kai on. En ole matkustellut kovinkaan paljon ja pidemmälle matkalle lähtemisessä on minulle jännitystä ja jo se, että Helsingin joukkoliikenteen elektroniset lipunlukijat varoittavat lipun lähestyvästä vanhenemisesta tuntuu erikoiselta.

Presidentivaalit 2012





Kävimme aamulla äänestämässä ja oma kantani on se että kakkonen on ykkönen. Vuosia sitten eräässä muistotilaisuudessa Haavisto piti tyylikkään muistopuheen puoluetoimistolla. Se sai minut tutustumaan hänen ajatuksiinsa, joiden kanssa en luonnollisestikaan ole täysin samaa mieltä, mutta olen hänen kanssaan riittävän samaa mieltä asioista joten olen äänestänyt häntä aina kun se on ollut mahdollista.

Näiden vaalien lopputulos on niin selvä, että ei tarvitse taktikoida jotta epämieluisin ehdokas ei voittaisi, joten taktikoiminen ei kannata ensimmäisellä kierroksella, joten kannattaa äänestää sitä, jota kannattaa. Äijäruokala suosittelee Haavistoa, mutta ennen kaikkea yleensä äänestämistä.

Kun tämä teksti pullahtaa päivällä ulos olemme jossain Atlantin yläpuolella matkalla kohti John F. Kennedyn kansainvälistä lentokenttää jos kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan. Pitäkää Suomi pystyssä ja kokatkaa!

5 kommenttia:

maama kirjoitti...

Uskallan väittää puhuvani monen lukijan puolesta kun vaatimalla vaadin New york -aiheisia reseptejä seuraavaan postaukseen ;) Tai ainakin olisi kerrassaan mukanva saada "raporttia" Big Applessa nauttimistasi aterioista ja ruokakulttuurista yleensä.

Ravitseusopiskelijaa kun kiinnostaa kulttuuriruoat, ja Amerikka jos jokin on ruokakulttuurin ihmemaa!;) Hyvässä ja pahassa, tai pelkästään pahassa niin kauan kun kuulen sieltä jotain hyvää...

Mukavaa matkaa! Oivallinen äänestysvinkki tuo; Äänestäkää! Nykyään saa eniten vaikutettua asioihin sillä, että äänestää tai jättää äänestämättä, ei niinkään sillä ketä tai mitä puoluetta äänestää :D Lapun täyttäminen tai täyttämättä jättäminen on itsessään jo mielipide.

Ari Makela kirjoitti...

Reseptejä tuskin tulee matkan aikana vaan sen jälkeen: tarkoitus on leikkiä turistia ja hoitaa ihmissuhdetta ja jälkimäiseen tuskin on parasta se, että räjäytän päivittäin Vihreäsilmäisen daamin keittiön infernaaliseen tilaan.

Kävimme eilen syömässä aivan erinomaista periamerikkalaista ruokaa, josta myöhemmin, ehkä jo tänään, lisää. Heidi saattaa myös kirjoittaa omaan blogiinsa.

Luin kommenttisi Heidille ja hän puolestaan kommentoi, että täytyy muistaa että Yhdysvallat on iso maa ja New York on aivan oma maailmansa ja että täältä löytyy lähes minkä tahansa ruokakulttuurin edustus.

Rauna kirjoitti...

Mahtavaa matkaa! Kahteen viikkoon mahtuu varmasti paljon kaikkea kivaa, vaikka tarjonta on huimaa. Ruokapostaukset sieltä tottakai kiinnostaa, mutta myös yleinen fiilistely ja kuvat.

maama kirjoitti...

Rauna: Samoilla linjoilla! :) Antakaa palaa ja tuokaa New York blogiinne tekstien muodossa että mekin, raskaan työn raatajat(huh, opiskelu ja työ=itsemurha) saamme hiukan glamouria osaksemme ;)

Heidi Lehmuskumpu kirjoitti...

Kyllä, kovasti nautitaan. ;) Ja kirjoittelemme kumpikin blogeihimme kokemuksia. Omani tosin käsittelee New Yorkia laajemmin - ruoka vain yhtenä osana.

Maama, elän täällä myös opiskelu-työ-yhdistelmää, joten normaalisti päivillä on pituutta reippaasti. Mutta kaupunki antaa kummasti energiaa. :)