Gratin de pommes de terre et saucisson

Silmiäni on jo jonkin aikaa hivellyt kirjan Ranskalaisen keittiön salaisuudet resepti Gratin de pommes de terre et saucisson. Tuumasta toimeen, mutta englanninkielinen alkuteos puhuu keittämättömistä puolalaisista makkaroista ja suomennos lenkkimakkaroista, nakeista ja prinssimakkaroista joten en oikein tiedä missä mennään makkaroiden kanssa.

Makkaraksi tuli vaatimattomasta valikoimasta valittua Wilhelmin perusversio.

Tarvitset

1½ dl silputtua sipulia
200-250 g viipaloitua raakoja perunoita
makkaraa viipaloituna
3 munaa, joihin on vatkattu 3½ dl kermaa, ½ tl suolaa ja 1/8 tl pippuria
½ dl tahkojuustoa raastettuna
1 rkl voita

Kuumenna uuni 200 °C.

Käristä sipulia hiljaa voissa viitisen minuuttia niin, että se pehmenee mutta ei ruskistu.

Pane perunaviipaleet kiehuvaan suolattuun veteen ja keitä niitä 6-8 minuuttia kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Valuta ne hyvin.

Voitele vuoka. Levitä sen pohjalle puolet perunoista ja niiden päälle puolet sipulista. Lado päälle perunaviipaleet, loput sipulista ja lopuksi loput perunat.

Kaada perunoiden päälle muna-kermaseos ja ravistele astiaa, jotta neste valuisi pohjalle.

Sirota juustoraaste pinnalle. Lisää voi pikku nokareina.

Paista uunin yläosassa 30-40 minuuttia uunin yläosassa eli kunnes pinta on kauniisti ruskistunut.

Kommentit

Tästä tuli mieleen erään ranskaa taitavan sukulaiseni kommentti:"Ranskalaiset sukunimet kuulostavat hienolta kunnes ymmärtää mitä ne tarkoittavat." Mitä tämä olisi suomeksi? Perunagratiini makkaroilla on sekin vielä hieman posh.

Tästä tuli hyvää peruskotiruokaa eli oishikatta 3/5. Ei mikään taivas, mutta maistui oikein hyvin.

Joululahjaksi saamani isojen mustien lautasten sukulainen, hyvin syvä syvä lautanen, toimi tämän kanssa oikein hyvin. Erilaiset gratiinit ja pataruoat kun eivät yleensä ole kovin esteettisiä, joten lautasen syvyys peittää asioita. Kiitos kauniista lautasista!

SATVRNALIA MMDCCLXII

Kun vuosi oli vaihtumassa vuodesta MMDCCLXII (2762) vuoteen MMDCCLXIII oli jälleen kerran aika siirtyä viettämään saturnaliaa Ketun keittiöön.

Mikäli merkillinen vuosiluku ihmetyttää niin erään legendan mukaan Rooma perustettiin 753 eaa vaikka se todennäköisesti onkin vanhempi.

Torstaikalkkuna

Jouluksi valmistin elämäni ensimmäisen kerran kokonaisen linnun, joka ei ole kana. Luomukalkkunaa en valitettavasti löytänyt, mutta myönnettäköön että hyvin stressaavan elämäntilanteen vuoksi en häpeäkseni edes kovin paljon etsinyt. Kalkkunoita ei kovin jalosti kohdella.

Resepti on peräisin kirjasta Ruokatorstai. Kuvat eivät ole ottamiani, joten normaali blogini CC-lisensointi ei niitä koske.



Pääsimme tutustumaan myös fysiikkaan. Yllä oleva kuva kertoo alipaineesta.

Kalkkuna

noin 5 kilon kalkkuna
1 sitruunan mehu
2-3 tl suolaa
½ tl valkopippuria
75 g voisulaa

Kuivaa lintu ja hiero sisältä ja päältä mausteilla.

Sido kalkkuna ja aseta ritilälle uunipannun päälle kyljelleen. Voitele voisulalla ja paista 175 asteessa puoli tuntia. Käännä toiselle kyljelle, voitele ja paista puoli tuntia.

Käännä rinta ylöspäin, voitele ja jatka kypsentämistä. Suojaa lintu kypsymisen loppupuolella foliolla.

Varaa kypsymisaikaa 3-4 tuntia. Kypsän kalkkunan reisilihat ovat pehmeitä ja paistolämpömittari osoittaa 85 astetta.

Kastike

2 dl kanalientä
2 dl appelsiinimehua
3 rkl ohrakasta
½-1 dl kermaa
2 rkl sinihomejuustoa
1 tl curryä
2 tl rosépippuria
½ tl; rakuunaa
mustapippuria
(suolaa)

Sekoita kanaliemeen appelsiimehu ja Ohrakas ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiehua pari minuuttia.

Lisää kastikkeeseen kerma, murennettu sinihomejuusto ja mausteet. Kuumenna vielä kiehuvaksi.

Kommentit

Joulupöydässä kalkkunasta pidettiin ja kastikekin toimi, mutta suurin osa - mukaanlukien minä itse - olisi jättänyt curryn pois. Lautaskuvat on otettu joulupäivänä eli se oli jouduttu lämmittämään ja lämmitys tuli ilmeisesti tehtyä liian kovakouraisesti. Oishikatta 3/5 siis.

Inkiväärikossu

Muutama vuosi sitten sain päähäni tehdä ystävilleni uuden vuoden kortit (japanilainent tapa), mutta varsin merkilliset sellaiset: printtasin etiketit, joissa oli kaksi kanjia 悪 (aku, abstrakti paha) ja 蟻 (ari, muurahainen) ja onnentoivotukset villisian vuodelle. Tällä piti alunperin vastata joulukuun ruokahaasteeseen, mutta kun toteutus jäi tapaninpäivään niin en ollut ajoissa.


Ostin Alkosta niitä pieniä, litteitä lasisia kossupullo. Kaadoin jokaisesta kossupullosta pois kossua ja täytin vajauksen inkiväärisuikaleilla. Tämän jälkeen lisäsin pulloihin omat etikettini.

Koekaniit kuvailivat sanoilla "Raikasta.", "Kylmänä parempaa." No, kai se vihdoinkin oli aika tehdä itsellenikin. Annan tekeytyä pari viikkoa ja kokeilen sitten itsekin eikä vain tehdä sadistisia kokeita ystävillä.

メリークリスマス

Äijäruokala toivottaa lukijoilleen メリ クリマス eli merii kurisumasu.

Pilaf de Mouton à la Catalane

Julie & Julia tuli vihdoinkin nähtyä. Se on sympaattinen elokuva, joka on rakennettu upean keittokirjan, Mastering the Art of French Cooking, sekä kahden naisen ja heidän parisuhteidensa ympärille.

Leffa sai minut hyvälle tuulelle, liikuttumaankin eikä minulle aivan helposti elokuvissakaan käy niin. Aiheen lisäksi toinen hyvä syy käydä katsomassa elokuva oli Meryl Streep, joka on eräs suosikkinäyttelijöistäni. Julieta esittävä Amy Adams oli minulle uusi tuttavuus mutta minä, toisin kuin jotkut muut blogaajat, pidin hänestä.

Miettiessäni mitä kirjasta kokkaisin oli selvää, että se olisi pataruoka, jotta voisin käyttää le Creuset-pataani - samanlaista punaista kun leffassa käyttivät sekä Julia että Julie. Mietin kokkaisinko kakkososasta, joka sekin on erinomainen, mutta päätin sitten olla leffalle uskollinen. Selaillessani kirjaa aloitin kaloista, mutta en löytänyt patareseptiä. Carbonnades à la flamande on tullut jo blogattua ja sitä kuuluisinta, boeuf à la bourguignon'a on tullut tehtyä niin monta kertaa, että halusin kokeilla jotain uutta. Sivulla 348 silmään osui lammaspata, joka on boeuf à la catalanen, kirjan häränlihapatojen helmi, muunnos, jossa on naudanlihan sijasta lammasta. Alkuperäisessä reseptissä on lisäksi juustoraastetta, jonka jätin (lue: unohdin) tällä kertaa pois. Padasta tuli aivan riittävän tuhtia näinkin.

Alkuruokana toimi Quiche lorraine ja kasvislisuke oli carrottes étuvés au beurre.

Pilaf de Mouton à la Catalane

Tarvitset

170 g amerikan pekonia
2 rkl oliiviöljyä
1,4 kg luutonta lampaan lapaa
3½ dl sipulia viipaleina
2½ dll riisiä
2½ dl kuivaa valkoista vermuttia
noin 5 dl häränlihalientä
suolaa maun mukaan
¼ tl pippuria
2 valkosipulin lohkoa
hyppysellinen sahramia
murennettu laakerinlehti
450 g kypsiä, punaista tomaatteja, joista on kuoret, siemenet ja mehu poistettu

Ruskista liha kevyesti lähes savuavan kuumassa öljyssä. Siirrä pataan ja leikkaa pekoni, ruskista se kevyesti ja siirrä pataan. Siirrä syrjään, alenna lämpöä, ja ruskista sipuli kevyesti ja siirrä se pataan. Kaada viini pannulle ja sekoita, jotta saat paistamistähteet talteen. Kaada pataan.

Lisää lihalientä niin, että se ulottuu melkein lihan korkeudelle asti. Suolaa miedosti. Lisää pippuri, valkosipuli, timjami, laakerinlehti ja sahrami. Anna padan hautua tunti. Ota pata uunista ja lisää tomaatti. Laita pata takaisin uuniin ja anna kiehua hiljaa 1 tunti. Liha on kypsää kun haarukka lävistää sen helposti.

Kommentit

Boeuf à la catalanessa olen fuskannut jättämällä riisin pois itse padasta, mutta nyt sekin tuli kokeiltua. Lopputulos oli yllättävän kiinteä, mutta kypsyessään makuja imenyt riisi Toimi. Kaunista tästä ei tullut, mutta makua ei voinut moittia. Oishikatta 4/5 siis.

Erikoista oli se kuinka vähän tässä loppujen lopuksi maistui lammas.

Mikä kirja

Elokuva toi luonnollisesti mieleen ajatuksen, että minkä kirjan kokkaisin itse kokonaan lävitse. Kiinnostava ajatus, mutta joutuisin kiertelemään antennikammoani ja joitakin allergioitani. Nipo minussa sanoo myös, että kirjan tekijänoikeudet omistavalta taholta pitäisi saada lupa.

Muualla verkossa

The Julie/Julia Project

Jokapäiväistä leipää
Kurpitsamoska
Sillä sipuli
Kulinaarimuruja
Kulinaarimuruja burgundinpadan kimpussa

Carrottes étuvés au beurre

Tämä mainio resepti on peräisin Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Kuvaa ei tullut valitettavasti otettua.

Tarvitset

600 g porkkanoita
1 rkl sokeria
3½ dl vettä
1½ rkl voita
½ tl suolaa
hyppysellinen valkopippuria.

Ryöppää porkkanoita 5-8 minuuttia suolatussa vedessä. Leikkaa muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi.

Kiehauta porkkanat kattilassa, jossa on vesi, sokeri voi ja suola. Pane kansi päälle ja keitä 30-40 minuuttia hiljaa eli kunnes porkkanat ovat pehmeitä ja vesi haihtunut.

Kommentit

Oikein hyvää, mutta omat porkkanani kypsyivät paljon ennen 30 minuuttia. Taisin ryöpätä liian kauan? Oishikatta 4/5.

Quiche lorraine

Quiche lorraine on ehkä se klassisin quiche. Julia Childin reseptissä pekoni ryöpätään ja sitä on 100 g, mutta minulla ei ole tapana ryöpätä pekonia koska pidän siitä sellaisenaan ja pekonipaketin koko on 170 g, joten käytän sen kokonaan.

Tarvitset

voitaikinapohja
170 g pekonia
n. 1 l vettä
3 munaa
3½-4½ dl kermaa
½ tl suolaa
hyppysellinen valkopippuria
hyppysellinen muskottia
1-2 rkl voita herneen kokoisina nokareina

Paloittele pekoni ja ruskista se kevyesti paistinpannussa. Painele pekoni taikinakuoren pohjalle.

Vatkaa kulhossa sekaisin munat, kerma ja mausteet. Tarkista maku. Kaada seos taikinakuoreen ja levitä voinokareet pinnalle. Paista 30 minuuttia eli kunnes quiche on kohonnut ja ruskistunut.

Kommentit

Quiche lorrainea voisi kuvailla munakkaana voitaikinakuoressa. Tästä tuli hyvää, mutta minulla oli jonkinlainen lämpötilanhallintaongelma: quiche oli paljon pidempään kuin 30 minuuttia uunissa sen pinta hieman kärähti. Oishikatta 3/5.

Kuvan ottaminen jäi turhan myöhäiseen hetkeen: kuten japanilaiset ajattelevat niin annos menee rikki kun sen syöminen aloitetaan.

Ravintolakokemuksia

Helsingin keskustassa on hämmentävän vähän pubeja, joissa on kiinnostava valikoima. Ehkä se sitten johtuu siitä, että halpa Karhu ja Karjala kiinnostavat enemmän kuin persoonallinen olut. Keskustan hyviin paikkoihin kuuluu Kaisla, jossa on laaja valikoima oluita hanassa - myös suomalaisista pienpanimoista. Muutaman kokeilun perusteella pikkusyötävätkin ovat ok.

Viikolla olin pahalla päällä sillä olisin mennyt mieluummiin kotiin kuin duunitilaisuuteen, jonka tiesin jatkuvan pitkälle iltaan. Mutta kuten kovin usein käy niin tälläkin kertaa tilaisuus oli hauska kun sille vain antoi tilaisuuden. Paikkana toimi Vanha viilatehdas, jonka takan lämmössä oli mukava mukava valmistaa loimutettua setää. Paikka sai pisteitä hyvästä ruoasta ja siitä että se ei ollut ylenmäärin jouluinen vuodenajasta huolimatta. Esimerkiksi kinkun sijasta oli porsaan ulkofilettä ja mitään laatikoita ei ollut. Ei, ei minulla ole mitään perinteisiä suomalaisia jouluruokia vastaan - en vain halua pilata jouluani sillä, että syön niitä n+1 kertaa ennen joulua. Palvelu oli erinomaista, mutta sen tyyli oli epätavallisen ronski. Minä pidin siitä.

Ja se jälkiruoka: ulkonäkö toi mieleen maksapasteijan, mutta se oli kaikkea muuta. Kastikkeen kera tarjoiltu piparkakkujuttu oli omituinen, mutta oikein hyvä.

Jatkoille lähdin Oljenkorteen kuuntelemaan Oljenkorsi Small Bandiä ja vaikka en todellakaan ole joululaulujen ystävä (olkaa itse 10 vuotta Helsingin keskustassa töissä ja sietäkää sen jälkeen joululauluja...), mutta sahalla soitettu Jouluyö, juhlayö teki vaikutuksen.

Hirvipullia jallukermakastikkeessa

Lihapullista jallukermakastikkeessa on tullut moderni suomalainen klassikko. Tällä kertaa tein niitä hirven jauhelihasta ja tarjosin kuskusin kera.

Tarvitset

400 g hirven jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
pieni sipuli hienoksi raastettuna
½ tl juustokuminaa
kananmuna, rakenne rikottuna
suolaa ja mustapippuria

Muuotoile taikinasta pullia ja paista kolme varttia 175-asteisessa uunissa pari kertaa paiston aikana pyöräyttäen.

Kastike

2 rkl härkäfondia
2 dl ruokakermaa
0,5 dl Jaloviinaa
3 katajanmarjaa huhmaroituna
mustapippuria
(suolaa)

Sekoita kastikekasariin härkäfondi, ruokakerma ja jaloviina. Mausta. Keitä kokoon.

Kommentit

Tästä tuli ihan ok, mutta kastike ei pärjännyt hirven voimakkaalle maulle. Ei huono idea, mutta kastiketta pitää säätää - oishikatta 3/5 siis.

Keittokirjabongauksia

Joululahjaostoksilla bongasin Akateemisessa kolme keittokirjaa, jotka kiinnittivät huomioni. Taannoin jäi nimittäin harmittamaan, että Risto ja Ritva Lehmusoksan Mannerheimin pöydässä jäi hankkimatta ennen painoksen loppumista ja tuntui jotenkin oudolta, että olisin ostanut suomalaisen keittokirjan englanninkielisenä. Mutta nyt sitä taas saa! Tosin pehmeäkantisena, mutta onhan se puolet halvempikin kuin kovakantinen ensimmäinen painos. Lomaa sekä luku- ja kokkausaikaa odottaessa.

The Julie/Julia Project'sta kertova leffa on tehnyt tehtävänsä sillä näin ensimmäisen kerran Suomessa Julia Childin Mastering the Art of French Cooking -kirjan molemmat osat. Pehmeäkantisina nämäkin, mutta tälläkin kertaa hinta on puolet siitä mitä omat kovakantiseni maksoivat netissä. Childin kirjoja voi vilpittömästi suositella.

Päärynäpiirakka

Eräs tuttavani pyysi päärynäpiirakkani reseptiä. Kuvaa minulla siitä ei ole, mutta näin syntyy yksinkertainen ja maukas jälkiruoka.

Tarvitset

Pohja

1½ dl sokeria
150 g voita
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte

vajaa kilo päärynöitä viipaloituna
2 dl kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria (itse käytän huomattavasti vähemmän, ehkä 0,6 dl)
hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl kanelia
mantelilastuja

Vatkaa sokeri ja sulatettu voi vaahdoksi. Vatkaa sekaan muna. Sekoita sekaan jauhot. Viipaloi päärynät ja aseta ne pohja päälle limittäin. Sekoita kermaviiliin munat, sokeri, valkopippuri ja kaneli. Kaada kermaviiliseos tasaisesti päärynöiden päälle. Ripottele päälle mantelilastuja. Paistetaan 180 °C noin 45 minuuttia.

EDIT

Päärynäpiirakasta on uudempikin blogaus kuvan kera.

Oliivikastike

Kastike pohjautuu siihen, että istuin Pilsner Urquell -tuopillisen verran Arabian Chicosissa kun kiinteistövälittäjä esitteli kotiani ostajaehdokkaille. Seuranani oli Arteknon suuri kastikekirja, josta bongasin tomaattioliivikastikkeen. Reseptissä on peräti ½ dl chilikastiketta eikä lainkaan tomaattia, joten kyseessä täytyy olla tomaattikastike, jossa on chiliä.

Tarvitset

2 dl kermaa
12 mustaa, kivellistä kalamata-oliivia
makeaa thai-chilikastiketta maun mukaan
mustapippuria
voita

Revi oliivit palasiksi, poista kivi ja silppua oliiveja vielä hieman. Kuumenna voi kastikekasarissa ja lisää oliivit. Paista hetki. Lisää kerma ja mausta mustapippurilla ja chilikastikkeella. Suolaa ei tarvita, koska oliiveissa on sitä jo riittävästi. Keitä kokoon.

Tarjoile vaikkapa lämminsavulohen ja paistettujen perunoiden kera.

Kommentit

Oliivit jyräsivät alleen muun ruoan vaikka valmistusvaiheessa kastiketta maistelikin mielellään. Ehkä tätä voisi kokeilla vielä toisen kerran huomattavasti pienemmällä oliivimäärällä.

Pesäpuu

Viimeksi kalastaessani törmäsin Huvilan ja ravintola Pikkulinnun yhdessä tekemään Pesäpuu stouttiin. Se on vahva, yhdeksänprosenttinen olut. Makea ja vahva - ja minä en yleensä erityisesti välitä hyvin vahvoista oluista - mutta Pesäpuussa on jotain viehättävääkin. Ei siitä lempioluttani tulisi vaikka se jäisikin vakiovalikoimaan, mutta kannattaa kerran kokeilla jos on tummien oluiden ystävä. Stout, ainakaan siinä mielessä, missä minä stoutin ymmärrän, se ei maultaan tai suutuntumaltaan ole. Kahta en joisi saman illan aikana.

Analyyttisempiä arviointeja Pesäpuun edellisestä versiosta voi lukea ratebeeristä. Arde, kuka hän onkaan, ei innostu.

Paahdettuja balsamipuikuloita

Äijäruokalassa on eletty stressaavia aikoja sekä kotona (asuntoni myydään) ja töissä (melkoinen proggis meneillään). Kummassakin on hyvä puolensa: olen saanut siivottua pitkästä aikaa kunnolla ja työproggis antaa tilaisuuden korjata typeryyksiä, joita tulin tehneeksi vuosia sitten.

Edessä on pari kotini näyttöä, joten kielsin itseltäni liedellä paistamisen. Paistaa kuitenkin pitää, joten kehittelin edelleen uunissa paahdettuja perunoita.

Tarvitset

4 puikulaperunaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl valkoista balsamicoa
½ tl suolaa
¼ tl cayannepippuria
3 tippaa tabascoa



Harjaa perunat huolellisesti ja leikkaa pitkittäin kahtia. Sekoita muut ainekset keskenään ja sudi perunat seoksella. Paista 250 °C uunissa 15. Sivele perunat uudelleen ja pane perunat uudelleen vielä toiseksi vartiksi.

Kommentit

Näistä tuli kivoja. Pidän puikuloista ja kun otin vuoan uunista se kiehui iloisesti uunimakkarasta irronneen rasvan ja mausteseokseni sekoituksessa ja lopputulos teki hyvää perunan kuoripuolelle. Paistoaika osui varsin nappiin: perunat olivat kypsiä, mutta niillä oli miellyttävä rakenne. Mausteita olisi voinut käyttää reippaamminkin, mutta aivan ehdottomasti oishikatta 3/5.

Kuvasta näkee, että Hackmanin perinteinen Savonia-sarjan, josta kaikessa yksinkertaisuudessaan pidän, ei pärjää isoille lautasilleni, joista pidän vielä enemmän.

Mikä on keinotekoista?

Glutamaattia siivotaan pois elintarvikkeista kirjoittaa Hesari, mutta mikä on keinotekoista? Samaa tavaraa löytyy luonnosta ainakin merilevästä, mutta toki pienempinä pitoisuuksina kuin eineksestä tai huonon kiinalaisen ravintolan lounaasta. Vaikkapa liekitykseen käytetty viski on sekin melkoisen keinotekoinen tuote, jota ollaan prosessoitu pitkään ja hartaasti. Tosin se prosessointi on tehty hitaasti ja rakkaudella toisin kuin einespizza.

Muualla verkossa

Erinomainen blogaus aiheesta
Kauppalehti: Lihatalot: Nyt lähtee lisäaine

Naiset miesliikkeessä

Lukiessani Vihreän Miesliikkeen hallitukseen pääsi nainen ihmettelin ensin että mitä miesliikkeessä tekee nainen? Tasa-arvo ei kuulu niin asioihin, jotka ovat ylimpänä mielessäni, vaikka se onkin minulle tärkeä asia. Hetken mietittyäni päädyin siihen, että on hyvä asia että miehiin kohdistuvaa epätasa-arvoa pohtivat näkyvästi myös naiset. Sen olisi pitänyt olla itsestäänselvää.

Potkua tagineen

Ruokahaasteen aiheen valinta ei koskaan ollut näin helppoa. HOT HOT HOT! toi välittömästi mieleen Ghillie Başanin kirjan Marokkolainen keittiö ja sen taginet. Helsingin kosteaan, tuuliseen ja kylmään marraskuuhun mausteinen pataruoka sopii hienosti.

Tulisuutta tässä ruokalajissa edustavat inkivääri, cayannepippuri ja chili, joiden määrää lisäsin koska haasteen aihe on HOT. Silopersiljan jätin pois, koska sitä ei ollut ja viikolla opin, että ei se silopersiljakaan ole erityisesti minun makuuni vaikka monet sitä suitsuttavatkin. Mielijohteesta lisäsin rosmariinia.

Tämän ruokalajin raaka-aineiden hankinta alkoi epätavallisesti sillä kävin perjantaina oluella hyvää ruokaa arvostavan duunikaverini kanssa. Istahdimme hetken Pullmann'sissa - London Pride Real Ale -versiona ei voi olla ilahduttamatta, siirryimme Oosteriin, josta minut raahattiin Tunnelin S-Markettiin. Kaksi miestä ihailemassa kaappipakastimien, joista löytyy muunmuassa peltopyytä, sisältöä. Huvittavaa? Ehkä, mutta mukaani takertui vajaat puoli kiloa lampaan paistijauhelihaa, koska tiesin tekeväni tätä taginea.

En ole koskaan käynyt Marokossa tai edes marokkolaisessa ravintolassa, mutta kuskus on hyvää, tagine on kaunis ja tagine-ruokien täyteläisyydessä on jotain sielunräjäyttävää.

Ruoassa on kanelia, tällä kertaa aitoa eikä kassiaa. Ystäväni tilasi jostain verkkokaupasta ihka aitoa cinnamomum verumia puoli naulaa ja minäkin pääsin sadosta osalliseksi. On totta, että kassia aiheuttaa maksavaurioita, mutta jotenkin en jaksa hyppiä aiheesta seinille: eiköhän tyypillinen suomalainen hanki maksavaurionsa kossulla eikä korvapuusteilla.

Tarvitset

400-500 g hienoksi jauhettua lampaanlihaa
1½ isoa sipulia raastettuna
1½ isoa sipulia silputtuna
1-2 tl kanelia
1 tl juustokuminaa
ripaus cayannepippuria
3 rkl voita
25 g tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
3 hienoksi silputtua tulinen chili ilman siemeniä
hyppysellinen sahramia
runsas 1 tl korianteria
runsas 1 tl rosmariinia
sitruunan mehu
3 dl vettä
1 sitruuna neljään osaan lohkottuna
suolaa
mustapippuria

Sekoita lihaan sipuliraaste, kaneli, juustokumina ja cayannepippuri. Mausta suolallalla ja pippurilla ja vaivaa seosta pari minuuttia. Muovaa seoksesta pieniä lihapullia.

Sulata voi taginessa, lisää loput sipulista, inkivääri, chili ja sahrami. Paista seosta jatkuvasti sekoittaen kunnes sipuli alkaa saada väriä. Lisää korianteri ja sitruunamehu. Sekoita.

Kaada vesi tagineen ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää lihapullat nesteeseen, vähennä lämpöä ja laita kansi päälle. Keitä hiljaa 20 minuuttia välillä lihapullia käännellen.

Poista kansi, asettele sitruunalohkot lihapullien ympärille ja keitä ilman kantta 10 minuuttia niin että neste kiehuu hieman kokoon. Tarjoa kuumana suoraan taginesta. Aseta tarjolle leipää, jolla nesteen saa kerättyä lautaselta.

Musiikki

Marokkolaista musiikkia minulla ei ole, mutta malilaisen tuaregibändin Tinariwenin lempeät soundit sopivat hyvin tähän tulisenpehmeään pataan.

Kommentit

Jo ennen kannen laittamista liemi lupaili lämmöllään ja jalkipoltteellaan. Nostaessani kantta en voinut olla maistamatta lientä, joka osoittautui erittäin maukkaaksi. Lihapullistakaan en osannut pitää haarukkaa erossa ja ne osoittautuivat mehukkaiksi, liemen mukavasti maustamiksi. Sahrami antoi kauniisti väriä ja tulisuutta oli juuri sopivasti minun makuuni. Sitruuna lisäsi oman puraisunsa ja kun vielä mausteiden tasapaino meni nappiin niin tästä on pakko sanoa oishikatta 4/5.

Paistettua kananrintaa kookosmaidossa

Kookoksenhimon iskiessä turvauduin Babette de Rogières'n kirjaan Creole. Reseptiä muokkasin vaihtamalla kaksi kokonaista kookospähkinää kookoshiutaleisiin ja kaksi clovea, joilla kai tässä kohtaa tarkoitetaan neilikkaa, kolmannella valkosipulin kynnellä.

Tarvitset

100 g kookoshiutaleita
2 rkl neutraalia öljyä
500 g kanan rintafileitä
suolaa
mustapippuria
lehvä silopersiljaa silputtuna
ripaus korianteria
3 valkosipulin kynttä kokonaisina
2 sipulia pilkottuna
2½ dl vettä
ripaus jauhettua kanelia
2-3 rkl voita
2-3 rkl vehnäjauhoja
2½ dl kookosmaitoa

Kuumenna uuni 200 °C.

Kuumenna öljy raskaassa paistinpannussa matalalla lämmöllä ja ruskista rintafileet. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää kookoshiutaleet, persilja, korianteri, sipuli ja valkosipuli. Anna kiehua hiljaa 3 minuuttia.

Siirrä kana uuninkestävään astiaan ja mausta kanelilla.

Purista kastike hienojakoisen metallisiivilän läpi. Tee tahna sulattamalla voi ja sekoittamalla siihen jauhot. Anna tahnan viilentyä ja sekoita se siivilöityyn kastikkeeseen sekoittaen voimakkaasti. Lisää kookosmaito. Tarkista maku.

Kaada kastike kanan päälle. Paahda viisi minuuttia. Tarjoitele välittömästi.

Kommentit

Tästä tuli oikein hyvää ja kastikkeen suurustaminen uunissa oli minulle jotain aivan uutta. Kastike kuitenkin faasiseparoitui ja siksi oishikatta 3/5.

"Frank, käy sanomassa Frankille, että Pyono rantakallioilla kannattaa nähdä."

Kävin katsomassa sisareni ja sisarentyttäreni kanssa Hayayo Miyazakin uusimman elokuvan. Leffa on niin tuore, että en kirjoita siitä kovin paljon koska en halua spoilata, mutta leffaa toiseksi Totoroksi kutsuneet eivät ole väärässä. Pyono on sympaattinen ja tunteisiin vetoava.

Koska osaamme kaikki hiukan japania kävimme katsomassa japaninkielisen version sillä vaatimattomallakin kielitaidolla vivahteita saa irti enemmän tekstitysten avulla kuin dubatusta versiosta. Kutsutaanko ihmistä loppuliitteellä chan, san, sama vai jätetäänkö liite kokonaan pois, vaikkapa?

Leffa on miyazakimaiseen tyyliin kovin ai (愛). Japaninkielessä on erittäin kuvaava sana romanttiselle rakkaudelle, eikö totta? "Ai!"

Leffa on viehättävä varsinkin jos sitä vertaa sen barbaariseen esikuvaan Pieneen merenneitoon. Tälläkin Miyazakilla olisi voinut vastata lokakuun ruokahaasteeseen, tällä kertaa hamulla eli kinkulla.

Äijäruokala suosittelee. En kuulu niihin, joille Totoro on jotain hyvin erityistä vaan pidän enemmän Henkien kätkemästä tai Prinsessa Mononokesta, mutta sekä Totoro että Pyono ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Leffahaasteideoita

Pyörittelin monia ohjaajia ja elokuvia mielessäni, mutta hyvin nopeasti päädyin Akira Kurosawan Raniin, josta piti vastata, mutta koska sain kantapäähäni pöpön se jäi väliin. Tästä leffasta myöhemmin lisää, koska siitä on syvä halu blogata.

Kaurismäet

Ensimmäinen ajatus oli Arvottomien Calvados ja päivän salaatti-kohtaus eikä ajatukselle Calamari Unionin Kaks jäävettä. -lakonisuudelle voinut olla hymyilemättä. Rossosta olisi ehkä löytänyt jotakin - ainakin Rosso ammutaan elokuvan lopussa tamperelaiseen Rossoon, mutta Italian hieno keittiö oli jo siinä vaiheessa saanut useamman haastevastauksen.

Erityinen idea oli kokata Calamari Unionin kohtaus, jossa Frankiä näyttelevä Pantse Syrjä pyytää laskun syötyään, mutta poikkeaa vessaan ja hirttäytyy krakaansa. Minulla on jotenkin elänyt mielikuva, että kyseinen ravintola olisi Elite, mutta surffatessani tajusin että ei, ei se ole, joten Eliten erinomainen klassikkoannos Tauno Palon pihvi jäi tällä kertaa kokkaamatta.

Aistien valtakunta, Tappajakondomi ja Vapautunut mies

Aistien valtakunnasta olisi saanut raflaavimman vastauksen. Mihin vedetään pornon ja taiteen välinen veteen piirretty viiva? Eräs naispuolinen tuttavani, joka halveksuu pornoa, ei pidä Aistien valtakuntaa eli Ai no corridaa pornona. Siksikö, että hän pitää elokuvasta?

Minusta, jonka mielestä porno on ikävystyttävää, tämä elokuva kuten myös Ralf Königin homosarjakuvat ovat poikkeus: niiden pointti ei ole porno vaan ihmissuhteet, mutta sekä Aistien valtakunnassa että Königin sarjakuvissa on erittäin pornografisia kohtauksia. Königin sarjakuvista on tehty myös kaksi elokuvaa: Tappajakondomi ja Vapautunut mies, mutta ruoka ei ole kummassakaan merkittävässä osassa toisin kuin eräässä albumissa, joka lienee parempi jättää ruokablogin ulkopuolelle ellei sitten satu olemaan Paulin sukulaissielu.

Aistien valtakunnan ongelmaksi muodostui paitsi se että olen hillitty ja ujo niin myös se, että olen nähnyt leffan vain kerran enkä muista oliko siinä ruokaa.

Tätä leffaa katsoessaan tervejärkinen mies todellakin sanoo:"Ai!", mutta suomeksi. Tai ehkä:"Uik...".

Tyynykirja

Jos Aistien valtakunta on brutaali niin on sitä Peter Greenawayn tyynykirjakin. Se on kuitenkin paljon hillitympi ja siinä on myös eroottisesti viehättäviä kohtauksia.

Näin Tyynykirjan ensimmäisen kerran Arkistossa, joka oli silloin niin täynnä, että mahduimme niille takaseinää vasten oleville penkeille. Silloinen tyttöystäväni ja minä pidimme leffasta, mutta leffan jälkeen hän esitti retorisen kysymyksen:"Mitä se edessämme oleva pari oikein teki?". No, kaikki me tarvitsemme harrastuksen. Onneksi sen takaseinän penkkirivin ja siitä seuraavan penkkirivin välillä on iso tyhjä tila.

En muista onko Tyynykirjassa ruokaa, joten tämäkin leffa olisi pitänyt katsoa uudelleen ja sekin löytyy DVD-hyllystäni. No, jonain päivänä saatan kokata tästä leffasta.

Blade Runner

Ridley Scottin upea varjojen ja valojen teos. Muistin vasta haasteeseen vastattuani elokuvan alun nuudelikohtauksen. Leffa on eräs hienoimmista ja koska minulla on nuudelikausi olisin vastannut Blade Runnerilla jos olisin muistanut tämän yksityiskohdan aikaisemmin.

Tämän kuvan blogauksen silmä on Blade Runnerista.

Sanjuro

Kurosawan kuuluisimpiin elokuviin kuuluu Yojimbo. Hieno leffa ja Toshiro Mifune on loistava näyttelijä. Ruokaa Yojimbossa ei muistaakseni kuitenkaan ole jos saken ja kylmän riisin yhdistelmää ei lasketa.

Yojimbo menestyi niin hyvin, että sille tehtiin jatko-osa Sanjuro, joka tunnetaan harmittavan huonosti. Siitä löytyisi ruokakohtauksia, joista olisi voinut saada hyviä ideoita. Ja elokuvasta löytyy hieno sitaatti, jossa Mutsuban vaimo sanoo

Olet liian terävä. Se on sinun ongelmasi. Olet kuin paljastettu miekka. Terävä, alaston, huotratta. Viillät hyvin, mutta parhaat miekat pidetään huotrissaan.

Kurosawaa ylipäätää olisi kannattanut tutkia, mutta se olisi vaatinut melkoisen määrän aikaa DVD-hyllyni sisällön katsomisessa. Verkkoa kaivellessani paljastui myös, että Kurosawa oli hyvän ruoan ystävä.

Merry Christmas, Mr. Lawrence

Tämä hilpeä (yeah, right) pikku elokuva sijoittuu enimmäkseen toisen maailmansodan aikaiselle japanilaiselle vankileirille. Tästä olisi voinut kehittää vaikka idean mitä David Bowien näyttelemä aussiupseeri söi päästessään kotiin.

Sormusten herra -trilogia

Tästä olisi voinut keksiä monenlaista. Hobittiruokaa haastevastauksiin jo päätyikin. Mutta mitä muuta Denethor söi kuin kirsikkatomaatteja samalla kun Faramir hyökkäsi joukkoineen Osgiliathiin? Mitä Miruvor olisi? Tai örkkien voimajuoma?

Good Morning Vietman, Full Metal Jacket

Näihin kahteen hienoon elokuvaan olisi voinut ympätä vietnamilaista ruokaa.

Nasun suuri elokuva

Nasun kinkkuvoileivistä (sic) on tullut jo blogattuakin, mutta muuten Nalle-Puhin keittokirja on blogaamaton. Nalle-Puh-fanilta tämä on anteeksiantamatonta.

Moottoripyöräpäiväkirja

Che Guevarasta kertovasta leffasta olisi voinut hakea chimichurrimaisia fiiliksiä. Hugo Prattin Corto Maltese -sarjakuva-albumin Tango soundtrackin tahdissa.

Dong Bei Hu - China Tiger ja muita ravintoloita

Jotakuinkin tammikuusta asti on ollut puhetta entisen duunikaverini kanssa, että kävisimme syömässä jossakin. Ravintolaideoiden joukossa pyörähti ainakin Telakkakadun turkkilainen klassikko Ani, jossa ei ole tullut käytyä vuosikausiin. Ani ansaitsisi käynnin silloin tällöin, mutta se on olevinaan niin syrjässä että sinne ei tule lähdettyä.

Paikaksi valikoitui kahdeksan kuukauden pohtimisen aikana lopulta joidenkin kiinankävijöiden Helsingin autenttisimmaksi kuvailema kiinalainen ravintola Dong Bei Hu. Verkosta lukemani kommentit olivat enimmäkseen kiittäviä, mutta moitteitakin löytyi ja jotkut kiistivät ravintolan autenttisuuden, jota en itse osaa arvioida muuten kuin että minusta on hiukan kummallista puhua autenttisuudesta kiinalaisen ruoan yhteydessä sillä maa on valtava eikä sen ruokakulttuurikaan ole homogeeninen.

Sir Eino

Tapasimme Eteläesplanadilla sijaitsevassa olutravintola Sir Einossa, joka on minusta liian iso ja jonka olutvalikoima ei ole oikein minun makuuni, mutta paikka on ok. Se on lisäksi kokenut sitten edelllisen vierailun muodonmuutoksen: tupakkakoppi on siirtynyt ja paikkaan on ilmestynyt ruokapuoli, jonka lista vaikutti kiinnostavalta. Pitänee joskus kokeilla.

Dong Bei Hu

Siirtyessämme kulman taakse Dong Bei Hu -ravintolaan vastaanotto oli ystävällinen ja pöytävarausta hieman vaivanneet kieliongelmat olivat lähes olemattomia. Paikka on siisti, mutta sen akustiikassa olisi parantamisen varaa sillä paikan ollessa täynnä on silloin tällöin hiukan hankala kuulla mitä toinen sanoo.

Listalta valitsimme kanaa sitruskastikkeessa ja jättikatkarapuja cashew-pähkinöillä ja palanpainneeksi kiinalaista olutta. Tarjoilijalle sattui virhe ja saimmekin katkarapuannoksena katkarapuja makeassa kastikkeessa. Minua hivenen harmitti, mutta virheitä sattuu. Entä sitten? Kukaan ei kuole siihen, että ravintolassa saa ruokalajin pykälän verran vierestä. Sitä paitsi jättikatkarapuannos oli rakennettu niin kauniisti, että tuntui synniltä rikkoa se aloittamalla syöminen.

Molemmat annokset olivat erinomaisia, mutta valitettavasti ne olivan saman peruskastikkeen takia kovin samankaltaisia. Riisin kypsentäminen ei ole triviaalia edes riisinkeittimellä, mutta Dong Bei Hun riisi oli rakenteeltaan erittäin miellyttävää.

Pöydissä oli valmiiksi länsimaalaisten ruokaluvälineiden lisäksi myös puikot - piirre jota minä arvostan - mutta ärsyttävää oli se, että riisikuppeja ei ollut. Lopettaessamme ruokailuamme huomasimme, että kiinalaisilta vaikuttavat asiakkaat, joita oli useampi pöytäseuruellinen, sai riisikupit. Ehkä suomalaiset ovat niin tottuneet syömään riisinsä lautaselta, että asiakkaat eivät kuppeja kuitenkaan käyttäisi, mutta varsinkin kiinalaistyyppisillä tylpillä puikoilla riisi on hankala syödä lautaselta.

Dong Bei Huta voin suositella tämän yhden kokemuksen perusteella: ruoka on hyvää, palvelu on ystävällistä ja ystävällisyys paikkasi pienen ja ymmärrettävän kielimuuritakeltelun ja sattuneen ruokalajikömmädyksen. Ja sen riisikupin saanee kun osaa seuraavalla kerralla sellaista pyytää.

Masu ja mieli tyytyväisenä lähdimme ravintolasta ja minä onnistuin vielä unohtamaan sinne reppunikin, jonka kävin seuraavana päivänä hakemassa. Palvelu oli tässäkin kohtaa erinomaista ja minulta vielä kysyttiin mielipidettäni edellisen illan ruoasta.

Strindberg

Olen taitava sekoilemaan missä on Café Esplanad, jonka lohikeittoa on nyt vain pakko saada joskus lounaaksi ja Strindberg, mutta näin Googlen avulla voi tarkistaa, että se on Pohjoisespan ja Mikonkadun kulmassa. Tällä kertaa minut pelasti "Öö, tota, kumpi se nyt olikaan?" -ilmiöltä viehättävä seuralainen.

En ole edes tiedostanut, että Strindbergillä on yläkerta (ne portaat on piilotettu siihen heti ulko-oven jälkeen), mutta se osoittautui viihtyisäksi paikaksi, josta tosien oluen ystävälle ei löytynyt juuri mitään. Ilahduttavaa oli havaita, että Strindbergillä on pyttipannuviikot ja pöytämme kieppeiltä löytyi parikin Pyttipannukirjaa enkä voinut vastustaa esittelemällä kirjan persoonallisia ja hauskoja sarjakuvia kaverilleni.

Suomalaisittain erikoista on se, että ravintola ei laskuta juomia välittömästi vaan lasku maksetaan ruokaravintoloiden tyyliin vasta kun ollaan lähdössä.

Erinomaisen miellyttävä ilta ja kaikissa kolmessa ravintolassa tulee varmasti käytyä jatkossakin. Illan hyvää mieltä ei tuhonnut edes se, että kävelin Töölön kautta Hesaria pitkin kotiin tänne Arabiaan. Rakastan kotikaupunkiani, mutta en niitä örkkilaumoja, jotka mellastavat Hesarilla yhden aikaan yöllä.

Limelohi

Jane Lawsonin Yoshoku on kiinnostava kirja, jossa puhutaan ruoasta, jossa kerrotaan japanilaisesta ruoasta, jossa on voimakkaita vaikutteita länsimaisesta ruoasta. Eräs kirjan resepteistä on sitruslohi.

Tarvitset

neljä annospalaa lohta nahkoineen
1 rkl kasvisöljyä
1 tl sesamöljyä
1½ rkl soijakastiketta
60 ml sakea
1 rkl miriniä
1 rkl sitruuna- tai limemehua
2 tl tomusokeria
40 g suolatonta voita
¼ tl raastettua inkivääriä

Poista lohesta ruodot. Mausta pienellä suolamäärällä.

Kuumenna öljyt pannussa ja paista kalaa korkeahkolla lämmöllä nahkapuoli alaspäin neljä minuuttia tai kunnes nahka on ruskistunut. Laske lämpö keskilämmölle, käännä kala ja paista 2-3 minuuttia.

Poista ylimääräinen rasva pannulta ja lisää sake, mirin, sitrusmehu, sokeri, voi ja inkivääri, keitä kastiketta kokoon. Koristele mustilla sesaminsiemenillä, joita minulla ei ollut.

Kommentit

En oikein tiedä mikä kalassa teki siitä yoshokua - ehkä voi. Lopputulos oli varsin mainio, mutta kalasta olisi voinut paistaa tällä kertaa rapsakamman.

O-nigiri

Lokakuun mainioon ruokahaasteeseen piti ensin vastata aivan toisella elokuvalla, mutta jalkani päätti toisin: jouduin perumaan suunnitellun liittoutumisblogauksen kun lääkäri käski välttää liikkumista (ei onneksi mitään vakavaa kuitenkaan). Tästä elokuvasta blogaan ystävieni kanssa joskus toiste. Aivan viime metreillä jouduin siis keksimään uuden elokuvan ja uuden aiheen.

Mielessäni alkoi kierrellä useampikin leffa, joista lopulta valikoitui Hayao Miyazakin Henkien kätkemä (千と千尋の神隠し, Sen to Chihiro no Kamikakushi). Valintaan on monta syytä: Miyazaki on suuri piirretyn elokuvan mestari ja Henkien kätkemä on suosikkini hänen tuotannossaan ja oli selvää, että matkallani Japaniin Tokion Mitakassa sijaitseva Studio Ghiblin museo olisi yksi pääkohteista. Kuka piirrettyjen ystävä voisi vastustaa museota, jossa lippuja myy Totoro? Oikeasti liput tosin pitää ostaa tietylle päivälle etukäteen verkosta - niin suosittu Miyazaki on Japanissa.

Ruokalajeja elokuvasta olisi löytynyt paljonkin, mutta koska eräs harvoista asioista, jotka jäivät matkallani harmittamaan oli se, että perinteinen japanilainen eväs- ja lohturuoka o-nigiri (御握り; おにぎり) jäi kokeilematta, koska o-nigiri paikkaa ei sattunut silmiin. Liian myöhään huomasin, että sellainen oli ollut monta kertaa silmieni edessä Jokohaman Sakuragichon rautatieasemalla. Valinta oli siis helppo: o-nigiri eli kirjaimellisesti kunnioittu puristettu.



Ne, jotka elokuvan ovat nähneet muistavat ehkä kohtauksen, jossa Sen ahmii Hakun tarjoamia o-nigireitä. Lohtua siinä tilanteessa Sen tarvitsikin.

Tarvitset

12½ dl japanilaistyyppistä riisiä
4 norilevyä
suolavettä käsien kastelemiseen

Täytteeksi

Täytteen rajat asettaa mielikuvitus.Shizuo Tsujin Japanese Cooking - A Fine Art ehdottaa seuraavia täytteitä:

katsuoboshia soijakastikkeella kostutettuna
suolattua lohta grillattuna
turskanmätiä
umeboshi-pikkelsiä
paahdettuja mustia seesaminsiemeniä

Hiroko Shimbon Japanese Kitchen taas ehdottaa savulohta, umeboshia tai tsukemonoa (japanilaisittain piklattuja vihanneksia) pieninä kuutioina. Hänen seesaminsiemenensä ovat valkoisia. Minä käytin täytteenä lämminsavulohta.

Keitä riisi kuten tavallista. Riisipallot tehdään kuumasta riisistä. Tehdessäsi kolmioita pidä kätesi kostutettuna suolavedellä, joka paitsi maustaa riisiä estää riisiä takertumasta käsiisi. Ota käteesi runsas desi riisiä ja laita sen sisään yhtä täytteistä. Muodosta peukalosta, etu- ja keskisormesta muotti.

Lisää kolmioiden ympärille nori-suikale kiiltävä puoli ylospäin.

Ruoka nautitaan käsin.

Kommentit

Perussimppeliä, -kaunista ja -hyvää japanilaista. Nori antaa makua ja pitää kädet tahmattomina. Oishikatta 4/5. Ruokaa laittaessa mieleen tuli, että vaikka japanilainen ruoka ei blogissani mikään vieras asia olekaan niin erityisesti japanilainen ruoka painottuu haastevastauksissani.

Sympaattinen ja kotikaupunkiini sijoittuva elokuva Ravintola Lokki olisi ollut erinomainen vaihtoehto, johon liittyy hauska henkilökohtaien muisto. Ehkä sitä poroa pitää kokeilla myös o-nigireissä?

Muualla verkossa

Muita o-nigiri-elokuvia:

Ravintola Lokki ja Supermarket Woman.
Kuvia elokuvasta

Inkivääriwasabimaustevoi

Ensin iski pihvinhimo, joten ei kun pakastimesta pala naudan ulkofileetä ja pohtimaan mitä sen kanssa. Riisiä, juu. Entä kastike? No, mitäs jos tekisi ensimmäisen kerran elämässään maustevoita? Aineisosia pähkäillessäni päädyin täysin kokeelliseen inkiväärin ja wasabin yhdistelmään pohtien vanhaa totuutta, että jos siinä on inkivääriä se ei voi olla pahaa.

Tarvitset

150 g pehmeää suolatonta voita
kukkurallinen 1 tl jauhettua inkivääriä
½ tl wasabi-jauhetta
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyöritä folion sisällä tangoksi. Laita jääkaappiin tai pakasta.

Kommentit

Ystäväni kommentoi ideaani sairaaksi, mutta minä pidin lopputuloksesta. Oishikatta 3/5. Hyvää kuvaa annoksesta en saanut. Lisäksi olen onnistunut sotkemaan kamerani peilin. Joko runko pitää viedä huoltoon tai hankkia uusi runko - jos veronpalautukset ovat sitä mitä toivon jälkimmäinen toteutuu.

Inkivääripossu revisited

Inkiväärin ja porsaan yhdistelmässä on jotain syntisen hyvää ja tämä Yamadan Japanilaisesta keittokirjasta oppimani resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan pieni taivas.

Tarvitset

1 annos porsaan ulkofilettä mahdollisimman ohuina siivuina
3 cm tuoretta inkivääriä julienneksi leikattuna
mustapippuria
luraus soijakastiketta
maultaan neutraalia öljyä paistamiseen



Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Ne, joista ei tule täydellisen ohuita voi kokki wokkauksen aikana syödä alkupalaksi, mutta lopulliseen annokseen mitään paksua ei kannata käyttää.



Kuumenna öljy wokissa ja lisää inkivääri. Kun se on luovuttanut makunsa ja saanut hivenen väriä töni inkivääri wokin reunoille. Paista liha niin, että sillä on runsaasti tilaa - ei siis liikaa lihaa kerralla wokille. Mausta mustapippurilla ja siirrä lihaa sen verran syrjään, että saat lurautettua soijan sekaan wokin paljasta pintaa vasten ja sekoita liha soijaan.

Asettele limittäin lautaselle. Nauti.

Kommentit

Kun tämä onnistuu täydellisesti niin tämä on täydet oishikatta 5/5. Kuvauksellisuus ei mennyt nappiin, joten tällä kertaa 4/5.

Quiche alsacienne

Osaston syysjuhliin piti kuulemma leipoa. Ensin kieltäydyin tekemästä quicheä, mutta tulin sitten toisiin ajatuksiin sillä muunmuassa quiche alsacienne on kokeilematta.

Tarvitset

esipaistetun voitaikinapohjan
6 keskikokoista sipulia kuorittuina ja ohuina siivuina
4 rkl oliiviöljyä
25 g voita
luraus Newcastle Brown Alea
3-4 luomumunaa, kevyesti rakenne vatkattuna
250 g ranskankermaa
40 g comté-juustoa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
muskottipähkinää jauhettuna

Kuullota sipuli voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Lisää loppuvaiheessa mielijohteesta leipään tarkoitettua olutta. Siirrä syrjään jäähtymään.

Sekoita munat ja ranskankerma ja raastettu comté ja mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Kaada sipuli voitaikinapohjaan ja kaada munaseos varovaisesti ja tasaisesti sipuleiden päälle. Paista 190 °C uunissa noin 30 minuuttia kunnes quiche on noussut ja hiukan ruskistunut.

Kommentit

Tämä päätyi bileissä niin nopeasti ihmisten massuihin, että sain maistettavakseni vain pikkurillin kärjen kokoisen murusen, joten kai tämä oli hyvää. Juustotuttavuutena comté oli erittäin miellyttävä tuttavuus, jota äijäruokala suosittelee.

Olut ei ole mikään perinteinen quichen raaka-aine, mutta kun sitä oli kerran menossa jo leipään niin sitä kaatui "vahingossa" tähänkin.

Vaahtoavasta vaahtoamista

Oluesta on pitänyt kirjoittaa jo pitkän aikaa yleisemmin, sillä se on kiinnostava sekä juomana että ruoanvalmistuksen raaka-aineena. Sitä myös yleisesti väheksytään bulkkitavaran mielenkiinnottomuuden vuoksi. Esimerkiksi voisi ottaa Carlsbergin mainoslauseen Probably the best beer in the world. Vaikkapa Olvi tekee paljon parempaa peruslageria - esimerkkinä olkoon Sandels. Lupaathan muuten vastata rehellisesti Olvin kysymykseen Oletko vähintään 18-vuotias? jos klikkaat Kyllä-nappia?

Olut on jäänyt monella tapaa viinin jalkoihin arvostuksessa ja tunnettuudessa, mikä jollain tavalla kärjistyy tuntemani ihmisen lauseeseen Olut on rahvaanomainen juoma. Jos hän lukee tämän, tietääkseni ei, niin tätä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi ja ehkä lauseesi on vain trollaamista, mutta oman kokemukseni mukaan olujen makumaailma on vähintään yhtä laaja kuin viinien ja on monia ruokalajeja joiden seuraksi on vaikea löytää viiniä. Rapsakka Indian Pale Ale maistuu sellaisenaan tai ruoan seurana. Onkohan tuttuni koskaan maistanut belgiolutta, johon tuopilliseen on käytetty puoli kilogrammaa kirsikoita? Jos jostain löytyy maultaan yhtä himmeänhämärää viiniä niin minä haluan maistaa sitä. Tietääkö hän miltä maistuu suklaa-stout? Entä onko hän koskaan ollut katkeran ja kieroutuneen lumoissa?

Olutta ei kannata väheksyä vaan sen monimuotoisuuteen kannattaa tutustua. Myös ruoanlaitossa. Laadukkaita oluita saa sinkkukeittiöön järjellisessä annoskoossa kun taas puolikkaissa pulloissa saatavien viinien valikoima on pieni ja suurelta osin epäkiinnostava.

Karhu Korpisavu

Vaahtoamaan minut sai erehdys: ostin Karhun Korpisavua kaupan keskiolutversiona. Pahaa, pistävää ja aivan liian rungotonta. Jotkut ovat siitä pitäneetkin, mutta en ole mielipiteineni yksin. Kumpikaan blogi ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta oma kokemukseni tästä oluesta oli aivan yhtä epämiellyttävä.

Arde
HUMALAblogi

Googlettamalla löysin myös kommentin Miksi tämä olut piti panna? En ole tainnut koskaan kiroilla ruokablogissani, mutta nyt tekisi mieli sillä olen täysin samaa mieltä.

Kommentit

Ei kai pitäisi blogata näin ärsyyntyneenä.

Velkokyljykset

Jostain nurkan tukaa ilmestyi mielihalu tehdä uunikyljyksiä tummassa velkossa. Velkopopovický Kozel Černý, ja yleensäkin tummat tshekkioluet, on niin makea, että tuoppiini en sitä halua, mutta ruoanlaitossa se toimii.

Tarvitset

kolme porsaankyljystä
mustapippuria
suolaa
valkosipulijauhetta
1 dl tummaa velkoa

Hiero mausteet kyljyksiin ja lisää olut. Anna marinoitua vähintään pari tuntia jääkaapissa.

Pyyhi kyljykset kuiviksi ja paista kummaltakin puolelta niin, että lihaan syntyy paistopinta. Paista 25-30 minuuttia 175 °C uunissa.

Tee kyljysten paistuessa blue congo -röstiperunat ja halkaise tomaatti ja paista toista puolikasta hetki yhdessä ananaslohkon kera.

Kommentit

Tästä tuli hyvää ja tätä tehdään toistekin. Oishikatta 3/5. Kyljysten reunojen napsiminen kyljyksen kupruilun estämiseksi unohtui :/

Sininen spydäri

Pari viikkoa sitten tädit ja sedät lähtivät nostelemaan. Äijäruokalan ensimmäinen otos sadosta on sininen spydäri. En voinut vastustaa ajatusta spydäristä, jossa olisi kahta näin erinäköistä perunaa: rosamundaa ja blue congoa.

Tarvitset

Perunoita paistaessa voita ei pidä säästellä.

muutaman blancheeratun blue congo -perunan
blancheeratun rosamunda-perunan
sipulin siivutettuna ja paistettuna, mutta niin, että sipuli vielä puraisee
rapeaksi paistettua pekonia
lämminsavulohta
mustapippuria
runsaasti voita paistamiseen

Blancheeraa perunat eli keitä muutama minuutti. Kuori ja kuutioi. Paista runsaassa voissa. Järjestä sipuli, perunat, pekoni ja kala lautaselle.

Kommentit

Tykkäsin, oishikatta 4/5. Pekoni ja fisu ei ole perinteisin mahdollinen yhdistelmä, mutta tällä sai oikein hyvin hoidettua pois ruokablogimiitin jälkeisen väsymyksen.

Savusoppa

Syyskuun ruokahaaste Lapsuuden paras kotiruoka ei aluksi oikein soittanut kelloja eikä oikein sytyttänytkään vaikka äitini onkin pitkälti syyllinen siihen, että rakastan ruokaa. Johtuiko ennakkoluulo siitä, että lapsena pidin monista ruokalajeista, joita ei nykyisin tulisi mieleenkään tehdä kuten veriletut (kiitos tästä, Niinisalon varuskunta) tai maksalaatikko.

Alitajunnasta tihkui pikku hiljaa lapsuuden herkkuja: saranasämpylät, mutta miten sämpylöitä nyt voisi tuunata? Heleä riisi poikkeuksellisessa seurassa? Porkkanaleivistä olen jo blogannut. Sitten välähti: savuluusoppaa!

Mennessäni aamulla töihin piipahdin Hakaniemen oivallisessa hallissa ja yritin ostaa savuluita Reinin lihasta siinä onnistumatta. Savustettua potkaa löytyi ja kun kerran tuunaamista kaivattiin niin mukaani takertui puolikas potka. Matkalla Hakaniemestä Espalle mieleeni juolahti Kōenji Main Streetillä syömäni nuudeliannos, joten päätin kokeilla japanilaistettua versiota savuluusopasta.

Tarvitset

puolikkaan savustetun potkan
miedon punaisen chilin
2 valkosipulin kynttä
pari litraa vettä
lurauksen riistafondia fondia
vastajauhettua mustapippuria
keittojuureksia - lanttua, purjoa, palsternakkaa, juuriselleriä - mikä nyt sattuu maistumaan
kaksi keitettyä blue congo -perunaa neljään osaan paloiteltuna
kaksi nippua udon-nuudeleita

Laita isoon kattilaan vesi. Lurauta fondi sekaan ja lisää chili ja valkosipuli kuorittuna ja puolitettuina. Keitä kokoon kunnes liemestä on noin puolet jäljellä.

Siivoa liha liemen kiehuessa kokoon ja tee siitä puikoilla syötäväksi sopivia palasia.

Lisää keittojuurekset ja keitä kunnes ne ovat miedosti al dente (muista, että ne kypsyvät lisää nuudeleiden kypsyessä), lisää nuudelit. Lisää perunalohkot ja liha, jotta ne lämpenevät. Tarkista liemen maku ja havaitse unohtaneesi pippurin, joten lisää se. Keitä sen verran, että nuudelit antavat vastusta. Tarjoile donburi-kulhoista.

Kommentit

Oishikatta 3/5. Miksi tässä ei ollut inkivääriä? Ja savupotka oli niin hyvää, että en malttanut pitää siitä näppejäni irti ruoanlaiton aikana.

Soitin äidilleni haastevastaukseni aiheen selvittyä kysyäkseni Aitoa Äidin Savuluusoppareseptiä. Pitäisiköhän luopua paperittomasta toimistosta ja lähettää äidille printti toteutuksesta? Hän ei tainnut odottaa aivan tällaista tuunausta.

Istuvan Härän kanssa Plevnassa

Kuten niin monet pikkupojat niin minäkin olin hyvin kiinnostunut Pohjois-Amerikan intiaanien historiasta ja kulttuurista. Muistan tehneeni tenavana nahasta mokkasiinit (olivat muuten niin mukavat jalkineet, että sellaiset voisi tehdä näin setäiässäkin kotitossuiksi) ja isäni avustuksella syntyi kiväärinperätomahawk ja dakota-malliset lumikengät, jotka roikkuvat edelleen veljeni talon liiterin seinällä. Niillä oli muuten hyvin hankala taapertaa hangessa leveytensä takia.

Kiinnostus elää edelleen vaikka luonnollisesti kolme vuosikymmentä elämänkokemusta on muuttanut kiinnostuksen luonnetta ja, kiitos äitini, sain tietää Tampereen Vapriikissa olevasta Sitting Bull -näyttelystä.

Koska minulla oli toinenkin syy käydä Tampereella piipahdin synnyinkaupungissani viime viikon keskiviikkona. Bulkkilageria ja kurjaa punaviiniä siemaillen ihailin syksyistä sadetaivasta samalla kun valmistauduin illan tapaamiseen.

Tampere on minulle kaupunki, jossa vietin teini-ikäni, jota en kovin suurella lämmöllä muistele, mutta taapertaessani rautatieasemalta Hämeenkatua pitkin kohti Vapriikkia mieliala kohosi. "Akateeminen kirjakauppa on vanhalla paikallaan. Suomalainenkin. Ravintola Hämeensiltakin on vielä olemassa.", ajattelin. Sillan vieressä oleva Rossokaan ei ollut kadonnut mihinkään ja Tillakkakin, jossa olen parannellut oloani kuululla pyttipannulla tälläkin vuosituhannella, oli paikoillaan.

Vapriikin löysin hyvin pienimuotoisen harhailun jälkeen. Ostettuani lipun ja tungettuani takkini ja reppuni säilytyslokeroon oli aika mennä itse näyttelyyn, jossa minua tervehti biisonilauman jylinä, joka toi mieleen Kurosawan Seittien linnan sumuratsastuskohtauksen. Vaikuttava.

Näyttelyssä oli paljon kauniita esineitä, kiinnostavaa historiaa, mutta sen uskottavuutta vähentää valitettavan monet virheet. Kun vierekkäisissä esineen kuvauksissa kirjoitetaan hunkpapa sekä hunkpapa että uncpapa niin kulmakarvat hieman kohoavat.

Puutteistaan huolimatta näyttelyssä kannattaa käydä ja itse aion käydä siinä toisenkin kerran, koska en tapaamiseni vuoksi ehtinyt nähdä näyttelyn loppuosaa. Äijäruokala suosittelee.

Plevna

Plevna on ainut tuntemani suomalainen ravintola, jota olen valmis kutsumaan gastropubiksi. Helsinkiläinen St. Urho's on myös mainio paikka, mutta se on osa isompaa ravintolakompleksia, johon kuuluu muunmuassa Manala. Botta käyttää hyväkseen kolmen ravintolan synergiaetuja eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa, mutta en jaksa olla kummastelematta kuinka Suur-Helsingin alueelle ei mahdu ainuttakaan pubia, josta saa sekä hyvää ruokaa että hyvää olutta.

Plevnassa tuli käytyä aikaisemmin useamminkin koska työmatkat sinne johdattivat, mutta viime vuosina Valkosipulifriikin päiväuni on ollut harvinaista herkkua. Plevnan ruokalista on varsin äijäpainoitteinen, mutta kasvis- ja kalaruokaakin löytyy. Itse valitsin tällä kertaa listalta portinvartijan possun, jonka kastikkeessa on käytetty panimoravintolan omaa pale alea. Maistoin tällä kertaa kolmea eri Plevnan olutta, jotka kaikki olivat hyviä. Äijäruokala todellakin suosittelee.

Kommentit

Ruoka oli niin hyvää, että resepti pitää yrittää joskus kopioida Äijäruokalaan. Juurekset olivat miellyttävän al dente. Palvelu oli erinomaisen ystävällistä.

Ja tiedättekö, Tammerkoski on yövalaistuksessaan kaunis.

Stout-leipä blogimiitissä

The bread is on the upper right. The picture was not taken by me so the normal CC license does not apply. Leipä on oikealla ylhäällä. Kuva ei ole ottamani, joten normaali blogini CC-lisensointi ei päde.

Minulla oli lauantaina (ja sunnuntaina) ilo ja kunnia olla osa hunnilaumaa, joka sotki Sillä sipulin keittiön. Ruokablogimiitit ovat jotain aivan erilaista kuin muu sosiaalinen elämä: välittömyydestä kertoo vaikkapa se, että aamiaisella voidaan laukaista:"Paska tarjoilu." niin, että se laitetaan minun suuhuni ja silti se on kaikille osapuolille kohteliaisuus.

Tinariwen

Eräässä vaiheessa yötä kysyin, että ovatko muut törmänneet uusimpaan musiikki-ihastukseeni Tinariweniin, mutta huomaisin olevani ainut, joka oli kuullut tämän malilaisen bändin leppeistä soundeista.

Aavikkokulttuuriin taiteessa, jos valokuvia ei lasketa, taisin törmätä ensimmäisen kerran teini-ikäisenä lukiessani Frank Herbertin vuonna 1965 julkaistun scifi-klassin Dyynin, joka voitti seuraavana vuonna sekä Hugo Awardin että Nebula Award for Best Novel -palkinnon. Kirjan maailmankaikkeus ei ole viehättävä paikka, mutta kirja viihdyttää, kiehtoo ja sen ekologinen puoli on kiinnostava. Eräs ystäväni (en enää muista kuka) piti eräässä muinaisessa keskustelussa kirjaa fasistisena ja kirjaa on arvosteltu myös sovinistiseksi. Itse en ole tätä kirjaa koskaan pohtinut vakavasti. Ehkä pitäisi.

Dyyni jätti jonkinlaisen kiinnostuksen kytemään ja tuaregeihin törmäsin kai ensimmäisen kerran Desmond Bagleyn dekkarissa Hiekka peittää jäljet, joka on tyypillisen bagleymäistä viihdyttävää tekstiä, josta nousee esiin se, että kirjailija on tutustunut ympäristöön, josta hän kirjoittaa.

Asiaan: Tinariwen on upea bändi ja tässä pieni makupala:

Stout-leipä

Eräs neljästä ruokalajistani, joista kolme toteutui, blogimiitissä oli stout-leipä, jonka resepti pohjautuu voimakkaasti hienon Fiona ja Wille Beckett'n kirjan An Appetite for Ale kirjan reseptiin.

435 g sämpyläjauhoja (vehnää, kauraa ja ruista)
75 g kauraleseitä
15 g unikonsiemeniä
15 g auringonkukansiemeniä
3 dl vettä
1½ tl kuivahiivaa
1½ tl suolaa
(1 rkl barley malt extract)
runsas 1 rkl hunajaa
1½ dl makeaa stouttia
1 rkl rypsiöljyä
rypsiöljyä vuoan voitelemiseen

Sekoita kulhossa jauhot, leseet ja suola. Sekoita hyvin. Lisää 3 dl kädenlämpöistä vettä, lisää mallasekstrakti ja hunaja. Lisää stout.

Ripottele hiiva jauhojen päälle tee jauhoseokseen kuoppa. Kaada kuoppaan kaksi kolmasosaa olutseoksesta ja öljy ja lisää vähitellen niin paljon nestettä kuin taikinaan imeytyy. Taikina on kosteampi kuin normaali taikina. Sekoita kunnes taikina irtoaa kulhon reunuksista (noin kaksi minuuttia).

Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja levitä taikina vuokaan tasaisesti. Peitä liinalla ja anna kohota.

Totea, että taikina ei ehdi kohota ennen ruokablogimiittiin lähtöä ja pakkaa vuoka kuljetuskelpoiseksi. Kaada kassi bussissa, jotta taikina leviää vuoan ulkopuolelle. Pura paketti perillä ja pelasta taikina mahdollisimman hyvin vuokaan. Paista 40 minuuttia 200 °-asteisessa uunissa.

Kommentit

Leipä. No, oishikatta 3/5. Mallasekstratia en löytänyt, joten se maku jäi pois. Leipää maistellessa ihmettelin missä ihmeessä O'Hara'n irlantilaisen stoutin maku on, mutta leipä oli silti jollain lailla miellyttävä kaikkien kommelluksienkin jälkeen.

Parasta oli kuitenkin jälleen kerran huomata, kuinka herkullista ja hauskaa on tavata ruokablogaajia. Erityiset kiitokset luonnollisesti järjestäneelle blogille.

Muut miitissä kokkaamani ruokalajit

japanilaiset kurkut
lohitagine

Muualla verkossa

Sillä sipuli
Kannat kattoon
Kurpitsamoska
Sorsanpaistaja

There's No Such Thing as too Much Ginger

Olen inkivääriaddikti. Lisäksi pidän katkarapujen ja chilin yhdistelmästä ja paistetuissa nuudeleissä on jotain vastustamatonta.



Mainion norjalaispanimonNøgne Øn ylivahva, mutta silti miellyttävä, viinimäinen Dark Horizon myydään peltitölkissä, jonka voi kierrättää vaikkapa nuudeleiden säilytysastiaksi.

Tarvitset

nipun udon-nuudeleita
½ miedosta, punaisesta chilistä
2½ cm tuoretta inkivääriä julienneksi leikattuna
2½ cm sitruunaruohoa ohuina siivuina
lehti purjon vihreää osaa siivuina
pussillinen katkarapuja
neutraalia kasvisöljyä paistamiseen
ripaus valkopippuria.
luraus soijakastiketta

Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan. Huuhtele kylmässä vedessä ja siirrä syrjään.

Kuumenna öljy wokissa. Lisää chili, inkivääri ja sitruunaruoho ja paista hetki, jotta aromit irtoavat. Lisää purjo ja paista kunnes se on hieman pehmennyt. Lisää nuudelit wokkiin. Lurauta sekaan soijakastiketta, mausta valkopippurilla. Lisää katkaravut ja sekoita. Anna katkarapujen hieman lämmetä, mutta älä pidä niitä tulella liian kauaa, jotta ne eivät menetä rakennettaan ja muutu kumiksi.

Kommentit

Tästä tuli ihan ok, oishikatta 3/5. Luokittelu oli hivenen hankalaa, mutta menköön nyt Japaniin kun nuudelit kerran olivat japanilaisia.

Inkivääripossu-donburi

Inkivääripossu kuuluu ikiaikaisiin suosikkeihini. Siitä pitäisi oikeastaan tehdä uusi blogaus, koska vanhan kuva ei todellakaan tee oikeutta possun ja inkiväärin syntisen hyvälle liitolle.



Shinjukukaan ei ole pelkkää modernia teräsbetonia sillä Shinjukun keskuspuiston kulmalta löytyy pieni temppeli. Puistossa näkyy myös se, että kaikilla ei Japanissa mene hyvin: puistossa oli asunnottomien telttakylä.

Toinen japanilainen possusuosikkini, kioto donburi, sai minut pohtimaan näiden kahden ruokalajin fuusiota ja kirjasta, jonka ostin paikasta, johon aina eksyin koska suuntavaistoni erityisesti sisätiloissa on luokkaa säälittävä. Tarpeeksi taaperrettuani löysin lopulta jonkin tutun paikan todeten hiljaa itsekseni Ai mä olen täällä!. Kirjasta löytyi inspiraatiota vaikka lopullinen toteutus olikin erilainen.

Tarvitset

japanilaistyyppistä riisiä keitettynä
porsaan sisäfileen
6 rkl soijakastiketta
6 rkl sakea
1½ tl inkiväärin mehua
kananmunan
valkosipulin kynsi siivuttuna
sipulin siivuttuna
neutraalia kasvisöljyä paistamiseen
voita paistamiseen

Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Marinoi soijan, inkiväärimehun (raasta ja purista mehu raasteesta) saken sekoituksessa 30 minuuttia.

Keitä riisi.

Kuumenna öljy pannussa ja paista kananmuna mahdollisimman ohuena. Siirrä pannu syrjään. Kypsennä liha, mutta älä anna ruskistua liikaa.

Kuumenna pannnussa voi ja lisää valkosipuli ja paista kunnes aromit ovat irronneet. Lisää viipaloitu sipuli ja kuullota se. Lisää liha. Lisää marinadi ja kiehauta.

Laita riisiä isojen kulhojen pohjalle, lisää lihasipuliseos ja paistettu kananmuna suikaleina.

Kommentit

Ihan ok, oishikatta 3/5, mutta asetteluun olisi pitänyt panostaa (tästä on jo parempi idea) ja sipuli olisi toiminut paremmin kioto donburista tuttuun raakaan tapaan. Mutta kyllä tätä vielä tehdään modifioituna versiona.

Tapaus Emma London

Oli aika hätkähdyttävää lukea uutinen Emma Londonista. Siis kuka Emma London? Ilman Anna-lehden toilailuja en olisi hänestä koskaan kuullutkaan.

Luin Hesarin jutun, kävin vilkaisemassa Emma Londonin blogia ja totesin, että pikaisella vilkauksella siellä ei loppujen lopuksi ole muuta kuin hivenen kärkäs mielipidekirjoitus Audi-jutusta. Muistan Anna-lehden runsaan 20 vuoden takaa lehtenä, jolla oli jotain sanomista myöhäisteinille pojallekin. Siinä esimerkiksi haastateltiin shakin suurmestaria Jouni Yrjölää.

Jos Hesarin juttu ja Londonin blogi antavat asiasta oikean kuvan niin en voi ymmärtää kuinka Anna heittää blogaajan silmille juristin, jonka vaatimukset eivät perustu mihinkään lakiin.

Erityisesti media-alalla toivoisi, että sananvapauden merkitys ymmärrettäisiin. Tsktsk, Anna.

Katkarapuakrat

New Orleans -bileisiin tekemäni quiche toi kotiini, kuinka ollakaan, jälleen kerran uuden keittokirjan. Inspiraatiota etsiessäni sorruin Hobboks-kirjauppaan, johon oikeaastaan tarvitsisin porttikiellon. Kiinnostava keittokirjavalikoima ja erittäin ystävällinen palvelu ovat vaarallinen yhdistelmä varsinkin kun työpaikka on kivenheiton päässä.

Etsin cajun-keittokirjaa kun minulta kerran oltiin cajun-quicheä pyydetty, mutta sellaista ei löytynyt, mutta löysin kiinnostavan kreolikeittokirjan: Babette de Rogières'n kauniin Creole. Kirjan nähdessään eräs ystäväni sanoi:"Luulin, että halveksit keittokirjoja, joissa on kauniita kuvia." Ei se nyt aivan niin ole: arvostan eniten keittokirjoja, joissa selitetään kunnolla tekniikat ja mielellään myös alueen ruokakulttuuria. Tekniikoiden selittämisessä viivapiirrokset toimivat usein paremmin kuin valokuvat, mutta se tietysti vähentää kirjan näyttävyyttä. Se ei silti tarkoita, että kaunis keittokirja ei voisi olla kiinnostava.

Resepti, johon iskin silmäni ensimmäisenä, oli sivulta 20 löytyvä Prawn acras. Tätä kirjoittaessani pohdin miten kääntäisin sanan acra. Tätä ruokalajia voisi tietysti kutsua nimellä friteeratut katkaravut, mutta kirjassa on myös toinen akra-resepti (suolattua turskaa) ja senkin frittitaikinassa on leivinjauhetta. Mutta google löysi akra-reseptin, jossa sitä taas ei ole eikä siiiiinä ole jauhojakaan. Go figure. Olkoot nämä kuitenkin akroja.

Tarvitset

isoja katkarapuja pyrstöineen
2½ dl vettä
200 g vehnäjauhoja
(silopersiljan oksa hienonnettuna)
(3 kevätsipulia)
salottisipuli
valkosipulin kynsi
¼ mieto punainen chili
suolaa
pippuria
1 tl leivinjauhetta
rypsiöljyä uppopaistamiseen



Sekoita jauhot ja vesi. Lisää persilja, kevätsipuli, salottisipuli, valkosipuli ja chili. Sekoita ja ja mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää heti leivinjauhe ja katkaravut. Sekoita hyvin ja anna olla 30 minuuttia.



Kuumenna öljy ja kun se on hyvin kuumaa pudota ruokalusikallinen kerrallaan ja uppopaista kunnes akrat ovat kullankeltaisia.



Valuta liika öljy talouspaperin päällä pois ja tarjoile kuumina. Laatu laskee hyvin nopeasti, joten älä anna näiden lojua!

Kommentit

Silopersiljaa ja kevätsipulia ei tähän hätään löytynyt, joten jätin ne tyynesti pois. Lopputulos oli pitkästä aikaa nappiin mennyt uusi ruoka. Rapeus oli kohdallaan, pieni chilimäärä antoi miellyttävän puraisun jälkimaussa ja kun annoksesta tuli vielä hyvännäköinenkin niin annetaan täle hyvin harvinainen oishikatta 5/5.