Mä rakkaudesta laulan

Vapaa-aika on ollut tässä kuussa vähissä. Osa siitä vähästä on kulunut siihen, että olen lukenut joitakin ruokablogeja alusta loppuun ja siinä tuli bongattua mm. Välispiikin Tärkeintä on lähteminen ja se sai minut sortumaan: pidin edellistä tekijänoikeuslakia hyvänä ja tasapainoisena lakina ja kun Lex Karpelana tunnettu uusi tekijänoikeuslaki hyväksyttiin päätin, että en enää ostaisi mitään muuta uutta viihdettä kuin Kurosawaa. Arvottomien DVD-versio sai kuitenkin minut sortumaan ja ostamaan muutaman Kaurismäki-DVD:n. Itseällöttää, itseärsyttää, itseinhottaa. Ei mediateollisuus ansaitse rahojani, koko IP-käsitettä pitäisi ottaa jaloista kiinni ja ravistaa kunnes systeemi muuttuu järjellisemmäksi. Mediateollisuus ei aja järjettömiä käytönestojaan taitelijoiden tai kuluttajien edun vuoksi vaan koska se pelkää, että internet korvaa sen. Good riddance, jos minulta kysytään.


On silti ollut kiva katsoa Arvottomat ja Rosso pitkän tauon jälkeen. Pitää myös tunnustaa, että olin ankarasti väärässä ja sekoitin kaksi kohtausta keskenään kun muistin, että Manne olisi tarjonnut tulta. Ei se niin mennyt. Tulta tarjosi Harri.


Rossossa on jotain äärimmäisen sympaattista, jos nyt voi pitää sympaattisena sitä, että palkkamurhaaja lähetetään tappamaan rakastamaansa naista. Palkkamurhaajan homma toimii aasinsiltana siihen, että olin kaksikymppinen -90-luvulla ja eihän intinkäynyt ihminen voinut olla ajattelematta mitä tekisi itse jos joutuisi sotilaana sen ajan Balkanin kauhuihin. Suomalainen sotilas ei saa suostua laittomiin käskyihin. Helppoahan se on sanoa rauhan aikana. Kuinka hyvä, tai paha, ihminen Äijä itse olisi?


Leffassa etsitään naista, jonka etunimen kolmas kirjain on r ja omaan ihmissuhdehistoriaani sopii hyvin se, että naisen etunimen kolmas kirjain on r ja hän on 160 cm pitkä. Historia toistaa itseään joskus absurdeissa paikoissa.





Leffan legendaarisessa kohtauksessa Kari Väänänen ja Martti Syrjä laulavat yhdessä biisiä L'Italiano/Olen suomalainen eikä siitä voi olla tulematta hyvälle tuulelle.

Iltamien aika saatta olla ohi, mutta vielä kerran...

Miilunpolttajan pastaa pahan sedän tapaan

Miilunpolttajan spagetti on perinteinen ruokalaji, mutta muut pastalajit ovat helpommin syötäviä ja mustaleimainen emmental on oivaa, joten tässä ohjeessä käytetään gnocchia spagetin sijaan ja mustaleimaista parmesanin sijaan.

Paketti HK:n Amerikan pekonia
250 g kuivapastaa (tuoretta en ole koskaan kokeillut tässä ruokalajissa)
3 munaa
mustaleimaista emmentalia maun mukaan
2 dl kermaa
mustapippuria
tuoretta oreganoa

Paista pekoni meheväksi. Siirrä pekoni toiseen astiaan, siirrä paistinpannu syrjään. Keitä pasta sopivan al denteksi ja kaada se paistinpannulle. Lisää munat ja juusto ja anna juuston sulaa ja munien hiukan kypsentyä. Lisää kerma. Mausta pippurilla. Asettele lautasille ja koristele oreganolla.

Juuri huhmaroitu mustapippuri ja tuore oregano tuoksuvat hyvältä. Nuuh!

Ei, en minä ihan oikeasti laula, sillä YK:n ihmisoikeusjulistus kieltää julmat ja epätavalliset rangaistukset.

Viskiä ruoassa

Tänään piti laittaa ruokaa italialaisittain, mutta töissä pukkaa deadline päälle ja koko viikonloppu on tullut istuttua konttorilla Tovereiden kanssa. Tulin vasta äsken kotiin, oluttölkki sanoi raks ja minä olen kohta valmis nukkumaan.

All this work makes ari a dull boy, dull boy, dull boy, dull boy, mutta oli tänään jotain kulinaarisestikin kiinnostavaa: olen pitkään suunnitellut miten viskiä voisi käyttää ruoanlaittoon ajatellen, yllätysyllätys, jotain pihvinkaltaista. Tänään kävimme lounaalla Amarillossa, jossa söin viskipihvin, joka oli kyllä pettymys. Ei pahaa, mutta vikaakin löytyi: liha olisi voinut olla parempaa ja itse annos oli liian täynnä monenlaisia voimakkaita makuja ja rojo-kastike kasteli osan annoksen ranskalaisista. Tarjoilijaa kiitin hyvästä ruoasta. Olihan se. Se ei vaan ollut mun juttu.

Tarjoilija nauroi (nuorempana luulin, että naistennaurattaminen tarkoittaa jotain muuta kuin sitä, että naiset nauravat minulle) vastatessani kysymykseen "Mediumia vai kypsää?" "Mediumina. Ihmiset, jotka tilaavat pihvinsä kypsänä pitäisi kuristaa."

Amarillossa tulee käytyä kovin harvoin vaikka yleensä olenkin ollut tyytyväinen sen lounasruokiin. Illalla en ole käynyt siellä koskaan syömässä.

Pienet siat ovat isoja

Bongasin taannoin Espalla töhrityn kyltin. Töhriminen ei ole hauskaa, mutta tämä töhriminen on siinä määrin hymyilyttävä sanaleikki, että ei voi kuin hymyillä. Kyltin alkuperäisessä lauseessa on pointtia. On ollut kivaa saada positiivista palautetta blogistani niin muilta blogaajilta, ystäviltäni kuin työtovereiltanikin. Viimemainituista jotkut ovat olleet vähän yllättyneitäkin - he ovat tottuneet satunnaiseen quicheen ja ovatpa he joskus toimineet kokeellisen inkiväärillä maustetun quiche au roquefortin uhreina, mutta vähän yksipuolistahan pelkkä quichen pyöritteleminen on. Quiche on hyvää, ruokaisaa ja säilyy kohtuullisen ajan lämpimässäkin ja toimii hyvin vaikkapa piknikillä.

Verkon ulkopuolella olen saanut sellaisia kommentteja kuin naispuolisen työkaverini kommentin "Susta saisi hyvän vaimon, mä olen jo pitkään halunnut itselleni vaimon.", "Kävin jo lukaisemassa blogiasi. Tuli nälkä...". Lisäksi olen saanut kuulla, että ruokablogi on terveellisen keski-ikäistymisen merkki.

Biisonia ja kieliongelmia

Pakastealtaasta takertui mukaan biisonia. Olin siinä mielessä normaali poikalapsi, että olin kovin kiinnostunut (noh, epätavallisen kiinnostunut :) Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuurista ja preerioilla vallitsi hevosten saavuttua ainakin romantisoidun käsityksen mukaan metsästäjien paratiisi. Biisoneita riitti ja niistä saatiin jousia (sarvet ja jänteet), ruokaa, keittoastioita (vatsalaukut), vaatteita. Luistakin tehtiin kaikenlaista. Biisoni oli preeriaintiaanin Stockmann.


Suomessa kasvatetaan nykyään kaikenlaista eksoottista otusta: strutseja, villisikaa, biisonia. Viimemainittua takertuikin kaupan pakastealtaasta mukaan. Paketin takapuolella on resepti, jonkasisältö uteluttaa ja tämän postauksen pointti onkin pitkälti se, että tämän avulla pystyn pyytämään apua ranskaa taitavilta ystäviltäni. Oma ranskani riittää vain marginaaliseen keittiöranskaan ja vielä marginaalisempiin säädyttömyyksiin.

Veikkaan, että reseptissä on biisonin lisäksi kaakaota, mangoa, härkäfondia, voita, sokeria ja kanelia. Tekisi mieli kokeilla reseptiä, vaikka kai tätä voisi tarjoilla vaikkapa sherryetikkakastikkeen kera? Kaneli kyllä epäilyttää, jos sitä todellisuudessa reseptissä on. Tosin minulle on kyllä sanottu, että vähemmän täydelliset kokemukseni lihapullataginesta johtuvat siitä, että olen käyttänyt reseptissä vaihtoehtoisena mainittua naudanlihaa lampaanlihaan sijasta. Ehkä ennen biisonia pitää kokeilla yhdistää lammasta ja kanelia taginessa. Tosin kun tom yum gung loppuu huomenna niin ennen muita kokeiluja on vuorossa ruokamatka Italiaan.

Bison à la Mangue et à la Noix de Coco

Ingrédients

600 g de steak, pavé ou médaillon de bison
2 mangues
50 g de noix de coco râpée
2 dl de lait de coco
2 dl de fond brun
150 g de beurre
1 c à c de sucre
poivre, sel, une pincée de cannelle

Préparation

Eplucher les mangues et détailler la chair en fins bâtonnets. Lorsque le beurre est fondu, ajouter la julienne de mangues et laisser suer. Assaisonner ensuite la viande, la cuire à point et la réserver au chaud. Déglacer la poéle avec le lait de coco et le fond brun, ajouter la cannelle, saler et poivrer. Laisser réduire la sauce do moitié et la monter au beurre. Caraméliser les bâtonnets de mangue dans le sucre. Napper la sauce sur l'assiette, dresser la viande et les mangues par-dessus et décorer avec la noix de coco râpée.

EDIT:

Ystäväni oli keltti ja käänsi reseptin

600 g biisonia
2 mangoa
50 g kookoshiutaleita
2 dl kookosmaitoa
2 dl lihalientä
150 g voita
1 tl sokeria
pippuria, suolaa, ripaus kanelia

Kuori mangot ja paloittele hedelmäliha ohuiksi tikuiksi. Kun voi alkaa sulaa, lisää mangotikut ja kuullota. Mausta sitten liha, kypsennä se puolikypsäksi ja pidä lämpimänä. Tee pannussa kastike: lisää kookosmaitoon lihaliemi, pippuri, suola ja kaneli, ja keitä kokoon, kunnes noin puolet on jäljellä. Lisää voi kastikkeeseen. Sit vaan kastike lautaselle ja liha & mango kerroksittain, ja kookoshiutaleita päälle.

Ruokahaastelista

Tammikuun ruokahaasten kommenteissa syntyi idea, että ruokahaasteet olisi listattu jossakin. Sovittiin, että viritän aiheesta wikin. Toivottavasti siitä on iloa ihmisille!

Mullon tää heikkous...

...viskiin ja naisiin laulaa naapurini Pekka Myllykoski. Islay-viskin ystävänä ja niskafetisistinä en voi olla aivan eri mieltä. Tämä tarina kertoo kuitenkin hiukan erilaisesta suuresta heikkoudesta: minä olen heikkona kookosmaidon, chilin ja katkarapujen yhdistelmään. Tom Yum Gungia tein muistaakseni ensimmäisen kerran kun vierainani olivat Ketturouva, Karhuherra ja muistaakseni myös Päivätär, Lorde-parka ja Pasi. Kummarikin taisi olla paikalla, mutta tilaisuuden muistan siitä, että Ketturouva piti tästä mausteisesta kana-katkarapukeitosta vaikka ei kuulemma erityisesti katkaravuista pitänytkään ennen tätä kokemusta. On ilahduttavaa tuottaa tällaisia uusia makuelämyksiä ystävälleen.

Katkarapuihin kannattaa panostaa kaupassa sillä niiden laatuerot ovat hurjia.

Chiliä yritän käyttää suhteellisen harvoin sillä en halua muuttua kapsasiiniaddiktiksi, jolle ruoka ei maistu miltään ellei lautasella ole hirvittävästi chiliä. Sopivina annoksina chili kuitenkin puraisee mukavasti kunhan kokki ei hieraise silmiään tai käy vessassa pesemättä käsiään hyvin huolellisesti ennen nenänpuuterointia. Jälkimmäisen virheen olen tehnyt kerran - vieraita vahingoniloitti, minua on huvittanut vain jälkikäteen. En halua edes kuvitella kuinka paljon ikävämpää naisella olisi saman mokan jälkeen.

Tom Yum Gung

Resepti on peräisin Deh-ta Hsiungin, Rafi Fernandezin ja Steven Wheelerin kirjasta Itämainen keittiö. Kirjan nimi on hassu: aivan kuten Aasiassa olisi vain yksi keittiö, mutta ei nimi kirjan sisältöä pahenna ellei sisältö kirjaa. Tämä tulinen, kookosmaidon pehmentämä keitto lämmittää mukavasti kun sää on sellainen kuin nyt. Helsinki on minulle rakas kotikaupunki, mutta "talvella" täällä ei ole erityisen mukavaa kun räntää sataa vaakasuoraan.

Reseptiä on hiukan muunnteltu raaka-aineiden saatavuuden (tai pikemminkin saamattomuuden) vuoksi. Kolmella chilillä tämä on aika stydiä. Vähennä chilin määrää jos et pidä tulisesta ruoasta!

4-6 annosta

3 broilerin rintafilettä
thai-kanafondia
1 tölkki kookosmaitoa
2 cm inkivääriä
2 murskattua valkosipulin kynttä
2 rkl korianteria
2-3 punaista chiliä hienonnettuna
2 rkl kalakastiketta
½ tl suolaa
225 g kuorittuja katkarapuja
1 limetin mehu
pala purjoa tai kaksi kevätsipulia

Keitä rintafileitä kolme varttia fondilla maustetussa vedessä. Viipaloi broileri ja laita ne takaisin kattilaan. Lisää kookosmaito ja hauduta. Sekoita inkivääri, valkosipuli, korianteri ja chili ja lisää ne kattilaan. Lisää kalakastike, sokeri ja suola. Hauduta 20 minuuttia. Lisää katkaravut, limettimehu. Hauduta viisi minuuttia. Koristele purjolla.

Marinoimatonta

Kuvassa kilpalinjan siperianhusky Gegwen Aroywylin hoitaa palmua, mutta koska olen kuulemma koira itsekin niin tiivistäköön tuo ihanasta haskistamme ottamani kuva miten suhtaudun teollisiin marinadeihin.

Perjantaikokki on ottanut esiin asian, jota olen itsekin ihmetellyt ja josta tekisi mieli sanoa rumasti. Miksi ihmeessä ruoka-aine pitää pilata teollisella marinadilla? Itse olen tasan kerran ostanut valmiiksimarinoitua lihaa (hunajamarinoitua broileria) ja lopputulos oli kammottava. Myönnettäköön, että olen kerran saanut veljeni luona hyvää keittoa, jonka eräänä ainesosana oli juuri hunajamarinoitu broileri, mutta tulinen keitto on hiukan eri asia kuin vaikkapa
autotallikana, joka ei anna makuvirheitä anteeksi.

Kirjoitin aikaisemmin, että kun kerran otetaan toinen eläin hengiltä niin kunnioitetaan sitä edes sen verran, että yritetään tehdä siitä hyvää ruokaa. Valmiiksi marinoitu ja hyvä ruoka on melkein aina ristiriitainen väite. Helsinkiläisenä en onnekseni joudu kärsimään ruokakauppoja, joista ei saa kuin marinoitua lihaa: päinvastoin olen erittäin tyytyväinen Arabian K-kaupan valikoimaan ja palveluun. Hyvä ruokakauppa naapurissa parantaa olennaisesti elämänlaatua.

Sukunimikaimani P. totesi joskus, että marinoitu liha on halvempaa, koska se säilyy pidempään. En ole kiinnittänyt hintaeroon huomiota, mutta väite kuulostaa loogiselta.

Lihansyönnin etiikkaa on tullut tietysti pohdittua varsinkin loppuvuoden paljastuksien jälkeen. Olen jopa pohtinut, että pitäisikö ryhtyä fisunsyöjäksi ja olen keskustellut asiasta hyvän ystäväni kanssa, joka ei lihaan koske ja kalaankin harvoin. Taidan pysyä kaikkiruokaisena, mutta olen pohtinut esimerkiksi sitä, että elääköhän strutsi, poro, saksanhirvi tai biisoni Suomessa mukavammin kuin tehotuotettu broileri? Hesarin keskustelupalstalla, jota luen kun haluan agressioita, joku kirjoitti kuinka hän oli vetänyt palkokasvin sieraimeensa kun A-studio oli lähtenyt mukaan Oikeutta eläimille järjestön valheisiin. Koska minulla ei ole digiboksia ja televisioni oli vuonna 2006 päällä kerran ja vuonna 2007 toisen kerran en ole nähnyt ohjelmaa enkä voi ottaa ohjelman sisältöön kantaa. Käsittääkseni järjestö ei ole jäänyt valheista kiinni vaan kyse on siitä, että joko määräykset eläinten käsittelystä ovat riittämättömän tiukkoja tai niiden valvonta ei toimi.

Minulla olisi parempi omatunto jos olisin fisunsyöjä, mutta ei minussa taida olla riittävästi äijämäisyyttä moiseen elämänmuutokseen. Tänään ruokalistalla on kurjasti elänyttä broileria.

Perjantaikokin adressin voi halutessaan
allekirjoittaa.

Tomates à la provençale

From Brunssi 2014-10-18

Keittokirjojen aarteisiin kuuluu Julie Childin, Louissette Berthollen ja Simone Beckin toimittama ja WSOY:n kustantama Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Minulla on toinen kappale menossa: ensimmäinen katosi suureksi harmikseni muutossa ja vielä suuremmaksi harmikseni kirjan painos oli loppu. Ainakin pari vuotta sitten kirjaa oli taas saatavilla, mutta se oli alelaareissa, joten painos saaattaa olla taas loppu. Hiukan koomisesti englanninkielistä alkuteosta Mastering the Art of French Cooking näyttää saavan ainakin play.comista.


Kirjassa on kaikenlaista hyvää ja siitä on jäänyt erityisesti käyttöön kaksi reseptiä: quiche au roquefort raskaasti muunneltuna ja suomalaistettuna versiona. Siitä blogannen ensi viikolla koska olen ajatellut tehdä duunikaverilleni eläkkeellelähtöquichen. Nyt kuitenkin söin kevyemmin: provençelaisia tomaatteja tulee tehtyä erityisesti jos vieraita on enemmän. Herkullinen ruokalaji, joka kärsii liian pitkästä kypsennysajasta visuaalisesti, mutta maistuu silti hyvältä. Tämä ruokalaji on mielestäni parempi lässähtäneenä kuin sellaisena, että korppujauhot tuntuvat rakenteessa kovina. Viimeksi seurustellessani näitä pyydettiin joskus pääruoaksi. Toimii niinkin, vaikka äijä kaipaakin jotain tukevampaa.

Alkuperäisessä reseptissä korppujauhoja käytetään 1 dl, mutta olen vähentänyt määrää.

6 hengelle

6 kovaa, kypsää, isoa tomaattia
suolaa ja valkopippuria
1-2 murskattua valkosipulin lohkoa
3 rkl silputtua salottisipulia tai nuorta keltasipulia
4 rkl silputtua tuoretta basilikaa ja persiljaa
hyppysellinen timjamia
¼ suolaa
iso hyppysellinen valkopippuria
1 rkl oliiviöljyä
¾ korppujauhoja
matala, öljytty uunipannu, johon tomaatit mahtuvat yhtenä kerroksena

1. Lämmitä uuni 200-asteiseksi (celsiuksia, ei kelvineitä :)
2. Poista kannat ja halkaise tomaatit poikittain kahtia. Poista varovaisesti siemenet ja mehu. Sirota puoliskoihin hieman suolaa ja valkopippuria.
3. Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Tarkista maku.
4. Laita jokaiseen tomaatinpuolikkaaseen 1-2 rkl seosta.
5. Lirauta tomaattien päälle hieman oliiviöljyä.
6. Paista 10-15 minuuttia kunnes tomaatit ovat kypsiä, mutta eivät hajonneita.

Lohta rosépippurikastikkeella

Tämä kastike kuuluu keittiöni vakivieraisiin ja kuten sherrysinihome niin tämäkin on erittäin helppo kastike: sen kuin kaataa ainekset kasariin, maustaa ja keittää kokoon. Kastike sopii erinomaisesti paistetun kalan kanssa - täällä Arabiassa se on useinmiten lohen tai tonnikalan seuralainen. Tämänkin ruokalajin aveciksi sopivat tomates à la provençle, joita on myös kuvassa.

4 annosta

• 1 dl kalalientä
• 2 dl ranskankermaa
• 1 tl rouhittua rosépippuria
• (suolaa)

Kiehauta kalaliemi kasarissa. Nostele ranskankerma kokkareina kiehuvaan liemeen. Keitä kokoon, lisää rosépippuri ja mahdollisesti suolaa.

Resepti on peräisin Arteknon Suuresta kastikekirjasta, joka suosittelee kastiketta keitetyn kalan kanssa. Minulle tämä kastike on kuitenkin paistetun kalan kastike.

Kuvia on tulossa, mutta koska joko olen onnistunut hajasijoittamaan kamerani USB-piuhan tai unohdin sen viikolla duunipaikalleni joudun siirtämään ison läjän kuvia tästä ruoasta ja provençelaisista tomaateista hitaahkon verkon kautta.

Sake no teriyaki

Sake no teriyaki eli lohta teriyaki-kastikkeella on jo kielellisestikin kiinnostava ruokalaji. Japani on monessa suhteessa suomalaiselle englanninkielentaitoiselle ihmiselle helppo kieli: kaikki äänteet löytyvät vaikka itse olenkin joutunut myöntämään, että minulla on puhevika: en osaa soinnillista ässää eli zetaa. Ei vain irtoa, se tulee ulos ts:nä. Sattuman kautta kielioppikin tuntuu joissakin suhteissa tutulta vaikka se, että osa adjektiiveista (mutta eivät kaikki) taipuvat aikamuodossa, on outoa ja japanilaisten tapa laskea asioita on suorastaan perverssi. Pääsylipun museoon saa sanomalla ichimai kippu o kudasai. Pullollisen olutta saa lauseella ippon biiru o kudasai, mutta tuopillinen olutta on taas ippai biiru o kudasai. Syksyisellä matkallani Japaniin jostain syystä fraasi Konnichiwa. Ichimai kippu o kudasai. eli Päivää, saisinko yhden pääsylipun, kiitos. herätti natiiveissa huomattavan paljon huvitusta. Omasta mielestäni osaan sanoa sen aivan ymmärrettävästi, jopa hyvin, koska se ei osu tsetaongelmaani. Joko olen väärässä tai lipunmyyjät taivastelivat sitä, että gai-jin osaa japania.


Koko touhun kruunaa se, että kaneja lasketaan historiallisista syistä lintujen päätteellä: uskonnollisista syistä nelijalkaisten eläinten syöminen oli Japanissa tuhatkunta vuotta kiellettyä. Ei että se olisi ihmisiä aina häirinnyt: kun ihmisellä on nälkä hän syö melkein mitä tahansa kuten vaikkapa sotavangin jalan (valitettavasti tämä ei ole huono vitsi vaan totta). Käytännöllisesti asioihin suhtautuvat munkit kuitenkin totesivat, että punaista lihaa olisi josku kiva saada ja he päättivät että kanit ovat tori eli lintuja.


Sake on tuttu sana: japanilaista riisiviiniä. Sitä usein luullaan viinaksi eikä asiaa helpota se, että Kyushun saarella sakeksi kutsuttu juoma voi hyvinkin olla viinaa. Tyypillisisesti kuitenkin sake on viiniä. Kieliongelmia ei vähennä se, että japani on täynnä homonyymejä, joista eräs esimerkki on sake. Sana tarkoittaa sekä riisiviiniä että lohta. Ihmettelin pitkään miksi keittokirjoissa törmäsin jatkuvasti merkkijonoon sake no vaikka reseptissä ei ollut riisiviiniä. Tällaisen keskellä sedällä on vain yksi vaihtoehto: hämmentyä.

Minusta lohi on hieno kala. Todella tuore lohi sulaa suussa melkein kuin suklaa. Lohen ja sen etäisen sukulaisen kirjolohen tavanomaisuus saattaa puuduttaa, mutta kun seuraavan kerran saat hyvän lohinigirisushin suuhusi niin keskity, anna lohelle tilaisuus. Anna sen maistua. Anna sen muuttua sametiksi suussasi.


Asiaan: sake no teriyaki eli paistettua kiiltävää lohta. Tästä ruokalajista ei ole kuvaa. Kaadoin kastikkeen liian kuumalle pannulle ja sokeripitoinen kastike vähän kärähti. Ei niin pahasti, että kokin olisi pakko tehdä seppuku tai että ruokaa ei olisi voinut syödä, mutta kyllä harmitti varsinkin kun lohen kypsyysaste jäi täydellisen puoliraa'aksi. EDIT: lisäsin nyt kuitenkin kuvan ruoan valmistuksen alkuvaiheesta kun mitään ei vielä ollut epäonnistunut.

Teriyaki-lohta neljälle

• furi-jio suolattua lohta
• kasvisöljyä paistamiseen
• merisuolaa
• kiehuvaa vettä

teriyaki-kastike

• 3 rkl soijakastiketta
• 3 rkl sakea
• 3 rkl miriniä
• 1 tl sokeria

1. Sekoita kastikeainekset. Kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes sokeri on liuennut.
2. Poista lämmöltä.
3. Paista lohifileviipaleita pari minuutti-pari kummaltakin puolelta. Liikuttele kalaa, jotta se ei kärähdä. Poista lämmöltä, kaada kiehuvaa vettä liian öljyn poistamiseksi.
4. Paista kalaa keskilämmöllä näin: kaada kastike kalan päälle ja paista 2-3 minuuttia kunnes kastike alkaa kiehua. Käännnä kala. Nostele kastiketta kalan päälle paistamisen aikana.
   

Resepti on peräisin Emi Kazukon kirjasta Masterclass in Japanese Cooking, mutta siinä käytetään miekkakalapihvejä ja kuten esijorinoista saattoi lukea homma ei oikein toiminut lohen kanssa. Pannuni oli liian kuuma ja lohifileen pätkä on liian paksu näin valmistettavaksi. Lohiteriyaki on kuitenkin erittäin hyvää onnistuessaan, joten yritän hieroa tämän reseptin paremmaksi ja blogata tästä jatkossakin.

Furi-jio eli kalan suolaamisesta

Kuulun osakalaisen kokkikoulun Ecole Hôtelière Tsujin perustajan Shizuo Tsujin keittokirja Japanese Cooking - a Simple Art on kirjastoni kiinnostavimpia kirjoja ja vaikka en ole siihen vielä ehtinyt perehtyäkään on selvää, että se kuuluu niihin kirjoihin, jotka koreiden (ja usein feikattujen) kuvien sijasta keskittyvät tekniikoiden selittämiseen. Kirjan alussa on muutama sivu värikuvia valmiista annoksista, mutta muuten viisisataasivuisessa kirjassa on "vain" piirroksia. Tyyli on sama kuin klassikossa Ranskalaisen keittiön salaisuudet.

Kirja selittää, että japanilaisessa keittiössä kala lähes poikkeuksetta suolataan ennen keittämistä tai grillaamista kosteuden ja hajun poistamiseksi. Suolaustapa ja -aika riippuvat kalalajista. Japanilainen ammattikokki on kuulemma erittäin tarkka asiasta, mutta jokapäiväiseen elämään kirjan mukaan riittää muutama nyrkkisääntö. Parhaaksi suolaksi kirja mainitsee hienonnetun merisuolan. Suolaustapoja on neljä: furi-jio, tate-jio, beta-jio ja kami-jio.

Furi-jio

Seuraavaan reseptiini tarvitsen furi-jio -suolausta ja sen vuoksi käsittelen sen tässä.

Ota kourallinen suolaa ja sirottele suolaa noin 35 cm korkeudesta leikkuulaudalle. Aseta kalafilee nahkapuoli alaspäin suolatulle leikkuulaudalle. Hiero suolaa sormiesi välitse kalan pintaan. Jätä kala 40-60 minuutiksi. Tarkka aika riippuu fileen paksuudesta, sen tuoreudesta ja valmistustavasta.

Pornoa ruokapöydällä

The image is licensed under the Creative Commons Attribution ShareAlike 3.0 License. In short: you are free to share and make derivative works of the file under the conditions that you appropriately attribute it, and that you distribute it only under a license identical to this one. Copyright © Larco Museum Collection. Lima, Peru.

Meillä atk-hörhöillä on tapana pudotella toisillemme kummallisia, huvittavia ja ties millaisia linkkejä. Tässä on inboksiini tipahtanut linkki keramiikkaan, jolle ei oikein voi olla hymyilemättä. Missäköhän kaikkialla on harrastettu pornografista keramiikkaa? Ainakin antiikin Kreikassa, mutta siihen loppuu minun yleissivistykseni.

Wikipedian mukaan Moche-kulttuurissa harrastettiin enemmänkin tämänkaltaista avoimen seksuaalista keramiikkaa. Siinäpä olisikin vaikkapa Arabialle tai Kermansavelle sarkaa: astiasto, jossa kuvattaisiin seksiä sen eri muodoissa. Mukaanlukien tietysti homo- ja lesbosuhteet. Millainen olisi Ralf König -astiasto? Teemuki, jossa komeilisi Tappajakondomi ja Luigi M. häntineen ja pistooleineen.

Pöydällä olisi konkreettisesti ns. "conversation piece".

Maguro no tataki ponzu ae

Kiitokset ilahduttavista kommenteista! Mahdankohan tällä reseptillä tuottaa Välispiikille pettymyksen? Voiko äijä tehdä ruokaa, jossa on raakaa kalaa ja näin paljon erilaisia kasviksia? Ajattelin ensin vastata tammikuun ruokahaasteeseen jonkinlaisella kalataginella, mutta sitten muistin tämän reseptin Emi Kazukon kirjasta Masterclass in Japanese Cooking. Paahdettu tonnikalatataki on värikästä ja näyttävää. Olen kokeillut reseptiä kerran aikaisemminkin, mutta tonnikala ei ollut riittävän tuoretta. Tällä kertaa hain tonnikalani Tokyokanin pakastimesta. Paahdettu tataki tuo kaksi väriä: raa'an ja kypsän tonnikalan, seesaminsiemenet kolmannen, kolme erilaista salaattia kolme hiukan erilaista vihreää, mäti tuo läpikuultavaa keltaista, wasabimajoneesi kellertävänvalkoisen ja paprikat punaisen, vihreän, oranssin ja keltaisen.

Mätipaprikat

Mätipaprikat ovat muunnelma kurkuista. Jälkikäteen ajateltuna ei kovinkaan onnistunut muunnelma. Erityisesti vihreä paprika ei sopinut mädin ja majoneesin kanssa. Pitkuilainen, makea paprika toimi varsin hyvin, mutta suosittelen käyttämään kurkkua. Lisävärejä olisi saanut käyttämällä erilaisia mätejä, mutta jotain järkeä kustannuksiinkin. Ja kuka sen kaiken mädin olisi syönyt?

• majoneesia
• wasabia
• makea punainen paprika
• vihreä paprika
• keltainen paprika
• oranssi paprika
• kirjolohenmätiä

Sekoita hiukan wasabia majoneesiin. Leikkaa paprikoista minikokoisiksi astioiksi sopivat palaset ja täytä ne wasabimajoneesilla. Koristele mädillä.

Tataki

tataki 4-8 henkilölle

• 300 g sashimilaatuista tonnikalaa
• kasvisöljyä paistamiseen
• 1 rkl valkoisia seesaminsiemeniä
• sekalaisia vihreitä salaatinlehtiä

Kastike

• 1 limen mehu
• 1½ soijakastiketta
• 2 tl sokeria
• 1 rkl seesamiöljyä

1. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle ja paahda seesaminsiemeniä. Ravistele pannua jatkuvasti.
2. Paista tonnikalaa hyvin vähässä öljyssä hetki kuumalla pannulla siten että kala kypsyy pinnalta, mutta jää sisältä raa'aksi.
3. Siirrä kala jääkylmään veteen kypsymisen pysäyttämiseksi. Kuivaa talouspaperilla ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi.
4. Sekoita kastikeainekset ja sekoita kunnes sokeri on liuennut.
5. Laita salaatinlehdet isoon kulhoon, lisää tonnikala ja kaada kastike päälle. Sekoita varovaisesti ja järjestele lautasille. Koristele seesaminsiemenillä.

Summa summarum: kalasta tuli oikein hyvää, mutta paprikat eivät olleet maailman loisteliain keksintö.

Pahan sedän spydäri

Uhkun yöllistä masutyytyväisyyttä. Vuorokausirytmi on tukevasti sekaisin kun tekee itselleen puolen yön jälkeen tukevan illallisen ja nauttii sen parin oluen
kera. Miettiessäni mitä tekisin toissapäiväisen sherrysinihomeen jämistä sain idean: pyttipannu! Idea on mielestäni sen verran erikoinen, että kehtaan laittaa otsikoksi Pahan sedän spydäri. Joku pitänee tätä narsismina. Saa pitää, mutta mielestäni siitä, että keksii jotain, jonka tuntee omakseen ja josta pitää, saa olla myös vähän ylpeä.


Tämä oli niin äijämäistä, että
Tammikuun ruokahaasteeseen voi hyvillä mielin tehdä jotain hyvin epä-äijämäistä, mutta siitä lisää viikonloppuna, todennäköisesti sunnuntai-iltana.

• Puikulaperunoita


• Naudan filettä isoina kuutioina (riittävästi lämminneinä)


• sherrysinihomeen jämät


• voita paistamiseen

Erittäin jauhoisina perunoina puikulaperunat sopivan hienosti spydäriin. Blancheeraa ne eli keitä pari-kolme minuuttia miedosti suolatussa vedessä. Kuivaa, anna jäähtyä, jotta etutassusi eivät pala. Kuori ja paista runsaahkossa voissa keskilämmöllä kunnes perunat saavat mukavasti väriä. Älä kypsennä liikaa, jotta puikulan rakenne säilyy hiukan vastaanpanevana. Siirrä perunat syrjään pannulta välttäen ylenmääräistä voin mukana siirtymistä. Pidä perunat lämpimänä.



Puhdista pannusta perunoista syntyneet paistojämät. Käännä lämpö kaakkoon ja lisää voita ja paista lihakuutiot kuten paistaisit pihviä. Ainakin sähköliedellä lämmön voi sammuttaa kokonaan ennen paiston loppua. Lisää tilkka vettä, jotta kastike ei palaisi kuumaan pintaan, lisää perunat, lisää kastike ja anna kiehahtaa.

Idea sherrysinihomespydäristä oli onnistunut ja arvasin oikein, että mitään mausteita ateria ei kaipaisi maukkaan kastikkeen vuoksi.

Wafusuteeki

Palaamme taas Japaniin ja Yamada-sanin keittokirjaan: pihvit japanilaisittain. Tämä ei ole edes oma muunnelma vaan on uskollinen kirjalle - johon yleensä pyrinkin kun kokeilen ruokalajia ensimmäisen kerran kuten nyt. Kirjan kuva on tosin parempi, koska siinä retikka on yhdessä isossa kasassa ja on pysynyt valkoisena toisin kuin oman kuvani tasaisempi kerros daikonia, jonka soija on värjännyt. Toisaalta kuvassa viehättää se kuinka musta lautanen toimii peilinä ja parissa kuvassa jopa näkyi olohuoneeni riisipaperilamppu hyvin selvästi. Pihvin kanssa tarjosin paistettuja tomaattiviipaleita, jotka oli maustettu ripauksella cayannepippuria ja suolaa.



Alkuperäinen resepti käyttää retikkaa, mutta minulla on onnekseni Ketturouvan plantaasilta peräisin olevaa daikonia. Suomessa daikonit eivät ole erityisen dai eli suuria, mutta makua niistä kyllä löytyy.

• 4 ulkofileepihviä
• 10 cm daikonia tai retikkaa
• tuoretta inkivääriä
• 4 rkl soijakastiketta
• 1 rkl öljyä
• mustapippuria

1. Kuori ja raasta inkivääri ja daikon
2. Sekoita inkivääri soijakastikkeeseen
3. Paista pihvit ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla
4. Asettele pihvit lautasille ja koristele daikonilla
5. Kaada soija-inkiväärikastiketta pihvien päälle

Sherrysinihometta

Pitkästä, pitkästä aikaa tuli tehtyä kastiketta, joka aikoinaan oli keittiöni bravuurinumero ja jonka Kitsune-san mainitsee kaksikin kertaa blogissaan Ketun keittiössä. Pitänee olla imarreltu. Olen aina ihmetellyt miksi kastikkeita usein pidetään vaikeina, mystisinä valmistettavina. Toki on helposti juoksuttuvia kastikkeita kuten hollandaise ja monet suurustettavat kastikkeet paakkuuntuvat helposti jos ei ole huolellinen, mutta sherrysinihome on esimerkki äärimmäisen helposta ja erittäin maukkaasta kastikkeesta.

• pienehkö keltasipuli silputtuna
• 2 rkl voita
• 1 rkl sinappia
• 50 g sinihomejuustoa
• 1 dl puolikuivaa sherryä
• 3 dl kermaa
• mustapippuria

Kiehauta sipuli voissa, mutta älä anna ruskistua. Hienonna joukkoon suurin osa sinihomejuustosta, lisää sinappi ja sherry. Sekoita hyvin. Anna kiehua hieman kokoon. Lisää kerma ja keitä vielä hiukan kokoon. Mausta pippurilla. Hienonna loput juustosta sekaan.



Alkuperäisessä reseptissä on suolaa, mutta sinihomejuusto tuo sitä mukanaan riittävästi. En suosittele lisäämään suolaa. Sinappina voi aivan hyvin käyttää suomalaistyyppistä makeaa sinappia vaikka ranskalainen le saucier saattaisikin saada shokin jos sinappi ei ole dijon-sinappia. Kastike toimii hienosti kummallakin sinappityypillä.



Arteknon Suuresta kastikekirjasta peräisin oleva resepti suosittelee kastiketta paistetun lihan, erityisesti maksan, kanssa.

Kevyehkösti uuteen vuoteen

Uudenvuodenaattona oli tarkoitus tehdä yakinikua ja toista japanilaista herkkua, mutta minun houkuteltiin kantapubiini, joten tästä tulikin uudenvuodenpäiväateria. Kovin japanipainotteisesti tämä blogi on alkanut, mutta ehkä se ei haittaa. Japanista tässä blogissa tuskin pääsee tulevaisuudessakaan eroon. Lukijat voivat ainakin huomata että nihon no ryori, japanilainen keittiö, on paljon muutakin kuin raakaa kalaa. Joskus tulee kysyttyä ihmisiä lounaalle Kotoon ja vastaukseksi saattaa saada En mä raakaa kalaa. Minusta vähän ikävä asenne, parempi olisi Sori, mä en välitä japanilaisessta ruoasta tai jopa Sori, mä en halua kokeilla mitään uutta.

Yakinikua ja herkkukurkkua

Tämä on aito äijäresepti: en osaa antaa tarkkoja ainesosien suhteita vaan siivutan ja lurauttelen.

• Tuoretta kurkkua
• Kirjolohenmätiä
• Majoneesia
• Wasabia

• Naudan ulkofilettä hyvin ohueksi siivutettuna
• Pieni keltasipuli
• Siitakkeita
• Yakiniku-kastiketta

Sekoita wasabi majoneesiin. Wasabia ei ole syytä käyttää liikaa, jottei mädin maku peity. YMMV, tietysti. Koverra teelusikan kahvalla kurkun pehmeään osaan kuoppa ja täytä se majoneesi-wasabi-seoksella. Koristele mädillä.



Yakiniku on paistettua naudanlihaa soijapohjaisessa, usein hiukan makeassa kastikkeessa. Kastikkeen voi tehdä itse tai voi olla laiska kuten minä tällä kertaa ja käyttää Tokyokanista ostamaani valmiskastiketta, jonka parasta ennen lähestyy uhkaavasti. Olen joskus tehnyt kastiketta itse ja käyttänyt makeuden tuomiseen muunmuassa omenaa. Kastikkeessa on usein myös seesamia. Ruokalajin voi tehdä monella tavalla, mutta omiin mielitekoihini kuuluvat sipuli ja siitakkeet vaikka pitänee joskus kokeilla kanttareilleillä.


Viipaloi sipuli ja silppua sienet isohkoiksi palasiksi. Kuullota sipuli, nosta wokin reunoille, paista sienet ja nosta ne wokin reunoille. Paista lihaviipaleet makuusi sopiviksi. Nosta liha wokin reunoille ja kaada yakiniku-kastike wokin paljasta rautapintaa vasten. Sekoita ja tarjoile.

Hampurilaisista

Hampurilaiset voivat olla hyvää ruokaa tai kauheaa pullamössöä. Liikuttuneessa mielentilassa tai treenien jälkeen tulee joskus sorruttua grillin aurajuustohampurilaiseen. Pullaa, mutta aurajuusto tuo sentään hiukan luonnetta mukaan. Memphis-ravintoloista sai muinoin monenlaista chimichurrilla maustettua: hampurilaista, pihviä. Listalla on vieläkin chimichurrihampurilainen ja chimichurripihvi. Suosittelen. Joskus pitää yrittää itsekin. J.F.F. Kettusen hampurilaisista pidin, mutta huomattavasti vähemmän kiinnostavat Chicosit ovat korvanneet Kettuset. Japanista jäivät mieleen McPork-hampurilaiset. Tavallisia McPulla-hampurilaisia, mutta välissä oleva kirkas hapanimeläkastike antoi niille potkua ja Matsumotossa mentiin suoraan mäkkäriin, koska oli kiire Matsumoton hienoon, hienoon linnaan ja sadan jenin kamppishinta ei todellakaan ollut paha.

Harumi's Japanese Cooking kirjan ohella minulta löytyy myös toinen Kurihara-sanin kirja: Harumi's Japanese Home Cooking ja siitä löytyy ainakin minulle englanninkieltä opettanut resepti. Ihmettelin reseptiä: miten ruokaa, jossa ei ole leipää, voidaan sanoa hampurilaiseksi, mutta sitten Joku(TM) kertoi, että amerikanenglannissa hamburger tarkoittaa jauhelihapihviä. Sanakirjani on hiukan eri mieltä: jauhelihapihvi hamburger, (Am) patty.

Japanilainen hampurilainen kuulosti kiinnostavalta ja halusin testata reseptiä senkin jälkeen kun olin tajunnut, että kyseessä on jauhelihapihvi eikä hampurilainen. Tyypillisen huolelliseen tapaani porsaan jauheliha jäi kauppaan, mutta jääkaapista löytyi HK:n Amerikan pekonia ja korvasin possun jauhelihan hienonnetulla pekonilla. Rasva ja savu sopivat äijäruokaan mainiosti.

Japanilaisia jauhelihapihvejä teriyaki-kastikkeella

• 20 g korppujauhoja
• 1 dl maitoa
• 350 g jauhettuna naudan paistijauhelihaa
• Paketti pekonia hienonnettuna
• Iso sipuli pilkottuna
• Muna
• Suolaa
• Pippuria
• Voita paistamiseen
• 4-5 rkl ruokalusikallista teriyaki-kastiketta

Teriyaki-kastike

• 200 ml miriniä
• 100 ml soijakastiketta
• 2 rkl sokeria

1. Laita korppujauhot kulhoon. Lisää maito ja odota kunnes maito on imeytynyt.
2. Sekoita isossa kulhossa naudanliha, pekoni, sipuli, maito-korppujauhoseos sekä muna. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita käsin tasaiseksi ja muotoile seoksesta 6-8 pihviä.
3. Kuumenna uuni 230 asteeseen. Ruskista pihvit voissa keskilämmöllä ja paista pihvejä vielä uunissa 15 minuuttia.
4. Kaada miriniä matalalla lämmöllä 1-2 minuuttia, lisää soijakastike, sokeri ja keitä hiljaa 1-2 minuuttia.
5. Kaada kastike kypsien pihvien päälle.

Tarjoile kasvispedin päällä.

Kioto Donburi

Blogin oli tarkoitus olla jaksamattomuuden - itselleen kokkaaminen on joskus vähän apeaa - hiukan väsäyttämän keittiöni piristysruiske ja uusien kokeilujen motiivi. Käytännössä täällä kuitenkin soi Bruce Springsteenin Glory Days.

Chorus:
Glory days well they'll pass you by
Glory days in the wink of a young girl's eye
Glory days, glory days

Tämän blogauksen aiheena on Kioto Donburi. Yksinkertainen ja siksi vaativa ruokalaji. Onnistuessaan tämä donburi on jumalaista: possu on mehukasta, mutta rapeaa, raaka sipuli puraisee mukavasti ja herneet tuovat tuoreutta. Aivan tuoreita herneitä en valitettavasti voi allergiani takia syödä, joten ne minun pitää kiehauttaa.

Donburi kannattaa syödä isohkosta kulhosta sillä muuten riisin ronkkiminen kulhon pohjalta muodostuu tuskalliseksi. Tokyokanista saa aitoja donburi-kulhoja. Donburi on Japanissa suosittu lounasruokalajityyppi eikä ihme. Shinjukusta takertuikin mukaani donburi-kirja, mutta se on edelleen muovikuorissaan.

Tämä on kolmas suosikkireseptini Yamada-sanin kirjasta ja kohta minun pitää lopettaa siitä lainaaminen, koska muuten saan syytteen luettelosuojan rikkomisesta. Huomenna voisi kyllä vielä kokeilla wafusuteekiä, koska jääkaapissa on vielä naudan ulkofilettä tulevalta illalliselta. Jäljellä on vielä lisäksi daikonia Kitsune-sanin aka Ketturouvan plantaasilta, joten ruokaan voi käyttää aitoa daikonia retikan sijasta.


Ruokalajissa on punaista lihaa ja nihon no ryoria tarpeeksi tuntematta ihmetyttää kuinka kaisekistaan kuuluisan Kioton nimi liittyy näin lihaisaan donburiin. Omassa versiossani käytän länsimaalaiselle tutumpaa lihan määrää ja olen pienentänyt riisin määrää. Riisin, lihan, munan, sipulin ja herneiden määrää voi hyvin vaihdella mieltymystensä ja jääkaapin sisällön mukaan.


Kioto Donburi kahdelle

• Keitettyä riisiä kahdelle
• Mahdollisimman ohueksi leikattua porsaan ulkofilettä kahdelle
• Kananmuna
• Keltasipuli
• Kiehaututteuja herneitä, jotta allergia ei huomaa, että syöt herneitä
• Öljyä paistamiseen

Kastike

• 1 dl soijakastiketta
• 1 dl sakea (hyvää, jotta lopun voi kaataa kokkiin)
• 4 rkl sokeria

1. Paista muna mahdollisimman ohueksi levyksi ja leikkaa suikaleiksi. Siirrä syrjään.
2. Viipaloi sipuli mahdollisimman ohuiksi renkaiksi ja jätä ne kylmään veteeen kymmeneksi minuutiksi. Kaada vesi pois ja kuivaa talouspaperin päällä.
3. Laita kastikeainekset kasariin ja keitä kokoon. Hiljaa, jollet halua nähdä jännittävää sokerin palamisefektiä. Jätä kastike miedolle lämmölle.
4. Paista liha kevyesti. Älä anna ruskistua. Siirrä liha kastikekasariin.
5. Jaa riisi kulhoihin, lisää sipuli ja peitä se marinoituneilla lihaviipaleilla. Peitä liha puolestaan munasuikaleilla. Lurauta hiukan kastiketta jokaiseen kulhoon. Koristele herneillä.
   

Japanilainen pihvi inkivääriperunamuusilla

Joulu tuli ja toi tullessaan lahjaksi toivomani tummat matalat lautaset. Hienot, isot ja mustat! Niin isot, että niiden sijoittamisessa pöytämalliseen tiskikoneeseen pitää olla hiukan luova, mutta toisin kuin epäilin en ole vielä kertaakaan pessyt niitä käsin. Kuten aikaisemmin totesin toivoin lautasilta helpotusta kuvausongelmiin. Tulokset ovat olleet parempia kuin valkosinisillä lautasillani, mutta kuten tämän blogauksen kuvasta näkee niin nämä lautaset eivät anna armoa ja väärään paikkaan pudonneen nestetipan pyyhkäiseminen vain pahentaa tulosta. Nämä lautaset opettanevat vakaata kättä.

Resepti on hiukan muunneltu Harumi Kuriharan kirjan Harumi's Japanese Cooking reseptistä Japanese Pepper Steak with Ginger Mashed Potatoes. Muuntelu on siinä, että kuulun siihen koulukuntaan, joka maustaa pihvin vasta hieman ennen paistamisen loppua.

Reseptissä mainittua sansho-pippuria lienee turha yrittää löytää Suomesta. Ostettuani Kurihara-sanin kirjan taapersin Tokyokaniin ja löysin sansho-pippuria ale-merkinnöin. Purkin tyhjennettyä menin ostamaan lisää, mutta ei sitä enää saanut. Ei kuulemma ollut kysyntää. Syksyllä vietin kolme viikkoa Japanissa ja sieltä toin neljä isoa purkkia tätä persoonallista pippuria. Toivottavasti joku japanilainen, jolle lahjoitin salmiakkia, friikahtaa siihen, jolloin voisimme tehdä vaihtokaupan: minä lähetän hänelle Japaniin salmiakkia ja hän minulle sansho-pippuria.
Keittokirja mainitsee korvikkeeksi setsuaninpippurin (oletan, että Szechwan pepper on suomeksi setsuaninpipppuri). Enpä muista setsuaninpippuria koskaan maustahyllyssä nähneeni, mutta en ole erityisemmin etsinytkään. Molempia erikoisempia pippureita voisi ehkä löytää Hämeentien etnosuoran kaupoista, mutta en ole niissä juuri käynyt. Aiheesta ei kuitenkaan kannata suunnattomasti murehtia sillä perinteinen mustapippuri sopii ruokaan aivan hyvin.

Japanilainen pihviateria kahdelle

• Sopivasti naudan sisä- tai ulkofilettä
• suolaa
• sansho-pippuria
• maultaan neutraalia öljyä paistamiseen

• Perunamuusia
• 1 dl soijakastiketta
• 1 dl miriniä
• 4 rkl maissijauhoa sekoitettuna pieneen määrään vettä
• 2 rkl raastettua inkivääriä

Perunamuusin voi itse kukin valmistaa tavallaan. Kurihara-san tekee sen ennakkoluulottomasti mikroaaltouunissa, itse olen tätä pikaruokana pitämääni ruokaa tehdessäni ollut vielä laiskempi ja olen käyttänyt Oolannin pakastejuttua, josta tulee hyvää kunhan käyttää voita ja maitoa. Pihvin itse kukin paistaa myös itselleen mieluisalla tavalla: minä haluan pihvini mediumina ja niin, että mausteet on lisätty loppuvaiheessa. Pihvin paistaminen on helppoa, mutta sopivan kypsyysasteen saavuttaminen vaatii tietysti kokemusta.

Inkiväärikastike lienee kuitenkin uusi juttu useimmille, joten sen ohjeen esitän tarkemmin.

1. Laita soijakastike ja mirin kastikasariin. Kiehautä. Lisää maissijauho ja keitä hiljaa kunnes kastike on saostunut.
2. Poista lämmöltä ja sekoita inkivääri kastikkeeseen.

Arigatō gozaimasu, Harumi-san!

Autotallikanaa

Tämäkin resepti on kotoisin Yamada-sanin kirjasta "Japanilainen keittokirja". Koska siinä on inkivääriä se ei voi olla pahaa. Ruokalajin nimi on japaniksi tori no kara-age ja minulle tulee siitä väkisinkin aina mieleen englanninkielen sana garage eli autotalli.

• 2 broilerin rintafilettä paloiteltuna
• ½ dl soijakastiketta
• Pala tuoretta inkivääriä
• Perunajauhoja
• ½ l öljyä

Raasta inkivääri ja sekoita se soijakastikkeeseen. Mukaan voi lisätä myös valkosipulinkynnen. Marinoi broileria syntyneessä seoksessa vähintään 20 minuuttia. Kuivaa broilerinpalat ja kierittele ne perunajauhoissa.

Uppopaista öljyssä.

Inkivääripossu

Inkivääripossu kuuluu herkkuihini. Helppoa ja yksinkertaista. Parasta tähän ruokalajiin on porsaan ulkofile sillä siitä saa kauniita isoja, ohuita siivuja toisin kuin sisäfileestä. Kuvan inkivääripossu on reunoiltaan vähän kärähtänyt, mutta se maistui silti mainiolta. Liian kypsäksi ei pidä paistaa possuakaan. Kun kerran otetaan hengiltä toinen eläin niin kunnioitetaan sitä edes sen verran, että yritetään tehdä siitä hyvää ruokaa.

Resepti on kotoisin Machiko Yamada-Alhon keittokirjasta Japanilainen keittokirja, joka todellakin kannattaa hankkia. Minulla on alkuperäinen versio, mutta kirjasta on otettu kovin erinäköinen, mutta sisällöltään ilmeisen samanlainen uusintapainos. Yamada-sanin keittokirja sopii hyvin Suomeen ja resepteissä on muunmuassa silakkaa.

Inkivääripossun teen näin: leikkaan inkiväärin ohuehkoiksi puikoiksi (julienne), possun mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Hiukan öljyä wokille, lisään inkiväärin kuumaan wokkiin ja nostan inkiväärin wokin reunoille kunhan inkivääri on saanut väriä ja sen jumalainen tuoksu leijuu ilmassa. Paistan possusiivut, siirrän ne wokin reunoille, lorautan soijaa wokin paljasta pintaa kohti. Maustan miedosti mustapippurilla.