Sunnuntaiaamuna soitimme museolle ja kysyimme ovatko laivat auki ja kun vastaus oli "kyllä" lähdimme uudelleen telakalle. Tällä kertaa taksilla, sillä kumpikaan meistä kahdesta korkeanpaikan kammoisesta ei ollut rakastunut Charlestownin siltaan.
Ahtaissa tiloissa tilojen toiminnallisuutta pitää yhdistellä. Tässä pöydän päällä leikkaussalin lamppu. Sitä on myös tarvittu, sillä sodan aikana Cassin Young sai kaksi kamikaze-osumaa ja pelkästään kaatuneita oli näissä iskuissa yli 50.
Asuintilat muuttuvat sitä ahtaammiksi ja karuimmiksi mitä alemmille kansille siirrytään: päällystö ylhäällä, matruusit pohjalla.
Merellä makea vesi on kullanarvoista, joten merisotilaiden suihku sai kestää viisi minuuttia. Heidi ei tiedä mitä suihkussa tehdään kahden minuutin jälkeen. Minusta vartti on minimi, puoli tuntia hyvä. Rakkaani, vastaus: nautitaan lämpimästä vedestä. Ehkä näkemysero johtuu siitä, että minä olen käynyt intin, Heidi ei. Siitä, mitä ei voi saada, nauttii.
Tämä kirja teki mieli avata.
Tykkitorni
Kranaatit makasiinista torniin.
Keittiön linjasto. Täällä jaettiin sodan aikana 350 miehen päivän ruoka-annokset. Myöhemmin automatisointi pienensi miehistöä sadalla hengellä. © Heidi.
Laivan "sotku".
Parturi vai hammaslääkäri? Kumpikin järjestyi.
Heidi kannella. Taustalla Bostonin pilvenpiirtäjäkeskustaa, joka hieman hämmentää sillä Boston on 650 000 asukkaallaan vain hiukan Helsinkiä (600 000) isompi kaupunki.
1 kommentti:
Rakas,
Suihkun näkemysero ei johdu intistä. Päinvastoin. Olen kasvanut upseeri-isän hyvässä komennuksessa. ;)
Lähetä kommentti