perjantai 18. tammikuuta 2008

Sake no teriyaki




Sake no teriyaki eli lohta teriyaki-kastikkeella on jo kielellisestikin kiinnostava ruokalaji. Japani on monessa suhteessa suomalaiselle englanninkielentaitoiselle ihmiselle helppo kieli: kaikki äänteet löytyvät vaikka itse olenkin joutunut myöntämään, että minulla on puhevika: en osaa soinnillista ässää eli zetaa. Ei vain irtoa, se tulee ulos ts:nä. Sattuman kautta kielioppikin tuntuu joissakin suhteissa tutulta vaikka se, että osa adjektiiveista (mutta eivät kaikki) taipuvat aikamuodossa, on outoa ja japanilaisten tapa laskea asioita on suorastaan perverssi. Pääsylipun museoon saa sanomalla ichimai kippu o kudasai. Pullollisen olutta saa lauseella ippon biiru o kudasai, mutta tuopillinen olutta on taas ippai biiru o kudasai. Syksyisellä matkallani Japaniin jostain syystä fraasi Konnichiwa. Ichimai kippu o kudasai. eli Päivää, saisinko yhden pääsylipun, kiitos. herätti natiiveissa huomattavan paljon huvitusta. Omasta mielestäni osaan sanoa sen aivan ymmärrettävästi, jopa hyvin, koska se ei osu tsetaongelmaani. Joko olen väärässä tai lipunmyyjät taivastelivat sitä, että gai-jin osaa japania.


Koko touhun kruunaa se, että kaneja lasketaan historiallisista syistä lintujen päätteellä: uskonnollisista syistä nelijalkaisten eläinten syöminen oli Japanissa tuhatkunta vuotta kiellettyä. Ei että se olisi ihmisiä aina häirinnyt: kun ihmisellä on nälkä hän syö melkein mitä tahansa kuten vaikkapa sotavangin jalan (valitettavasti tämä ei ole huono vitsi vaan totta). Käytännöllisesti asioihin suhtautuvat munkit kuitenkin totesivat, että punaista lihaa olisi josku kiva saada ja he päättivät että kanit ovat tori eli lintuja.


Sake on tuttu sana: japanilaista riisiviiniä. Sitä usein luullaan viinaksi eikä asiaa helpota se, että Kyushun saarella sakeksi kutsuttu juoma voi hyvinkin olla viinaa. Tyypillisisesti kuitenkin sake on viiniä. Kieliongelmia ei vähennä se, että japani on täynnä homonyymejä, joista eräs esimerkki on sake. Sana tarkoittaa sekä riisiviiniä että lohta. Ihmettelin pitkään miksi keittokirjoissa törmäsin jatkuvasti merkkijonoon sake no vaikka reseptissä ei ollut riisiviiniä. Tällaisen keskellä sedällä on vain yksi vaihtoehto: hämmentyä.

Minusta lohi on hieno kala. Todella tuore lohi sulaa suussa melkein kuin suklaa. Lohen ja sen etäisen sukulaisen kirjolohen tavanomaisuus saattaa puuduttaa, mutta kun seuraavan kerran saat hyvän lohinigirisushin suuhusi niin keskity, anna lohelle tilaisuus. Anna sen maistua. Anna sen muuttua sametiksi suussasi.


Asiaan: sake no teriyaki eli paistettua kiiltävää lohta. Tästä ruokalajista ei ole kuvaa. Kaadoin kastikkeen liian kuumalle pannulle ja sokeripitoinen kastike vähän kärähti. Ei niin pahasti, että kokin olisi pakko tehdä seppuku tai että ruokaa ei olisi voinut syödä, mutta kyllä harmitti varsinkin kun lohen kypsyysaste jäi täydellisen puoliraa'aksi. EDIT: lisäsin nyt kuitenkin kuvan ruoan valmistuksen alkuvaiheesta kun mitään ei vielä ollut epäonnistunut.

Teriyaki-lohta neljälle

  • furi-jio suolattua lohta
  • kasvisöljyä paistamiseen
  • merisuolaa
  • kiehuvaa vettä


teriyaki-kastike


  • 3 rkl soijakastiketta
  • 3 rkl sakea
  • 3 rkl miriniä
  • 1 tl sokeria


  1. Sekoita kastikeainekset. Kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes sokeri on liuennut.
  2. Poista lämmöltä.
  3. Paista lohifileviipaleita pari minuutti-pari kummaltakin puolelta. Liikuttele kalaa, jotta se ei kärähdä. Poista lämmöltä, kaada kiehuvaa vettä liian öljyn poistamiseksi.
  4. Paista kalaa keskilämmöllä näin: kaada kastike kalan päälle ja paista 2-3 minuuttia kunnes kastike alkaa kiehua. Käännnä kala. Nostele kastiketta kalan päälle paistamisen aikana.


Resepti on peräisin Emi Kazukon kirjasta Masterclass in Japanese Cooking, mutta siinä käytetään miekkakalapihvejä ja kuten esijorinoista saattoi lukea homma ei oikein toiminut lohen kanssa. Pannuni oli liian kuuma ja lohifileen pätkä on liian paksu näin valmistettavaksi. Lohiteriyaki on kuitenkin erittäin hyvää onnistuessaan, joten yritän hieroa tämän reseptin paremmaksi ja blogata tästä jatkossakin.

4 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Arvaanko oikein että lukusanan ja kohteen välissä on niin sanottu mittasana? Kiina toimii näin, on japanissa ehkä kulttuurista lainaa. Yibing pijiu on pullollinen olutta, yibei taas lasillinen.

ari kirjoitti...

En ole ihan varma mitä tarkoitat mittasanalla, mutta japanissa lukusanan perään laitetaan pääte riippuen siitä mitä lasketaan. Ihmisille -jin, ohuille esineille -mai jne. Päätteitä on yhteensä noin 50 eivätkä japanilaiset itsekään niitä kuulemma kunnolla osaa. Ihmiset pitää muistaa laskea oikealla päätteellä, muuten se ei ole niin tarkkaa, kuulemma.

Mirka kirjoitti...

Joo ihan sama homma. Kiinalaiset ovat kyllä hieman tarkempia käytöstä (jin = kiinaksi "ren", varmaan se sama kaksijalkainen kanji/hanzi) mutta hätätilassa käy yleismittasanksi "ben". :-)

ari kirjoitti...

Japanissakin on yleispääte, jota en juuri nyt muista (sitä ei yleisesti käytetä).

Kanji on jokseenkin varmasti aivan sama, mutta oma kanji-osaamiseni on valitettavan heikkoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...