keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Tuore parsa rakuunakastikkeessa




Tämäkin resepti on Ihanasta Italian keittiöstä ja ruoka on yllättäen toinen yritelmäni huhtikuun ruokahaasteeseen. Hieman hupaisasti resepti ei kerro käytettävän parsan väriä, mutta kirjan kuva antaa selkeän vinkin: vihreää. Karhuherran mukaan parsa saisi olla vaikka violettia, mutta violetti parsa lienee kalajuttu.

Parsasta hetkeksi energiajuomien ja panssarivaunujen pariin. Millainen kundi rakentaa itselleen toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen Panzerin, jonka ammuksina käytetään Red Bull -tölkkejä? Eipä tuolle voi olla hymyilemättä.



Kulutin aikaa Arabian K-kaupan säilykehyllyllä löytääkseni anjovista, josta Rahola meitä valistaa. Lopulta löysin anjovissäilykepurkkeja kylmähýllystä (Miksi? Eivätkö ne ole täyssäilykkeitä? Siltä ne ainakin ulkoisesti näyttävät.) Pohjoismaisten valmistajien anjovis on varmaankin kilohailia, mutta silmääni osui kreikkalainen purkki, joka lienee sardellia.

Reseptissä on hivenen hankalaa parsan järkyttävä määrä verrattuna muihin ainesosiin. 1,5 kg parsaa sinkkukeittiössä? Ei, ei se toimi. Päätin tehdä täyden kastikeannoksen ja käyttää vain muutaman parsan.

Tarvitset

1,5 kg vihreää parsaa
40 g tonnikalaa öljyssä
2 anjovisfileetä (mieluiten suolaisia, italialaisia)
2 rkl valkoviiniä
2 rkl silputtua rakuunaa
2 kovaksi keitetyn kananmunan keltuaista
½ sitruunan mehu
suolaa ja valkopippuria
muutama tuore rakuunanoksa koristeluun

Leikkaa parsojen paksut puumaiset osat pois ja kuori varsien tyvipäästä pois kovat kuoriosat. Huuhtele parsat kylmässä vedessä ja yhdistä ne sitten pieniksi nipuiksi ja sido narulla. Aseta niput syvään kattilaan, jossa kiehuva, suolalla maustettu vesi ylettyy kolmasosan päähän parsojen kärjistä, ja peitä kärjet foliosta taitetulla katoksella. Anna kiehua hiljalleen parsojen paksuudesta riippuen 8-18 minuuttia.

Valmista tällä välin kastike: valuta ja paloittele tonnikala ja anjovikset. Pane tehosekoittimeen tai yleiskoneeseen tonnikala, anjovikset, 2-3 rkl öljyä, viini ja rakuuna.

Laita keltuaiset kulhoon ja vaivaa tahnaksi puukauhalla. Lisää ripaus suolaa ja valuta hitaasti sekaan muutama tippa öljyä. Sekoita vain yhteen suuntaan ja lisää öljyä tipottain sitten kun ensimmäiset pisarat ovat imeytyneet. Jatka kunnes kaikki öljy on käytetty ja seos on paksua ja sitkeää.

Kaada seos ynnä sitruunamehu tehosekoittimeen, mausta suolalla, jos tarpeen ja pippurilla. Surauta ainekset nopeasti sekaisin.

Valuta parsat ja leikkaa pois valkoiset päät. Nosta parsat lämmitetylle tarjouluvadille ja kaada päälle kastike. Puserra kovaksi keitetyt munanvalkuaiset siivilän läpi parsojen pinnalle ja koristele ennen tarjoamista rakuunanoksilla.

Tämä oli hyvää. Oishikatta-asteikolla kolme. Kehityskelpoista. Vähemmän sitruunaa, valkopippurin tilalle ehkä mustapippuria. Parempi asettelu.

3 kommenttia:

Ketturouva kirjoitti...

Violettia parsaa on kyllä olemassa, ihan totta. Vaikka en nyt muistakaan, mistä se väri tulee. Vihreähän on valossa kasvanutta ja valkoinen on mullattua jonka takia lehtivihreää ei ole päässyt kehittymään (korjatkaa jos muistan väärin).

Anonyymi kirjoitti...

Arabian K-kaupasta loytyy italialaista sardellia (oljyssa) lasipurkissa. Namakin sijaitseva kylmaosastolla maustesillien joukossa.

Mirka kirjoitti...

Meidän pihassa kasvaa violettia parsaa. Riippunee lajikkeesta.

Ihanan kuuloinen ohje!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...