Sake no mushiyaki

Marusekissa annos tuli foliopaketissa lautaselle. Hyvä idea, sillä silloin kaikki mehut tulevat ruokailijalle.

Runsas viikko sitten Tampereella käydessäni eräs vierailusyy oli ravintola Maruseki, jonka mushiyaki-annos jätti jälkeensä hyvän mielen.

Googlatessani reseptiä tajusin, että eihän tämä mikään uusi juttu minulle ole ja mieleen tuli kuinka tein vastaavaa annosta jo 1990-luvulla Yamada Machikon kirjasta Japanilainen keittokirja, jossa kirjoittaja kutsuu ruokalajia sakana no tsutsumiyakiksi. Sakana tarkoittaa kalaa, no on genetiivi ja yaki tarkoittaa grillaamista, paahtamista tai paistamista. Muu osa Yamadan reseptin nimestä meneekin minulta ohitse.

Reseptissä yhdistin Marusekin annosta, Yamadan kirjaa ja googlauksen tuloksia.

Tarvitset

kevätsipulia pediksi lohelle
furi-jio-suolattu lohiviipale
2 rkl sakea
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sakea
2 mahdollisimman ohutta sitruunaviipaletta

Levitä alumiinifolio uunipellille. Leikkaa kevätsipuli parin sentin pätkiksi ja levitä ne foliolle pediksi, jolle lohi pala mahtuu. Levitä sipulipedin päälle 2 rkl sakea ja 2 rkl soijakastiketta ja pane lohiviipale pedin päälle. Lisää 1 rkl sakea ja sitruunaviipaleet. Kääri folio tiiviiksi paketiksi.

Jätä paketti marinoitumaan 15 minuutiksi samalla kun lämmität uunin 200 °C. Paista 15 minuuttia uunissa.

Kommentit

Kalaruokaa, joten hashiokinakin kala

Tästä tuli erilainen kuin Marusekin versiosta - tarkoituksella. Halusin vähemmän suolaa, miedompaa sipulin makua ja hiukan sitruunaa. Paistoajan nappasin Yamadan kirjasta ja lopputuloksena oli merkittävästi raaempi annos which was nice. Sitruuna, vaikka sitä useimmissa löytämissäni resepteissä käytetäänkin, oli hiukan liikaa. Siksi siis vain oishikatta 3/5. Sitruunan sijaan särmää voisi tuoda mirin.

Gastone

Ravintola Gastone on varsin lähellä työpaikkaani, mutta siellä käy käytyä harvoin, koska sillä on tapana olla kovin täynnä. Tänään siellä tuli kuitenkin käytyä lounaalla. Työtoverini tilasi karitsanpotkaa - maistoin sitä hieman ja se oli maukasta ja mureaa. Itse tilasin annoksen, jossa oli kasviksia, paistettua kuhaa, siianmätikastiketta - jota minä en tosin välttämättä kastikkeeksi sanoisi sen tiiviyden vuoksi - ja kaprisperunamuusia. Alkuun tuli lämmintä vuokaleipää ja maustettua oliiviöljyä. Varsinainen annokseni oli kauniisti rakennettu ja erittäin maukas. Jos tämän päivän lounasta voi jostain moittia niin melkein 15 euron hinta on kallis lounaasta, mutta eivät annoksen raaka-aineetkaan ilmaisia olleet.

Erityisesti minua viehätti siianmätikastike. Jotain samankaltaista voisi kokeilla kotonakin sillä pidän kovasti mädistä ja käyttäisin sitä enemmänkin jos sitä saisi pienemmissä purkeissa. Kuriositeettina todettakaan, että Stockan Herkusta saa suomalaista kaviaaria, mutta tällä kertaa 2500 euron kilohinta saa hiukan miettimään mistä on valmis maksamaan.

Muutaman kerran kokemuksella Äijäruokala suosittelee.

Confit de tomates - Uunissa kuivatut tomaatit

Tämäkin on Alex Mackayn kirjasta Cooking in Provence ja liittyy edellä mainittuun kalareseptiin.

Tarvitset

6 isoa, kypsää tomaattia
4 rkl neitsytoliiviöljyä
iso kimppu timjamia
vasta jauhettua mustapippuria
merisuolaa
neitsytoliiviöljyä säilömiseen

Lämmitä uuni 60 °C.

Leikkaa tomaattien päälle risti ja kalttaa kiehuvassa vedessä. Siirrä tomaatit jääveteen ja kun tomaatit ovat viilenneet kuori ne, leikkaa kahteen osaan ja poista siemenet. Lisää oliiviöljy, timjami, suolaa ja pippuria. Levitä tomaatinpuolikkaat leikkuupinta alaspäin takertumattomalle uunipannulle ja kuivaa uunissa kuusi tuntia tai yön yli. Lopputuloksena pitäisi olla noin puolet puolet pienempi tomaatinpuolikas. Tarjoile heti tai laita purkkiin ja peitä oliiviöljyssä, jossa ne säilyvät muutamia viikkoja.

Kommentit

Ei ollut kovin yllättävää, että nämä muistuttavat paljon aurinkokuivattuja tomaatteja, mutta maku on parempi koska öljypitoisuus on pienempi.

Zestes d'Oranges Sechees - Kuivatut appelsiinin kuoret

Vuoden 2010 lopussa löysin alelaarista Alex Mackayn kirjan Cooking in Provence enkä provençelaisten makujen ystävänä voinut vastustaa kiusasta lisätä kirja kokoelmaani. Selailtuani kirjaa ensimmäiseksi kokeiluksi valikoitui eräs kalaresepti, jonka tekemiseen tarvitaan kuivattuja appelsiinin kuoria.

Lämmitä uuni 80 °C. Poista kuori, mutta älä valkoista osaa, 5-6 appelsiinista pitkinä nauhoina. Levitä nauhat yhteen kerrokseen tarjottimelle tai kakkuvuokaan ja laita astia uuniin ja jätä uuniin kuudeksi tunniksi tai mieluiten yön yli kunnes kuoret ovat rapeita. Siirrä ilmatiiviseen astiaan. Kirjan mukaan ne säilyvät loputtomasti.

Tampere 1918 ja 2011

Tuhoutuneita taloja Tampereen valtauksen jäljiltä. Kuvan ottaja on tuntematon ja kuva on ikänsä vuoksi public domainia.

Kävin viime vuonna Vapriikissa inrō-näyttelyssä ja samalla huomasin, että museossa pyörii myös sisällisodasta kertova näyttely Tampere 1918, mutta koska päivä oli käytännöllisesti katsoen kulunut inrō-näyttelyssä ehdin vain juosta sen lävitse, mutta silloin syntyi myös päätös mennä katsomaan Tampere 1918 uudelleen.

Talvilomapäivä alkoi sillä, että kävin hankkimassa matkalukemiseksi juuri Michelin-tähden saaneen helsinkiläisravintolan Olon kirjan, joka osoittautu kauniiksi, mutta pintapuolisen selailun mukaan kirja ei ole kotikokille kovin käytännöllinen koska molekyyligastronomisia ohjeita on paljon. Ei ainakaan minun keittiössäni ole vakumointivälineitä ja asteelleen säädettävissä olevaa vesihaudetta.

Maruseki

Tamperelaisesta japanilaisesta ravintolasta Marusekista olen kuullut monia kehuja, joten oli varsin itsestäänselvää, että söisin lounaani siellä. Se on varsin keskeisellä paikalla Tamperetta; kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Ravintola ei erotu selvästi katukuvasta tai sitten minä vain olin ajatuksissani ja kävelinkin siitä ensimmäisellä yrityksellä ohi.

Sisustuksessa on käytetty paljon puuta, mikä on minusta viehättävää. Siisti, asiallinen paikka vaikka jonkinlainen remontti olikin menossa. Lounasta Marusekista saa poikkeuksellisen pitkään eli kello 15 asti. Sushini syön sushiin erikoistuneissa ravintoiloissa, joten minua kiinnostivat lounaslistalla eniten muut ruokalajit: teriyaki-lohi (suosikki Kotosta ja kotoa), inkivääriporsas (suosikki kotoa), teriyaki-kana (tälle en oikein syty ravintolassa enkä kotona), oyakodon (Marusekin toteutusta olisi voinut kieltämättä kokeilla sillä en ole koskaan saanut hyvää oyako-donia), kasvis-curry (karee raisu kasviksista, oletan) ja tonkatsu, tuo jumalainen japanilainen wieninleikkeen ja kumppaneiden sukulainen, mutta lautaselle päätyi lopulta mushiyaki, joka soittaa kielellisesti kelloja: mushimono on höyrytettyä ruokaa ja yakimono on paistettua, grillattua tai paahdettua ruokaa.

Lounaaseen kuluu alkusalaatti mitä ei voi kovin japanilaiseksi sanoa, mutta se toimi. Neljästä tarjolla olevasta salaattikastikkeesta inkivääriaddiktin ei ollut vaikea valita. Misokeitto oli harvinaisen voimakkaan makuista, mutta hyvää. Riisin kypsyysaste oli mainio, mutta en voi sanoa olleeni ihastunut siihen, että riisi oli maustettu shiso-lehdilla ja suolalla. Ei pahaa, mutta minulle aivan liian suolaista. Hyvä riisi ei kaipaa joukkoonsa ripaustakaan suolaa tai mausteita.

Mushiyaki tuli pöytään japanilaiselta lautasella kaksinkertaiseen folioon käärittynä. Kääröstä paljastui annos, jossa oli retikkaraastetta, purjoa, sipulia, soijaa ja sakea hyvällä kypsyysasteella olevan lohen rinnalla. Annos oli minulle snadisti liian suolainen, mutta silti hyvänmakuinen. Tätä voisi kokeilla kotonakin.

Tarjoilu oli ystävällistä. Toinen tarjoilijoista oli suomalainen ja toinen japanilainen, joka nauroi minulle kiittäessäni japaniksi. Siihen olen jo tottunut. Pöydissä on nappi, jota painamalla sai tarjoilijan nopeasti paikalle.

Jälkiruokana toimi ensimmäisen kerran maistamani umeshu, joka oli minulle aivan mielettömän makeaa. Lasi tarjoiltiin niin, että sen päällä oli varrastettu ume. Listalla on myös sakea ja shōchūa, jota en muista aikaisemmin Suomessa nähneeni.

Kommentit

Suosittelen Marusekia vilpittömästi. Palautteena lähti juuri kiitosmeili.

Muualla verkossa

Eräs, erilainen sake no mushiyaki -resepti

Tampere 1918

Torppareita töissä. Kuva on ikänsä vuoksi public domainia. Tekijää ei tunneta.

Tsaarin vallan romahdettua Suomesta katosi osapuoli, joka olisi todella kyennyt hallitsemaan Suomea ja jo paljon aikaisemmin erilaiset ongelmat, kuten kuvassa oleva torpparikysymys, olivat jakaneet ihmiset kahteen epäluuloisesti toisiinsa suhtautuvaan puoleen ja tapahtumat johtivat sisällissotaan. Kuten muinainen alokaspatterini komenteja yliluutnantti Heinon kommentoi:"Sota on verta, paskaa ja suolenpätkiä." Äijäruokala ei suosittele.

Näyttely ei ole kovin iso ja kaikki tekstit rauhassa lukienkin sen käy varsin nopeasti lävitse. Se on mielenkiintoinen, mutta ilman muuta tietämystä historiasta se jäänee varsin ohueksi. Ärsyttävänä elementtinä toimi jatkuvasti pyörivät tuliasemakomennot - sain ne kyllä tökittyä aika hyvin taustalle, mutta ne häiritsivät silti näyttelyn olennaisempaan sisältöön perehtymistä. Silti näyttely avaa Suomen historian kipeimpiä kohtia hyvin.

Vaikka omat esi-isäni olivatkin luultavasti punaisten puolella niin jälkikäteen ajatellen valkoisten voitto lienee ollut paras vaihtoehto. 1920-luvulla oli onneksi riittävästi viisautta tehdä punaisten ennen sisällissotaa vaatimia uudistuksia ja SDP päästettiin takaisin politiikkaan. Epäluulo jäi silti elämään: kuuluisaksi tullut stadilainen Ässärykmentti sai kuulemma kovat vasta juuri ennenkuin Puna-armeija hyökkäsi.

En tosiaan tiedä mitä sukuni teki sisällissodassa. Asiasta ei käytännöllisesti katsoen puhuttu sillä isänisäni kaatui talvisodassa ja sodan aikana VR:llä töissä ollut - ja siksi säästynyt - äidinisäni kuoli ollessani vauvaiässä. Isoäideille asia tuntui olevan, kuinka yllättävää, kipeä asia, josta en kovin montaa sanaa lapsena kuullut.

Historiasta kiinnostuneen kannattaa käydä katsomassa tätä näyttelyä.

Inrō

Inrō. © BrokenSphere. Creative Commons Attribution-Share Alike 2.5 Generic, 2.0 Generic ja 1.0

Koska olin jo nähnyt Inrō-näyttelyn vilkaisin sen vain nopeasti lävitse. Inrōt ovat minun makuuni liian koristeellisia, mutta pitkälle viedyn käsityön ystävää näyttely varmaankin kiinnostaa. Jos kiinnostaa niin näyttelyssä kannattaa käydä pian sillä huominen sunnuntai 20.3.2011 on viimeinen näyttelypäivä.

Gastropub Soho

Vihreäksi värjättyä Heinekeniä St. Patrick's Day kunniaksi. Taustalla Tietofinlandiaehdokkaana ollut kirja Tampere 1918, jonka hankin Vapriikin museokaupasta.

En usko muuttavani pois Helsingistä, mutta yhdessä asiassa kadehdin tamperelaisia: Tampereella on monta gastropubia kun taas Helsingissä on varmuudella vain yksi pubi, josta saa myös hyvää ruokaa: St. Urho's Pub. Lounaat juuri aloittanut Sir Eino yllätti positiivisesti lounaallaan, mutta ennen hehkuttamista haluan nähdä hieman enemmän. Olutravintolaksi itseään tituleeraavan ravintolan olut- ja viskivalikoima on varsin suppea.

Tampereella tunnetuin lienee Plevna, mutta muitakin löytyy. Tämän vierailukerran uusi kokeilu oli Erittäin Hyväksi Seuraksi osoittautuneen lukijani suosittelema Gastropub Soho. Ruoka on kuulema hyvää, mutta masussa ei ollut toisen lämpimän ruoan kokoista koloa. Jokin toinen kerta.

Musiikki oli alkuillasta mainiota, muun muassa Poguesia ja CCR:ää, mutta jossain vaiheessa musiikin tyylilaji vaihtui sellaiseksi, että minä en juuri pitänyt kuin joistakin klassisista irlantilaisista juomalauluista. Samalla volyymi nousi kohtuuttoman korkeaksi.

Soho oli silti miellyttävä kokemus.

Maksavaurioita

Olen lopen uupunut hysteeriseen lisäainekeskusteluun. Silloin kun erehtyy osallistumaan keskusteluun saa vastaukseksi Eikö kukaan ajattele, että tätä syötetään lapsille!. Vanhan internet-perinteen mukaan keskustelija, joka syyttää toista natsiksi, on automaattisesti hävinnyt keskustelun. Tätä kutsutaan natsikortiksi. Rinnalle voisi aivan hyvin ottaa lapsikortin. Se on aivan yhtä tehokas keskustelun tappaja kuin natsikortti.

Kurkuma muuttuu myrkyksi kun se uutetaan kurkumiiniksi ja se näkyy purkin kyljessä E-koodina E100. Mielenkiintoista on se, että kurkuman on ainakin Wikipedian mukaan havaittu toimivan kokeissa syöpää, erityisesti rintasyöpää ja melanoomaa vastaan. Samalla Wikipedia toteaa, että mausteella on myös karsinogeenisia vaikutuksia.

Muistatteko 1980-luvun seleenikeskustelun? Seleeni on välttämätön hivenaine ja sitä ei ole suomalaisessa viljassa luonnostaan tarpeeksi, joten keskustelu johti siihen, että seleeniä on lisätty keinotekoisesti viljaan. Seleeni on myös karsinogeeni. Rottien tiedetään tarvitsevan hivenainepitoisuuksina arseenia, jonka tunnetuin yhdiste arsenikki on tunnettu tapa päästä ikävistä ihmisistä eroon.

Maailma on monimutkainen paikka eikä se mitä ihmisen kroppa tarvitsee ole yhtään sen yksinkertaisempi.

Onneksi Suomesta löytyy kaksi suomalaista kemistiä, jotka kirjoittavat aiheesta kriittisesti. Toinen on mainion Kemikaalikimaran pitäjä Anja Nystén ja toinen on Molekyyligastronomian Anu Hopia.

Muistakaa, että korvapuusteihin ei pidä käyttää kanelia, sillä Suomessa myytävä kaneli on kassiaa, joka aiheuttaa maksavaurioita. Kossua sen sijaan voi kiskoa huoletta. Lisäainekeskustelu on täydellinen esimerkki siitä kuinka keskustelu ohittaa järjen rajat. Molekyyligastronomia ja Kemikaalikimara antavat hyvän toisen näkökulman. Suosittelen.

Pihlajanmarjalikööri

Mannerheimin pöydässä kirjasta löytyy vanhasta venäläisestä keittokirjasta, Lahja nuorille emännille eli keino vähentää kotitalouden menoja, pihlajanmarja-nalivkan ohje:

Kerätään täysin kypsiä pihlajanmarjoja ja haudutetaan astiassa pehmeiksi. Niistä ei saa tulla kuivuneita eikä missään nimessä palaneita. Täytetään pullo 2/3 ja kaadetaan päälle huolellisesti tislattua votkaa. Nalivkan annetaan seistä, kunnes se on tumman meripihkan väristä. Sen jälkeen lisätään 1,1-2,25 juomalasillista sokeria pulloa (0,75 l) kohti.

Keräsin marjat kotikulmiltani Helsingin Pihlajamäestä - kaupunginosan nimeen on syynsä. Koska ensimmäiset pakkaset tekevät hyvää pihlajanmarjoille kierrätin ne jääkaapin pakastelokeron kautta ajatellen sen hoitavan saman asian.

Kommentit

Kuukausien säilytyksen jälkeenkään nalivka ei muuttunut tumman meripihkan väriseksi kuten kuvasta näkee. Lopputulos on muikean maukas likööri. Ei ollenkaan pöllömpää. Tätä tehdään toistakin seuraavaa pihlajanmarjasatoa odotellessa jostakin muusta marjasta.

Tuulenhuminaa ja aglio e olio

Palattuani eräänä kesäpäivänä töistä minua ilahdutti postin saapumisilmoitus. Petri Hautalan Tuulenhuminaa oli saapunut postiin. Kävin hakemasssa sen saman tien. Petri on minulle nettituttu, en ole häntä koskaan tavannut, mutta hänestä välittyy tunnelma, että hän on rento, välitön ihminen, joka tekee sitä mitä haluaa. Avatessani kirjan odotin avaavani keittokirjan, mutta olin väärässä, sillä se käsittelee paljon muutakin: eläimiä, kasveja ja eräoppaan ammattiin olennaisesti kuuluvaa turvallisuutta. Luin kirjan kahdessa päivässä kannesta kanteen. Kohotin hieman kulmakarvojani pariin otteeseen: esimerkiksi kun Itämerta sanottiin maailman saastuneimmaksi mereksi: väite on kiistetty, ehkä aiheetta, ehkä aiheesta. Mutta kuten Petrikin kirjassaan toteaa niin Itämerellä tapahtuu myös edistystä. Petri korostaa myös sitä, että mitä luontoon viedään tuodaan sieltä myös pois. Hesarin asiaa käsittelevässä jutussa lainataan metsähallituksen suunnittelijaa Antti Ohenojaa

Retkeilijät voisivat polttaa palavan jätteen ja sijoittaa kompostoituvan jätteen kauas vesistöistä. Palamattoman jätteen voisi tuoda erätuvilla ja teiden varsilla sijaitseviin jätepisteisiin.

Sama pätee kaupunkielämäänkin, josta vappu Ullanlinnanmäellä on täydellinen esimerkki. Muutama vuosi sitten näin kuvia siitä, miltä Ullanlinnanmäki näyttää vapun jäljiltä eikä se ollut kaunista. Kaksi vuotta sitten joku sai idean, vessajonojen ymmärrettävästi turhauttamana, tilata oman bajamajan paikalle ja useammankin tuntemani ihmisen mielestä tämä oli hyvä ja seksikäs idea. Mielessä ei näyttänyt edes käyvän miten kävisi jos monet tekisivät samoin. Onneksi Helsinki kielsikin henkilökohtaiset bajamajat viime vapuksi. Monet kirjan resepteistä tuntuvat kaupunkilaiselle hankalilta. Suolaheinä, mikä ihmeen suolaheinä? Kaupunkilaisena koulubiologiankin kauan sitten unohtaneena setänä sekoitan suolaheinän ja korvasienen toisiinsa. Kirjaan sopisi siis hyvin liite, jossa kerrottaisiin miten luonnonkasveja voisi kirjoittajan mielestä korvata kaupasta ja halleista saatavilla aineksilla. Kirjassa on kuitenkin paljon reseptejä, joita voi käyttää sellaisenaan ja niitä, joita ei voi, kokenut ruoanlaittaja voi soveltaa, joten tämä ei ole suuri ongelma. Petri myös korostaa sitä, että mitä ei tunnista ei pidä syödä. Which is nice. Päiväkirjanomaiset tarinat sekä eläin- ja kasvilajikuvaukset ovat osa kirjan helmeyttä. Kirjan ansaitussa toisessa painoksesta toivon löytäväni myös tekstin siitä miten Petri on pärjännyt helteen ja pakkasen kanssa. Miten raaka-aineet saadaan säilymään luonnossa? Entä missä tilanteessa ateria on syöty? Paljon vaeltava työtoverini kommentoi kirjaa selailtuaan, että retkiruokiin kyllästyy ja että ennen pitkää luonnossakin haluaa syödä mahdollimman normaalisti. Petrin kirja ei ole täydellinen, mutta se on kiinnostava ja suosittelen sitä vilpittömästi jokaiselle ruoasta ja luonnosta kiinnostuneelle.

Aglio e olio

Kirjan ensimmäisiin resepteihin kuuluu italialainen klassikko aglio e olio.

Tarvitset

• merisuolaa
• 100 g spagettia
• 1 valkosipulin kynsi
• 1 tuore punainen chili
• oliiviöljyä
• parmesania

1. Keitä spagetti ohjeen mukaan.
2. Halkaise chili, poista siemenet ja pilko chili
3. Leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi.
4. Paista chiliä ja valkosipulia hetki oliiviöljyssä. Älä ruskista.
5. Sekoita öljy-chili-valkosipuli-seos al denteksi keitettyyn spagettiin.
6. Tarjoile parmesan-raasteen kanssa.

Kommentit

Kovin paljon helpompaa ei ruoanlaitto voi olla. Tästä tuli oikein hyvää, oishikatta 4/5.

Muualla verkossa

Sillä sipuli kirjasta

WWF:n kalaopas 2011

Meriantura. © Hans Hillewaert / CC-BY-SA-3.0

WWF on julkaissut vuoden 2011 kalaoppaan. Minua siinä ilahdutti erityisesti se, että merianturaa, jota olen halunnut pitkään kokeilla, saa myös MSC-sertifioituna. Enää pitäisi löytää se MSC-sertifioitu meriantura.

Taloudellisesti merkittävien kalakantojen odotetaan tuhoutuneen vuoteen 2050 mennessä, joten kestävästi kalastettua kalaa kannattaa suosia.

Valkosipuliöverit

Tiistaina puhuttiin paitsi viineistä niin myös monenlaisesta ruokaan liittyvästä ravintolat mukaan lukien. Postreskin, paikka, jossa on tarkoitus joskus käydä sen saamien runsaiden kehujen vuoksi. Kävinkin vilkaisemassa lounaslistaa, jolla kuluneella viikolla oli valkosipulivoissa paistettua seitiä. Seiti on minusta pahaa, joten olisi ollut varsin mielenkiintoista kokeilla saako laadukas ravintola siitä hyvää. Välitön seuraus oli vakava valkosipulihimo.

Stockalta takertui hihaan turskafile ja kotoa löytyi valkosipulia, voita, sitruunaetikkaa ja tarvittavat mausteet. Jääkaapista lisukkeeksi plantaasiperunoita ja pakastimesta herneitä.

Valkosipulivoi

130 g suolatonta voita
3 valkosipulin kynttä
merisuolaa
valkopippuria
1 tl sitruunaetikkaa

Ota voi etukäteen pehmenemään.

Silppua valkosipuli ja sekoita ainekset tasaisesti voihin.

Blancheeraa perunat keittämällä niitä kolmisen minuuttia. Anna jäähtyä, kuori ja paista runsaassa valkosipulivoissa kypsiksi. Kiehauta herneet ja lisää nokare valkosipulivoita. Paista kala valkosipulivoissa.

Kommentit

Hyvää, oishikatta 4/5. Valkosipuliöveri tyydytti valkosipulin himon. File hiukan hajosi paistaessa mistä miinusta.

Viiniä, malja marttyyreille!

Riedelin jalaton riesling-lasi. Sopii kuulemma hyvin piknikille, mutta näin rasvaisella sedällä sinänsä viehättävä lasi muuttuu nopeasti sormenjälkiä täynnä olevaksi klähmyisäksi esineeksi.

Lukiessani taannoin siitä kuinka paljon lasi vaikuttaa viinin makuun hymähtelin mielessäni vaikka kirjoittaja onkin arvotamani ruokablogaaja. Asenne Ei se nyt vaan voi olla niin iso juttu oli tiukassa.

Vaan mieli muuttui kun päädyin tiistaina Decanterin viininmaistelutilaisuuteen - jostain syystä näitä kutsutaan tastingeiksi, mutta itse käytän tässä kohtaa mieluummin suomea. En tietenkään itse koskaan sorru anglismeihin tai englannin ripotteluun kirjoituksiini. I simply couldn't.

Tilaisuudesta on kirjoitettu runsaammin jo muualla: Chez Jasussa, Ketun keittiössä ja Sorsanpaistajassa, joten kommentoin vain lyhyesti. Hämmentävintä oli se kuinka paljon lasi vaikuttaa viinin olemukseen. Hyvänä hämmennyskakkosena toimi standardoidun viininmaistelulasin tuhoava vaikutus, mutta ehkä sen pointti on juuri siinä, että se on tasapuolisen brutaali kaikille viineille. Mutta jos haluatte nauttia viinistänne niin älkää edes harkitko niiden hankkimista.

Oli mielenkiintoista maistella samoja viinejä "oikeista" ja "vääristä" laseista. Eroja löysi tällainen viinimaallikkokin helposti.

Maistelutilaisuuden jälkeen pääsimme maistamaan vietnamilaisia riisipaperirullia. Kiinnostava ja herkullinen sormisyötävä. Näitä voisi yrittää itsekin joskus.

Poro-yakiniku

Ensimmäisen otoksen kohti Helka-haasteeseen osallistumista mentyä varsin pieleen varauduin viimeiseen osallistumispäivään kahdella idealla, joista toteutin onneksi ensin Poromedaljongit japanilaisittain sillä poro ei yksinkertaisesti sopinut yakiniku kaltaiseen hentoon ruokaan.

Tarvitset

yhden annoksen poron ulkofilettä
1/3 omenan
maultaan neutraalia kasvisöljyä
soijakastiketta
mustapippuria

Leikkaa liha ja omena ohuiksi siivuiksi. Kuumenna öljy wokissa ja paista omenoita hetki ja siirrä syrjään. Lisää liha wokkiin, kypsennä, mutta älä liikaa. Töni liha wokin reunoille ja lurauta soijakastike wokin paljasta pintaa pitkin wokkiin. Palauta liha wokin pohjalle, palauta omenasiivut wokkiin, mausta pippurilla ja tarjoile heti.

Kommentit

Poro jyräsi alleen kaiken muun, mutta yhistelmä ei yksinkertaiesti ainakaan tässä muodossa toiminut, mutta hyvin erilainen idea aiheesta jäi takaraivoon kiertämään, joten annetaan säälistä oishikatta 2/5. Rumaakin tästä tuli - eräs toinen blogaaja kerran kommentoikin, että kuvaan liian läheltä ja ainakin tällä kertaa se piti paikkansa.

I Was a Young Man at Black Door

Highland Park Distillery. © Mark Crook, Attribution-ShareAlike 2.0 license. Hieno kuva tislaamon torneista löytyy tuolta. Vielä hienompi löytyy Black Doorin seinältä.

Keskiviikkona vietettiin ravintola Black Doorin 19-vuotissyntymäpäiviä, joka on kunnioitettava ikä ravintolalle, jopa pubille, joiden ei tarvitse vaihtaa seksikkyyssyistä nimeään joka toinen viikko. Tässä Roballa sijaitsevassa pubissa tulee käytyä harvoin vaikka sen viski-, siideri- ja olutvalikoima on erinomainen. Puoli kilometriä kodista poispäin on muka liikaa.

Siideriviikot

Real-hanat: siideriä ja olutta. Näitä lisää Helsinkiin, kiitos!

Kuluvilla siideriviikoilla Black Doorissa on tullut käytyä muutaman kerran ja suussa on maistunut useampi real ale ja cider sekä sellainenkin erikoisuus kuin real perry Two Trees, joka oli minun suuhuni varsin makeaa, mutta happamuus leikkasi makeutta riittävästi pois. Vesi herahti kielelle bongatessani vuodelta 1976 olevan single cask Ardbegin, mutta 48 euron hinta pysäytti tehokkaasti.

Musiikkia

Keikkaa oli pöydän ollessa täynnä helpointa seurata peilin kautta. Arvatkaa harmittiko, että ei ollut oikeaa kameraa mukana?

Vajaat kaksi vuosikymmentä Hauessa istumista on tuonut tuttavapiiriin ihmisiä, joihin ei olisi koskaan muuten törmännyt. Yksi heistä on Willie, Waylon & Junior -trion solisti, jonka kanssa olen rupatellut ruoasta useammankin kerran. Kulinaristi, jonka esittämää musiikkia on tullut kuunneltua useammassakin eri kokoonpanossa. Tällä kertaa Willie, Waylon & Junior esiintyi rumpalin, joka toi mukavasti jykevyyttä esitykseen, kanssa. He esittävät usein Steve Earlen ja David Allan Coen kappaleita. Me likes. Tältä keikalta selvimmin mieleen jäivät kuitenkin kappaleet Lay Down Sally ja Port of Amsterdam.

Äijäruokala suosittelee sekä Black Dooria että bändiä. Keikan jälkifiiliksissä tuli ostettua Earlen levy Washington Square Serenade.

Muualla verkossa

Copperhead Road
Pontikankeittobiisin Copperhead Road'n sanat.

Poromedaljongit japanilaisittain

Toiseksi viimeisenä päivänä ennen Helka-haasteen deadlineä käristelin poroa, mutta siitä ei todellakaan tullut haastekelpoista. Mutta poro jäi muhimaan mieleen ja seuraavana päivänä kävin hankkimassa Herkusta poron ulkofileen, josta minulla oli parikin ideaa.

Uutinen Ronaldin teloituksesta nostaa esiin sen, että jotkut ulkomaalaiset kauhistelevat poron syömistä. Muistan kuinka tokiolaisessa kantapubissani Tsuki no yassa eräs mies kysyi minulta, että mikä on joulupukin poron nimi. Vastasin ja menin tyhmyyksissäni lipsauttamaan, ruoan ääressä kun oltiin, että suomalaiset syövät poroa. You eat reindeer? ja samalla suupielet kääntyivät alaspäin. Tehty mikä tehty, joten sanoin, että kyllä ja että se on erittäin hyvää.

Annoin ruokalajille nimen poromedaljongit. Jälkikäteen mieleeni tuli, että eivätkös nämä ole noisetteja, mutta se on minulle vieras sana.

Tarvitset

Poromedaljongit

Ota liha lämpimään ajoissa, mutta valmista se viimeisenä.

poron ulkofilettä
vastajauhettua mustapippuria
merisuolaa
rypsiöljyä



Tässä kohtaa medaljongit olivat tasaisia, mutta paistuessaan ne nousivat kuten yläkuvasta näkee.

Leikkaa fileen paksuimmasta kohdasta file lähes poikki. Leikkaa runsaan
yhden 1 cm päästä viillon kummaltakin puolelta file kokonaan poikki.
Taita saranan kohdalta medaljongiksi. Toista kunnes sinulla on haluamasi
määrä medaljonkeja.

Kuumenna öljy pannulla kuumaksi ja
paista medaljongit nopeasti. Mausta suolalla ja pippurilla aivan
paistamisen loppuvaiheessa. Muista, että poroa ei tarvitse, eikä
kannata, paistaa läpikypsäksi. Mediumina pidemmälle ei kannata mennä.

Inkiväärikastike

1 dl miriniä
1 dl soijakastiketta
2 tl maizenaa
tilkka vettä
3 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

Sekoita maizena ja vesi keskenään. Sekoita mirin ja soija keskenään ja
kiehauta. Lisää maizena-vesiseos ja keitä sekoittaen hiljaa kolmisen
minuuttia kunnes kastike on saostunut. Siirrä syrjään ja lisää raastettu
inkivääri. Pidä lämpimänä.

Perunamuusi

Käytä tähän omaa suosikkireseptiäsi. Villeintä tulee blue congosta,
mutta tällä(kin) kertaa kiireessä tein muusin oolannin pakasteesta.
Maitoa ja voita perään niin se on varsin jees.

Kurkku-tsukemono

10 cm pala kurkkua
0,5 tl merisuolaa
0,5 tl sokeria
1 tl riisietikkaa

Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Lisää sokeri, suola ja etikka.
Ravista ja jätä maustumaan tunniksi.

Annoksen rakentaminen

Laita annos perunamuusia lautaselle ja tee siihen ruokalusikalla kuoppa
ja annostele kuoppaan 2 rkl inkiväärikastiketta. Nosta medaljongit
lautaselle ja asettele viimeiseksi kurkkuviipaleet lautaselle.

Tarjoile. Ruokajuomaksi sopii hyvin India Pale Ale tai vaalea
tshekki-lager.

Kilpailun äänestys

Helkan keittiön blogissa voi äänestää suosikkiaan.

Kommentit

Tästä tuli erittäin hyvää vaikka poro jäikin aavistuksen verran liian raa'aksi minun makuuni. Oishikatta 4/5.

Williams Ginger Beer

Stockan herkusta takertui mukaan pullollinen Williams Brothers Brewing -panimon Williams Gingeriä. Samea, keltainen olut, jossa päällimmäisenä maistuu polttavasti inkivääri ja seuraavaksi sitruuna. Humalaa tähän ei ole käytetty lainkaan. Jos pitää inkivääristä pitää tästä. Äijäruokaa suosittelee inkiväärin ystäville.

Muualla verkossa

RateBeer