Tuulenhuminaa ja aglio e olio

Palattuani eräänä kesäpäivänä töistä minua ilahdutti postin saapumisilmoitus. Petri Hautalan Tuulenhuminaa oli saapunut postiin. Kävin hakemasssa sen saman tien. Petri on minulle nettituttu, en ole häntä koskaan tavannut, mutta hänestä välittyy tunnelma, että hän on rento, välitön ihminen, joka tekee sitä mitä haluaa. Avatessani kirjan odotin avaavani keittokirjan, mutta olin väärässä, sillä se käsittelee paljon muutakin: eläimiä, kasveja ja eräoppaan ammattiin olennaisesti kuuluvaa turvallisuutta. Luin kirjan kahdessa päivässä kannesta kanteen. Kohotin hieman kulmakarvojani pariin otteeseen: esimerkiksi kun Itämerta sanottiin maailman saastuneimmaksi mereksi: väite on kiistetty, ehkä aiheetta, ehkä aiheesta. Mutta kuten Petrikin kirjassaan toteaa niin Itämerellä tapahtuu myös edistystä. Petri korostaa myös sitä, että mitä luontoon viedään tuodaan sieltä myös pois. Hesarin asiaa käsittelevässä jutussa lainataan metsähallituksen suunnittelijaa Antti Ohenojaa

Retkeilijät voisivat polttaa palavan jätteen ja sijoittaa kompostoituvan jätteen kauas vesistöistä. Palamattoman jätteen voisi tuoda erätuvilla ja teiden varsilla sijaitseviin jätepisteisiin.

Sama pätee kaupunkielämäänkin, josta vappu Ullanlinnanmäellä on täydellinen esimerkki. Muutama vuosi sitten näin kuvia siitä, miltä Ullanlinnanmäki näyttää vapun jäljiltä eikä se ollut kaunista. Kaksi vuotta sitten joku sai idean, vessajonojen ymmärrettävästi turhauttamana, tilata oman bajamajan paikalle ja useammankin tuntemani ihmisen mielestä tämä oli hyvä ja seksikäs idea. Mielessä ei näyttänyt edes käyvän miten kävisi jos monet tekisivät samoin. Onneksi Helsinki kielsikin henkilökohtaiset bajamajat viime vapuksi. Monet kirjan resepteistä tuntuvat kaupunkilaiselle hankalilta. Suolaheinä, mikä ihmeen suolaheinä? Kaupunkilaisena koulubiologiankin kauan sitten unohtaneena setänä sekoitan suolaheinän ja korvasienen toisiinsa. Kirjaan sopisi siis hyvin liite, jossa kerrottaisiin miten luonnonkasveja voisi kirjoittajan mielestä korvata kaupasta ja halleista saatavilla aineksilla. Kirjassa on kuitenkin paljon reseptejä, joita voi käyttää sellaisenaan ja niitä, joita ei voi, kokenut ruoanlaittaja voi soveltaa, joten tämä ei ole suuri ongelma. Petri myös korostaa sitä, että mitä ei tunnista ei pidä syödä. Which is nice. Päiväkirjanomaiset tarinat sekä eläin- ja kasvilajikuvaukset ovat osa kirjan helmeyttä. Kirjan ansaitussa toisessa painoksesta toivon löytäväni myös tekstin siitä miten Petri on pärjännyt helteen ja pakkasen kanssa. Miten raaka-aineet saadaan säilymään luonnossa? Entä missä tilanteessa ateria on syöty? Paljon vaeltava työtoverini kommentoi kirjaa selailtuaan, että retkiruokiin kyllästyy ja että ennen pitkää luonnossakin haluaa syödä mahdollimman normaalisti. Petrin kirja ei ole täydellinen, mutta se on kiinnostava ja suosittelen sitä vilpittömästi jokaiselle ruoasta ja luonnosta kiinnostuneelle.

Aglio e olio

Kirjan ensimmäisiin resepteihin kuuluu italialainen klassikko aglio e olio.

Tarvitset

• merisuolaa
• 100 g spagettia
• 1 valkosipulin kynsi
• 1 tuore punainen chili
• oliiviöljyä
• parmesania

1. Keitä spagetti ohjeen mukaan.
2. Halkaise chili, poista siemenet ja pilko chili
3. Leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi.
4. Paista chiliä ja valkosipulia hetki oliiviöljyssä. Älä ruskista.
5. Sekoita öljy-chili-valkosipuli-seos al denteksi keitettyyn spagettiin.
6. Tarjoile parmesan-raasteen kanssa.

Kommentit

Kovin paljon helpompaa ei ruoanlaitto voi olla. Tästä tuli oikein hyvää, oishikatta 4/5.

Muualla verkossa

Sillä sipuli kirjasta