Tampere 1918 ja 2011

Tuhoutuneita taloja Tampereen valtauksen jäljiltä. Kuvan ottaja on tuntematon ja kuva on ikänsä vuoksi public domainia.

Kävin viime vuonna Vapriikissa inrō-näyttelyssä ja samalla huomasin, että museossa pyörii myös sisällisodasta kertova näyttely Tampere 1918, mutta koska päivä oli käytännöllisesti katsoen kulunut inrō-näyttelyssä ehdin vain juosta sen lävitse, mutta silloin syntyi myös päätös mennä katsomaan Tampere 1918 uudelleen.

Talvilomapäivä alkoi sillä, että kävin hankkimassa matkalukemiseksi juuri Michelin-tähden saaneen helsinkiläisravintolan Olon kirjan, joka osoittautu kauniiksi, mutta pintapuolisen selailun mukaan kirja ei ole kotikokille kovin käytännöllinen koska molekyyligastronomisia ohjeita on paljon. Ei ainakaan minun keittiössäni ole vakumointivälineitä ja asteelleen säädettävissä olevaa vesihaudetta.

Maruseki

Tamperelaisesta japanilaisesta ravintolasta Marusekista olen kuullut monia kehuja, joten oli varsin itsestäänselvää, että söisin lounaani siellä. Se on varsin keskeisellä paikalla Tamperetta; kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Ravintola ei erotu selvästi katukuvasta tai sitten minä vain olin ajatuksissani ja kävelinkin siitä ensimmäisellä yrityksellä ohi.

Sisustuksessa on käytetty paljon puuta, mikä on minusta viehättävää. Siisti, asiallinen paikka vaikka jonkinlainen remontti olikin menossa. Lounasta Marusekista saa poikkeuksellisen pitkään eli kello 15 asti. Sushini syön sushiin erikoistuneissa ravintoiloissa, joten minua kiinnostivat lounaslistalla eniten muut ruokalajit: teriyaki-lohi (suosikki Kotosta ja kotoa), inkivääriporsas (suosikki kotoa), teriyaki-kana (tälle en oikein syty ravintolassa enkä kotona), oyakodon (Marusekin toteutusta olisi voinut kieltämättä kokeilla sillä en ole koskaan saanut hyvää oyako-donia), kasvis-curry (karee raisu kasviksista, oletan) ja tonkatsu, tuo jumalainen japanilainen wieninleikkeen ja kumppaneiden sukulainen, mutta lautaselle päätyi lopulta mushiyaki, joka soittaa kielellisesti kelloja: mushimono on höyrytettyä ruokaa ja yakimono on paistettua, grillattua tai paahdettua ruokaa.

Lounaaseen kuluu alkusalaatti mitä ei voi kovin japanilaiseksi sanoa, mutta se toimi. Neljästä tarjolla olevasta salaattikastikkeesta inkivääriaddiktin ei ollut vaikea valita. Misokeitto oli harvinaisen voimakkaan makuista, mutta hyvää. Riisin kypsyysaste oli mainio, mutta en voi sanoa olleeni ihastunut siihen, että riisi oli maustettu shiso-lehdilla ja suolalla. Ei pahaa, mutta minulle aivan liian suolaista. Hyvä riisi ei kaipaa joukkoonsa ripaustakaan suolaa tai mausteita.

Mushiyaki tuli pöytään japanilaiselta lautasella kaksinkertaiseen folioon käärittynä. Kääröstä paljastui annos, jossa oli retikkaraastetta, purjoa, sipulia, soijaa ja sakea hyvällä kypsyysasteella olevan lohen rinnalla. Annos oli minulle snadisti liian suolainen, mutta silti hyvänmakuinen. Tätä voisi kokeilla kotonakin.

Tarjoilu oli ystävällistä. Toinen tarjoilijoista oli suomalainen ja toinen japanilainen, joka nauroi minulle kiittäessäni japaniksi. Siihen olen jo tottunut. Pöydissä on nappi, jota painamalla sai tarjoilijan nopeasti paikalle.

Jälkiruokana toimi ensimmäisen kerran maistamani umeshu, joka oli minulle aivan mielettömän makeaa. Lasi tarjoiltiin niin, että sen päällä oli varrastettu ume. Listalla on myös sakea ja shōchūa, jota en muista aikaisemmin Suomessa nähneeni.

Kommentit

Suosittelen Marusekia vilpittömästi. Palautteena lähti juuri kiitosmeili.

Muualla verkossa

Eräs, erilainen sake no mushiyaki -resepti

Tampere 1918

Torppareita töissä. Kuva on ikänsä vuoksi public domainia. Tekijää ei tunneta.

Tsaarin vallan romahdettua Suomesta katosi osapuoli, joka olisi todella kyennyt hallitsemaan Suomea ja jo paljon aikaisemmin erilaiset ongelmat, kuten kuvassa oleva torpparikysymys, olivat jakaneet ihmiset kahteen epäluuloisesti toisiinsa suhtautuvaan puoleen ja tapahtumat johtivat sisällissotaan. Kuten muinainen alokaspatterini komenteja yliluutnantti Heinon kommentoi:"Sota on verta, paskaa ja suolenpätkiä." Äijäruokala ei suosittele.

Näyttely ei ole kovin iso ja kaikki tekstit rauhassa lukienkin sen käy varsin nopeasti lävitse. Se on mielenkiintoinen, mutta ilman muuta tietämystä historiasta se jäänee varsin ohueksi. Ärsyttävänä elementtinä toimi jatkuvasti pyörivät tuliasemakomennot - sain ne kyllä tökittyä aika hyvin taustalle, mutta ne häiritsivät silti näyttelyn olennaisempaan sisältöön perehtymistä. Silti näyttely avaa Suomen historian kipeimpiä kohtia hyvin.

Vaikka omat esi-isäni olivatkin luultavasti punaisten puolella niin jälkikäteen ajatellen valkoisten voitto lienee ollut paras vaihtoehto. 1920-luvulla oli onneksi riittävästi viisautta tehdä punaisten ennen sisällissotaa vaatimia uudistuksia ja SDP päästettiin takaisin politiikkaan. Epäluulo jäi silti elämään: kuuluisaksi tullut stadilainen Ässärykmentti sai kuulemma kovat vasta juuri ennenkuin Puna-armeija hyökkäsi.

En tosiaan tiedä mitä sukuni teki sisällissodassa. Asiasta ei käytännöllisesti katsoen puhuttu sillä isänisäni kaatui talvisodassa ja sodan aikana VR:llä töissä ollut - ja siksi säästynyt - äidinisäni kuoli ollessani vauvaiässä. Isoäideille asia tuntui olevan, kuinka yllättävää, kipeä asia, josta en kovin montaa sanaa lapsena kuullut.

Historiasta kiinnostuneen kannattaa käydä katsomassa tätä näyttelyä.

Inrō

Inrō. © BrokenSphere. Creative Commons Attribution-Share Alike 2.5 Generic, 2.0 Generic ja 1.0

Koska olin jo nähnyt Inrō-näyttelyn vilkaisin sen vain nopeasti lävitse. Inrōt ovat minun makuuni liian koristeellisia, mutta pitkälle viedyn käsityön ystävää näyttely varmaankin kiinnostaa. Jos kiinnostaa niin näyttelyssä kannattaa käydä pian sillä huominen sunnuntai 20.3.2011 on viimeinen näyttelypäivä.

Gastropub Soho

Vihreäksi värjättyä Heinekeniä St. Patrick's Day kunniaksi. Taustalla Tietofinlandiaehdokkaana ollut kirja Tampere 1918, jonka hankin Vapriikin museokaupasta.

En usko muuttavani pois Helsingistä, mutta yhdessä asiassa kadehdin tamperelaisia: Tampereella on monta gastropubia kun taas Helsingissä on varmuudella vain yksi pubi, josta saa myös hyvää ruokaa: St. Urho's Pub. Lounaat juuri aloittanut Sir Eino yllätti positiivisesti lounaallaan, mutta ennen hehkuttamista haluan nähdä hieman enemmän. Olutravintolaksi itseään tituleeraavan ravintolan olut- ja viskivalikoima on varsin suppea.

Tampereella tunnetuin lienee Plevna, mutta muitakin löytyy. Tämän vierailukerran uusi kokeilu oli Erittäin Hyväksi Seuraksi osoittautuneen lukijani suosittelema Gastropub Soho. Ruoka on kuulema hyvää, mutta masussa ei ollut toisen lämpimän ruoan kokoista koloa. Jokin toinen kerta.

Musiikki oli alkuillasta mainiota, muun muassa Poguesia ja CCR:ää, mutta jossain vaiheessa musiikin tyylilaji vaihtui sellaiseksi, että minä en juuri pitänyt kuin joistakin klassisista irlantilaisista juomalauluista. Samalla volyymi nousi kohtuuttoman korkeaksi.

Soho oli silti miellyttävä kokemus.