perjantai 13. tammikuuta 2012

Take the A Train



Poro-sinihomejuustohampurilainen © Heidi.



Blini. © Heidi.

Verkko-check-inissä oli ongelmia, joten rauhassa herätty aamu vaihtui aikaiseen herätykseen ja singahdukseen lentokentälle. Kentällä mieli parani toisen aamiaisen parissa ravintola Fly Innissä, jossa Heidi aloitti kahden hampurilaisen päivänsä ja minä söin blinin punasipulilla, smetanalla ja muikunmädillä. Palvelu toimi, poro- ja sinihomejuustohampurilainen oli hyvä ja blini erinomainen.

Matka



Matka oli tapaukseton: ruoka oli tavallista lentokonesafkaa, leffaksi katsoin Pussikaljaelokuvan. Maisemista mielenkiintoa herättivät Islannin komeat jäätiköt ja hauskuutta toi muun muun muassa Airbus A-330:n viihdejärjestelmällä pelaamamme hirsipuupeli.

"Are you married or what?"



Rajamuodollisuudet yritimme ensin hoitaa kaksin, mutta muuten virallisen kohteliaasti toiminut virkailija töksäytti meille Are you married or what? Stand back. kuului komento ja palasin viivan taakse odottamaan. Kun vuoroni tuli papereiden katsomisen jälkeen otettiin kuva, tarkistettiin sormenjäljet ja esitettiin kaksi kysymystä: Kuinka kauan aiotte olla Yhdysvalloissa? on rajalla luonteva kysymys, mutta kysymys ammatistani tuntui varsin eksoottiselta kun kyseessä on puhdas turistimatka.

Raiteilla kotiin





Metroja kutsutaan hiukan hämmentävästi juniksi (train) ja asemia silti metroasemiksi (subway station). Siitä tulee myös klassikon Take the A Trainin nimi.
Emme olleet aivan kuolleita lennon jälkeen, joten menimme Manhattanille JFK:lta edullisella Air Train - (kertalippu 5 USD) ja metroyhdistelmällä (viikon metrolippu 29 USD).

A-junan kanssa pitää olla tarkkana, sillä on sekä express- että paikallismetroja. Myöhään iltaisin se kulkee paikallismetronana eli pysähtyy kaikilla asemilla. Mikäli kuitenkin vahingossa hyppää express-metroon, päätyy 125:lle kadulle suoraan Harlemiin kodin sijasta.

Metro jo itsessään on katusoittajineen kokemus: torstaina monista matkoista huolimatta vain yhdellä asemapysähdyksellä ei ollut live-musiikkia.

2 kommenttia:

Heidi Lehmuskumpu kirjoitti...

Kulta, ne pilkut. ;)

Ari Makela kirjoitti...

Tiedän, onneksi on korjaaja. Korjasin nyt myös sen, että viikon metrokortti maksaa 29 USD, kahden viikon korttia ei ole olemassakaan.