torstai 29. heinäkuuta 2010

Chili con carne



Steak 1845:sta jäi ikävä fiilis ja lopun sisäfileen päätin, niin älyttömältä se kuulostaakin, käyttää chili con carneen. Ulkofile toimii hyvin vaikkapa intialaisessa ruoassa joten miksi ei näinkin kun kerran osoittautui, että ostamani tarjoussisäfile ei ollut mitenkään huippulaatuinen. Note to self: jos haluaa nauttia hyvästä pihvistä kannattaa edelleenkin luottaa niihin lihakauppiaisiin, joihin kokemuksesta tietää voivansa luottaa.

Chili con carne voi olla kunnon äijäruokaa tai se voi olla miehuuskoe, joka soveltuu parhaiten kuparikattilan kiillottamiseen. Tarina kertoo bileistä, joissa oli miesten chiliä, naisten chiliä ja lasten chiliä - ei kai suinkaan asenteellista?

Tämän kerran ruokailuun iloa mukaan toi se, että sipulit olin juuri nostanut itse plantaasilta ja habanero oli peräisin purkista, jonka ystäväni toi tullessaan kun tein ruokaa hänelle ja Ketun keittiölle. Habanerot ystäväni on kasvattanut itse.

Tarvitset



600 g naudan sisäfilettä
3 sipulia
6 valkosipulin kynttä
1 habanero
purkin tomaattipyrettä
purkin valkopapuja tomaattikastikkeessa
vastajauhettua mustapippuria
suolaa

Paloittele liha suupaloiksi. Kuori sipulit ja valkosipulit. Hienonna habanero morttelissa.

Lisää öljyä pannulle ja ruskista liha pannulla pieninä annoksina. Siirrä valmiit lihat kulhoon. Älä anna lihan kuivua. Kuullota sipuli, lisää pavut ja tomaattipyre. Laita liha takaisin pannulle ja murskaa valkosipuli sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoile riisipedillä.

Kommentit



Keittiössä leijuva habanero-pöly tuntui selvästi ilmassa. Kuten odottaa saattoikin maku oli terävä, mutta pari päivää muhittuaan maut olivat tasoittuneet miellyttäväksi, tasaiseksi potkuksi. Oishikatta 4/5. Habanerot kasvattanut ystäväni olisi todennäköisesti sanonut tästä ensimmäisestä itse tekemästäni chili con carnesta, että olen pehmennyt käsiin. Lasten chiliä!

Chilien kasvatusta tekisi mieli kokeilla itsekin, mutta jotain miedompaa, jotta se olisi monikäyttöisempää. Mikäköhän olisi sopiva lajike?

1 kommentti:

tei kirjoitti...

jalapeno?