keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Picada

Vähän aikaa sitten tekstasin ystävälleni, jota näen varsin harvoin, että olen lomalla ja mitäs jos tehtäisiin pitkästä aikaa yhdessä ruokaa. Äsken tuli puhelu ja minulta toivottiin lihaa ja koska keittiöni on edelleenkin jämähtänyt Pyreneiden niemimaalle otin käteen Pepita Ariksen mainion kirjan Espanjalainen keittiö. Bongasin mielenkiintoisen reseptin, johon kuuluu picadaa, joka on pikaisen googlettamisen perusteella paahdettujen pähkinöiden, yrttien ja valkosipulin seos. Ensimmäinen osa kertoo siitä kuinka picada valmistetaan.

Picadaan tarvitset



2 rkl oliiviöljyä
kuoreton leipäviipaleen puolikas
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
15 g manteleita paahdettuna
15 g hasselpähkinöitä paahdettuna
1 rkl tuoretta persiljasilppua
suolaa
mustapippuria

Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista leipäpala kovalla lämmöllä. Valuta talouspaperin päällä ja pane sivuun odottamaan. Paista nopeasti valkosipuli ja laita sivuun odottamaan.

Hienonna mantelit ja pähkinät huhmaressa. Revi leipä palasiksi ja lisää se, valkosipuli sekä hiukan paistolientä. Sekoita ainekset sakeaksi ja sileäksi tahnaksi ja sekoita. Lisää persilja ja mausta.

Ei kommentteja: