Ravintola Sea Horse eli tuttavallisesti Sikala kuuluu Helsingin legendaarisiin ravintoloihin. Suomalaiselle ravintolalle perustamisvuosi 1934 on komea. Joskus -80-90-luvun taitteessa kävin siellä muutaman kerran. Ystävieni ja ainakin kaksi kertaa vein sinne tutorin ominaisuudessa fuksilapseni. Jostain syystä söin siellä aina taivaallisen hyvää kateenkorvaa. Hivenen tylsää syödä aina syödä samaa ruokaa samassa ravintolassa? Mutta kun se oli niin hyvää ja sitä ei muualta tapaa saada.
Sitten Sikala unohtui pitkäksi aikaa kunnes eilen tiistaina kävimme duuniporukan kanssa pyttipannulounaalla vaikka yhden meistä saikin houkuteltua mukaan vain siten, että pyttipannun sijasta sai syödä paistetut muikut. Pyttipannu ei ollut lounaslistalla ja tarjoilija varoitti, että tekemiseen menee vähän enemmän aikaa. Vähän enemmän aikaa oli kuitenkin paljon vähemmän aikaa kuin mikä monissa hitaammissa lounaspaikoissa on aivan normaalia.
Pyttipannut saapuivat häränsilmineen valtavina annoksina. Perunan ja makkaran ohella metallilautasilla oli suolakurkkua, tomaattia, kiekuroiksi leikattua kurkkua, punajuurta, punasipulia ja salaattia. Nautinnollisen hyvää ja tämän ensimmäisen, mutta ei viimeisen kerran, aikana opin, että pyttipannun olisi saanut myös puolikkaana annoksena sillä jos oikea miehuus lasketaan niin, että jaksaa syödä lautasensa tyhjäksi niin oikeita miehiä olivat vain pöytäseurueen kolme naista.
Sikalaa voi edelleenkin suositella ja ravintola mainitaan myös mainossa Pyttipannu-kirjassa.
Pikanttina yksityiskohtana ruokalista löytyy myös japaniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti