Historiasta kiinnostuneena ihmisenä Mannerheimin pöydässä -kirja nosti minussa yleisempääkin kiinnostusta Mannerheimiin ja eräs kesäloman projekteista olikin Mannerheim-museossa vierailu. Tapasin kaverini ydinkeskustassa ja kävelimme kesäpäivästä nauttien Mannerheimin entiselle kodille Kaivopuistoon.
Vastaanotto oli ystävällinen ja korrekti. Kysymykseeni saako museossa kuvata ilman salamaa tuli vastaus, että täällä ei saa kuvata lainkaan ilman, että asiasta sovitaan etukäteen. Tarjous ottaa kameralaukku talteen kuulosti kohteliaisuuteen verhotulta käskyltä. Kuvauskielto harmittaa, sillä museossa olisi paljon kuvattavaa. Museon tyylistä kertoo se, että vierailun jälkeen totesimme molemmat alipukeutuneemme: korrektissa ympäristössä vaellussandaalit, farkut ja yamato-t-paita tuntuivat hiukan kiusallisilta.
Opas osoittautui erittäin asiantuntevaksi ja esiintymiskykyiseksi. Hän osasi myös vastata kysymyksiin. Yllätyksenä ei tullut se, että sisällissotaa sivuavissa kohdissa käytettiin sanaa vapaussota, vaikka sodalla kuulemma onkin monta nimeä. Minua häiritsee termissä vapaussota se, että kaikki merkittävät suomalaiset puolueet halusivat Suomen itsenäisyyttä sekä se, että sotaan johtanut prosessi oli kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Neutraali termi on parempi.
Kunniamerkkinäyttelynä toimivassa entisessä vierashuoneessa tuli juttua kunniamerkkien ja tunnusten hakaristeistä: niitä saa kuulemma selittää jatkuvasti varsinkin ulkomaalaisille. Natsismi on tehnyt hakarististä pahan symbolin vaikka hakaristi on monissa kulttuureissa onnensymboli ja vanhin löydetty hakaristi on Wikipedian mukaan 7000 vuotta vanha. Suomessakin hakaristiä käytetään muuallakin kuin uusnatsien kylpyhuoneen kaakeleissa ja Setan ovien töhrinnässä: ilmavoimien lipussa ja kunniamerkeissä.
Museon kulinaristinen puoli jää valitettavasti siihen, että näkee ruokasalin ja autenttisen Marskin ryyppy -pullon, mutta museo on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Vaikka vain sen takia, että näkisi merinäköalan makuuhuoneesta. Museon kirjavalikoimasta hankin Mannerheimin päiväkirjan Aasian suuntautuneesta tutkimus- ja vakoilumatkasta C.G. Mannerheim: Ratsain halki aasian 1906-1908.
Museolta siirryin Lasipalatsinaukion ranskalaiselle torille toiselle kierrokselle ajatuksenani saada patonki ja crêpe. Patonkijono oli turhan pitkä, mutta calvadoksella maustetun crêpen sain. Edelläni ollut asiakas kysyi lettuja valmistavalta ranskalaiselta kuinka monta lettua hän on tänään tehnyt. "I don't know." oli ymmärrettävä vastaus. Crêpen tekemisessä kiinnitti huomiota se, että taikina tasoitettiin paistolevylle hyvin leveällä lastalla. Lienette joskus pesseet ikkunoita? Lasta oli samantyyppinen, mutta paljon sirompi. Crêpe osoittautui maukkaaksi ja calvados maustoi sen mukavasti, mutta minun makuuni sokeria oli liian paljon. Kannattaa kokeilla tätäkin sillä ranskalainen tori on auki vielä tänään kello 18 asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti