lauantai 1. elokuuta 2009

Possua japanilaisittain



Kävellessäni kahdeksan aikaan kauppaan ostamaan jotain pientä, nopeaa ja helppoa sain idean:jotain jossa olisi misoa ja possua. Ensimmäinen mielijohde ryntäsi leivitetyn puolelle, mutta eiköhän tonkatsun versioita ole kokeiltu ja blogattu tämän kesän tarpeiksi.

Sitten muistin Harumi Kuriharan (栗原はるみ)),kirjan Harumi's Japanese Cooking, jossa on resepti misomarinoiduille pihveille. Sakea tai vastaavaa ei kotonani nyt ollut, joten käytin hieman enemmän miriniä eikä minulla ollut valkoista misoakaan, joten käytin pelkkää punaista ja lisäsin vielä inkiväärin, joka sopii hienosti porsaanlihan kanssa.

Tarvitset





100 g punaista misoa
½ rkl soijakastiketta
2 rkl miriniä
3 cm inkivääriä raasteena
2 porsaan ulkofilepihviä nuijittuina
lager-olutta
wasabia maustamiseen

Sekoita marinadiaineet ja marinoi lihaa 2-3 tuntia. Ota liha jääkaapista lämpimään puoli tuntia ennen paistamista. Pyyhi ylimääräinen marinadi lihasta. Kuumenna kasvisöljy uunipadan pohjalla ja ruskista liha. Lorauta olutta pataan sopivasti nesteeksi (olisinkohan lurauttanut vajaan desin verran). Pane pataan kansi päälle ja laita 175 °C uuniin. Paista vartti, ota pata uunista pois. Valele lihaa padassa olevalla nestäällä ja lisää pitkittäin kahteen osaan halkaistu paprika. Pane pata takaisin uuniin ilman kantta ja paista vielä vartti.

Mausta hennosti wasabilla ja tarjoile vaikkapa keltaisen paprikan kera.

Kommentit



Ajatus nopeasta illallisesta katosi tuntien marinointiin. Inkivääriä oli liikaa ja se peitti alleen. Kaiken muun. Seuraavalla kerralla ilman sitä, oishikatta 3/5 siis. Olut nesteeksi oli hetken mielijohde eikä se oikein missään maistunut. Mitenköhän toimisi jokin hapan, hedelmäinen belgi? Mison kanssa paistamista pitää harjoitella lisää, sillä lopputulos on kärähtäneen näköinen vaikka ruoka ei palanutkaan.

Ei kommentteja: