sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Pitäkää peukalo pois tsubalta eli batata ma' hasselban


Christiane Dabdoub Nasserin kulinaarisesti kiehtovasta ja poliittisesti hämmentävästä kirjasta Classic Palestinian Cuisine olen blogannut ennenkin. Gazassa ei ole juuti nyt kellään hauskaa. Ei Hamasin taistelijoilla eikä israelilaissotilailla eikä varsinkaan puolustuskyvyttömillä siviileillä. Kotimaisia agressioita voi käydä keräämässä vaikkapa Hesarin keskustelupalstalta, jossa ollaan ah niin mustavalkoisia. Jos syyllisiä olisivat vain nuo ilmeiset kaksi osapuolta niin Lähi-Idän inhimillisen tragedian voisi ehkä jopa ratkaista.

Miekan vetäminen huotrasta aloitetaan työntämällä sitä hieman peukalolla tsubasta, kädensuojuksesta. Miekka on kaunis, mutta kuten Kurosawan elokuvassa Sanjuro Mutsutan vaimo sanoo:


You're too sharp. That's your trouble. You're like a drawn sword. Sharp, naked without a sheath. You cut well. But good swords are kept in their sheaths.


Paljasta miekkaa ei saa enää kovin helposti takaisin huotraan.



Eräs ensimmäisistä resepteistä, johon iskin silmäni Nasserin kirjasta, oli rosmariiniperunat, batata ma'hasselban.

Tarvitset



5 isoa perunaa
pieni nippu silputtua tuoretta rosmariinia
3 valkosipulin kynttä
0,75 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Pese ja kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Lado ne oliiviöljyllä voideltuun uunivuokaan. Levitä rosmariini perunoille.

Sekoita kulhossa murskattu valkosipuli, suola, öljy ja pippuri. Levitä seos perunoiden päälle. Paista 220-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Tarkista ja lisää öljyä jos se on tarpeen ja paista vielä 10 minuuttia.

Kommentit



Viimeksi kun katsoin niin 51 ihmistä on saanut surmansa maahyökkäyksen alkamisen jälkeen. Ihmisiä on muutama miljardi liikaa, mutta järjetön, turha, tulokseton molemminpuolinen väkivalta ei ole ratkaisu.

Illallisen musiikkina toimi tällä kertaa David Bowien Sorrow.

Ai niin se ruoka: oishikatta 4/5. Todella hyvää ja kokin sormet tuoksuvat vieläkin rosmariinilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuosta Gazan lihamyllystä voi keksiä oikein muuta positiivista kuin, että oli kyllä J. harvinaisen kaikkitietävä ja kaukaa viisas kun antoi Aaprahamille vaan tuon pienen ilmastonmuutokseen kuivuvan maapläntin luvatuksi maaksi, eikä esimerkiksi koko Lähi-itää tai vaikka Aasian. Mutta joo, eipä tämä kovasti siviilejä siellä lohduta tällä hetkellä.

Mirka kirjoitti...

Jahve on suuri...
...naurattaisi jos ei itkettäisi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...