夢, ravintola Yume Helsingin keskusssa, on paikka, jossa on pitänyt käydä pitkään, mutta se on vain jäänyt. Yumesta olen kuullut kauniita sanoja muun muassa parilta duunikaverilta. Verkosta löytyy kyllä kritiikkiäkin. Kävimme vihdoinkin tänään Yumessa duuniporukalla lounaalla. Oven ulkopuolella havaitsin, että hintataso on noussut: ennen lounaan sai kalleimmalla lounarilla (8,70 €) kun se on nyt 50 senttiä kalliimpi kuin kallein lounari eli 9,70 €.
Ravintolan nimeä, varsinkaan minun kovin vajavaisella kielitaidollani, ei ole mitenkään helppo kääntää. Sanakirjani kääntää sanan 夢 "dream, ambition" ja www.saiga-jp.com antaa käännöksesi muunmuassa myös "vision".
Kluuvikadulta katsottuna Yume näyttää siistiltä, valoisalta paikalta. Sen à la carte vaikuttaa omaperäiseltä ja sen, että ravintola kuvailee itseään moderniksi japanilaiseksi ravintolaksi, voi nikottelematta hyväksyä. Listalta osuu silmään Helsinki-rulla. Ehkä sitä pitää käydä kokeilemassa.
Viinilista on hämmentävän laaja japanilaiseksi ravintolaksi ja vaikka itse olen viinin ystävä niin japanilaiseen ruokaan sopii länsimaisista juomista parhaiten olut, mutta listalla oleva Tio Pepekin saattaa toimia aivan hyvin japanilaisen ruoan seurana, mutta Alkoon verrattuna Tio Pepe maksaa melkein viisi kertaa enemmän.
Tilatessamme kaikki muut ottivan kahdeksan kappaleen lajitelman paitsi työtoverini, joka otti kymmenen kappaleen lajitelman. "Ai mä sitten otin isoimman annoksen?" "No, otinhan mä miso-keittoa." vastasin. "Sä otit sitä sen takia, että sä olet Arska."
Ilmeisen japanilainen englantia puhuva tarjoilija hymyili tilaukseni viimeisen sanan kohdalla:"Eight pieces and misoshiru." Se nyt vain lipsahti japaniksi kesken kaiken. "Hachi sushi moriawase to misoshiru o kudasai." olisi varmaankin mennyt perille, mutta tuolla olisi voinut saada myös kahdeksan sushi-lajitelmaa.
Tämänpäiväinen lounas oli pettymys: sushi-lajitelman riisi ei ollut aivan tarpeeksi kypsää (toki parempi niin kuin liian kypsää). Misokeitto oli parempaa kuin yläkerran Zen Sushin. Lyhyesti, haluaisin lounaan, jossa sushi tulee Zen Sushista ja misokeitto Yumesta.
Pöydässä kummastuttivat puikot, jotka olivat kummastakin päästä terävät ja vessassa ilahduttivat japanilaiset pyyhkeet. Pöytiin on piilotettu laatikoihin länsimaalaisia ruokailuvälineitä. Tämä huvitti pöytäseuruettamme.
Yume ei saanut täysiä pisteitä, mutta aion kyllä antaa sille vielä toisenkin tilaisuuden. Mainittakoon, että muu pöytäseurua piti lounasta oikein hyvänä ja myönnettäköön, että riisin keittäminen täydelliseksi ei ole helppoa edes riisinkeittimellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti