tiistai 20. tammikuuta 2009

Kasvamisen päivä

Tänään on ollut kasvamisen päivä. Ensin törmäsin naiseen, jota kohtelin huonosti kauan sitten. Olisin halunnut pyytää anteeksi, mutta en osannut, en uskaltanut. Olin silloin liian nuori, liian kokematon käsittelemään silloista pahaa oloani ja siinä sivussa tuli kolhittua toistakin ihmistä. Toivottavasti opin siitä sen, että en tule enää koskaan käyttämään toista ihmistä. Paha setä.

Sitten silmiini osui Vihreän Langan juttu Vihreä Lanka ei loukannut juutalaisia, joka otsikollaan saa kulmakarvat nousemaan ihmetyksestä. Vihreä Lanka ei loukannut juutalaisia. Lehti itse on väärä taho arvioimaan loukkasiko se vai ei. Lehti itse voi kommentoida vain sitä oliko sen tarkoitus loukata vai ei.

Israelin ja sen miehittämien alueiden tilanne on ulkopuolisen silmin niin absurdi (Hamasin raketti-iskut, israelilaisten siirtokuntapolitiikka esimerkkeinä mainittuna), että ainakaan minä en osaa kuin ihmetellä sitä pää kallellaan.

Ärsyynnyn säännöllisesti siitä kuinka ihmisiä lokeroidaan. "Noista somaleista ei tule koskaan meille työntekijöitä." saa vastalauseen kun raahaudun aamulla duuniin ja minut vie sinne somalibussikuski - kolmannes HKL:n kuskeista on maahanmuuttajataustaisia.

Langan jutun kommentit nostavat itsekritiikin esiin. Minähän olen sivistynyt, suvaitsevainen ja ennakkoluuloton. Not so. On herättävää tulla lokeroiduksi odottamattomilla tavoilla kuten "Vihreät ovat rasisteja."

7 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Melko tuohduksissani kirjoitan (koska olen äänestänyt vihreitä jokseenkin aina.)

En ole koskaan voinut hyväksyä sitä, että sananvapaus ajaisi ohi kaiken muun. On ajateltava vastuuta seurauksista, kokonaisuudesta.

Rikoslaissa on pykälä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

Mitenkään puolustelematta sen enempää Hamasin kuin Israelin valtion väkivaltaa, tämmöinen tuottaa pelkkää vahinkoa. Aivan kuten taannoiset islam-sarjakuvatkin. Mitään hyvää näillä ei edistetä, tavallisten ihmsten mahdollisuuksia tavalliseen elämään, kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta.

Parasta virheissä on se, että niistä voi oppia. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Mutta kylla 'somalibussikuski' ja 'maahanmuuttajataustainen' ovat myos lokerointia; kyseessahan voi olla taysin suomalainen --- suomessa syntynyt ja suomea aidinkielenaan puhuva --- henkilo, jonka ihonvari ja esi-vanhemmat nyt vain sattuvat olemaan jotain muuta kuin meidan kalpeakasvoisten "oikeiden" suomalaisten.

Miksi siis nama ihmiset ensimmaiseksi assosioidaan joksikin muuksi kuin suomalaisiksi? (retorinen kysymys, tiedan vastauksen)

Mirkan kanssa olen taysin samaa mielta sananvapaudesta (toinen kappale kommentissaan)

Ari Makela kirjoitti...

Onhan se lokerointia ja tuossa postauksessa oli itseironiaa, joka sinulta tuskin jäi huomaamatta. Lokeroimisesta kirjoittaessani pilkkasin vain ja ainoastaan omaa asenteellisuuttani.

Sananvapauden suhteen olen kyllä eri linjoilla: typeriä, vastenmielisiäkin ajatuksia pitää saada pukea sanoiksi ja kuviksi. Itse olen Voltairen linjoilla:"En hyväksy sitä mitä sanot, mutta puolustan oikeuttasi sanoa se kuolemaan asti." En ole aivan noin hyvä ihminen, mutta peruslinja on minusta oikea.

Lanka päätyi paperinkeräykseen ennenkuin ehdin nähdä tuon sarjakuvan, joten en ota siihen kantaa, muuten kuin että taiteella voi ottaa kantaa ja koska taide on aina monitulkintaista niin sitä myös tulkitaan monella tavalla.

Jättäisin silti itse esimerkiksi piss christin tekemättä, mutta olen sitä mieltä, että jumalanpilkan pitäisi olla asianomistajarikos.

Sananvapautta rajoitetaan joillakin tavoilla kuten kieltämällä kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja kunnianloukkaus. Näin on hyvä.

Edelleenkin sarjakuvaa näkemättömänä en ota kantaa siihen kritisoitiinko siinä Israelin toimia yleensä vai juutalaisia uskontokuntana. Juutalaisia ei ole mitään syytä kritisoida, mutta ainakaan minä en ole unohtanut mitä Israel antoi SLA:n tehdä Shatilassa ja siinä toisella S:llä alkavassa pakolaisleirillä, jonka nimen olen unohtanut. Kumpikaan osapuoli ei ole syytön on minun pointtini.

Ja kyllä minä nostan hattua niille israelilaissotilaille, jotka kieltäytyvät palvelemasta Länsirannalla tai Gazassa. Balkanin kriisin aikaan 1990-luvulla mietin aika paljon sitä mitä itse kykenisin ja suostuisin tekemään sotilaskoulutuksen saaneena ihmisenä oman henkeni säilyttääkseni. En ole ylpeä pohdinnan lopputuloksesta ja toivon että tositilanteessa minussa olisi enemmän ihmistä.

Mirka kirjoitti...

Minä näen niin, että sananvapauden merkitys on siinä, että yhteiskuntaan ja sen hallintoon liittyvät epäkohdat on voitava tuoda esille. En näe sitä minään yksilönvapautena ITSEILMAISUUN. Sellainen on nähdäkseni täysin epärealistinen idea jo ihan tavallisessa perhe-elämässäkin, puhumattakaan sitten tulehtuneessa poliittisessa ruutitynnyrissä.

Kaikkea mieleen tulevaa vastuullinen ihminen nyt vaan ei voi sanoa ääneen.

Tuosta rasismista ja kategorisoinnista: Ne ovat väistämättömiä ilmiöitä. Niin kauan kuin emme tunne ihmistä henkilökohtaisesti, joudumme väistämättä luokittelemaan. Kysymys onkin siitä, miten luokittelemme.

Minusta keskeisintä on huolehtia niiden oikeuksista, jotka pyrkivät asettumaan yhteiskuntaan ja sen rakentamiseen muiden elämää kunnioittaen, tai eivät ainakaan sen hajottamiseen. Niinpä puhuttaessa islamista ajattelen naapurin kebab-yrittäjiä, jotka niska limassa painavat töitä huolehtiakseen itsestään ja perheestään, ja tuottavat edullista ja hyvää ruokaa asiakkailleen.

Somalitaustaisista maahanmuuttajista nuo bussikuskit ovat juuri se ryhmä, jota ensimmäiseksi tuleekin miettiä. Tai se kaupunginvaltuutettu.

Mirka kirjoitti...

Israelista vielä. Yksi rakastetuimmista opettajistani yliopistossa oli israelilainen vierailijaprofessori, joka vaimoineen oli joutunut vuosiksi palvelemaan Israelin asevoimissa. Hänen pasifisminsa ja inhonsa Israelin harjoittamaa politiikkaa kohtaan sitä läheltä seuranneena ylitti kaiken mihin me täältä etäältä kykenemme.

Katsoessani Daavidin tähteä muistan siis häntä.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mirka sanoo mahtavasti sananvapaudesta, juuri noin minäkin ajattelen, vaikken olisi osannut sitä noin kertoa. Nyt osaan.

Ja tosiaan, virheitä sattuu vihreillekin (valitettavasti ;-)). Onneksi täysosumiakin.

Ari Makela kirjoitti...

Mirka ja ylimuuli, ymmärrän kyllä pointtinne, mutta minulle juuri sananvapaus on se pyhä asia.

Kävin tänään Vihreiden puoluetoimistolla hoivaamassa pahoinvoivaa palvelinta ja koska pahoinvointiin liittyi pitkiä odotuksia, joiden aikana en voinut tehdä mitään kävelin sinne käytävän perälle tsekkaamassa kyseisen sarjakuvan.

Minusta kyseissä stripissä ei ole mitään mikä loukkaisi juutalaisia uskontokuntana ellei loukkaantuja lähde siitä joissakin uskonnollisissa piireissä valitettavan yleisestä asenteesta, että Israel ei voi tehdä mitään pahaa.

Sarjakuva ei kuitenkaan ole viisas eikä sen julkaiseminen ollut viisasta. Israelin politiikkaa olisi parempi verrata vaikkapa apertheid-ajan Etelä-Afrikkaan. Natsi-Saksaan vertaaminen on absurdia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...