torstai 30. lokakuuta 2008

the cosmos rocks

Alkuviikosta sain tekstarin, jossa kirjoitettiin, että uusin Queenin levy on hyvä. Vastasin, että sen saanee lainaan. Sovimme lounastapaamisen täksi päiväksi Gyosai-sushiin, jotta saisin levyn lainaan ja jotta tapaisimme pitkästä aikaa.

Karkasin töistä ja kiipesin teatterin edessä kymppiin ja menin sillä Hesperiankatujen kohdalle. Kävellessäni kohti Runeberginkatua bongasin minulle täysin tuntemattoman Japanilaisen ravintolan Umeshun, joka pikaisella silmäyksellä näytti aivan miellyttävältä ikkunan läpi katsottuna.

Gyosai-sushi on monien mielestä paras helsinkiläinen sushipaikka ja vaikka olen käynyt siinä vain kaksi kertaa niin olen kummallakin kertaa ollut tyytyväinen. Paikka ei ole kliinisen siisti kuten japanilaiset ravintolat Suomessa tuppaavat olemaan. Siisti kyllä, mutta paikka muistuttaa enemmän niitä izaka-ya-ravintoloita, joissa olen käynnyt Japanissa. Leppoisaa, miellyttävää ja ennenkaikkea hyvää ruokaa.

Mielenkiintoisen keikasta toi menún kouta-sushi, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus, jota Wikipediakaan ei tunnista eikä Googlekaan löydä vaikka jälkimmäinen ehdottaakin Kotta Sushia.

Joka tapauksessa kouta-sushi oli kokemus. Ulkonäkö vaikutti siltä, että ensin tehdään suorakulmainen riisikakku, jotakuinkin nigirizushin korkuinen. Päälle marinoitua lohta ja marinoitua makrillia. Leikataan noin nigiri-palojen kokoisiksi viipaleiksi. Hyvää jos pitää näistä kaloista. Makrillin inhomisen kyllä ymmärrän sillä sen maku on voimakas ja persoonallinen.

Äijäruokala suosittelee Gyosai-sushia. Paikan erikoisuuksiin kuuluu myös japanilainen pienuus: asiakaspaikkoja taitaa olla noin kuusi.

Levynlainaaja oli bongannut samoilta nurkilta Tokyo 55:n. Kävimme katsomassa vierestä. Aukioloajat kertoivat, että lounasta on turha yrittää sieltä löytää ja sähköisestä esitteestä ja sen kuvista päättelimme, että kyseessä on vähän fiinimpi paikka.

東京 eli suomeksi Tokiosta minulle selvisi lisäksi uutta: kanji 京 tarkoittaa aluetta, jolla keisari asuu.

1 kommentti:

ylimuuli kirjoitti...

Gyosaissa en ole kuunaan käynyt, sinne on tällä puheella päästävä, jos kerran parhaaksi tituleerataan! Ja Umeshikin on vieras. Sitä on vaan tullut vähän epäileväiseksi näiden uusien paikkojen suhteen, kun tuntuu, että vanhat tutut on aina luotettavia. :-D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...