perjantai 9. toukokuuta 2008

Rapeaa ankanrintaa



Jo aika kauan sitten tuli ostettua Jin Cuihongin ja Li Songchunin kirja Liu Xiang - kiinalaista ruokaa suomalaisessa keittiössä 2. Huomioni kiinnitti takakannen maininta, että kirjoittajat ovat tamperelaisia ja se, että takakannessa mainittiin aineksiksi poro ja hirvi. Poroa ja hirveä kiinalaiseen tapaan? Sieluni oli myyty ja ostin kirjan. Kirja on maannut lukemattomien lukemattomien pinossa, mutta eilen päätin kokeilla kirjan reseptiä rapeaa ankanrintaa. Kävin Alkossa ostamassa pulon sakea (kiinalaista riisiviiniä ei taida Suomesta saada) ja kaivoin kaupan pakastealtaasta ankan rintafileen.



Tarvitset



Ankan rintafile

Marinadi


½ tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl sokeria
1 rkl riisiviiniä

Paistamiseen


4 rkl ruokaöljyä

Huuhdo ankanliha puhtaaksi. Leikkaa pala poikittain kahtia. Pane marinadiainesten kanssa kulhoon ja anna marinoitua jääkaapissa tunnin ajan.

Kuumennä öljy pannussa ja pane ankanrinta paistumaan. Pidä ankka koko ajan liikkeessä jottei se tartu kiinni. Vähennä lämpö 10 minuutin kuluttua kohtalaiseksi ja käännä palat. Käännä taas 10 minuutin kuluttua ja vielä 10 minuutin kuluttua kunnes palat ovat valmiit. Yhteensä paistoaika on noin 30 minuuttia.

Leikkaa viipaleiksi ja tarjoile.

Näin kertoo alkuperäinen resepti, mutta joko aloitin liian kuumalla pannulla tai Tampereella on isompia ankkoja. Paistoin rintafilettä kymmenisen minuuttia ja totesin, että näin ei saada mitään muuta kuin palanutta ankkaa. Vähensin lämpöä ja lopulta käänsin sen kokonaan pois.

Oishikatta-asteikolla kolme. Tälle voisi vielä pyöräyttää seuraksi inkiväärikastikeen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi taas besserwisseröinti, mutta kiinalainen riisiviini kannattaa korvata kuivalla sherryllä, jonka maku on yllättävän lähellä riisiviiniä.

Pelkkä ajatuskin sakesta kinkkiruoan marinadissa saa korvat luimuun... :)

Ari Makela kirjoitti...

En ole herkkänahkainen, joten minulle saa aina tehdä ehdotuksia.

Ankka oli kyllä silti aika hyvää :)

Merituuli kirjoitti...

nam ankkaa!
lukemattomien lukemattomien...:D

:) kirjoitti...

Mitä mieltä olet muista tuon kirjan resepteistä ja sisällöstä? Kiinnostaa kovasti kiinalaisen ruuan tekeminen ja olen miettinyt ostaako suomen vai englannin kielisen reseptikirjan.