Äidin keittiöstä

Äidin keittiöstä minulle on jäänyt kaipuu porkkanaleipiin, joita äiti paistoi littanoiksi kaulittuna pellillinen kerrallaan. Soitin äidille ja kysyin reseptiä ja vastaus oli tyypillinen tätä on tehty iän kaiken eikä reseptiä ole mitenkään tuotteistettu. Modasin reseptiä lisäämällä lurauksen rypsiöljyä koska tuntui, että taikina kaipasi sitä. Kädet on laitettava taikinaan kuten ranskalaiset sanovat.

6 porkkanaa
hiivaa
1½ tl suolaa
siirappia tai hunajaa
vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 250°

Sain vihdoinkin tsekattua mikä HTML-entiteetti on asteen merkki ja vähemmän yllättävästi se on ° Porkkanat ovat kiehumassa. Mitenköhän äijän käy?

Keitä porkkanat. Anna keitinveden jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva ja ja lisää siirappi/hunaja. Sekoita lisää jauhot ja vaivaa taikina (miksi taikina muuten vaivataan?).

Välihuomioita

Taikinaa tuli täysin järjetön määrä yhden hengen talouteen. Olisi ehkä pitänyt ensin harjoitella klassisilla sämpylöillä, jotta käytetty nestemäärä olisi ollut järkevä. Onneksi on pakastin. Taikina on nyt keittiössä nousemassa.

Ensimmäinen pellillinen meni uuniin ensimmäisten kuvien ottamisen jälkeen 250° lämpö kuulostaa hurjalta leivälle, mutta noin lättänät varmaankin kypsyvät myös sisältä ilman että pinta palaa. Paistoaika on arvoitus, pitää seurailla. Taikinamäärä ei kai sittenkään ole mahdottoman iso: ei tuosta taida tulla kuin kaksi pellillistä, joka kuluu järjellisessä ajassa ja uunituoretta leipäähän syö lähes loputtomasti. Päälle vain voita ja lopputulos on nam.

Seitsemän minuuttia: nostatin näköjään taikinaa selvästi enemmän kuin äiti, sillä leivistä ei tule ollenkaan yhtä lättänöitä. Tai sitten en kaulinnut yhtä ohuiksi. Kolmas tsekkaus uuniin ja saan päähänpiston, että leiville tekisi hyvää jos ne voitelisi voisulalla.

Leivät ovat olleet uunissa runsaat 20 minuuttia. Voi kiiltää vielä. Hetki uunissa siis vielä. Uunista ulos. Murran palan melkein polttaen sormeni, mutta vanhoista labra-ajoista on vielä sen verran jäljellä, että kuumaa ruokaa tai astiaa ei pudoteta käsistä (ex-avovaimoltani olen muuten saanut lahjaksi esiliinan, jonka liepeissä on sisäänrakennetut patalaput. Käytännöllinen lahja ihmiseltä, joka on seurannut ruoanlaittotapojani). Leivän pinta on liian rapea. Sisältä mehevän porkkanaisen punainen eikä yhtään hullumman makuista.

Muotoilen lopputaikinasta leivän ja lasken lämpötilan alle 200° havaittuani, että tavoite ei toteudu. Tästä tuli ainakin kauniin värinen jos ei muuta. Tästä tuli jo ihan hyvää (lisämääre "ihan" muuttaa minusta "hyvän" melkein leipurin/kokin loukkaukseksi).

Oishikatta kolme: vähemmän porkkanaa suhteessa muihin ainesosiin. Seuraavalla kerralla tehdään joko sämpylöitä tai konsultoidaan lisää äitiä. Ehkä äiti antaa anteeksi vaikka murjoinkin hänen herkkureseptiään.