sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kesän ruokahaaste: kesäinen pasta/nuudeli

Toukokuun ruokahaasteen voiton otin vastaan ristiriitaisin tuntein sillä olen ajatellut, että ruokahaaste olisi kiva voittaa, jotta voisi valita haasteaiheen. Ei se kuitenkaan ole helppoa: ensimmäisenä tuli mieleen eräs raaka-aine, mutta se jakaa hiukan liikaa mielipiteitä, joten päädyin aiheeseen, johon voi vastata on sitten omnivoori, kasvissyöjä tai geliaakikko: kesän ruokahaaste on kesäinen pasta/nuudeli.

Ruokahaasteen pitää pysyä rentona leikkinä, mutta jotta se pysyisi myös reiluna leikkinä tarkennetaan hieman sääntöjä käydyn keskustelun pohjalta.

Säännöt



Kesän 2010 ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt (blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi). Jos haasteruoan resepti ei ole osallistujan oma, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.

Haasteruoka tulee kokata ja blogata 1.6.-24.7.2010 välisenä aikana. Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen osoite tämän jutun kommenttilootaan. Haastevastaukseen kannattaa lukijoiden iloksi laittaa linkki (ohje) vastaukseen.

Ilmoittautuminen päättyy lauantaina 24.7.2010 klo 23:59, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani. Osallistuessasi annat luvan myös kyseisen linkin takaa mahdollisesti löytyvien kuvien käyttöön haasteruokien yhteenvetopostauksessa ja siihen, että kuvien kokoa saa muuttaa äänestysblogauksessa.

Kesän ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä.

Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan 25.7.2010, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä.

Äänestysaika päättyy 30.7.2010 klo 23:59. Jos äänestyksen päättyessä useammalla postauksella on yhtä paljon ääniä, arvotaan voittaja näiden postausten joukosta. Kesän ruokahaasteen voittaja julkistetaan 31.7.2010.

Kesän 2010 ruokahaasteen voittaja järjestää elokuun 2010 ruokahaasteen. Aiheen valinta, säännöt ja aikataulu ovat hänen päätettävissään. Jos voittaja ei tee uutta haastetta 7.8.2010 23:59 mennessä haastevastaus siirtyy toiseksi tulleelle ja tasaäänitapauksessa arvon voittajan. Jos toiseksi tullut ei vastaa haaste siirtyy kolmannelle ja niin edelleen.

13 kommenttia:

Chez Jasu kirjoitti...

Miten ehdinkin tehdä purjopastaa pari päivää liian aikaisin? Täytyy ottaa haaste vastaan ja keksiä sitten jotain muuta.

Ari Makela kirjoitti...

Sääntöjen muuttaminen jälkikäteen on ankeaa, mutta tässä ei kukaan mitään mitään menetä, joten vaihdoin alkupäivämääräksi 1.6. sillä onhan kyseessä kesä- ja heinäkuun ruokahaaste.

Nelle kirjoitti...

hitsi, mäpäs tiedänkin, mitä teen! :) Resepti on vanha ja toimivaksi havaittu, mutta kun nyt tuli tälläinen hyvä syy, niin kokkaanpa sen uudelleen tässä päivänä jonakin:)

Sausage Creature kirjoitti...

Heippa Paha setä, Sausage Creature piipahtaa palstalle ja tipauttaa Kesähömpötyksen kisaan.

Ari Makela kirjoitti...

Tervetuloa kisaan, Sausage Creature. Enpä tiennytkään, että sokkapastaakin on olemassa.

Jytis kirjoitti...

Huh hellettä! Herkku ja Koukku -blogista lähdetään mukaan Viilentävällä kurkku-pastasalaatilla kera tilli-cashewpeston.

Anzku kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anzku kirjoitti...

Jaahas, kokeillaanpa uudelleen...

Kauhasta siis tarjoillaan haasteeseen

lämmintä tortellinisalaattia

Kirsikka kirjoitti...

Helteiden keskeltä Villa Ainala Cuisine tarjoaa haasteeseen mantelipeston. Kesän jatkoja!

Jaana kirjoitti...

Kulinaarimurulasta osallistutaan kisaan avocado-surimi-riisinuudelisalaatilla .

Samaan hengenvetoon Kulinaarimurulassa ihmetellään, miksi myös Aasiaa Tallinnassa-postaus näkyy tämän Äijäruokalan haastepostauksen Linkit tähän tekstiin-listalla :-o

Reija kirjoitti...

Thai-keittiössä chilillä on keskeinen asema, ja väittävät sen torjuvan helteen haittavaikutuksia... Tässä yksi mahdollisuus kokeilla:
Jalostettu nuudelisoppa

Hyvä haaste, Ari! Ilolla mukana!

Mari kirjoitti...

Mukana ollaan herneillä höystetyllä sitruunapastalla!

Tiia kirjoitti...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... :) Tää ois nyt kans mukana tämmösellä papu-vuohenjuustopastalla.