maanantai 24. maaliskuuta 2008

Japanilaista jälkiruokaa



Nihon ni kaerimasu. Äijäruokalassa ei ole ihan vähään aikaan käyty Japanissa, mutta ruokani maaliskuun ruokahaasteeseen on muunnos Emi Kazukon kirjasta Masterclass in Japanese Cooking löytyvästä midori no likyuru no kanten-yose'sta. Jäljelle jäi oikeastaan vain perusidea: hedelmää läpinäkyvässä hyytelössä. Tämä on oikeastaan aika kummallinen vieras keittiössäni, sillä en ole mitenkään jälkiruokaorientoitunut ihminen mitä nyt muutaman vuoden välein tulee tehtyä päärynäpiirakkaa sopivan tilaisuuden tullen, mutta kai kaikkea pitää kokeilla.

Kirjaviite on tässä se, että Terry Pratchettin kirjassa Sorcerer on hiukan hupaisa mies, jolla on haaremi, jossa hän ei toimi aivan tavalliseen tapaan. Tästä haaremista minun kielenkäyttööni on jäänyt hivenen asiaton kielikuva, jota käytin ensimmäisen kerran kun silloinen tyttöystäväni heräsi aamulla vierestäni:"Huomenta, oi Eiran persikkapyllyinen helmi!". Vastaus oli naurava "Ai, sitä on luettu Prattchettiä!". Kaupunginosan nimi on vaihdettu koska eksälläni on luonnollisesti oikeus olla tulematta blogatuksi.

Ainekset tähän jälkiruoakaan ovat olleet kaapissa jo monta viikkoa, mutta tämän kokeileminen odotti oikeaa tuulta eli sitä kuuluisaa viime hetken paniikkia. Ilmoittautumisaika haasteeseen kun päättyy vajaan kahden tunnin päästä.

Alkuperäisen reseptin
Midorin korvasin Pisan Ambon'illa, koska Midoria, tai muutakaan melonilikööriä, ei Suomesta taida mitenkään saada.

Tarvitset

Persikoituna viipaloituna
½ sitruunan mehu
4½ dl kivennäisvettä
10 g agar-agaria
110 ml Pisan Ambon -likööriä
4 rkl sokeria

Kiehauta likööriä kunnes alkoholi on haihtunut.

Kaada kivennäisvesi pannulle, kiehauta ja lisää agar-agar. Keitä kunnes agar-agar on kokonaan liuennut. Sekoita sillöin tällöin. Lisää sokeri ja sekoita kunnes se on kokonaan liuennut. Siirrä syrjään jäähtymään.

Kun neste on kädenlämpöistä lisää likööri ja sitruunamehu. Asettele vaikkapa englantilaistyyppiseen pieneen tuoppiiin ja lisää persikkaviipaleet. Anna rauhoittua 20 minuuttia.

Rahola agar-agarista.

4 kommenttia:

Jams kirjoitti...

Onpahan veikeän näköistä :D

Pratchettit on kyllä herkullista luettavaa.

Mihako kirjoitti...

Itseasiassa alkosta saisi myös meloni-likööriä (bols melon), mutta Pisang Ambon kuullostaa aivan yhtä herkulliselta ;)

ylimuuli kirjoitti...

Heippa sun hyytelölle! Ja pisteet resepti-idean tarkasta uuttamistyöstä Pratchettin tekstistä; juuri tuo on mun mielestä mielenkiintoista, että minkälainen tunnelma jostain tulee ja miten se muuntuu syötäväksi. Vau. :-)

Nelle kirjoitti...

mullakin on itseasiassa tuo masterclass -kirja, miksiköhän en tullut katsoneeksi sieltä noita annostusohjeita.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...