sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Pita-leipä

Pita bread

Leivomme paljon leipää, sekä hapanjuurella että hiivalla. Varsin usein teemme pitaleipiä Sami Tamimin ja Tara Wigleyn kirjan Falastin reseptistä. Resepti on helppo ja toimiva ja ihmisille, joilla ei normaalisti ole maitoa, näppärä, sillä siinä käytetään maidon sijasta maitojauhetta. Tällä kertaa käytimme kuitenkin maitoa, koska sitä sattui olemaan kumppanini valmistaman perjantain illallisen jäljiltä.

Tarvitset

12 pitaleipää
  • 2 tl kuivahiivaa
  • 1 rkl hienoa sokeria
  • 420 ml kädenlämpöistä vettä
  • 750 g vehnäjauhoja
  • 35 g maitojauhetta
  • 2 tl suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä, hieman ylimääräistä öljyämiseen

Pane hiiva, sokeri ja 200 ml runsasta kädenlämpöistä (hiivapaketin ohjeen mukaan) vettä kulhoon. Siirrä syrjään neljäksi minuutiksi tai kunnes seos alkaa kuplia.

Pane jauhot, maitojauhe ja suola yleiskoneen kulhoon ja sekoita taikinakoukulla minuutin verran, jotta ainekset ovat sekoittuneet. Lisää hiivaseos hitaasti, lisää öljy ja vaivaa seitsemän minuuttia. Lisää hitaasti loppu vedestä. Taikinan kuuluu olla kimmoisaa eikä se saa nipistettäessä takertua sormiin. Nostata taikinaa kulhossa peitettynä tunnin verran lämpimässä paikassa, kunnes taikina on noussut kolmanneksen.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle työskentelyalustalle ja leikkaa 12 osaan. Tee niistä pyöreitä, noin 100 g painavia palloja. Peitä hiukan kostutetulla liinalla ja anna levätä 10 miuuttia.

Paina pallot litteiksi ensin käsin, sitten kaulimella kunnes ne ovat 15-18 cm leveitä kiekkoja. Niissä ei saa olla repeämiä, sillä muuten höyry pakenee leivistä eikä pitoihin tule tunnusomaisia kuplia. Peitä kostealla liinalla ja nostata kymmenen minuuttia.

Lämmitä uuni taikinan noustessa 250 °C kiertoilmalla. Laita niin monta peltiä uuniin, kuin saat mahtumaan. Kun olet valmis leipomaan, ota kuumat pellit uunista ja laita kaksi leipää jokaiselle pellille yläpuoli alaspäin, jotta leivistä tulee molemmilta puolilta ilmavia. Paista 4-5 minuuttia tai kunnes ne ovat pullistuneet ja ne ovat hieman kullankeltaisia. Älä ruskista liikaa, sillä silloin leivistä tulee kovia.

Pita

Kommentit

Pitoja on todella helppo valmistaa ja kuten tuoreella leivällä on tapana olla: ne ovat erittäin herkullisia. Oishikatta 5/5. On varsin kiehtovaa seurata, kuinka leivät paisuvat uunissa hetkessä puolen sentin lätyistä kuohkeiksi, korkeiksi leiviksi.

Ei kommentteja: