keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Lohivartaat



Kesän kalakausi jatkui viime viikolla paitsi Hauessa myös keittiössä. Vltavan lohivarras teki minuun sen verran ison vaikutuksen, että halusin kokeilla jotain samankaltaista itsekin. Helpommin sanottu kuin tehty, sain todeta. En ole kokenut grillaaja koska pääsen hyvin harvoin grillaamaan itse. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että en oikein osaa grillata. Uuden keittiön grillivastus, vaikka ei se vedäkään vertoja izakaya puuhiilikaukalogrillille, antaa mahdollisuuksia kokeilla edes vähän.







Yritin löytää aitoa, villiä lohta siinä onnistumatta. Hallinkin tiskillä oli norjalaista. Kiireessä jäi kysymättä että saako villiä merilohta ja jos niin mihin vuodenaikaan. Seasonal cooking on muotia, which is nice, mutta mistä edes epätavallinen kityihminen tietää luonnon rytmejä. Jotkin asiat ovat helppoja: plantaasilta tulee kurpitsoja sitten kun niitä sieltä tulee, nokkosta saa jo nyt, pinaattikin alkaa näyttämään korjuukelpoiselta, yrtit voivat hyvin parvekkeella. Tiedän, että fugu on talvikala, mutta olen väärällä puolella maapalloa, mutta mistä minä tietäisin mikä kaikki on juuri nyt in season?

Tarvitset



kolmen sentin lohisiivun pääpuolelta
laakerinlehtiä
limetin
2 rkl Marskin ryyppyä
valkopippuria
suolaa

Leikkaa lohi vartaaseen sopiviksi paloiksi. Anna palojen maustua puolisen tuntia valkopippurin, suolan ja Marskin ryypyn kanssa. Leikkaa limetti pitkittäin niin, että että limeviipaleiden määrä on yksi pienempi kuin lohipalojen. Pujota vartaan tyviosaan lohipala, sitten laakerinlehti, sitten lime, sitten laakerinlehti, sitten lohipala ja toista kunnes varras on täysi. Uloimmas jää lohipala.

Grillaa 275 °C grillivastus päällä niin, että kala saa mukavasti väriä, mutta älä kypsennä liikaa sillä lohi on pilalla jos se kypsennetään kuivaksi.

Kommentit



Tästä tuli hyvää, mutta ei kaunista. Varras hajosi käännettäessä. Kokemattomana grillaajana jätin liikaa ulkonevia osia, jotka paloivat korkeassa lämpötilassa. Marskin ryyppyä olen halunnut jo pitkään kokeilla ruoanlaitossa ja minusta se toimi tässä hyvin. Laakerinlehdet lohkeilivat varrastattessa; tuoreet toimisivat kai paremmin ja olen kuullut että niitä saisi Stockalta. Pitää tarkistaa. Joka tapauksessa oishikatta 3/5.

Uuden käytettynä ostamani Nikon D70s-runkoni ilahduttamana jätin siistimättä huoltoa kaipaavan uskollisen Nikon D50:n jäljiltä olevat kuvani. Vanha runko huoltoon ja siitä tulee mainio vararunko. Ainut mikä toistaiseksi harmittaa on se, että muistikorttimalli on eri.

4 kommenttia:

Maireanna kirjoitti...

Pitää minunkin kokeilla näitä. Mietin, että sompailisin jotain muuta lisäksi vartaisiin,- katotaan nyt sitten mitä keksin!

Jaana kirjoitti...

Morjens! Toukokuun ruokahaasteen voittaja ei ole syystä tai toisesta jatkanut haastetta. Myöskään kisassa toiseksi tullut bloggaaja ei pysty seuraavaa haastetta järjestämään. Tulit kisassa kolmanneksi, joten tarjoilen kesä-heinäkuun haastetta sinun järjestettäväksesi.

Jos otat haastepallosta kopin, käy lukaisemassa sääntöjen täydennystoiveita toukokuun haasteen tulospostauksen kommenttiosiosta.

Onnea matkaan :-)

Ari Makela kirjoitti...

Jaana, otan kopin. Pari ideaakin on, pitää pohtia minkä niistä valitsen.

Nelle kirjoitti...

Jei! :)