torstai 15. heinäkuuta 2010

Juustosalaatti



Salaatit ovat kotonani harvinainen vieras. Ehkä siihen on syynä jonkinlainen henkinen allergia, joka on syntynyt siitä, että salaateissa on melkein aina jotain tuoretta ja edullista, jota en voi syödä. Lähinnä herneitä tai porkkanaraastetta. Asia on pitänyt korjata kotona, mutta se nousi vasta helteiden myötä kriittiselle prioriteettitasolle. Vain omenat jaksavat kiinnostaa, minulle kommentoitiin. Vastasin, että kyllä, mutta vain silloin kun ne muutettu kuivaksi brittisiideriksi. Suolanhimo on selvä, joten Pringlesejä, joihin en yleensä koske, on kulunut muutama putkellinen.

Evoluutio on kuitenkin vielä kesken eikä ihmiselle voi sen vuoksi suositella vain alkoholista ja hiilihydraateista koostuvaa ruokavaliota, joten tarvitsemme esimerkiksi salaattia.

Hesarin uutinen Jogurttipurkin kreikkalaismies saa satojen tuhansien korvaukset sai minut muistamaan jääkaapissani nököttävän Valion violetin emmentalin ja Beckettien kirjasta An Appetite for Ale löytyvän reseptin Emmental, fennel & apple salad with honey, mustard & yoghurt dressing. Alkuperäisessä reseptissä käytetään little gem lettucea, mutta korvasin sen plantaasilta kerätyllä tavallisella salaatilla ja jogurttina toimi vähärasvaisen jogurtin sijasta Lindahlin turkkilainen jogurtti, suomalaisessa nettikeskustelussa partaäijäksi nimetty tuote, josta ollaan hehkutettu muun muassa Polkkapossussa. Alkuperäisen reseptin omena on Braeburn, mutta sellaista en muista Suomessa nähneeni, joten omenaksi valitsin oletetun lähisukulaisen Granny Smithin. Siiderietikkaa ei kaupassa ollut, joten käytin valkoista balsamiviinietikkaa koska sitä löytyi kaapista.

Alla olevan reseptin määrät ovat alkuperäiset, mutta muutin niitä, koska olen fenkolin kaveri, mutta en niin hyvä kaveri, että söisin sitä näin paljon. Laitoin vastaavasti enemmän omenaa.

Tarvitset



neljälle alkupalaksi tai kahdelle pääruoaksi

2 little gem lettucen ydintä
200 g emmentalia
1 pieni- tai keskikokoinen fenkoli lehtien kera (jos lehtiä ei ole, käytä tuoretta tilliä)
1 keskikokoinen braeburn-omena

1 tl dijon-sinappia
1 tl kirkasta hunajaa
1 rkl siiderietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
100 ml maustamatonta jogurttia
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria

Siisti salaatti ja riko lehdet. Laita ne jääveteen.

Sekoita sinappi, hunaja ja etikka ja sekoita haarukalla. Lisää öljy vähitellen ja sekoita haarukalla kunnes kastike on paksua. Lisää jogurtti ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kuutioi juusto suupaloiksi.

Poista fenkolista vihreät osat ja siirrä syrjään. Leikkaa se kahtia ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi. Valuta salaatti ja kuivaa se pyyhkeellä tai talouspaperilla.

Leikkaa omena neljänneksiksi ja poista kota. Levitä salaatti ison kulhon pohjalle ja reunoille ja lisää juusto ja fenkoli. Lisää omena viipaloituna suoraan salaatin päälle, jotta omena ei tummuisi. Sekoita kastiketta ja lisää se kulhoon. Lisää fenkolin lehdet. Ravista ennen tarjoilua.

Kommentit



Tästä tuli hyvää. Sinapin määrää kastikkeesssa voisi ehkä hieman vähentää, mutta kirjassa ehdotetaan, että salaatista voi tehdä ruokaisampaa lisäämällä siihen kinkkua. Ei huono idea ja silloin tämä sinapin määrä olisi varmaankin juuri sopiva. Oishikatta 3/5.

Tänään, vaiko oikeastaan huomenna, yöpalaksi kuitenkin jotain kevyempää. Nemin sanoin, carpe noctem eli tartu yöhön.

Ei kommentteja: