perjantai 22. elokuuta 2008

Ankkaa katalonialaisittain



Koskaan aikaisemmin blogiartikkelin kirjoittaminen ei ole kestänyt useampaa kuukautta, mutta kerta se ensimmäinenkin tässäkin asiassa. Syynä oli se, että palatessani ystäväni, jonka kanssa olin tehnyt yhdessä ruokaa, luota onnistuin hajasijoittamaan harvinaisen lahjakkaasti Pepita Ariksen kirjan Espanjalainen keittiö. Tämän julkaiseminen sitten vain jäi, mutta ei unohtunut sillä ankka on herkkuani ja tämän reseptin lopputulos oli loistelias.

Kirjan mukaan resepti on paikallinen erikoisuus, jonka paikalliset tuntevat nimellä ànec amb peres. Reseptin olennainen osa on liemen maustamiseen ja saostamiseen käytettävä picada.



Liemeä padasta.



Ankka uunista tulleena.

Tarvitset



6 annosta

6 ankan reisi-koipipalaa
1 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli ohuina viipaleina
1 kanelitanko halkaistuna
4 timjamin oksaa
4¾ dl ankka- tai kanalientä
3 kiinteää, kypsää päärynää
2 rkl oliiviöljyä
25 g rusinoita
suolaa
mustapippuria
tuoreita timjamin tai persiljan oksia koristeluun

Picada


2 rkl oliiviöljyä
kuoreton leipäviipaleen puolikas
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
15 g manteleita paahdettuna
15 g hasselpähkinöitä paahdettuna
1 rkl tuoretta persiljasilppua
suolaa
mustapippuria

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Mausta lihapalat. Pistele nahkaan reikiä haarukalla. Paista lihapaloja viisi minuuttia kunnes rasva alkaa sulaa. Käännä ja paista toista puolta lyhyemmän aikaa.

Siirrä lihapalat uuninkestävään vuokaan ja valuta vuokaan 1 rkl rasvaa.

Paista sipulia pannussa 5 minuuttia. Lisää kanelitanko, timjami sekä liemi ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada liemi lihapalojen päälle. Säästä vähän lientä valeluun. Anna hautua uunissa 1¼ tuntia.

Valmista picada. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista leipä kovalla lämmöllä. Valuta talouspaperin päällä ja pane sivuun odottamaan. Paista nopeasti valkosipuli ja pane sivuun odottamaan.

Hienonna mantelit ja pähkinät huhmaressa. Revi leipä palasiksi ja lisää se ja valkosipuli sekä hiukan paistolientä. Sekoita ainekset sakeaksi ja sileäksi tahnaksi. Lisää persilja ja mausta.

Kuori päärynät, poista siemenkota ja halkaise päärynät. Paista nopeasti öljyssä kunnes leikattu pinta alkaa saada väriä.

Lisää vuokaan picada, rusinat ja päärynät. Kypsennä 15 minuuttia kunnes päärynät ovat pehmeitä. Mausta maun mukaan ja koristele timjamilla tai persiljalla.

Tarjoa perunamuhennoksen kera.




Tyylikkään emäntämme tyylikäs keittiö.



Pannulta tulleet päärynänpuolikkaat.



Ankka uunissa.

Kertakaikkiaan herkullista. Ja tuon keittiön emännän avustuksella ruoasta tulee myös helposti kaunista. Poikkeukselliset oishikatta 5/5 siis.

2 kommenttia:

Rauna kirjoitti...

Todella maukkaalta kuulostaa, vesi herahtaa kielelle jo pelkästä kuvailusta. Kattauskin on selkeän tyylikäs. Kehtaisitko kysyä emännältä, mistä hän on hankkinut lasipöytänsä? Olen pohtinut lasipöytää ruokapöydäksi jo jonkin aikaa, vaikka nyt tulikin hankittua kokoonmenevä puinen tähän asuntoon, mutta seuraavaan tahtoisin jotain tuollaista.

Ari Makela kirjoitti...

Soitin ystävälleni ja vastaus oli: Kodin Ykkösestä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...