tiistai 15. heinäkuuta 2008

Ryöstöretki Ketun keittiöön



Tarina kertoo, että kaukana pohjoisessa asuu Ketturouva, joka on kuuluisa paitsi keittiöstään myös intohimostaan sieniä kohtaan. Ketun keittiö voitti ansaitusti maaliskuun ruokahaasteen rouva Magotin sieni-pekonpiiraalla ja heti nähdessäni tuon reseptin ajattelin, että tuota on pakko kokeilla.

Idea heräsi ruususen unestaan kun kaukaa etelästä, tien toiselta puolelta, Arabiasta löytyi kanttarellejä. Ketturouvan alkuperäinen resepti tosin käytti herkkusieniä. Reseptiä muokkasin myös niin, että lisäsin käyttämistä odottavan paprikan piiraaseen. Paprika ei ehkä ole kovin englantilaista, mutta sovitaanko, että sen toi Gandalf matkoiltaan etelästä? Onnettomana tunarina unohdin laittaa timjamin kastikkeeseen, joten sekoitin sen voiteluun käytettävään munaan.



Reseptiin kuuluvaa olutta valitessani arvoin pitkään, mutta päädyin lopulta mainioon Spitfireen. Jos ei muuten niin kaikkien niiden brittilentäjien vuoksi, jotka Erich ja minä pudotimme Messerschmiteillämme kanaaliin. Ne olivat helppoja aikoja: brittihävittäjissä oli vielä kaasuttimet emmekä olleet vielä ymmärtäneet, että valtakunnassa ei ollut kaikki hyvin. Kuvassa ei kuitenkaan ole Spitfire vaan Messerschmitt Bf 109E, jollaisella lensin Maximilian von Battenberginä kanaalin yllä.



Ylläoleva kuva on vinkki: olutpullon voi avata melkein millä tahansa, mutta ei hampaillaan. Esimerkiksi veitsen hamarapuoli toimii oikein hyvin. Tämän jokainen hyvä isä/äiti opettaa lapselleen.

Allaoleva teksti on pääosin Ketturouvan käsialaa, mutta olen muokannut sitä sen verran kuin reseptiäkin.

Rouva Magotin sieni-pekonipiiras



rahka-voitaikinapohja


250 g maitorahkaa
250 g voita
5,5 dl vehnäjauhoja

1 kananmuna voiteluun

täyte


paketti kanttarellejä
paketti pekonia
1 sipuli
1 punainen paprika
suolaa

kastike


3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
n. 2 dl englantilaista alea
n. 0,5 dl vettä
n. 1 rkl riistafondia
n. 1 tl kuivattua timjamia
suolaa, mustapippuria

Tee taikina valmiiksi: nypi sekaisin pehmeä voi ja maitorahka ja vaivaa sen jälkeen sekaan jauhot. Vuoraa korkeareunainen (n. 5 cm) uunivuoka taikinalla, säästä n. 1/3 taikinasta piirakan kanneksi ja leivo kansi jauhotetulla pöydällä (tai voipaperin päällä jolloin se on helpompi nostaa). Meidän soikea vuokamme on kooltaan n. 15x24 cm; hiukkasen isompikin se olisi voinut olla.

Valmista täyte: Leikkaa sienet lohkoiksi ja viipaloi pekoni, silppua sipuli. Paista ensin pekoni pannulla omassa rasvassaan. Sen jälkeen ruskista sienet ja kuullota sipuli. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja ripauta joukkoon hiukan suolaa. Jätä täyte odottamaan kulhoon.

Lopuksi valmista kastike: Tee voista ja vehnäjauhoista suurus, jonka ruskistat kevyesti pannulla. Vähennä lämpöä ja lisää neste (ale ja vesi) vähän kerrassaan, sekoittaen koko ajan perusteellisesti, ettei kastike paakkuunnu. Ohjeen määrät ovat arvioita, koska tapani mukaan tein soosin näppituntumalla, joten käytä omaa harkintaa: kastikkeen pitäisi olla melko paksua, mutta kuitenkin juoksevaa. Mausta kastike tilkalla riistafondia sekä suolalla ja pippurilla maun mukaan.

Kun kastike on valmista, kaada täyte piirakan pohjan päälle ja painele se tasaiseksi. Valuta kastike täytteen päälle. Peitä piirakka kannella ja painele reunat hyvin kiinni. Leikkaa kanteen pari-kolme aukkoa, joista höyry pääsee ulos. Kauniimman lopputuloksen saat jos vielä voitelet piirakan kananmunalla, johon on sekoitettu timjamia.



Paista 200-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Nauti vielä lämpimänä; ruokajuomaksi kuuluu tietenkin tuhti ale.

2 kommenttia:

Ketturouva kirjoitti...

Miltäs piirakka maistui kantarellein ja paprikan kera? Paprika on kyllä hyvin epäenglantilaista; se saattaa olla jopa posh (kuten oliivit).

ari kirjoitti...

Kettu, piirakasta tuli oikein hyvää.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...