Palatessamme nälänhätänäyttelystä käännyimme eräästä kadunkulmasta väärään suuntaan. Lomalla se usein kannattaa ja tällä kertaa päädyimme palaamaan hotellille Dawson Streetin kautta. Minä olin tässä vaiheessa eteenpäintaaperuusvaiheessa, mutta kumppanini oli onneksi tarkkaavaisempi ja havaitsi osoitteessa 51 Dawson Street Marco Pierre White Steakhouse & Grill ravintolan. Steakhouse-nimestä huolimatta lyhyeltä listalta löytyy syötävää myös ihmisille, jotka eivät syö lihaa.
White on kiinnostava, voimakas persoona, jonka Tuijotus lähentelee, mutta ei aivan saavuta, vuosien 1960-1961 latvialaisen shakin maailmanmestarin Mihail Talin Tuijotusta. Legenda väittää, että hän ainut, joka on saanut Gordon Ramsayn itkemään. Onko se sitten ylpeyden aihe? Minusta ei. Mutta hänen videonsa ja keittokirjansa ovat kiinnostavia. Hänen resepteistään olemme testanneet vasta sauce viergen. Ravintolassa pääsimme kuitenkin testaamaan ainakin kahta hänen kirjoissaan olevaa reseptiä: kylmäsavulohialkupala ja kampela provençaisittain.
Alkuruoat
Irlantilaista kylmäsavulohta kapriksen ja varsiselleriremouladen kera. Sitruuna tuli mukavasti kankaaseen käärittynä: näin sitruunaa ei tule liikaa eivätkä kädetkään sotkeudu.
Guinness-soodaleipä oli myöhäisen lounaan ainut osa, joka ei saanut minua innostumaan. Leipä itsessään oli lajityypillinen, mutta oli hiukan hämmästyttävää saada tasokkaassa ravintolassa voita, joka oli liian kylmää levittyäkseen.
Kumppanini alkuroka oli Dressed Castletownbere Crab herbs, sauce mayonnaise. Miten tuo pitäisi kääntää suomeksi? "Pukeutunut rapu" kuulostaa vähintäänkin oudolta. Hänen annostaan katsoessani tunsin kieltämättä lievää annoskautetutta, vaikka rakastankin savukaloja ja oma annokseni oli erinomainen toteutus aiheesta.
Pääruoat
Kampelaa provençaisittain.
Taimenta, haudutettua fenkolia, herneitä, sitruunavoita perunafondatin kera. Annoksessa mielenkiintoista oli myös se, kuinka kypsennys oli muuttanut fenkolin lempeäksi.
Jälkiruoat
Suklaapiiras mallasjäätelön kera.
Crème brûlée hasselpähkinä-appelsiinikeksien kera.
Marco Pierre White poseeraa Dublinin Trinity Collegen vanhan kirjaston Long Housessa ravintola laskun kansiossa. Millaisiakohan nämä ovat hänen muissa ravintoloissaan? Kerää koko sarja?
Kommentit
Vaikka kokemuksemme ei ollutkaan aivan täydellinen, niin ruoka oli hyvää, palvelu erinomaista ja ravintola jäi mieleen matkamme parhaana ruokakokemuksena. Jos liian kylmä voi on suurin moite ateriakokonaisuudesta, ollaan varsin hyvillä vesillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti