maanantai 25. huhtikuuta 2011

Aamupuuroa ja kiitoksia



Fyysisiin lahjoihin kuuluivat Hardy's Ale (Rate Beer). Tätä olutta eivät vuodet tuhoa (takaetiketissä mainitaan 25 vuotta), joten pullo on nyt tukevasti pimeässä kaapissa odottamassa herkkuhetkeä.

Äijäruokalassa vietettiin pääsiäisenä syntymäpäiviä. En kutsunut ihmisiä syömään koska täällä pitäisi siivota, asentaa liesituuletin ja pienen ongelman vuoksi tiskikone toimii, mutta sen sijoituspaikka on keskellä keittiön lattiaa ja ihmiset ovat kuitenkin jossain muualla pääsiäisenä. Ehkä kesällä kun on varmemmat parvekekelitkin?



Ystäväpiiriini kuuluu kaksi sisarusta, joilla on tapana viettää paskaleffailtoja ja minuun teki viime vuosituhannella lähtemättömän vaikutuksen Barb Wire. Kun tulin torstaina kotiin löysin lattialta paketin, jonka oletin olevan erään kirjan, mutta en oikeastaan yllättynyt, että paketista löytyikin arvon leidien syntymäpäivälahja: Barb Wire DVD:llä. Elokuva on erittäin huono eikä Pamelakaan nyt varsinaisesti ole naisihanteeni ilmentymä. Kuva on julisteesta, jota käytetään sitaattioikeudella Wikipediassa, joten käytän sitä tässäkin sitaattioikeudella.



Syntymäpäivävastaanoton jälkeisenä aamuna maistui Rude Health -paketista tehty puuro. 2 dl vettä, 1 dl hiutale-siemensekoitusta, ripaus suolaa ja 2½ minuuttia mikrossa. Hyvää.



Minähän siis en polta. Paitsi varpajaisikarit ja syntymäpäiväsikarit otan kiittäen vastaan. © Erkki.



Synttäribiisinä toimi livenä esitetty The Chemical Worker's Song (Process Man).

Kiitokset onnitteluista, laulusta, lahjoista, sikarista, drinksuista ja hyvästä seurasta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, Paha Setä! (mitä ikinä täytitkään)

Kiinnostuin tuosta erikoisesta puuropakkauksesta. Mistä ostat sitä?

Terkuin, Katja

Ari Makela kirjoitti...

Kiitokset, Katja. Vastauksen verran eli 42. Pakkaus oli lahja, joten en muista mistä se on ostettu. Kysyn lahjat antaneelta pariskunnalta.

Ari Makela kirjoitti...

Punnitse ja säästä Hämeentie 50:ssä oli ostopaikka. Kurvissa, siis.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...