perjantai 10. syyskuuta 2010

Mandarin Court



Mandarin Courtissa kävin ensimmäisen kerran kun se oli saanut runsaasti huomiota ja se sijaitsi vielä Kenkä-Marskin yläkerrassa toisessa kerroksessa. Ankkaillallinen hyvässä seurassa ei jättänyt moitteen sijaa. Toinen kerta, keväällä iltapäiväateriaksi syömäni kanaa kung pao ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta aion käydä paikassa jatkossakin. Riisikuppi pitää pyytää erikseen kuten useimmissa muissakin kiinalaisissa ravintoloissa.

Ravintolan sisäovissa on edelleen lehtileikkeitä muun muassa Hesarista ja Eat.fi suosittelee tarra ja kävelen ravintolan ovista lounaalle lomakauden ulkopuolella lähes viikoittain. Buffet-lounas on mainio kunhan oppii mikä sopii omaan suuhun. Plussaa on myös se, että ruokajeilla ei ole tapana loppua lounasajalla - en tosin ole käynyt koskaan lounaalla kovin myöhään tässä paikassa.

Eat.fissä moni moittii paikan lounassusheja. Itse en ole tullut edes kokeilleeksi sillä suhtaudun turhankin syvällä epäluulolla ravintoloihin, joista saa myös sushia. Sushi ei ole helppoa valmistettavaa ja monet sushilaadut vaativat äärimmäisen tuoreita raaka-aineita. Monet dedikoidutkaan sushipaikat eivät ole kovin kummoisia.

Lounasbuffettiin kuuluu usein thai-tyyppinen naudanliha-annos, jonka jätän nykyään usein väliin ja buffetin kala-annokset ovat aina olleet liian kummallisia minulle. Parasta antia ovat kuvan grillatut ja friteeratut kantonilais(?)tyyppiset palat ja paistetut vihannekset maistuvat minulle myös. Itsessäni olen huomannut sellaisen koomisen piirteen, että tämän paikan buffetissa syön enemmän kuin paikassa, jossa saan eteeni liian suuren lounasannoksen. Onko se se liikunta pöydän ja buffetin välillä?

Henkilökunnan suomenkielen taidon kanssa olen joutunut muutaman kerran taiteilemaan, mutta palvelu toimii aivan riittävän hyvin. Lounas maksetaan ennen ateriointia - tyyli, josta työpäivän lounaalla pidän sen nopeuden vuoksi.

Ravintolan lounashinnoittelupolitiikka on ollut viimeisen vuoden aikana eksoottinen: kun kallein lounari nousi 9,20 euroon Mandarin Court piti hintansa edellisessä 8,70 euron lounarissa, mutta joskus sen jälkeen kun ravintoruoan arvonlisävero laski ja kallein lounasseteli putosi 8,80 euroon ravintolan lounaan hinta nousi 9,20 euroon. Ehkä siellä on huomattu, että väkeä käy riittävästi hinnasta huolimatta.

Minua miellyttää, paikan lounas ei ole mitään taideruokaa, mutta se hyvää ja laatu on tasainen.

Ei kommentteja: