maanantai 27. lokakuuta 2008

Rumaa mutta hyvää: tomaatilla ja ja juustolla höystetty jauhelihalaatikko



Joskus sitä yksinkertaisesti himoitsee aivan tavallista kotiruokaa ja siihen hyvänä lähteenä toimii Uusi ruutukokki vaikka toki kirjasta löytyy myös juhlavia ruokia. Tätä en ole koskaan ennen kokeillut ja löysinkin tämän reseptin vasta pohtiessani, että pitäisikö yrittää päästä eroon kaalilaatikkokammosta.



Samalla pääsen elvistelemään myös uudella paistinpannullani. Se on hieno ja se on ollut minulla jo vähän aikaa, mutta tänään se korkataan. Kyllästyneenä paistinpannuihin, jotka eivät kestä käyttötarkoitustaan ihastuin Ketun keittiössä emalipinnoitettuun valurautapannuun. Valurautapannun ominaisuudet helposti puhdistettavassa muodossa. Myyjän varoitukset siitä, että kovalla lämmöllä pannu polttaa pohjaan mietityttävät, mutta ainahan pihvit voi paistaa tavallisella valurautapannulla. Ja se on kaunis, melkein yhtä kaunis kuin naisen niska (niin, minä siis olen niskafetisisti).

Mutta le Creusetin saitti. Voi huokaus. Kammottava ja turha flash-intro ja kun saan eteeni kartan, jossa Suomi ei ole punainen klikkaan "Other countries" saan silmiini ilmoituksen, että flashini ei ole tarpeeksi uusi. Se on ysi, joka oli viimeksi katsoessani uusin versio, mutta käyttöjärjestelmä on 64-bittinen Linux AMD64-raudalla. Joku javascriptaaja lienee tehnyt valinnan, että tällä yhdistellä paistinpannuista ei olla kiinnostuneita. Mistä näitä saitteja tulee, jotka on tehty muka seksikäästi täysin ajattelematta käytettävyyttä ja esteettömyyttä?

Tätä kirjoittaessa huomasin myös, että minulla on yksi lukija. Ensiajattelemalla vaikuttaa helpolta tavalta verkostoutua. Sitähän tämä ruokablogaaminen on.

Lihamureketaikina



4 rkl korppujauhoja
2 dl vettä
½-1 tl suolaa
1 mmt mustapippuria
400 g jauhelihaa
1 kananmuna

Sekoita korppujauhot ja vesi. Lisää joukkoon suola ja pippuri ja anna seoksen turvota 10 minuuttia. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi seaokseksi. Älä sitkistä taikinaa turhalla vaivaamisella.

Korppujauhoille kirja antaa vaihtoehdoksi perunajauhojen ja kaurahiutaleiden yhdistelmän. Kiinnostavaa vaikka itse vaihtaisin kaurahiutaleet ruishiutaleiksi, koska riushiutalepuuro yhdessä riisipuuron kanssa on ainut puuro josta välitän. Intissä tuli kyllä syötyä kaurapuuroakin, mutta siellä nyt olisi syönyt kylmissään ja nälissään vaikka linnakkeen sääupseerin.

Laatikko



annos lihamureketta
paketti pekonia
1 dl vettä
750 g tomaatteja
100 g juustoa

Alkuperäisessä reseptissä jauheliha on sikanautaa ja koska jauhelihani oli luomunautaa lisäsin jauhelihan seuraksi paketin pekonia. Paista pekoni rapeaksi ja siirrä syrjään.

Valmista mureketaikina ja sekoita joukkoon 1 dl vettä. Huuhtele tomaatit ja leikkaa ne melko ohuiksi viipaleiksi. Raasta juusto. Voitele uunivuoka kevyesti ja leivät pohjalle puolet tomaattiviipaleista ja niiden päälle kerros lihamureketta. Lisää pekonisiivut. Peitä vuoka tomaattikerroksella Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia; näin väittää ruutukokki, mutta kolmen vartin kohdalla päädyin vääntämään uunin täysille ja paistamaan vielä vartinen enemmän, jotta juusto saisi väriä.
Tarjoa perunamuusin kera.

Kommentit



Nestettä oli hiukan liikaa ja sekin oli osasyy lämpötilan nostamiseen. Tekemisen aikana kävi tietysti mielessä että mitä jos nesteenä olisi käyttänyt olutta? Kokatessani ajattelin, että jokin yrtti voisi tuoda mukavan säväyksen, mutta lopputulos oli kyllä näinkin oishikatta 3/5 eli hyvää arkiruokaa.

4 kommenttia:

Petra / Patalintu kirjoitti...

Heh, sieltä varmaan myös selvisi kuka(ketkä) se 1 lukija on, mutta pitänee ilmoittautua tätäkin kautta. On näitä sun juttuja tullut siis lueskeltua, vaikka kommentoinnit ovat taineet jäädä. Paljon kiinnostavaa on kyllä löytynyt :)
Tuo lukulista juttu taisi tosiaan olla ihan uusi, vaikka ensin ihmeteltiin, että miten sokeita sitä on oltu kun ei olla ennen huomattu... toivottavasti muutkin siitä innostuvat, tuntuu ihan hauskalta tavalta saada tietoa muiden blogailijoiden kiinnostuksista.
Jos nyt jatketaan kun kerran alettiin - me päädyimme le Creusetin omistajiksi muutama viikko sitten ja olemme kovasti pitäneet. Mutta se kuumuuden hallinnointi vaatii tosiaan hieman harjoittelua...

Tusla kirjoitti...

Heh, mitä muuta voikaan odottaa ranskalaisen firman nettisivuista... Omassa keittiössä Le Creusetin tuotteita on ollut jo useampia vuosia, ei ongelmia. Tärkeää on juurikin lämmitellä se pannu tai pata hitaasti ja hartaudella, pienellä lämmöllä. Valurauta johtaa lämpöä todella hyvin joten lopputulos on yleensä mainiosti ruskistunut.

Onnea uudelle pannulle!

ylimuuli kirjoitti...

Rumat mutta hyvät on yleensä niin lohturuokia. <3

Krisu kirjoitti...

Onnea uudelle pannulle!
Onneksi en ole edes yrittänyt käydä Le Creusetin sivulla, vaikka uusi tänä syksynä ostettu punainen klassikkopata keittiössä kiiltääkin. vähän epäileväinen tuon paistinpannun suhteen... Olen luottanut Matadoreihin siitä asti, kun ne markkinoille lykättiin.
Miten niin vaan yksi lukija? Tuo palvelu taitaa olla uusi ja koskea vain teitä bloggerin käyttäjiä. :) Blogilistan kautta minullakin on 'vain' 17 tilaajaa, silti päivittäinen kävijämäärä puhuu aivan toista kieltä. Itsekin käytän Googlereaderiä, joka näkyy missä? Äijäruokalakin on googlereaderissäni, että nyt sen sitten tiedät. ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...