sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Rakkaus on kuollut



Rakkaus on kuollut., sanoi Veera. Manne vastasi:Vaikka ei rakkaus kuole se jättää meidät. Me tässä kuolemme. Kaksi näkökulmaa samaan asiaan. Freukkareissa on samankaltaista suomalaista melankolisuutta kuin Kaurismäkien elokuvissa vaikka elokuvat ovatkin tyyliteltyjempiä, mutta sekä Kaurismäet että Freukkarit ottavat usein kantaa tärkeisiin asioihin ja ovat heikompien puolella kuten vaikkapa elokuvassa Amazon tai biisissä Buuri Johannesburgista.

Meille särkynytsydämisille suositellaan usein lääkkeeksi suklaata. Kun maailma potkii niin hemmottelu parantaa mieltä. Ainakin tämä kevyt suklaakastike jäätelön kera tarjottuna on hemmottelua.

2 dl kermaa
150 g tummaa suklaata

Kaada kerma kasariin ja anna sen kiehahtaa. Paloittele suklaa ja laita palat kerman joukkoon. Laske lämöpä ja anna suklaan sulaa hitaasti. Hämmennä koko ajan.

Tarjoile jäätelön kera.

Näin yksinkertainen ei voi olla olematta hyvää ja tämä suklaakastike kirvoittaa aina muiston siitä, kuinka eräissä kotibileissä ystäväni viehättävä avec kysyi saako kattilan nuolla puhtaaksi. On asioita, joita naiselta ei voi kieltää.

Ei kommentteja: