lauantai 18. elokuuta 2012

Flada 13: brunssi


Joku on ehkä huomannutkin, että Äijäruokalan kirjoittajalista on pidentynyt. Myös Heidi kirjoittaa blogiin jatkossa. Tämä on ensimmäinen yhdessä kirjoittamamme ruokablogaus.

Flada 13 kutsui meidät testaamaan ravintolaansa – sekä sunnuntaibrunssia että kolmen ruokalajin illallista. Menimmekin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina brunssille valoisaan, viihtyisään ja kahdesta eri liiketilasta onnistuneesti yhdistettyyn ravintolaan.

Flada 13 on ottamassa paikkaa Helsingin kulinarististen ravintoloiden joukossa omistajien Jarmo Salosen, Antti Salosen ja Kimmo Karvosen luotsaamana. Tämä näkyy niin sisustuksessa, ruokalistassa kuin asiakaspalvelussa. Ravintola korostaa raaka-aineidensa tuoreutta, ja käyttää lähiruokaa mahdollisimman paljon.

Helsinkiläinen Flada 13 kerää sympatiaa jo nimellään, sillä Kalevankatu on alkuperäiseltä nimeltään Vladimirinkatu, joka kulki Stadin slangissa nimellä Flada tai Fladda. Historiantuntua lisää se, että talo on vanha Elannon talo ja siinä on aikoinaan ollut useita pieniä ruokaputiikkeja.

From Flada 13
Yllätykseksi olutlista on kattava. Hiukan syksymmällä hanaan saapuu hieno sanfransicolainen Liberty Ale.

From Flada 13
Ravintolassa ei yleensä ensimmäisenä kiinnitä huomiota lattiaan. Food & Wine -parkettia ei kuitenkaan voi olla huomaamatta, ja se sopii erinomaisesti ravintolan muuhun sisustukseen.

From Flada 13
Pöydässä ruokailijaa odottaa lomake oman munakkaan suunnittelemista varten.

Ruokailijan istuttua pöytään Farangissakin työskennellyt ravintolapäällikkö Roshan Salwathura tuo ystävällisesti lasillisen kuohuviiniä, mikä virittää mukavasti makuaisteja. Samalla kuulemme opastuksen siitä, miten brunssi toimii. Alku- ja jälkiruoat haetaan noutopöydästä. Pääruoka munakas tarjoillaan pöytään.

Noutopöytä


Munakkaita odotellessa asiakkaat voivat siirtyä noutopöydän ääreen.

From Flada 13


Noutopöydän takana olevaa seinää koristaa arkistokuva. Se sijoittuu vuodelle 1929, jolloin Kalevankatu oli vielä Vladimirinkatu.

From Flada 13


From Flada 13

From Flada 13

From Flada 13
Lopputuloksena kaksi lautasellista hyviä alkupaloja.

Noutopöydän tarjoilu oli yllätyksetön, mutta kaikki oli tuoretta ja hyvää.

Munakkaat


Munakkaaseen saa valita kolme täytettä ja kaksi lisuketta.

From Flada 13
Ari valitsi munakkaansa täytteiksi chilin, sipulin ja juuston. Lisukkeina oli Fladassa paikan päällä savustettua lohta sekä pekonia.

Pekoni on laadukasta ja chiliä on riittävästi, mutta ei liikaa. Lohi on erinomaista, mutta voisi olla ehkä vielä vähemmän kypsennettyä.

From Flada 13
Heidin munakas sisälsi paprikaa, juustoa ja kinkkua. Lisukkeina olivat uunitomaatti ja chorizo.



Munakas oli maukas. Erityispisteet herkullisesta chorizosta.

Jälkiruokapöytä ja vohveli


Munakkaan jälkeen on aika siirtyä jälkiruokapöydän pariin. Pöytä sisälsi erilaisia kuivakakkuja ja piirakoita sekä muroja, mysliä, jogurttia ja hedelmäsalaattia.

From Flada 13

Brunssi päättyy ilahduttavasti juuri valmistettuun vohveliin, joka tuotiin suoraan pöytään. Tämä paksu vohveli oli ehkä liiankin paksu makuumme. Mutta päällä oleva vaniljanmakuinen kermavaahto loihti elämyksestä silti mieleenpainuvan.

Kommentit


Flada 13 tarjoaa viihtyisässä tilassa hintavahkoa 22 euron brunssia. Paikan viihtyisyys, ystävällinen palvelu ja suunnittele-se-itse-munakas saa ajattelemaan, että kyllä: täällä voisi käydä silloin tällöin.

Jälkiruokapöytään toivoisimme vaihtelua. Pöytä ei tarjoa juuri mitään ihmiselle, joka ei rakasta kuivakakkuja tai piirakoita. Pöytää voisi raikastaa ja keventää. Jälkiruoanhan on tarkoitus tuoda pieni pikantti maku herkulliselle aterialle – ei uuvuttaa raskaudellaan.

Brunssista saisi vieläkin omaleimaisemman vaihtamalla peruskuohuviinit mimosaksi. Tämä erilaisten tuoremehujen ja kuohuviinin yhdistelmä on Amerikassa suosittu brunssijuoma.

Jazzin ystävinä ilahduimme kovasti svengaavasta taustamusiikista. Voisiko tähän lisätä myös tunnelmalliset kynttilät syksyn pimeyden lähestyessä?

Ravintolaa voi lämpimästi suositella brunssipaikkana.

Muualla verkossa

Flada 13, kotisivut
Flada 13, Facebook-sivut
TableOnline: pöytävaraukset
Eat.fi

Tekstin kirjoittivat Heidi ja Ari yhdessä.

maanantai 13. elokuuta 2012

Äidin pieni punainen kirja


Kesällä sain äidiltäni lainaksi hänen reseptikirjansa, pienen, punaisen, käsinkirjoitetun kirjan. Siihen on koottu vuosikymmeniä reseptejä eri lähteistä, lehdistä, ystäviltä, sukulaisilta... Löytyipä sieltä joku resepti, jonka tunnistin itse kouluaikoinaini kotiin kiikuttamakseni.


Olen hyvin pitkälti velkaa äidilleni sen, että olen ylipäätään kiinnostunut ruoanlaitosta, ruoasta ja uusien asioiden kokeilemisesta keittiössä. Kopio kirjasta on minulle korvaamaton aarre. Kiitos, äiti.

perjantai 3. elokuuta 2012

Päärynäpiirakka


Pari vuosikymmentä sitten sain päärynäpiirakan reseptin sisareltani ja siitä on tullut harvakseltaan tehtävä herkku, kun tarvitaan jälkiruokaa.


Kermavaahtoa ei ole aikaisemmin tarjottu päärynäpiirakan lisukkeena. Toimii!

Tarvitset



Pohja



1½ dl sokeria
150 g voita
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte



vajaa kilo päärynöitä viipaloituna
2 dl kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria (itse käytän huomattavasti vähemmän, ehkä 0,6 dl)
hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl kanelia
(mantelilastuja)

Vatkaa sokeri ja sulatettu voi vaahdoksi. Vatkaa sekaan muna. Sekoita sekaan jauhot. Viipaloi päärynät ja aseta ne pohja päälle limittäin. Sekoita kermaviiliin munat, sokeri, valkopippuri ja kaneli. Kaada kermaviiliseos tasaisesti päärynöiden päälle. Ripottele halutessasi päälle mantelilastuja. Paistetaan 180 °C noin 45 minuuttia.

Kommentit


Uuden uuniin kanssa tuli pidettyä piirakkaa hiukan liian pitkän aikaa uunissa, joten oishikatta 3/5, vaikka vika olikin lähinnä kosmeettinen.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Guacamole


Heidin toimiessa pääkokkina tämänkinkertaisessa fajitas-illallisessa minä sain tehtäväkseni guacamolen tekemisen. Resepti löytyi Hesarin ruokasivuilta. Onneksemme Viikin Prismasta löytyi kypsiä avokadoja, joten raaka-aineiden suhteen alku oli hyvä.

Reseptiä tuunattiin lisäämällä valkosipulia ja ripaus mustapippuria sekä korvaamalla chilimausteseos tulisella chilijauheella. Suolaakin kului reseptiä enemmän.


Tarvitset


2 kypsää avokadoa
1 tomaattia
1 pieni sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 rkl sitruunan mehua
¾ tl merisuolaa
½ tl tulista chilijauhetta
ripaus mustapippuria
muutama oksa tuoretta korianteria

Kalttaa tomaatti ja kuori se. Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmäliha kuorista lusikalla ja sekoita kaikki ainekset sauvavatkaimella.


Kommentit


Hyvää, mutta jotakin tässä jäi kaipaamaan. Ehkä yhden valkosipulinkynnen olisi voinut jättää pois. Oishikatta 3/5 siis.