Shish taouk Arabialaisesta keittokirjasta

Taannoisella pistäytymisellä Akateemiseen kirjakauppaan hankin kaksi mielenkiintoista kirjaa: Libanonista kotoisin olevan Chef Ramzin keittokirja Arabialainen keittokirja sekä israelilaisen poliittisestikin aktiivsen David Grossmanin romaanin Sinne missä maa päättyy.

Lähi-Idän historia, kulttuuri - ruokakulttuuri mukaanlukien - ovat kiinnostavia ja paikan päälläkin olisi kiehtovaa käydä, mutta elämä on useissa alueen maissa hieman liian mielenkiintoista tälläkin hetkellä. Toki on suhteellisen rauhallisiakin kolkkia kuten Jordania.

Hesari on arvostellut molemmat kirjat ja keittokirjan arvostelu löytyy julkiseltakin puolelta: Arabialainen keittokirja. Ensivaikutelma kirjasta antaa minulle kuvan, että arvostelu korostaa turhan paljon kirjan "huonoja" puolia: kyseessä ei ole keittokirja kiireiselle ihmiselle ja kirjan "eksoottiset" raaka-aineet eivät nyt niin kovin eksoottisia ole jos asuu alueella, jossa Helsingin sanomat on päälehti.

Tarvitset

Mielenkiintoisena historiallisena yksityiskohtana kirja kertoo, että resepti on peräisin Ottomaanien imperiumin aikakaudelta tosin tässä muodossaan se ei voi olla kovin vanha sillä tomaatti on kotoisin Uudesta maailmasta.

½ dl puserrettua valkosipulia
1 rkl sinappia
½ dl sitruunamehua
3½ dl oliiviöljyä
½ rkl tomaattipyreetä
½ rkl riivittyä tuoretta timjamia
500 g maustamatonta broilerin, mielellään luomu, rintafilettä
paprika
herkkusieniä

Yhdistä keskenään valkosipuli, sinappi ja sitruunamehu. Sekoita öljy vähän kerrallaan kunnes saat aikaan sakean kastikkeen. Näin sanoo resepti, minä laitoin ainekset tyynesti tehosekoittimeen ja tasaista tuli.

Lisää tomaattipyre ja timjami. Sekoita.

Paloittele broileri. Upota liha marinadin ja jätä maustumaan mieluiten yön yli.

Valuta ylenmääräinen marinadi talouspaperin päällä pois. Pujota broilerinpalat joko puisiin tai metallisiin grillivartaisiin. Pistä väliin paprikalohkoja ja kokonaisia herkkusieniä.

Grillaa vartaat ulkogrillissä tai uunissa grillivastuksen alla.

Kommentit

Marinadi toimi antaen miedon ja miellyttävän maun. Uunin lämpötilasta ja paistoajasta resepti ei sano mitään ja ensimmäisen kokeilun lopputulos olikin hiukan kuiva. Seuraavalla kerralla 200 °C:n sijasta 250 °C; ja lyhyempi paistoika - en ole edelleenkään unohtanut kuinka mehukkaita kanavartaita sain Tokiossa, jossa pinta oli lähellä kuvan pintaa, mutta vartaan sisus oli mehukkaan punertava. Sellaiseen kun päätyisi niin oishikatta-asteikolla oltaisiin muualla kuin 3/5:ssa.